1-tyypin diabetes

Diagnoosi
Sairastin kuumeflunssaa viikon vertasen lokakuun lopussa 2006 ja kun olo oli todella väsynyt (postilaatikolla käynnin jälkeen piti nukkua n. tunti) kuumeen laskettuakin menin käymään lääkärissä. Labrakokeet paljastivat väsymyksen syyn, verensokerini oli nimittäin n.24mmol/l kun normaali raja-arvo on n.5mmol/l...

Tämä tapahtui lauantaina ja samana päivänä minut kiikutettiin tiputuksessa Oulun yliopistolliseen keskussairalaan sisätautiosastolle. Sain diagnoosiksi tyypin 1 diabeteksen. Fotom! Kuin salama kirkkalta taivaalta muuttui siihen astinen elämäni!Pääsin kotiin seuraavan viikon torstaina, pää täynnä sekavia ajatuksia, laukussa hoitovälineitä ja veressä edelleen liikaa sokeria. Meinasi masentaa...mutta mitäpä sille asialle enää siinä vaiheessa pystyi tekemään, eikä toki sitä ennenkään. Piti vain kyetä toimimaan, koska arki eteni omaa tasaista vauhtiaan...ja siitä se pikkuhiljaa lähti etenemään, päivä kerrallaan.

Omahoito
Vähitellen aloin päästä kiinni siitä, miten omahoito vaikuttaisi olotilaan, lukemiin ja selviämiseen. Aloin ymmärtämään pikkuhiljaa mitä ne hoitajat ja lääkärit sielä sairaalassa tarkoittivat kertoessaan asiasta. Sokeriarvot jatkoivat hienoista laskuaan ja kävin paikallisen diabeteshoitajan seurannassa alkuun aika tiiviistikin. Ruokavaliota piti muuttaa edelleen (olin jo tehnyt sitä jo aiemminkin pudottaakseni painoani) järkevämpään suuntaan, ateriarytmit piti opetella uusiksi ja tietysti oppia arvioimaan hiilihydraattien määrä siitä sapuskasta mitä meinasi suuhunsa tunkea. Ai miksi? No siksi, että sen mukaan joudun annostelemaan insuliinimäärän, jonka pistän vatsanahkaani jokaisen aterian yhteydessä.

Kaupassa käyntikin oli jo saavutus, mitään sen "raskaampaa" niin henkisesti kuin fyysisestikään en uskaltanut edes ajatella. Olin tehnyt asunnossani remonttia viimeiset puolitoista vuotta pintoja uusien ja takki oli jo siitä ihan riittävän tyhjä. Saati sitten kun koko sokeriaineenvaihdunta meni yhtäkkiä katon kautta ympäri ja vaakakierteellä niskoilleen alas. Kroppa oli lievässä kriisissä kaikin puolin.

Liikkumaan
Muutama viikko kului uusilla askelmerkeillä, kunnes päätin alkaa harrastamaan säännöllistä liikuntaa muodossa jos toisessa. Kävelin ensialkuun lyhyitä reissuja, tottuakseni siihen miten kroppa reagoi uudessa tilanteessa ja oppiakseni tuntemaan laskevan ja nousevan sokeritason merkkejä, insuliinin annostelua silloin kun arkeen sisältyy liikuntaa ja syöntirytmin ajastamista kaiken tämän keskellä. Onnekseni tämä minun versio tästä taudista tuntui olevan alusta asti rauhallista mallia eikä mitään tosi äkäisiä vaihteluita kuulostanut tapahtuvan vaikkakin niitä alhaisia sokeriarvoja alkoi ilmaantumaan. Toisilla kun tauti on sellaista laatua, että mitään rankempaa liikuntaa ei voi edes ajatella.

Liikunta tuntui heti alusta lähtien auttavan uuden elämän hallinnassa. Insuliini tuntui tehoavan paremmin mitä enemmän liikkui. Mieli parani pikkuhiljaa kun huomasi että kykenee tekemään asioita joita haluaa. Rohkeus kasvoi kokeilla pidempiä ja vauhdikkaampia lenkkejä sekä nostamaan rasitustasoa. Mutta kaikki piti opetella, mitään kun ei voinut saada valmiina...talven aikana jatkoin jo aiempina talvina virittelemääni hiihtoharrastusta, vapaalla (ja alkuun tosi vapaalla!) tyylillä pääasiassa. 

Kokemuksia karttuu
Kunto koheni ja kokemusta kertyi siitä, kuinka liikunnan lisääntyessä pitikään huomioida insuliinin annostelua ja syömisvälejä, milloin tarvitaan lisäenergiaa ja kuinka paljon, missä muodossa jne. Diabeteshoitaja osasi antaa joitakin vinkkejä, mutta nämä asiat piti vain itse opetella varovaisesti kokeillen. Rohkeuttahan se vaati, nimittäin alhaisten sokerien pelko oli tietysti alussa pinnalla, varsinkin kun muutaman kerran lenkillä ollessa joutui turvautumaan siihen varasokeriin mitä oli mukana. Ja se fiilis ei ole mikään kaksinen, voimat loppuvat, jalat ovat "tyhjät", hiki lentää vaikka mitään et teekkään...se lenkki mitä olet silloin tekemässä loppuu siihen, sillä tärkeintä on selvitä kotiin lepäämään turvallisesti ja tasaamaan arvoja. Sitten kun saat arvot taas kohdalleen, olo on kuin höyryjyrän alle jäänyt; elimistö rasittuu todella paljon sokeriarvojen heittelystä, ainakin fiilis on sellainen.

Pyöräily hiihdon rinnalle ja ohi
Pyöräily tuli mukaan kuviohin 2009 keväällä ja se onkin ollut erinomainen sokeriarvojen kannalta; lenkkien kesto on pidempi ja sen kautta vaikutuksetkin pidempikestoisia. Sokeriarvot pysyvät hyvin hallinnassa, kunhan pitää huolen insuliiniannostelun vähentämisestä ja lisänergian nauttimisesta. Tällähetkellä ajokilometrejä on tullut n.5000km kun lasketaan sisä- ja ulkopyöräilyt yhteen, eikä paria poikkeusta lukuunottamatta ole ollut ongelmia sokeritasapainon suhteen. Ja nämä poikkeuksetkin ovat olleet sellaisia että tuntemukset ovat varoittaneet ajoissa laskevista arvoista jolloin on pystynyt korjaamaan tilannetta riittävän ajoissa. Spinning-tunnit ovat tuoneet myös kovaa vauhti- ja voimaharjoittelua mukaan kuvioon. Syksyn ja talven aikana on tullut käytyä 50 kertaa ajamassa kovaa tai tosi kovaa ja kehitystä on tapahtunut. Vain yhden kerran on käynyt niin, että spinning-tunnin aikana sokeriarvot ovat päässeet laskemaan jolloinka älysin lopettaa tunnin ja poistua tankkaamaan ja toipumaan. Jälkikäteen ajateltuna tämäkin johtui siitä, että ko. viikolla oli kova harjoituskuorma alla ja insuliinin annostelu olisi pitänyt laskea vielä alemmaksi mitä olin tehnyt tai vaihtoehtoisesti jättää koko harjoitus väliin. Mutta, tilanteesta selvittiin hienosti koska mukana oli varasokeria (rusinoita, siripiriä ja mehua).

Uusi vuosikymmen
Nyt eletään huhtikuuta 2010 ja fiilikset ovat hyvät. Diabetes on ja pysyy, mutta kuitenkin hallinnassa ja se ei hallitse koko elämää. Liikunta on todella tärkeässä roolissa, erityisesti pyöräily ja miehen kunto on kehittynyt samoin kuin kokemukset hoitotasapainon hallinnasta. Ajatus siitä että diabetes kahlitsee sinut kotiisi on puistattava, päinvastoin. Mitä aktiivisempi olet sen paremmin voit. Toki lepokin pitää muistaa ja avainsana onkin harjoittelu, levon, hoidon ja ihan vaan olemisen rytmitys. Mieli virkeänä ja kroppa vireänä niin jaksaa paremmin jatkaa eteenpäin. Tavoitteita kannattaa asettaa, niin olen itsekin tehnyt. Aikomuksena on esim. tavoitella 6h ajoreissua, jolloinka matkaakin tehtäisiin jo 125-150km. Kotimaisiin kutotapahtumiin on pyrkimys osallistua ja niin tulen varmasti tekemäänkin. Kalustoa on haaveissa päivittää edelleen, kehittyä harrastuksen mukana muutenkin.

Olen ihan varma siitä, että tästä vuosikymmenestä tulee paljon parempi kuin edellisestä monin eri tavoin. Pidetään pyörät pyörimässä!