lauantai 11. tammikuuta 2020

Iltapäivä Hossan monitoimiurilla

Luontopalvelut julkisti tuoreen Hossan talvireittikartan (https://www.luontoon.fi/hossa/reitit ja sieltä löytyy talvireittiosio) ja sehän piti lähteä tutkimaan paikan päälle, miltä siellä vaikutti hommat.



Ajelin parkkiin Huosilammen ja Keihäslammen väliselle alueelle, virittelin kamppeet ja lähdin ajelemaan kohti Jatkonvaaran monitoimiuraa. Paitsi että meinasi katketa ranteet monta kertaa Jatkonsalmentiellä liukastellessa. Että saattoi ollakin liukasta!




Muutaman kilometrin taiteiltuani saavuin uran tienylityskohtaan hivenen Saarihoiluan levennyksen jälkeen. Joku kulkija oli siihen pysäköinytkin autonsa, liekö pilkkihommiin mennyt.


Tulin kuvan vasemman puolen tietä ja lähdin oikealle monitoimiuralle.
Suot täynnä pettävän oloisia poteroita.


Sulana oli tuosta.

Siinä Jatkonvaaran ylittävä Sinisen saavutuksen reitti. Lumikengillä oli tampattu mukavan näköistä uraa. Jäi seuraavaan reissuun sen tutkiminen.


Alkuun reitti kierteli Jatkonsalmentien ja Tolosenvirrantien suuntia, vanhoja latulinjoja pitkin. Joku muukin oli ajellut fatbikella, hivenen oli upotellut urista päätellen. Sen lisäksi harmikseni huomasin heti lähdöstä kävelyjäljet, jotka näillä suopätkillä eivät juuri jälkeä olleet jättäneet mutta myöhemmin alkoi sitten tulla vastaan syvää poteroa.





Reitti saapui Pitkä-Hoiluan rantaan ja suuntasi yli.

Ei voinut kuvitellakaan ajavansa liukkaalla jäällä, lumet olivat sulaneet tehokkaasti.

Hoiluansärkän ylityksessä, Kokalmuksen kierros odottaa taas sulan maan ajan kulkijoita.

Reitti kulki Alavalkeaisen tuvan ja Muikkupuron laavun lähistöltä, suunnaten kohti Pistonlehdontietä, ylittäen alueen vesistöjä. 

Talutushommat jatkuivat Ala-Valkeaisella...

Hoiluansärkkää Ala-Valkeaisen kannelta kuvattuna.


Järvien välisillä metsäpätkillä kävelijä oli saanut pinnan rikki reilummin. Näitä tapauksia tähän puolenkymmentä lisää ja koko ura on pilalla.

Sitten kun näinkin syvä monttu tulee vastaan alamäessä, kuten tässäkin tapauksessa, niin kyse on jo vaarallisesta miinasta. 
Iso-Valkeaiselta

Muikkupuron laavu pilkistää puiden takana.


Takaisin Iso-Valkeaisen kannelle.

Muikkupuron suuntaan.

Huoltourastoa Muikkupurolle, Ala-Valkeaiselle, josta pääsee edelleen monitoimiuran tai rantajäiden kautta Lipposensalmen suunnan huoltourille ja aina Kokalmukselle asti.

Vähitellen reitti saapui Pistonlehdontien ylitykseen, kiersi vielä lenkin Saari-Hoiluan suunnan kannaksella ja saavuin lähtöpaikkaani. Samoin kävelyjäljet, jotka jatkuivat tietä pitkin parkkipaikan autolle. Eli joku oli käynyt ihan asiasta tehden kävelemässä koko kierroksen, vaikka ura on tarkoitettu lumikengille, kaikenlaisille suksille ja fatbikeille. Tämä sankari oli kenties paikallisia, kun auto oli tullut Piston suunnasta ja poistunut jäljistä päätellen samaan suuntaan. Näitähän ei mitkään virtuaaliohjeet tavoita, olisiko sitten yksi keino lisätä maastoon symboleja ja opasteita miten näillä urilla on tarkoitus kulkea. 





Palasin takaisin tietä pitkin, kunnes hokasin lumikenkäjäljet kesäreitin varrelta kohti Huosivirran P-paikkaa. Poimin tuon talvipolkupätkän takataskuuni ja ajelin kohti Hossan kylälle kulkevaa monitoimiuraa.






Vaikka olisi kuin kylmä, tämän merkin nähdessään aina liikahtaa lämmin virta kropan läpi. 

Sitten kohti Hossan kylää Seipiniemen uria pitkin.

Tankkailin eväsleipää ja suuntasin sen jälkeen kohti Hossan kylää. Edessä oli napakoita nousuja ja laskuja, kunnes harjureitit tasoittuvat loppumatkasta ennen kylän kulmia. Ihan en löytänyt hämärissä Seipiniemen suunnan kierrosta, mutta nokosti oli ajettavaa suoremmallakin linjalla.

Hossan tien viereen oli lanattu yhtä leveä highway kuljettavaksi :)


Ei ihan tuoreimpia mittareita.





Paluumatkalla piti poiketa harjulla kohtaan, missä otin 2016 keväällä mukavan kuvan tästä maisemasta. 


Sitten löysin reissun hienoimman polun, lumikenkäilijöille kiitos!



Lopussa oli enää Öllörin ylitys.

Tästä piti tulla hieno sinisen hetken kuva, mutta sumeaksi meni..

Pikku pätkä vielä Jatkonsalmentietä ja autolle. 

Sellaiset kiemurat iltapäivän ratoksi. Viivalle tuli mittaa 31km. Osa on tietä, mutta eipä tuolla ollut minulle mitään väliä. Ilokseen tuolla ajelee joka tapauksessa. Vielä jäi Sepiniemen, Värikallion ja Julma-Ölkyn urat odottamaan seuraavaa reissua. Huoltouriakin riittää ajettavaksi.

Jo vain. Mukava oli taas käydä itselle tärkeässä paikassa viihtymässä, ulkoilemassa ja ihmettelemässä. Kuinka kaikki kesästä tutut paikat näyttävät erilaiselta talviasussaan. Talvireitit ovat hieno juttu ja nämä urat ovat nyt hyvällä mallilla muotoutumassa. Ajoa vaan niin tamppautuvat ja kohta koettavassa priimasesongissa ovat huippuiskussa. Menkäähän kokeilemaan ja nauttimaan Hossan hienoista talvimaisemista!



1 kommentti:

  1. Hyvä raportti! Saapikos noilla reiteillä ajella semiläskillä 2.8-3.0 tuumaisilla, varsinkin jos maaliskuun alussa on jo kovat pohjat? Rouvan kanssa olisi siellä suksilla tarkoitus liikuskella, mutta jos nakkaisi pyörätkin katolle.
    T. Stache & Roscoe

    VastaaPoista