lauantai 14. heinäkuuta 2018

Muutosta vain

Huh hellettä. Siperiasta pätkähti lämpöaalto, joka on jäänyt kesälomille tänne korpimaille. Eilen Kuusamossakin +26°C ja ilmeisesti sama meno jatkuu vielä viikon eteenkinpäin. Saas nähdä miten muuten jatketaan.

Alkaa tuntua siltä, että isompi muutos on nyt tapahtunut oman pääkopan sisällä. Viimeaikoina on joutunut jälleen luopumaan monista itselle tärkeistä asioista, päästämään irti. Kuten kuukausi takaperin kirjoitin, ajohommat menevät tämän kesän maantien laidassa käsivaivan myötä. Siihen on sopeuduttu yllättävän hyvin, eikä vähiten uuden maantiepyörän ansiosta. Täytyy edelleen kehua Cannondale Synapsea erittäin mukavaksi lenkkikoneeksi. Käykäähän tutustumassa Oulun Pyörä-Suvalassa moiseen. Tiistaisin ja sunnuntaisin on tullut ajettua seuran porukoiden kanssa ympäri Kuusamoa ja myös lähikunnissakin. On käyty Posiolla ja viimeinen lenkki suuntasi mahtavalle Taivalkosken - Syötteen -Virkkusen - Taivalkosken lenkille. Nousua piisaa ja maisemat ovat mukavia ja tien pinnat hyvät.

Viikon päästä meinataan polkaista pystyyn Kuusamo 150 ajo - niminen tapahtuma. Ilmainen sellainen ja ideana on ajaa 21km mittaista Nissinvaaran lenkkiä samalla ajatuksella kuin esim. 12h Sivakoinnissa talvella hiihtäen. Omaan tahtiin ja oman maun mukaan lenkkeillen. Kierrokset ylös Cycloksen tankkauspaikalla ja välinehän voi olla mikä vain polkupyöräksi luettava. Omalla vastuulla ja liikennesääntöjä noudattaen. Ajaa kierroksen tai jos haluaa vähän enempi testata itseään, niin 7 kierrosta on se mitä voi lähteä kokeilemaan. Tällöin mittariin kertyy 147km, missä on jo nokko Kuusamon 150 juhlavuoden meininkiä. Holidayclub Kuusamon Tropiikin alueen rantamaja saunoineen on käytettävissä ja touhutaan sinne jotain purtavaakin. Ennakkoon voi ilmoittautua osoitteeseen info(at)cycloskuusamo.net. Eikä tapahtumaan osallistuminen siis maksa mitään!

Kokoontuminen tapahtuu siis niin, että startti tapahtuu Kuusamon Tropiikin edustalta su 29.7.2018 klo 10. Tropiikin palvelut ovat siinä saapusilla, omalla kustannuksella ja heidän hinnastoillaan. Tutustukaa ja käyttäkää hyväksenne!


Muutoin pyöräilyn harrastaminen on asettunut kunnon ylläpitämisen muottiin. Tällä hetkellä ei ole minkäänlaisia tapahtumatavoitteita (pl. tuo edellä mainittu). Syöte MTB jää tänä vuonna väliin. Harmin paikka, mutta minkäs teet. Ei tullut minulle sitä 10 vuotta putkeen lappu tangossa. Seitsemäs olisi ollut muutaman viikon päästä vuorossa. Radan rakennustalkootkin on pitänyt jättää pois, kun käsi ei kestä tehdä mitään ja tervettä kättäkin pitää varjella, ettei sekin ole kohta hoitoa vailla.

Suurin tuskaa tuottanut asia on tyttöni ja minun suomenlapinkoiran Tellun päivien päättyminen reilu viikko sitten. Iso pala sydämestä meni mukana ja tuntuu siltä, että aika kauan saa ehjätä itseään. Elämä on ollut todella omituista ilman koiraa. Reilut kymmenen vuotta kun hänen kanssaan eli niin ei ihme. Nyt on vain opeteltava olemaan yksin.

Tämän kesän piti olla se kesä, jolloin opettelen ajamaan polkupyörää. Siis täysjoustosellaista. Fuel EX jäi ensimmäisen kesän jälkeen sivurooliin. Käsivaiva muutti tämänkin suunnitelman ja niinpä asiat johtivat siihen, että päätin luopua pyörästä. Möin EX:n seurakaverilleni, joka vie pyörän sinne minne se kuuluukin, eli maastoon. Hyvä näin.

Vuosi sitten uudelleen henkiin herättämäni kitaran soittoharrastus tuo uutta ja innostavaa sisältöä. Painopiste onkin siirtynyt pyöräpajan puolelta soittovehkeiden maailmaan. Näyttää siltä, että kitarakokoelma kasvaa, samoin oheistarvikkeet ja muut härpäkkeet siinä ympärillä. Ensimmäiset bänditreenitkin on jo takana.

Mitä tämä meinaa sitten Fillaristin sokerimarinadille? Onko lie aikakausi päättymässä sen suhteen. Olen pitänyt tätä blogia reilut kahdeksan vuotta, kirjoittaakseni omia tuntojani auki. Sisältö on liittynyt hyvin tiiviisti pyöräilyn maailmaan. Jos sen painotus muuttuu pysyvämmin saattaa näppis hiljentyä tältä osin. Ehkä ei.

Kenties.

1 kommentti:

  1. Tsemppiä käsivamman paranteluun! Ei saa lopettaa blogia, mukava on ollut lukea jutttuja entisiltä kotiseuduilta, kiinnostavista tapahtumista ja erityisesti maastopyöräilystä kaikissa muodoissaan.

    VastaaPoista