lauantai 3. maaliskuuta 2018

Tinki täynnä

Tässä tekstissä ei ole muuta kuin tekstiä. Ei kuvia. Joten koettakaa jaksaa.

Muistelen ajaneeni ensimmäisen todellisen pyörälenkin joskus kesällä 1982 isäni kanssa. Kalustona toimi 3-v. Tunturi Vip, keli oli lämmin mutta tuuli oli vastainen (kuten pitikin lenkin alkuun). Jaksoin sinnitellä hänen perässä 9km Rantalahteen, kunnes 11 vuotias tennarijalkainen poika totesi, että nyt jos kääntyy takaisin, saattaa selvitä vielä kotiin. Selvisin. Sama ajatus juolahti mieleen reilu 30v. myöhemmin jossain tuolla Ölkynperän suunnilla, lähellä Näränkää. Siinä vaiheessa oli mittarissa reilu 67km ja reitin profiili oli enemmän kuin vaativaa ylös-alas soratiejumppaa. Siitäkin selvisin.

Muistan korttelikisat naapurin poikien kanssa tässä lähistöllä. Käsittäin ajoa opeteltiin tuossa ison tien varren lyhyessä alamäessä, sorarekkojen viistäessä vierestä. Kuusamoa rakennettiin kiivaasti. Kotikadullani ei ollut alkuun katuvaloja eikä asfalttipintaa. Renkaan jäljet piirtyivät pintaan.

Ikää kertyi ja pyöräily tarkoitti liikkumisvälinettä paikasta toiseen. Ei ollut toivoakaan, että olisi päässyt autolla kavereille. Aina ei voinut soittaakaan etukäteen kysyäkseen onko ketään kotona ja voitaisiinko tehdä jotain. Silloin ajettiin pyörällä toteamaan tilanne. Usein tuli vesiperä, mutta eipä se toisaalta kauaa harmittanut. Ainahan saattoi oikaista siitä rällipolun kautta, vaikka äiti oli sata kertaa sanonut, ettei siitä saisi ajaa, ettei kamppeet menisi rapaan. Se kaikui useimmiten kuuroille korville.

Kuusamossa on ollut kovia pakkasia aina, tai oikeastaan viimevuosina ilmastonmuutoksen myötä vähemmän. Muistan -80 luvun puolen välin mailta (olin 14 vuotias) silloiset ennätyspakkaset, Sallan mittari laski Naruskassa -50°C asteeseen. Ja joitakin pilkun jälkeisiä päälle. Kuusamossakin oli tiukkaa kylmää pakkasta viikkoja sitä ennen, lukemat pyörivät tasaisesti yli -30°C asteen. Kunnes -40°C meni rikki uuden vuoden jälkeen ja loppiaisena lähtiessäni aamulla hakemaan pyörää vajasta, siellä odotti tönkköön jäätynyt ajokki. Kammet eivät inahtaneetkaan ja ohjaustanko oli kuin lukossa. Menin takaisin sisälle katsomaan, pajonko sitä pakkasta olikaan? Mittarissa oli vain pari piirua sinistä näkyvissä, siis -48°C. Siitäkin selvisin, kävelemällä.

Vajaat 30v. myöhemmin pakkaset olivat maltillisemmat Kuusamo GT:n 100 mailin ajossa. Lähdön aikana vajaat -20°C ja päivällä lauhtui -12°C paikkeille, kunnes illalla taas vähän pakastui. Siitäkin 162km reissusta selvisin.

Muutin Helsinkiin -91 keväällä ja seuraavan vuoden kevättalvella nykäisin Annankadulla Suomen Urheiluaitan oven kahvaa, aloittaakseni työt pyöräkaupan mekaanikkona ja myyjänä. Sinä kesänä ostin ensimmäisen maantiepyöräni, tai kuten silloin niitä edullisempia kutsuttiin harjoituskilpapyöriksi. Helsingin ja Vantaan lenkkireitit tulivat tutuiksi. Seuraavana vuonna tehtävät laajenivat ja pyöritinpä koko liikettä yksin pari viikkoa, muiden ollessa Saksassa messuilla. Jossain vaiheessa löysin itseni liikeneuvotteluista ruotsalaisen myyntiedustajan ja yrittäjän kanssa. Koetin tulkata siinä välissä. Josta ura urkeni vielä Messukeskukseen pyörämessuille esittelemään valikoimiamme. Ei sitä koskaan tiedä, mihin sitä joutuu, kun astuu ovesta sisään. Siitäkin selvisin.

Maastopyöräily astui kuvaan myös, sain testata erilaista kalustoa ja lainasin myös ystäväni Jyrkin Kuwaharaa ahkerasti. Suurmetsän maastoissa tuli ajettua ja sitä täyttömäkeä hinkattua ylös ja alas. Alamäkipyöräily oli silloin Suomessakin kova sana. John Tomac maailman tähdistä ykkönen. Miguel Indurain maantiekuskeista. Helsingin paikallistelevision kaapelikanavalta pystyi seuraamaan Eurosporttia ja Touria.

Uusi vuosituhat muutti paljon asioita elämässäni, kuten tarinoitani lukeneet tietävät. Pyöräily tuli uudestaan isompaan rooliin ja tällä kertaa Oulussa. Kunnon kohotusta loistavilla kevyenliikenteen väylillä 7v. napavaihteisella Nishikin hybridillä. Ihmettelin ajoittain hetkellisesti minusta ohi vilahtaneita vanhempia maantiekuskeja, joiden kaasupullon kokoiset pohkeet kielivät lukuisista ajovuosista ja kilometreistä. Haukiputaan suunta tuli silloin tutuksi. Kunpa olisinkin vain silloin jo uskaltanut ja kyennyt maastopyöräilemään Oulun poluilla. Mutta selkäni oli niin huonossa kunnossa silloin, ettei se ollut mahdollista. Jälkeenpäin sitäkin on tullut harrastettua sitten useampaan otteeseen. Kuten esim. talvipoluilla ajoa. Eräskin kerta on Kimmon kanssa ajettu ja minä naamani harmaaksi. Kerran piti pysähtyä tankkaamaan Kaijonharjun ruokakaupasta ostettuja nakkeja, banaania ja mehua, kun sokerit sakkasivat vähän liian alas. Siitäkin reissusta selvittiin. Vielä on se talvipolkusatanen ajamatta, joten eiköhän sitä pidä lähteä jahtaamaan tulevina talvina.

Eräänä kesänä löysin itseni seisomasta tuossa sadan metrin päässä ojasta ja ihmettelemästä, että mistä nämä tempopyöräiljät ovat tänne ilmestyneet?? Cyclos Kuusamo järjesti maantiepyöräilyn SM-kisat 2009 Kuusamossa ja aika-ajot ajettiin tuossa lempilenkkireittini varrella. En olisi ikinä kuuna päivänä uskonut, että moinen tapahtuisi täällä. En ylipäätänsä sitä ennen edes tiennyt, että Kuusamossakin on pyöräilyseura. Seisoin koko sen tempokisan lähtölavan vieressä ojassa. Oli se hienoa kun Rissanen löi lopussa kaikki muut ja korahti vanhan osuuskaupan kohdalle ojaan taju kankaalla ja Suomen mestarina. Seuraavana päivänä seurasin maantiekisaa vesitornin mäellä. Kirssin Carina ajoi suvereeniin voittoon naisten kisassa ja eroja mitattiin vuosikalenterilla muihin. Miesten kisan voitti sillä hetkellä kaveri, joka kärähti myöhemmin doping-testissä. Oli maannut koko sen kisan tekemättä metriäkään töitä ja vei loppukirin parin lottolapun mittaisella erolla Carlströmiin. Hyvä, että pyyhekumi kävi jälkeenpäin, vaikka olisihan se ollut hienoa, että oikea voittaja olisi saanut ajaa ykkösenä maaliin. Pitkään ne Kellun kannustusmaalaukset näkyivät Kapustavaaran ja Tuovilan nousuissa. Oli hieno käydä lenkillä siellä jälkeenpäin.

Liityinkin sitten seuraan jo samana syksynä ja ajoin ensimmäisen yhteislenkinkin vielä syksyllä seuran porukoissa. Tipuin toki kyydistä kaikissa nousuissa. Ajoin silloin melko tuoreella Trekin maantiepyörällä, jonka olin hiljakkoin ostanut Oulusta Pyörä-Suvalasta. Muistan ensimmäisen 100km lenkin, jonka ajoin kaverini Harrin lähteissä mukaan tueksi ja turvaksi. Siitäkin selvisin. Sittemmin niitä on tullut jokunen lisää.

Sain jossain vaiheessa päähäni, että pitäähän sitä kerran elämässään päästä ajamaan maantiepyöräilyn ikäloppujen - eikun ikäluokkien SM-kisoihin. Kun moiset olivat tarjolla vielä lähellä, eli Pyhä-Luostolla, niin hommahan oli selvä. Sinä talvena ajoin 3krt viikossa spinngiä ja viikonloput maanteillä. Olin iskussa. Paitsi että en tiennyt mistään mitään, ei ollut mitään käsitystä juomisista ja syömisistä ja Lappiin iski superhelteet kisojen ajaksi. Siis lämpöä oli varjossa +30°C. Seurasin tietenkin omaa kisapäivääni edeltävän päivän ajan SM-tempoja Luostolla. Tottakait. Mitä sitä nyt muuta voi tehdä, kuin olla auringossa juomatta päivän? Seuraavana päivänä omassa startissa kävi mielessä, että jotain muutakin olisi voinut tehdä. Matka oli 120km ja selvisin 90km, kunnes romahdin. Mutta sitä ennen olin kerennyt tehdä vetotöitä keulassa, käydä irtiotossa maistelemassa sitä ihanuutta ja ihmetellä pääjoukkoon palattuani, että miten jotkut voivat jäädä kusitauolle kesken kisan, palata takaisin banaania syöden ja hetken päästä lähteä irti ja ajaa palkintopallille. Mikäpä se siinä.

Barentsin mestaruuskisoissa Rukalla olin myös irtiotossa, siis koko hiivatin yhteislähdön, jossa oli elitemiehet mukana. Meni hermo niiden venäläisten vaaralliseen sekoiluun ryhmässä ja Keisarinvaaran alamäessä n. 1km startin jälkeen meni hermo ja latasin keulaan. Ajoin niin paljon kuin lähtee ja huomasin olevani 20m irti koko muusta sakista Viipuksen kulmilla. Virkkulantiellä puoli kilometriä myöhemmin se oli vain haalea muisto ja hinkkasin ylös Konttaista viimeisten joukossa. Lopulta sekin startti meni lopullisesti vihkoon, kun sokerit sakkasivat kesken kisan. Se jäi viimeiseksi maantiekisaksi.

Oulun Tervaetapeilla oli kylläkin mukava ajaa ja kunpa vain olisin ollut silloin vähän paremmassa kunnossa niin...mutta ei ollut niitä ajovuosia vielä kovin paljoa, eikä kokemusta siitä kisaamisesta. Mutta itse kisasta olen aina pitänyt ja se korttelikisan ajaminen on ollut aina yksi hienoimmista kokemuksista. Mahtava oli päästä vetämään kiriä Raatissa.

Mutta se siitä näistä maantiemuisteluista. Maastopyöräily alkoi todenteolla vuonna 2010 kun sain hankittua kalustoa. Siitä onkin kehkeytynyt soratiepyöräilyn ohella se mieluisin harrastamisen muoto ja eräänlaisia saavutuksiakin on kertynyt matkan varrella lajin parista. Tosin kyllä tykkään maantielenkkeilystäkin, ei sillä. Viimevuosina sitäkin on tullut tehtyä maastopyörällä.


Saavutuksia? No joo, jotain. Omassa perspektiivissä ennen kaikkea merkittäviä, tuskin niinkään muille. Itselle monestakin syystä. Edelleenkin voi todeta, että en olisi vielä vuosikymmen sitten uskonut, mitä tässä tuleekaan tapahtumaan.

  • 2011 Rata-ajojen PSM 2. 1km aika-ajosta sekä maantieltä Kuusamosta
  • 2011 PS-Cupin maantiepyöräilyn M40-sarjan 3.
  • 2011 Tähtisadeajojen 29. sija ja ennen kaikkea, hävisin Kangaskokon Juhalle vain puoli tuntia. Käsittämätöntä edelleenkin ja kalustonahan oli GF HiFi 29-täysjousto.
  • 2012 Syöte-ajon (222km + 206km) ajaminen kesällä (että ylipäänsä selvisin)
  • 2013 Levi 24h MTB-tapahtuman 4-hlön joukkueiden sarjan 2. Cycloksen mahtavassa joukkueessa tuloksella 423km , kalustona 29 On-One Scandal
  • 2014 Rollo MTB 50km sijoitus miehissä 13. Santacruz Highballilla
  • 2015 Tour de Helsinki (toinen osallistuminen)140km loppuaikaan 4h 16min Rossin Aellella
  • 2015 Rukan Kortteli- ja Tunturiajojen korttelisprintin yleisen sarjan 2.
  • 2016 Rukan Tunturiajojen yhden 17km kierroksen kuntosarjan 1.
  • 2017 Syöte MTB 120km läpi Trek Farleylla

    Sitten parina viime kesänä Hossan MTB-reittien suunnittelu ja toteutus.

    Muita hullutuksia
  • 2010 ensimmäinen "maastokisa" 52km Luoston SM-maran yhteydessä
  • 2011 10km tempo Storck Scenariolla aikaan 15.05 
  • 2011 ensimmäinen kosketus cyclocrossiin Oulussa Nallicrossissa talvella
  • 2012 ja 2013 PK-Teamin järjestämiin 6h MTB-tapahtumiin osallistuminen
  • 2013 Kuusamo GT 100 mailin/ 162km ajo talvella 
  • 2013 vapaarullilla nopeusennätys 92,8km/h välityksellä 53x11
  • 2013 Ympäri vuoden jokaisena kuukautena vähintään yksi 100km lenkki
  • 2014 160km maantielenkki 29 täysjoustolla maantiepyöräilijöiden peesissä (ei ollut viimeisellä 40km kovin auvoisaa)
  • 2014 Sorasyöte -tapahtuman 70km matka aikaan 2h 31min.
  • 2015 10km tempo Santa Cruz Highball 29 jäykkäperällä aikaan 17.09
  • 2015 Oulun krossisyksyyn osallistuminen
  • 2012 - 2017 jokaiseen Syöte MTB:en osallistuminen myös ajajana, yksi keskeytys

Tinki täynnä? Ei todellakaan pyöräilyyn, ei missään muotoa. Mutta hallinnolliseen puoleen kyllä. Tuon oman touhuamisen lisäksi olen ollut Cycloksen hallituksen jäsenenä 2011-2012, Pohjois-Suomen Pyöräilyn puheenjohtajana 2013-2014 ja Cycloksen puheenjohtajana 2016-2018. Monen montaa juttua on tullut järjestettyä, osaa jopa yksin. Talkoita, suunnittelua, järjestelyä, valmistelua, kokouksia, tiedottamista. Seuraavassa vuosikokouksessa jätän pj.n tehtävät muille, mieluusti jään kokonaan pois ja jään jäseneksi. Saas nähdä miten käy, voi olla että jotta seuran hallinto saadaan organisoitua niin vielä joku ruutu jää...

On aika keskittyä olemaan jatkossa enemmän polkupyöräilijä. Nyt kun se ainoa jäljellä oleva lenkkikaverikin lähti Hollantiin, joutuu lähtemään yksin. Jotta varusteiden vaihtoon ja menoksi. Syöte MTB Winter odottaa reilun parin viikon päästä. Ei passaa jäädä makoilemaan. Ikää kun kertyy ja nämä diagnoosit vielä siinä mukana, niin olo on kuin käytetyllä akulla. Täyteen latinkiin sitä ei enää saa kirveelläkään, mutta pitää huolehtia siitä jäljellä olevasta kapasiteetista.

Liike on lääke.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti