lauantai 31. maaliskuuta 2018

Pääsiäisen tunnelmia Hossan kansallispuistosta

Tuntui hyvältä saapuessani aamupäivästä Hossaan. Jokin jäi minusta sinne ikuisiksi ajoiksi ja palatessani takaisin jokin tuntuu loksahtavan paikoilleen.

Tarjolla oli aurinkoa täydeltä terältä, hohtavia metrisiä hankia ja erilaisia uria sekä talvireitin pätkiä ajettavaksi. Elämyksiä ennen kaikkea, jos ei niinkään tuntien ajokokemuksia. Poimin rusinat pullasta: Värikallio, Muikkupuro, Ala-Valkeainen ja Julma-Ölkky. Sekä Korhosen Timpan lounas ja munkkikahvit luontokeskuksella. Lounas alkuun ja munkkitankkaus loppuun ennen Ölkyn reissua.

Väkeä oli enimmäkseen pilkillä. Jonkin verran eväsretkeilemässä. Yhden fatbiken näin Muikkupurolla. Paljon on vielä kehittämisen varaa talvireiteissä. Potentiaalia on runsaasti. Mahdollisuus saada erilaista tulokulmaa tuttuihin maisemiin. Päivän ylivoimainen elämys oli Julma-Ölkyn kanjoni kaikkine elementteineen. Ennen kaikkea ne jääputoukset! Mykistäviä. Meinasi tosin mykistää Kuusamon eteläisimmän kioskin parkkipaikalle johtavan tien kunto. Kohta sinne ei pääse edes nelivedolla.

Toivotaan ja uskotaan, että talvipuitteet kehittyvät tulevaisuudessa. Hartaasti.
Siihen asti, näihin kuviin ja tunnelmiin:


Hetki menee, ennen kuin nämä Lihapyörteen tien kinokset sulavat

Se tunne, kun huomaat reissun jälkeen kameran linssissä olleen jotain hähmää...tässä talvireitillä kohti Värikalliota. Hienoa pätkää, mutta toivottoman lyhyt kihaus.


Reitti on nyt virallisesti "merkattu"

Värikallion katoksen jälkeiseltä sillalta, pidemmälle ei päässytkään.



Pottapäät potretissa




Paluureitti muuttui välittömästi huonokulkuiseksi lumikenkäjäljeksi. Sikäli mikäli olin edes oikealla uralla.


Ylhäällä jälki muuttui lupaavan näköiseksi poluksi, paitsi että...

...se oli käytännössä mahdoton ajaa, ainakaan minun taidoilla. Reunat hajosivat välittömästi ja keskiosakin oli muhjulla.

Joten takaisin oli käännyttävä...

Paluusuunta näytti Lihapyörteen tien suunnasta tältä. Tässähän menee kesällä ura kohti Mieskallionvaaraa, sinne Värikallion vastakkaisen puolen portaisiin. Mistähän tälle olisi sitten pitänyt älytä lähteä...

Siellä se Sininen saavutus olisi...kinosten alla.

Kohti Muikkupuroa

Huoltouralla oli ollut trafiikkia ja väylää oli nätti ajella

Kesäpolun suuntaa


Lopulta kaarrettiin Iso-Valkeaisen rantaan


Muikkupuron laavulla oli väkeä, joten jatkoin kohti Ala-Valkeaista


Ala-Valkeaisen sviittikin oli varattu...suunta takaisin.

Siitä kohti Hoiluan särkkää sitten kesällä

Paluusuunta takaisin Keski-Valkeaisen jäille


Muikkupuron laavun rakennuksia

Munkkitankkauksen jälkeen ajelin autolla Julma-Ölkyn parkkipaikalle. Lankkua oli ajettu rutkasti kesän töitä silmällä pitäen

Kuusamon eteläisin kioski

Edellisellä reissulla söhlin kamerani asetukset niin, että suurin osa kuvista oli käyttökelvottomia. Nyt tarkempana..

Tässä seinässä kuvan keskellä, metri lumen pinnasta ylöspäin sijaitsevat muutamat erittäin himmeät kalliomaalaushahmot







Sitkansolaan

Viimereissulla en saanut julkaista riippusillan kuvia, ettei keskeneräiselle reitille olisi intoutunut kulkijoita. En julkaissut, mutta kulkijoita oli välittömästi kun kelit antoivat myöden alkukesästä.







Eteenpäin kohti Pikku-Ölkkyä








Katsokaa nyt tuota väriä! Aivan uskomattoman hieno taideteos!


Jääputous oli viimevuotista komeampi, myös ruskeampi.







Päätepiste Ölkynperän laavulla, siitä suunta takaisin.



Toiset ovat kulkeneet omia polkujaan..











Jäistä laavaa

Jäkälä oli irronnut jossain ylempänä ja tuuli oli pyörittänyt sitä hangella..



Paluumatkan loppuosalla alkoi olla taas tiloissaan. Tosin ei ihan siihen malliin kuin vuosi sitten. Nyt tiesi etukäteen mitä oli odotettavissa. Mutta oli se taas niin vaikuttavaa. Kertakaikkiaan.


Siinä ovat Julma-Ölkyn kalliomaalaukset, mihin aiemmin viisasin. 





Ensi keväänä varmuudella uusiksi taas. Julma-Ölkky on upea kokemus myös talvella!





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti