sunnuntai 20. elokuuta 2017

Itä-Kuusamon sorateillä

Meikäläisen polkupyöräilyharrastuksen yksi olennaisista ydinasioista on ajaminen sorateillä. Ehkäpä lapsuuden muistot kotikadun rapisevasta hiekkatiestä kaikuvat yhä tunnetasolle ja saavat pyörän keulan osoittamaan katuvalojen alta jonnekin kauemmas.


Soratielenkit ovat olleet kuluneen kesän aikana vähissä, mutta nyt oli aika korjata tilanne. Mika ja Joonas ajoivat Oulusta pelipaikoille, nautiskelemaan soran murskauksesta eli siitä ison maailman gravelgrindingista, hyvästä seurasta (köhöm) ja siitä, että ei ole minkäänlaista käsitystä, minne ollaan menossa. Tai no Mikalla saattoi olla muistijälkiä -14 vuoden reissusta, mutta nekin haalistuneina.

Tässä harrastuksessa on parasta, kun saa ajaa aistit avoinna, ottaa vastaan se mitä eteen tulee tietäen, että ei joudu karhujen syötiksi tai eksy koillismaan kairoihin. Itse olen nauttinut todella paljon vastaavasta tilanteesta muualle suuntautuneilla reissuillani. Itselle on tietysti mukavaa päästä näyttämään kotipitäjän hienoja maisemia ja parhaita sorateitä. Niitä kun riittää satoja ja taas satoja kilometrejä ajettavaksi.

Lauantaiaamu valkeni sateisen yön jälkeen hivenen harmaana ja kosteana, mutta lämmintä oli jo aamusella n.+15°C. Ennusteet lupasivat pilvipoutaista päivää ja lähelle kahdenkympin lukemia. Täydellistä ajosäätä siis. Mitään kiirettä emme pitäneet aamutoimissa, vaan käynnistelimme ihan rauhassa ajopäivää. Pyörät liikahtivat portin pielestä suurin piirtein puoli 11 maita. Suuntasimme kohti itää lyhyen, rantareittien kautta ajetun starttiluupin jälkeen.

Liikkeelle Kirkkosaaren kautta


Akonlammentiellä, suunta kohti Kajavantietä
Hivenen haikeana katselin Mikan Kongaa ja Joonaksen Pelagoa. Kippurasarvinen teräsrunkoienn randonneur-henkinen kokonaisuus viehättää ja vaikka Santacruz onkin loistava peli ja tykkään sillä ajaa, niin jotenkin tässä seurassa se oli pikkaisen fuskun tuntuinen laite. Jäykkäperä 29" joustokeulalla on aivan eri maailmasta. Viimeaikoina mielessä pyörinyt ajautus sen muuttamisesta ns. monstercrossari-tyyliseksi laitteeksi sai taas lisäpontta. Jäykkä kuitukeula, kippurasarvet, uudet jarru/vaihdekahvat ja sehän olisi siinä. Sitä on tullut mietittyä, että älyääköhän jotkut SRAM:n cx-sarjan kahvat pyöräni 2x10 vaihtajia. Takana on XO Type 2 ja edessä XX-sarjan vaihtaja. Luulisi ainakin...?

Kajavantiellä rullailtiin viimeinen asfalttiosuus, kunnes päästiin Purnunsuolle johtavalle soratielle. Keli parani ja tunnelmat olivat korkealla. Pojat pääsivät näkemään alusta lähtien myös toisenlaista Kuusamoa, mistä suurin osa täällä käyvistä ei todellakaan valitettavasti näe. Eli sitä maalaismaisemaa, järvi-Kuusamoa ja sen ominaisia näkymiä ja tuoksuja. Lehmänpaskan ja lietetankkien, sekä muun sellaisen viipyilevissä tuoksuissa on jotain rehellistä, juurevaa ja aitoa. Talojen koirat haukkuvat reviirille yhtäkkiä ilmestyviä pyöräilijöitä ja porot säntäilevät alta pois niiden harvojen aivosolujen kohdatessa hetkellisesti toisensa. Alkuasukkaat eivät ole moiseen tottuneet.

Saavuimme Kuoringintien kautta Sossonniementielle ja kohti Törmäsenvaaraa. Ensimmäinen tauko meni ajotankkien tyhjäykseen.




Sitten päästiinkin ajamaan alati kumpuilevaa osuutta kohti Muosalmea ja Muokankaan harjuja. Tämä osuus on pyöräilijälle todella hieno ja antoisa. Kiivettävänä on napakoita ylämäkiä ja vastapainona alamäissä kokee hienoa vauhdin hurmaa. Harjuosuuden korkeimmalla kohdalla pääsee aistimaan kansallismaisemiin kuuluvaa näkymää Muojärvelle ja Iivaaran sinertävä silhuetti siintää etelässä.

Muosalmen lampaita

Upea Muojärvi

Näkymät kelpasivat pojillekin :)

Matka jatku kohti Koskenkylää

Pienen tauon jälkeen matka jatku kohti Koskenkylää ja sieltä edelleen kohti Piikstammia. Seurasimme GG 2014 -tapahtuman reittiä. Itsekään en ole ajanut Piikstammiin sen jälkeen, joten mukava oli muistella sitä tapahtumaa ja kaivella mielestä oikea reitti lukuisten risteysten seasta. Erään mökkitien risteyksessä oli hieno mummispyörä, jota pysähdyttiin ihastelemaan. Se osoittautui Fennia-merkkiseksi pyöräksi Oulusta! Löysin tietoja, että kyseessä on oululaisen Iisak Kauppi Oy:n edustamasta, 1930 luvulla myydystä pyörästä. Vanteet olivat lähes atomeina, mutta esim. rungon peräosa oli hyvässä iskussa. Taidettiinpa ihmetellä samaista pyörää silloin GG:ssäkin?



Marjastajia oli liikkeellä ja saimmekin kommentin erästä porukkaa ohittaessamme Piikstammiin johtavalla metsätiellä, ettei ihan ensimmäisenä käynyt mielessä nähdä pyöräilijöitä niillä seuduin! Hauskaa :) Lopulta oikea reitti löytyi ihan helposti ja saavuimme Piikstammin kanavalle ja riippusillalle. Siitähän piti tietysti mennä ajamalla yli ja viimeisen ylittäjän armoton osa oli todistaa kykynsä, kun kaksi virnuili valmiina vastarannalla. Hyvin siitäkin selvittiin :) Piikstammen kanavan syntyhistoria liittyy Kuusamojärven järven pinnan laskemiseen 1830-luvulla, joka mahdollistui kaivamalla kanava Joukamojärven ja Muojärven väliin Piikstammiin. Reissun alussa koukattu Kirkkosaaren lenkki liittyy tähän myös, kun saari syntyi tässä vedenlaskuprosessissa erinäisten lisäruoppausten myötä.

Hetken maisemien ihailun jälkeen oli aika keskittyä olennaiseen, eli tulistelemaan ja sapuskointiin. Tämänkertainen menyy sisälsi kahta erilaista makkaraa, eväsleipiä ja juomaa jos jonkinlaista. Poikien ilmeet olivat muikeat, kun kaivelin selkärepusta vohvelipakkauksen ja edellisenä päivänä vissypulloon tekemäni vanilijakastikkeen :) Tuntui maistuvan kaikille tämä jälkkäri!


Ajamalla yli, totta kait!

Pojat kävivät uimassa, kyllä tässä kuvasta Tinderit kävisivät kuumana!

Ei tarvinnut kauaa ihmetellä näiden kanssa.

Rikollisen hyvää! Toimii myös kotioloissa, kun laittaa hetkeksi leivänpaahtimeen. Kokeilkaapa, lisukkeenahan menee ihan mikä vain. Jäätelö, kermavaahto ja marjat...


Piikstammi on kalamiesten lempipaikkoja, eikä ihme. Pientä kalanpoikasta oli todella paljon ja niiden perässä tulevat isommatkin.

Joukamojärvi pilkistää salmen takana.

Syöntien ja uintien jälkeen oli aika lähteä jatkamaan matkaa. Takana oli kuitenkin vasta n.47km pätkä ja edessä oli jonkin verran enemmän. Jalat tuntuivat hivenen oli raskailta tauon jälkeen ja ensimmäinen kymppi ajettiin nätisti koneita käynnistellen. Muistelimme edellistä reissua ja sen hapokasta vauhtia Tauriaisesta Kärpänkylään. Nyt mentiin sopivaa tahtia ja kroppa heräsi jälleen toimimaan. Tien pinta muuttui raffimmaksi Nännänvaarantieltä lähtien aina Kärpänkylän ohi. Tien perusparannustyöt olivat käynnissä ja pinta oli sen myötä vähän rouheahko. Mutta hyvin sitä pystyi ajamaan, ei sillä.


Kaukana kaikesta, Nännänvaarantiellä kohti Koppeloperää ja edelleen Kärpänkylää.

Joonas graindaa Pelago Sibbollaan


Kärpänkylän jälkeen jatkettiin Nevalan suuntaan, josta Kivirannalle ja Pukarin vieressä kulkevalle rajatielle. Perinteinen leivänsyöntitauko kuului ohjelmaan. Jatkoimme Kivijärven savuilta Taipaleen sillalle, jossa pojat täyttivät juomapulloja.




Mika ja upea Kongan mittojen mukaan tehty randonneur-pyörä. Tältä se näyttää, kun mitat ovat just eikä melkein. Iso mies, iso pyörä mutta hallittu kokonaisuus.

Ja maan!


Pukarin eteläpuolisen Huutoahon kannaksella sijaitseva torni, rajavyöhykkeellä.


Sään pieksemä kohtaamispaikan merkki



Juomapullojen täyttöä Taipaleenkoskella

Matka jatkui kuvan risteyksestä oikealle kohti Kuusamoa.

Tästä alkoi varsinainen paluumatka. Itärajan kierros oli tehty ja nyt lähdettiin jatkamaan kohti Kirpistöä ja Heikkilää. Mittarissa oli suurin piirtein 80km ja entisen merenpohjan miehet alkoivat myöntämään, ettei pohkeissa ole enää ihan parhaat napsut jäljellä. Eikä ihme, sillä takana oli kuitenkin jo paljon kiivettyjä nousuja, joskin edessä oli vielä lähes yhtä paljon. Mutta meillähän ei ollut mikään kiire ja jatkoimme rauhallisen rennolla ajotahdilla. Kirpistön seudulta eteenpäin ajeltiin vielä voimissaan olevien asutusten läpi. Kuusamolaisia maalaismaisemia parhaimmillaan.

Vähitellen noustiin Kirpistöltä Pikku-Kiitämän rantaan ulottuvalle harjutieosuudelle, jossa oli taas mukava ajaa, väliin kiiveten kipakkaa nousua ja sen perään viilettäen vauhdikkaita alamäkiä. Päivän sää ei olisi voinut olla parempi. Tuulta ei ollut nimeksikään, eikä sen myötä tullut minkäänlaista lisävastusta ajamiseen. Lämpötila oli yhä lähellä kahtakymppiä ja aurinko paistoi välillä pilviharson välistä.

Perusparannustöiden myötä osa teistä oli hivenen karkeammassa pintakunnossa.

Sileämpää torpparin asfalttiakin riitti.

Pyöräiljän elämä on usein pelkkää alamäkeä!

Hanaa! Joonas nautti vauhdikkaista alamäistä!

Niin saavuimme Pikku-Kiitämän rantaan, jossa pidimme viimeisen evästauon. Upea sinitaivas horisontin kumpupilvineen kohosi upean järven yllä. Silmä lepäsi maisemassa. Vasemmalla Sonnisaari (tuttu oululainen olutpanimo muuten!), keskellä Pyöreäsaari ja oikealla Karankaniemen kärkeä.

Sonnisaari, Pyöreäsaari ja Karankaniemi Pikkukiitämän maisemassa



Kertakaikkisen rentouttavaa ja akkuja lataavaa hommaa. Mutta istumalla ei matka joutunut ja lähdimme viimeiselle etapille. Kirpistöjärven ja Kiitämän välille ruopatun Heikkilän kanavan ohi Heikkilän kylään, jossa laitumella olleet lehmät katselivat meitä kiinnostuneina.

WTH? Pyöräilijöitä?

Eikä aikaakaan, kun sadan kilometrin rajapyykkikin tuli täyteen. Vielä oli jonkin verran edessä. Pikku-Säynäjän jälkeen koetti pitkä jontonousu. Pitkäojelmus nimeltään. Pohkeet saivat kuritusta. Ajoin nousun suurimmalla vaihteella ja putkelta jyhkien.

Säynäjään kun ei pääse nousematta. Riekintien puolella on useampia huomattavasti pistävämpiä ja jyrkkiä kynnyksiä. Kuusamo GT-kuskit tietävät. Pitkäojelmus on niihin verrattuna helppo, eritoten nyt, kun vastatuulikaan ei ollut riesana. Säynäjän asutusten jälkeen saavuimme Hangasjärventielle, asfaltin reunaan. Soran murskaus oli ohi. Nousumetrit ja kilometrit olivat tehneet sen verran tehtäviänsä, että Saapungin lenkki päätettiin jättää välistä ja ajeltiin suoraan kotiin. Mutta viimeiset riemut syntyivät Hangasjärventien vauhdikkaissa alamäissä. Joonas oli ihan liekeissä, kun sai tintata alamäkiin kunnon vauhdit. Ei kuulemma ollut ketju monesti pienimpiä rattaita hyväillyt Oulun maisemissa. Nii-in, kyllä meidän kuusamolaisten pitää olla tyytyväisiä saadessamme ajaa vaihtelevilla teillä. Niin vain päivä tuli päätökseen ja kolmikko kurvasi takaisin Pirttilän portinpielestä pihaan. Vajaat 6h ja 122km tuli päivän kiepiksi. Hieno reissu, jonka voi uusia milloin vain!


Pyöräily on parasta hyvässä seurassa. Soratiepyöräily vielä parempaa ystävien kesken!




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti