lauantai 29. heinäkuuta 2017

Viritystä

Viikon päästä polkaistaan käyntiin kuudes painos Syöte MTB:stä ja 600 kuskia pääsee mittaamaan omia voimavarojaan Syötteen reiteillä.


Tapahtuman reitti ei todellakaan ole mitään peruskauraa, vaan kysyy oikeasti maastopyöräilytaitoja ja kestävyyden eri osa-alueita. Siitäkin huolimatta, tai juurikin siksi mukana on kuitenkin runsaasti ensikertalaisia ja vähemmän lajia harrastaneita kuskeja. Tämän vuoden painokseen on tullut reittimuutoksia, jotka muuttavat reitin luonnetta naksun pari helpompaan suuntaan. Tai näin minusta ainakin tuntuu. Jos näin on niin ainakin asia lienee positiivinen ensikertalaisten tai vähemmän ajaneiden näkökulmasta. Mutta ei muutokset nyt sitä tarkoita, etteikö reiteillä olisi siltikin ajettavaa. Tapahtuman reitit perustuvat virallisiin reitteihin ja niissä tapahtuneet muutokset vaikuttavat tapahtuman reittiin. Nähtäväksi jää, miltä kokonaisuus maistuu ja miten muutokset otetaan vastaan.

Startin jälkeenhän ei tietysti mene montaakaan kymmentä sekuntia, kun kärkikuskit häipyvät Pikku-Syötteen lepikoihin, kun itse vaihdat vielä vaihdetta jossain Välihuikosen alkumetreillä. Tasoeroja mitataan kalenterilla ja todellista kilpaa ajaa ehkä 10-15 kuskia kuudesta sadasta. Loput ajavat miten pystyvät. Kuten minä.

Ajatusten hallintaa
Kaikkeen saa varautua näillä reissuilla huolellisesta valmistautumisesta huolimatta. Fysiikka tulee olemaan koetuksella. Meidän itsensä ylittäjien kannattaakin kiinnittää huomiota omaan asennoitumiseensa ennen starttia. Henkinen vireystila varmistetaan hyvällä unella, ravinnolla ja sillä, että kroppa on virkeässä tilassa. Että ei sitä kuormaa enää tässä vaiheessa, vaan hyvinkin jo virittelyä. Vain oikeasti kovat tytöt ja pojat voivat tehdä koviakin viimeistelyharjoituksia lähellä varsinaista starttia. Kuolevaisten pitää muistaa palautuminen oman tason mukaisesti.

Ropin virityksen lisäksi on suotavaa pakata reissulle runsain mitoin myönteisiä ajatuksia. Ei kannata odottaa itseltä ihmeitä, jos ei oikeasti ole hirveästi reenannut ja valmistautunut. Tässä lajissa ei ihmeitä tapahdu noin pääsääntöisesti. Jos niitä tikkuja ei ole liiemmälti raavittavaksi, pienetkin onnistumiset ovat oikeasti merkityksellisiä. Omakehu ei haise näissä hommissa, vaan kannattaa palkita itseänsä. Näin saa aikaiseksi myönteisten ajatusten kehän ja ajaminen sujuu huomattavasti jouheammin, kuin väkisin vääntämällä. Tällöin saa yleensä sen oman fysiikkapankin hyvin ulosmitattua. Jos taas homma menee noitumiseksi ja odotukset ovat ylisuuret, ajamisesta ei tule mitään.

Kalusto ja varusteet kuntoon
"Johan ne renkaat ovat pyörineet kolmatta kesää sen jälkeen, kun ajopeli haettiin kaupasta. Ketjuillakaan oo ajettu kuin näppi 15tkm ja onhan niitä ajatuksia ollut harkita joskus uutta tilalle. Kalliita vaan ovat. Eikä ne kaikki vaihteet ole toimineet, kuin pari ensimmäistä viikkoa. Nokko ne toimii."

"Jarrut kihisee. Mutta ei niitä niin tarvi, kun siellä on sitä ylämäkeä..kyllä se etujarru toimii, kun höröstää hetken kahva pohjassa. Keula toimi viimeksi puolitoistavuotta sitten. Eipähän ole tarvinnut murehtia säädöistä. Keskiössäkään ole vielä 5mm välystä kummempaa. Ohjaus on ollut sillain jännä, että tahtoo käännellä ihan itekseen."

Vielä ehtii tekemään yhtä sun toista ja jos ei itse kykene, niin kysykää apuja heiltä, joilta homma luonnistuu. Kysykää myös kivijalkojen huoltotilannetta. Saattaa joku vapaa aika vielä löytyä pienemmille huolloille. Polkupyöräily on huomattavasti sujuvampaa toimivilla välineillä ja varusteilla.

Sitten juomat ja eväkset totuttujen rutiinien mukaan. Ei kannata ajopäivänä liiemmin testailla uusia urheilujuomia tai geelejä, ellei ole aivan pakko. Itsensä ylittäjien on hyvä syödä myös kiinteämpää evästä. Tasaisesti imeytyviä hiilihydraatteja ja jos on kuuma, niin sitten myös suolojakin vähän ekstrana. Joku vuosi oli kolmoshuollossa suolakurkkuja ja Fazerin Sinistä tarjolla. Siitä sai pikantin yhdistelmän ja jälkimakua makustellessa huomasinkin ajaneeni aivan kuin huomaamatta takaisin  Pytkynharjun laelle kohti siellä odottavaa juurihoitoa.

Viritystä
Yllämainittuja asioita kattelen minäkin. Narisevan keskiön vaihdan Farleyhin. Päätin lähteä liikenteeseen fatbikella parin viikon takaisen testireissun hyvien kokemusten jäljiltä. Katsotaan nyt sitten, mitä toisella kierroksella tapahtuu. Kun sitä maksimaalista vauhtia ei tästä kropasta tätä nykyä kovin helpolla irtoa, niin tasalaatuisen etenemisvauhdin taktiikka voi toimia kohdallani parhaiten. Kunhan pidän huolen, että pysyn terveenä ja että kroppa on virkeässä tilassa. Pohjakuntoa pitäisi olla nyt enemmän kuin ehkäpä koskaan ennen.



Eväspolitiikka ja juomahommat menevät jo totutuilla kaavoilla. Omahuoltoreppuun kannattaa varata ekstraa, jolloin voi välitankata tarpeen vaatiessa takataskuunkin. Sokerihommien pitää tietysti onnistua ja tietynlainen arvoitushan tuo toisen kierroksen kuvio sen osalta on. Tuntemuksien varassa mennään ja mitatakin pystyy kun varaa mittarin reppuun. Nahkassa kun ei ole sensoria eikä sitä lukevaa mittaria.


Lopuksi muistilistaksi itselle ja miksei kenelle vain Syötteelle lähtevälle:
- maasto pitää omastaan huolen. AINA.
- jos sössit, syyllinen löytyy peilistä. AINA.
- noutaja hyppää reppuselkään hetkellä, jolloin alat kuvittelemaan itsestäsi jotain muuta, kuin mitä oikeasti olet.
- se ei tarkoita silti sitä, etteikö pitäisi luottaa kykyihinsä!
- mikäli olet huonossa kunnossa, aavistat asian viimeistään 10 minuuttia startista.
- tiedät asian varmuudella viimeistään 15-18 minuuttia startista.
- hetken herpaantuminen keskittymisessä ja poimit puolukoita. Useimmiten nahkat tantereessa.
- rapa roiskuu aina jonkin verran, riippumatta säästä.
- aja tarkasti se viimeinen pumppauskuoppa ennen ykköshuoltoa. Puolukat odottavat.
- aja tarkasti myös itse pumppaamo. Samaten ne kaksi muutakin pumppaamoa.
- älä aja kenenkään takarenkaassa kiinni. Ikinä.
- syö ja juo alusta lähtien tasaisesti. Jos janottaa, se on jo myöhäistä.
- kiitä ohitettavaa!
- älä välitä peesaajista, jos eivät ole tulossa ohi. Vauhti riittää ja sinä ohjaat.
- väistä ohittajaa mahdollisuuksien mukaan
- kiitä huollossa!
- kiitä itseäsi, että hommasit taas itsesi näihin tilanteisiin.
- hengitä!
- hanaa!
- nauti!



maanantai 17. heinäkuuta 2017

Syötteen uusia reittilinjoja tutkimassa

Arkiset askareet palasivat päivän täytteiksi, mutta täysin kropan jaksamisen ehdoilla. Sain ajettua muutaman maantielenkinkin ja vaikka maastopyörällä ajaen sai olla tarkkana pysyäkseen mukana porukoissa, saivat jalat kaivattua pyöritystä ja jalkojen lihashermotus alkoi toimimaan selvästi paremmin. Hyvät yöunet, riittävä määrä sapuskaa ja kevyt lenkkeily saivat oloneuvoksen silmän vähitellen kirkastumaan.



Syöte MTB:n tämän vuoden painos odottaa 5.8.2017 ja ajatukset ovat alkaneet suuntautumaan valmistautumiseen. Lähden kuudetta kertaa rakentamaan ehjää pakettia vaativalla reitillä. Jos haluaisin mitata oikeasti suorituskykyäni kelloa vastaan, pitäisi minunkin ajaa muutama mtb-maratoni alle ennen päätavoitetta. Ajallisesti parhaan painoksen olenkin näin saanut vyölleni. Nykymallisen lenkkeilijän ja päiväretkeilijän tikkuaskissa ei ole siinä suhteessa montaa tikkua raavittavaksi. Huippukierroksia ja kovaa haponsietoa ei kropassani tätä nykyä ole, joten ei kannata lähteä tulevaan reissuun sillä tulokulmalla, vaan nykyisten vahvuuksien kautta. Eli tavoittelemaan korvien väliin hyvää virettä, tasapainoista ajoa tasaisesti etenevällä tahdilla ja energiatasojen varmistamista. Kestokykyä on kyllä enemmän kuin ennen Syötteen tapaisten, kivisten ja kuoppaisten polkujen ajamiseen ja kohtuullisen intensiiviseen keskittymiseen. Sietokyky sitä ylös-alas -ajamista kohtaan pitää vain varmistaa niin, että lihaksisto on virkeänä ennen starttia.

Farleylla testaamaan reittiä
Lähdin ajamaan tapahtuman reittiä läpi Farleylla. Testatakseni  pyörää ja sitä, kuinka selviäisin sillä reissusta. Hossan teknisimpien polkujen ajaminen oli sen verran helpompaa sillä, että kiinnostus heräsi Syöte MTB:n ajamiseen sillä. Erityisesti lähdin hakemaan laskujen ajamisen tunnetta ja myös sitä, kuinka esim. Riihituvalta lähtevä teknisempi pätkä menisi ja toisaalta miten onnistuisi loppunousun selätys. Samalla testaisin Metsähallituksen tekemiä uusia reittilinjauksia Pitämävaaran reitillä, joka on kuitenkin niin ratkaisevassa osassa ainakin omalla kohdallani koko savotan suhteen. Jos ajat itsesi tukkoon ekalla 20km pätkällä niin valot sammuu viimeistään Pytkynharjulla kolmos- ja neloshuollon välissä. Sekin on koettu. Uusien reittiosuuksien tuomat muutokset oli hyvä käydä tutkimassa etukäteen.

Jatkossa reitti saa siis uutta linjausta Portinsuon seudulla, kiertäen Portinojan laavun kautta suoalueen kuivan maan polkuja pitkin. Uutta lenkkiä tulee arviolta vajaan 1,5km verran. Isoin muutos tulee Ahvenvaarasta eteenpäin. Uusi linjaus lähtee Näköalatien suuntaisesti kohti Ala-Huuhkasta ja Keski-Huuhkasta, jatkuen niiden välistä kelkkareitin siltaa pitkin kohti Pöllänpäänharjua. Reitti palaa Näköalatielle aikanaan sähkölinjan kohdalle. Tämän osuuden mitta on osimoilleen 6km. Tarkoittaen siis sitä, että mikäli tämä uusi linjaus tulee käyttöön itse tapahtumassa, Näköalatietä ei ylitetä pitkällä kierroksella, eikä Naamankaharjua enää ajeta. Mutta saa nähdä, mitä tapahtuman reittimestari päättää.

Ajamisen tunnetta
Ajattelin etukäteen, että en ajaisi Pikku-Syötteen hotellille, vaan fuskaisin sen nousu-lasku -osuuden jatkamalla suoraan kohti Kovalammen suuntaa. Mutta mitästä tyhjää! Ei antanut luonne periksi ja ylös se oli kiivettävä :) Toisaalta kiinnosti heti tietää, miltä ne jyrkät nousukulmat tuntuisivat. Eikä voinut kuin todeta Syötekeskuksella, että helpommalta tuntui. Takarengas kun ei sutinut yhtään missään vaiheessa, eikä tarvinnut keskittyä muuta kuin pyörittämiseen. Fuel EX:ään verrattuna matalampi painopiste tuntuu myös auttavan. Jalka tuntui myös pelaavan, että senkin suhteen kroppa tuntui olevan yllättävän hyvässä vireessä.

Kohti Syötekeskusta


Kodan nurkalta lähtevä lasku

Kodan nurkalta tien suuntaisesti laskevaa osuutta en aja koskaan mielelläni. Nyt se oli sentään kuiva, mutta yleensä elokuun aamuina on niin kostea keli, että laskun puolimatkassa olevat pitkoslankut ovat liukkaan oloisia. Alun sorastettu pätkä oikein houkuttaa tulemaan vauhdikkaasti ja pitkoksista tietämätön saattaakin olla lirissä, varsinkin kun niissä on vielä askelmia ja pieniä käännöksiä. Kaiken kaikkiaan epämiellyttävin osuus minulle koko Syötteen alueella, vaikkei sillä pätkällä olekaan koskaan sattunut kohdallani mitään. Muuta kuin muutamia pumpun tykytyksiä nostattavia läheltä piti -tilanteita. En vain tykkää pätkääkään siitä laskusta niin kauan kun siinä on pitkoksia. Asia olisi eri, jos se olisi sorastettuna koko matkalta.

Reitillä ei ollut mitään kummempaa Säkkisenojalle mentäessä, kaivinkone oli käynyt kaivamassa maahan ilmeisesti maakaapelia. Sadevedet olivat kaivaneet omia uomiansa joihinkin laskuihin, mutta selkeät ajolinjat kyllä löytyivät vauhdissakin. Säkkisenojan suuntaisen osuuden parit lankkusillat oli uusittu ja olivat erittäin hyvät nyt.








Ennen tienylitystä oleva kivipelto kannatti ajaa vasenta reunaa kuten ennenkin. Jos nousujen ajaminen tuntui helpommalta Farleylla niin kivipuutarhassa ajaminen samoin. Nyt sekin kohta oli yksi muiden joukossa, eikä noussut mitenkään erityisesti esiin. Tietysti sitten tapahtumassa olen pitkittäin ja poikittain siinä kohdassa, Murphyn laki..

Hämmästyttävää on se kuinka hyvin barbegazi imi sitä epätasaisuutta ja ajolinja sai olla suurpiirteisempi. Olen miettinyt asian niin, että täysjäykän rungon keula ei elä kuten jousitetussa versiossa. Leveän renkaan matalan paineen reboundi on hyvin erilainen (sallivampi) verrattuna kapearenkaisen joustokeulan vastaavaan. Keula ei pyri suuntaan jos toiseen, vaan jytistelee eteenpäin.

Vasen linja on valintani...




Säkkisenlammilta lähtevä osuus aina varsinaisen Pitämävaaran nousun alkuun kiinnitti huomiota kuluneisuudellaan. Kyllä nämä vuodet vain näkyvät siinä ja polut ovat leventyneet huomattavasti niistä alkuvuosista. Ainakaan läskipyörällä ei tarvitsisi kierrellä kovin paljoa edessä olevia teknisempiä kohtia. Eikä niitä märempiä rapakoita tai mutapoteroita. Kaikki oli ajettavia suoralla linjalla. Pitämävaaran nousuosuudella ei ollut mitään kummallista, tasaisen nypyttävää kivipohjaista polkua kuten ennenkin. Sen verran oli märkiä kohtia, että ensimmäistä kertaa tälle kesälle sai sääretkin ihan kunnollista mutakylpyä. Kiertelin tapahtumaan kuuluvan ykköshuollon kautta. Ennen huoltoa oli yksi montun pohjan rapakko, jossa oli syvempi pohja ja siinä saa olla tarkkana otb:n suhteen. Pumppaamon alkuosalla oli myös rapakot, joten ihan surutta ei niihinkään kannata juntata.







Uusia linjauksia
Laskupätkän jälkeen tuli vastaan uusi linjaus kohti Portinojan laavua. Jälki oli oikein nätisti maastossa ja maassa metrin korkuisia maalattuja merkkitolppia. Portinsuo tuli kierrettyä nyt kun ennen mentiin suoraviivaisesti läpi pitkos-osuuksia pitkin. Kuokka oli heilunut väliin ihan urakalla, oikein hyvää linjaa oli saatu aikaiseksi. Portinmänniköstä jatkui homma entiseen malliin Ahvenvaaran kupeelle teitä pitkin.

Uutta linjausta
 






Portinsuo näytti komealta


Uusi linja kääntyy pienien mäntyjen jälkeen vasemmalle
Mutta sitten tieltä käännyttäessä vasemmalle heti kohta lähti uusi linja polulta vasemmalle. Eli sitä lampea ja mökkiä ei enää jatkossa kierretä, vaan reitti lähtee kiertämään hivenen kauempaa ja tulee metsäautotien reunaan, jatkuen siitä tien suuntaisesti mukavaa harjupolkua. Ahvenvaaran eteläpuolella lasketaan shikaaneita alas tienylitykseen ja siitä reitti jatkuu sitten kohti Huuhkasia. Polku on joissain kohtaa vielä vienonlainen, mutta pinkki maalimerkki ohjasi. Ihan hyvin on haettu linjaukset minusta, se vain että kelkkareitin sillan jälkeiset pitkokset ovat vielä vaiheessa. Kengät voivat siinä kastua, mutta haitanneeko tuo.





Uusi Ahvenvaarasta tuleva linjaus menee Näköalatien vieritse

Näkymä Perä-Lotjaan päin, reitti etenee kuvan oikealle puolelle




Ala-Huuhkanen



Pitkostyömaa vielä vaiheessa

Kiertämään pääsi oikean kautta










Sähkölinjalta aina Syötekyläntielle mentiin entiseen malliin. Pytkynharjulle haarautui sitten uusi nousulinja. Eli se portaikkopääty jäi pois ja uusi reitti nousi vasempaa reunaa pienen lammen ja harjun välistä yhdistyen entiselle reitille. Siinäkin on tehty hyvin hommia pengerrysten kanssa ja reitti oli hyvä ajaa.





Uusi nousulinja lähtee vasemmalle, vanha johtaa oikean kautta portaille





Loput entiseen malliin
Jatkoin tapahtuman reittiä kierrellen Saarilammen kautta takaisin harjulle. Riihisuon ylityksen loppupuoliskolle oli rakennettu uudet pitkokset. Keskirako oli sen verran leveämpi, että pikkasen meinasi vedellä barbegazi siinä. Sai olla jopa ihan tarkkana sen ajamisen kanssa. Ajelin Riihituvalle ja kävin rustaamassa nimen vieraskirjaan haukaten vähän evästä. Siitä eteenpäin Kätkytkankaalle ulottuva teknisempi pätkä meni oikein hyvin sekin. Kuivalla kelillä ja leveällä renkaalla ei tarvinnut pahemmin ihmetellä. Tosin sitä kohtaa ihmettelin yhä, missä kippasin pari vuotta sitten nurin ja tyrien kahden kierroksen ajon yrityksen alkuunsa. Eihän siinä nyt ollut mitään kummallista. Olikohan tuosta sitten poistettu muutama juuri...?







Riihisuon ylitykseen



Loppuosalla uudet pitkokset



Tässä hankin puujalan pari vuotta sitten, sekunnin herpaantuminen johti typerään seuraukseen paikassa, jossa ei ole mitään kummallista.



Kolmos- ja neloshuollon paikka tässä, suunta kohti neloselta eteenpäin
Pärjänjoen rantabulevardin muutos
Tapahtuman reitin luonne on ollut sellainen, että Riihituvalta eteenpäin kuskeista on alettu puristaa mehuja tasaisesti loppuun asti. Pärjänjoen bulevardi on rokottanut armotta kaikkia paitsi tekniseen ajoon orientoituneita, jotka ovat nautiskelleet jumpasta kaikilla mausteilla. Jo viimevuonna osuus oli huomattavasti helpompi kuin ennen ja nyt sorastusten myötä teknisyys on poistunut kokonaan. Eli kun ennen meikäläisen korvamatona soi aina Hanoin "Boulevard of broken dreams" niin nyt biisinä oli Eaglesin "Take it easy". Onhan siinä sitä pientä nousua ja laskua, mikä tietysti maustaa omalla tavallaan, mutta teknisesti osuus on helppo. Mikä tietysti muuttaa tapahtumareitin lopun luonteen erilaiseksi kuin ennen.



Kummalliselta tuntui nousta luontokeskukselle, kun jalat toimivat yhä yhtä hyvin kuin koko reissun ajan ja korvien välikin oli kohtuullisen raikkaassa tuuletustilassa. Läpivetohan siellä toki aina käy ja tuuli ulvoo ajoittain pahastikin, mutta perinteinen ummehtuneisuus oli tiessään. Oli mielenkiintoista lähteä kokeilemaan loppunousun ajamista tässä tilassa.

Loppunousuun
Hiihtosillan ylityksessä on yleensä jo tiennyt toimiiko jalat yhtään ja yleensä ne eivät ole enää kovin kummoisesti pelanneet. Pari pyttyä on ollut jo pimeänä. Nyt ei ollut muuta kuin ajella menemään. Merkillistä. Sama meno jatkui, kunnes tulin siihen ensimmäiseen oikeasti jyrkkään kinkamaan. Kerran olen sen kapearattaisella noussut. Eikun satulan nokkaa sinne missä aurinko ei paista ja jyngertämään. Vetopito oli mahtava ja enemmän sai nyt keskittyä keulan hallintaan. Ylöshän se tuli. Eikä siitä eteenpäinkään ollut edelleenkään mitään muuta kuin pyöritellä menemään. Pysähdyin yhdellä reitin nousukulmaa osoittavalla kyltillä ottamaan kuvan, mutta muuta tarvetta jalkautumiselle ei ollut. Siitä eteenpäin alkoi hankalimmat osuudet ja aina vaan ajoin eteenpäin. Oli se kertakaikkiaan kummallinen tunne! Olin niin onnessani jokaisesta edetystä metristä, että hymyssä suin nousin ylöspäin. Ei mitään kärsimistä vaan tasaista työntekoa. Nousun lopun märimmät kohdat arveluttivat etukäteen, että mitenkähän käy. Mätöä toki oli mutta nyt oli niin kuivaa kaiken kaikkiaan, että eipä ollut mudassakaan vastusta. Sitten kun tajusin näkeväni mökkien harjat, olin jo ihan fiiliksissä! Ajoin elämäni ensimmäistä kertaa loppunousun alusta loppuun ylös! Himmeetä!

Tässä kohtaa on yleensä alkanut lähinnä itkettämään, kun edessä on puolen tunnin tunkkaus :)

Pysähdyin ottamaan kuvan, tästä alkaa lopun nihkeä jyngertäminen kohti huippua.


Tässä kohtaa katseli tyytyväinen mies kohti taivaanrantaa..
Hotelli valmiina muutaman viikon päässä koettavaan tapahtumaan



Kävin fiilistelemässä Syötteen huipun tuntumassa olevalla kalliotasanteella etelään aukeavia maisemia ja laskeuduin alas autolle. Vitsit, että olipa kaikkiaan loistava päivä takana. Ajattelin siinä autoa pakatessa ja varusteita vaihtaessani, että olin juuri ajanut ehjimmän ja tasapainoisimman Syötteen reissun koskaan! Kroppa pelasi, mieli pelasi, pyörä pelasi ja sokeritkin myös. Mittasin loppulukemaksi 5,6. Ei voinut olla kuin tyytyväinen. Niin monta reissua on tuollakin tullut sähellettyä jos jonkin asian suhteen.

Päivälle tuli mittaa kaikkiaan n. 7h ja ajoa siitä reilu 5h, matkaa kertyi 65km. Muutaman ketulenkin ajoin uusien linjausten tiimoilta. Tosin huipulla en sitten kiertänyt maston kautta, vaan kävin siellä kalliotasanteella ja oikaisin "maaliin". Loppulasku vielä sitten siihen päälle. Että varsinainen reitti lienee entisellään n. 63km kieppeissä.

Vielä kun olisi Syötteen kyläkauppa ollut auki, että olisi saanut kahvit ja jätskit mutta kaikkea ei voi saada. Sitten olisi mennyt jo todella nautiskelun puolelle!