lauantai 13. toukokuuta 2017

Pyöräilyä Hossan ja Julma-Ölkyn hangilla



Koillismaan kevät tipahti pääsiäisviikolla kinoksiin karjavankkureiden takaluukusta vähän käytettynä ja turhana painolastina. Talven lumimäärä tuplaantui yllättäen ja pyytämättä parin vuorokauden aikana ja ulkoilut siitä eteenpäin kohdistuivat vahvasti hiihtohommiin. Vappuun asti sai latoa ihan surutta erinomaisissa olosuhteissa, kunnes latujen kunnostus loppui - ainakin Kuusamossa. Luntahan olisi edelleenkin enemmän kuin tarpeeksi hiihtohommia ajatellen. Mutta konelatujen ylläpito loppu vappuun.


Mutta mitäpä se hyvejää kaupunkien ja rinnekeskusten enää mitään ylläpitää, kun joku on jossakin kabinetissa päättänyt, että se ei hyvejä? Lokakuussa on kyllä karmea paine saada ensilumenlatuja, joilla karvalakkikansa nylkyttää jotakin kämästä kilometrin siivua edest takaisin. No, jäykkää se oli entipojankin käytös naistentansseissa..

Suksilta läskipyörän ohjaamoon

Tässä onkin saanut kiitellä sitä, että pyöräkalustoa löytyy erilaisiin tarpeisiin. Nimittäin ne kauan kaivatut hankikelit saapuivat viimein meillekin (okei, helmikuussa oli edelliset), tosin sellaisena puolikarkeana. Sen julmetun lumipyrykerroksen päälle muodostunut ohuehko kova kerros ei ole ihan aina riittävä ja kantoa on vähän paikasta riippuen. Soiden ja järvien kannet ovat tarjonneet parhaita mahdollisuuksia. Niin totisesti kävi myös Hossassa kuluneella viikolla.


Yöpakkaset jäädyttivät muutamana päivänä auringon sulattaman pintalumen juuri sopivasti ja naks, yhtäkkiä hankikanto oli tosiasia. Kävin ajamassa keskiviikkona iltapäivästä lyhyen reissun Tolosenvirran kämpän rannasta Kokalmuksen laavulle rantoja pitkin. Aurinko oli ehtinyt hivenen pehmentää pintaa, mutta matalilla paineilla pystyi ihan kohtuudella ajamaan. Mukava ajoreissu, ensimmäinen ikinä Hossan kevätlumilla.






Täältä löytyy kuvia lisää

Kansiossa on jokunen kuva myös Hossan kylältä, ranskalaisyritys on rakentanut uutta majoitusta, mikä on hyvä juttu. Muitakin rakentajia on alueella, joten Hossan majoituskapasiteetti paranee vähitellen ajan kanssa. Keskiviikkoiltapäivän reissun rohkaisemana päätinkin suunnata seuraavana päivänä jo aamusta taipaleelle. Reittien tila tulisi päivän mittaan selväksi, samoin talven aikana tehdyt työt tulevan kansallispuiston tarpeisiin.

Tähtäimessä Julma-Ölkky
Ajelin aamuksi Iikoskelle ja virittelin varusteet lähtöä varten. Päivän reittiä tai määränpäätä en varmuudella osannut etukäteen ajatella. Haaveissa oli kyllä ajella aina Julma-Ölkylle asti, mutta en uskaltanut olla varma sinne pääsystä. Riittäisikö hankikanto ja jos ei niin menisikö kelkanjälkiä Laukkujärven pohjoispuoliselle kelkkauralle? Lähdin uteliaana liikkeelle Iikosken kupeesta, ajaen kesäpolkureittiä kohti Hakokoskea. Siirryin Huosiusjärven rantajäille varsin pian. Rannat olivat osin jo sulaneet, mutta muualla riitti jäätä 40-50cm. Pinnassa ohut lumikerros, joten ajaminen oli todellakin nautinnollista. Seurasin kuitenkin koko ajan jäiden tilaa ja virtapaikkoja, joiden ohi pääsi maita pitkin.









Torkonluikean sillan uusia rakenteita

Torkonluikean jälkeen ajoin Lätäkönvaaran reunaa kesäpolkua seuraillen ja laskin alas Syvä-Hoiluan rantaan ja oikaisin lahden yli Hakokosken laavulle kahville. Tauon jälkeen jatkoin harjun yli Syvä Suottajärven rantaan, josta jatkoin rantoja pitkin Puukkojärven kämpälle. Sieltä siirryin sitten Puukkojärven jäille ja jatkoin edelleen Talasjärvelle. Vähän ennen Laukunsalmea nousin taas maille ja ajelin hankia pitkin Laukkujärven kämpälle. Siihen asti reissu oli ollut jo mainio, todella siistiä ajamista smuutilla jäänpinnalla.







Puukkojärven kämppä


Vanhat pitkosrakenteet, lunta oli vielä reilu puolimetriä


Vielä pääsi rantakaistaletta pitkin kohti Laukunsalmea



Kurkipariskunta Laukkujärvellä

Edelliset kävijät olivat huhtikuulta



Pienen tauon jälkeen lähdin jatkamaan Kuusamon puolelle. Ajelin Laukkujärven pohjoispäähän, josta jatkoin kelkan jälkeä eteenpäin. Alkoi näyttää siltä, että yhteys löytyisi Julma-Ölkylle. Eikä se ollut kuin ajella, nimittäin hetken kuluttua huoltoura yhdistyi kelkkauralle, joka tulisi Julma-Ölkyn kioskille.


Pikkasen liikaa olis ollut matkaa Kosken Topparille kahville..
Saavuin Paasovaaran Velin kioskille ja pidin jälleen pienen tauon. Takana oli noin parikymmentäkilometriä hienoa talviajamista, mutta se oli vasta lämmittelyä. Reissun parhaat palat olisivat ihan kulman takana. Ensinnäkin ajaminen kanjonijärvessä oli jo elämys, saati sitten Julma-Ölkyn puhuttelevat, jylhät kallioseinät jotka kehystivät pyöräilijän matkaa.

Tästä se elämys alkoi..



Pikkaisen harmittavasti kamera oli tehnyt tenän tämän jälkeen ja seuraavat kymmenkunta otosta olivat pikselimössöä. Mutta onneksi videonpätkät löytyivät muistikortilta. Julma-Ölkyn pohjoispäässä, Sitkansolan pohjoispuolella on Pikku-Ölkky, josta löytyikin varsinainen kanjonijärven talvitimantti! Nimittäin upea jääputous, jossa riitti totisesti ihmettelemistä. Auringon valo siivilöityi jääpuikkojen läpi ja sulaessaan koko komeus äänteli omalla tavallaan. Mahtava yllätys kulkijalle!









Aikani ihmeteltyäni tätä komeutta lähdin paluumatkalle kioskia kohti. Olin aivan häkeltynyt tästä kokemuksesta. Kyllä täytyy sanoa, että fatbiken hankinta kannatti! En olisi ikinä voinut kuvitellakaan, kuinka upea kokemus kanjonissa ajaminen olisi. Aivan ehdoton hittijuttu! Taatusti palaan uudestaan ensikeväänä ja varaan aikaa entistä enemmän. Pötköttelen selälläni kallioseinän juurella ja katselen pilvien etenemistä ja ylhäällä kallion reunoilla kasvavien puiden liikettä tuulessa. Siinä sitä slow adventurea!

Olin niin häkeltynyt kokemuksesta, että unohdin tyystin Julman-Ölkyn kalliomaalaukset! Jälkeenpäin tajusin, että olin käynyt niiden vieressä metrin päässä :) Ne löytyvät heti kanjonin lähtiessä kapenemaan, ison kallioseinämän alareunasta:


Ajelin takaisin kioskille ja hetken sitten yritin ymmärtää juuri kokemaani. En ole koskaan häkeltynyt kotimaisissa luontokohteissa niin kuin nyt. En edes Oulangalla tai vaikkapa Syötteen Ahmakalliolla, jotka ovat nekin upeita kohteita. En lapin tuntureilla tai Saimaalla, en Kolilla. Ehkä Julma-Ölkyn tapauksessa koko sinne pääsemisen ainutkertaisuus oli se juttu. Kilometrien taivallus jos sinänsä hienojen Hossan järvien maisemissa kuin alkusoittona. Tietoisuus siitä, että luonnon olosuhteiden tulee olla juuri eikä melkein kohdillaan, jotta pyöräilijä pääsee etenemään. Talvielementti puhuttelee aivan erityisellä tavalla näitä kesästä tuttuja maisemia. Luonnon karuus ja kauneus yhdistyvät aivan erityisellä tavalla. Muistot nuoruuden retkistä sinne myös vaikuttivat kokemukseen.

Kohti Värikalliota
Hetken siinä itseäni kasattua tuumailin, että mille sitä sitten alkaisi? Päivä oli vasta puolessa ja aikaa olisi vielä ajaa, ennen kuin aurinko alkaisi pehmittää hankia. Päätin lähteä Värikalliolle. Jos sinne pääsy ei onnistuisi, niin palaisin kelkkareittiä pitkin takaisin. Mutta sehän onnistui komeasti. Seurasin ehkä vaikeammalla, mutta toisaalta mielekkäällä tavalla kesäreittiä Ala-Ölkyn laavulle, kunnes siirryin loppumatkalle alas kanjonin reunaan ajaen rantoja pitkin hyvin lähelle viimeistä suvantoa ennen Värikallion taukokatosta. Sitä ennen nousin takaisin ylös ajaen loppumatkan maita pitkin. Somerin jäät johdattivat sitten loppumatkan Värikallion maalauksille.


Vasenta reunaa pääsi hyvin...


Viimeinen suvanto ennen Värikallion puolelle menevää siltaa. Sulaa ennen nousin vasemmalta ylös penkalle.







Uusi katselulava ja terässilta olivat talvehtineet hyvin. Maalauksetkin olivat ennallaan. Kävi mielessä, että ovatko kriitikot käyneet hakkaamassa suunnittelijasta kuvan elin otsassa seinämään, mutta ei...



Tässä vaiheessa elämyspankki pursusi yli äyräiden. Olin poiminut kyllä niin isosti rusinat pullasta kuin olla ja voi! Vielä pitäisi kuitenkin palata takaisin Iikoskelle, jonne olisi vielä ainakin parin tunnin matka. Mitenhän kävisi hankikannon...? Seurasin hiihtoreitin pohjaa Lihapyörteelle ja nautiskelin Ölkynsuolla vielä panssarikovasta pinnasta. Mutta Lihapyörteen parkkipaikan jälkeen tilanne alkoi muuttumaan. Ajaminen muuttui selvästi raskaammaksi ja rengas kynti koko ajan selvästi syvemmällä kuin aiemmin. Auringon armoton vaikutus teki tehtäviänsä. Kello oli kääntynyt jo 13 paremmalle puolelle ja iltapäivän lämpimimmät hetket alkoivat olla käsillä.

Ölkynsuolla oli mukava pujotella puiden väleissä

Hei kaverit! Älkää jättäkö!

Päätin kuitenkin palata Laukunsalmeen ja suunnata latupohjaa pitkin takaisin Iikoskelle. Ehkä olisi jälkikäteen kannattanut miettiä toisenkin kerran. Nimittäin eihän se sitten kestänyt enää ajamista. Tunnin pätkän tunkkasin, kahlasin, ajoin pätkän, tunkkasin...vasta jossain Suottaperän nurkilla pohja alkoi taas pitämään sen verran, että ajaminen onnistui kohtuudella. Meinasipa käydä raskaaksi se tetsaus!
Hiihtoreitin/huoltouran pohjaa

Tunti tunkkausta, ajoa, tunkkausta, ajoa...


Sitten vastaan tulivat jäljet. Ensin ajattelin että karhuko oli mennyt aamulla tästä, mutta päädyin kuitenkin Ilveksen jälkiin siinä tuumiessani. Olivat kooltaan aika pienet. Mutta nyt kun tarkistin varpaiden määrän niin karhun jäljet ne kumminkin olivat. Oliko sitten erauspoika, kun jäljen koko oli kohtuullisen pieni? Ei ei ei...Ahman jäljet nämä!




Kameran linssikin hikosi, niin kuvaajan okulaaritkin. 

Niin vain tulin takaisin Iikoskelle, eikä pienestä tunkkaussessiosta huolimatta ollut minkäänlaisia ongelmia matkalla. Seitsemän tuntia reissussa on kumminkin ihan kiitettävä setti. Matkaa tuli reilut 46km ja ajoaikaa kertyi 4,5h, sisältäen ne tunkkaukset. Hakokoskella tulistelin, joten siellä meni varmaan lähelle tunteroinen ja muutenkin matkan varrella tuli kuvailtua ja ihmeteltyä. Eli sitä retkeilypohjaista fiilistelyä, kuten tulevien mtb-reittien suunnittelun kantavana teemana on ollut.

Kesäpolkujen osalta talvi ei ollut toistaiseksi tehnyt mitään ihmeempiä. Kaatuneita puita ei näkynyt polkulinjojen päällä, joten tykky ei ole ollut vaivana. Eikä talvimyrskytkään ole saaneet tuhoja aikaan ainakaan puiston pohjois-puolisissa osissa. Hyvä niin, nimittäin rantapolut tulevat aukeamaan ensimmäisinä jahka ikuinen talvi luovuttaa otteensa. Tulvatilanteesta on sitten vaikea arvioida mitään. Aika näyttää.

Se on kuitenkin selvä, että Hossan kansallispuisto ei ole ainoastaan kesävieraan paratiisi vaan talvi (ainakin kevättalvi) tarjoaa myös omat erilaiset elämyksensä. Fatbikella pääsee hankien kantaessa mihin vain, juuri niin kuin se on alun perin suunniteltukin. Kelkanjälet ja luminkenkäpolut sekä valjakkourat mahdollistavat sitten muunkin ajan ajamisen. Katsotaan vain ensin, miten talvireittejä sitten tullaan puiston alueelle tekemään jatkossa. Varmasti niitä tulee, mutta minne ja miten selviää ajan kuluessa. Yrittäjille kuitenkin tiedoksi, että potentiaalia on runsaasti myös talvipyöräilyn saralla!

Hossa on yksi maamme upeimmista kohteista, ei siitä pääse yli eikä ympäri. Se puhuttelee niin monin tavoin. Kesän klassiset elementit saavat talvella ihan uuden näkökulman. Talvireitit ja hankikelit mahdollistavat sitten pääsyn tuttuihin kohteisiin ihan erillä tavalla, mikä jalostaa Hossan kokemisen kokonaisvaltaiseksi kokonaisuudeksi.

p.s. Hossan luontokeskus on muuten myös upeassa iskussa nyt remontin jälkeen! Timo ja Ari kipparoivat entiseen malliin maittavaa lounasta kera erinomaisen asiakaspalvelun. Tilat ovat avarammat ja valoisammat, kalustukset ja ruokalinjastot ovat viimeisen päälle. Jahka Öllöri vapautuu jäistään, näyttelyt ja muut katsottavat valmistuvat vieraiden ihmeteltäväksi. Jo nyt voi tutkia yhdellä seinällä tämän näköistä installaatiota. Liekö tässä kuvattuna kansallispuistoprojektia toteuttamassa olevan väen henkinen ja fyysinen tila projektin tässä tilassa, kuukausi ennen avajaisia? Mene ja tiedä...




5 kommenttia:

  1. Kiitos hienosta tekstistä ja kuvista! Kuin olisi saanut olla mukana... mammapolkee.fi

    VastaaPoista
  2. Hei ja kiitos avartavasta kirjoituksesta. Tämä jos jokin motivoi joskus hankkimaan pullukkapyörän jolla voisi talvista kotikontua ja sivukyliä tutkimusretkeilä.
    Pyörästä on moneksi!
    -Eeva

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hossasta voi vuokrata pyöriä ainakin Hossan Lumolta ja luontokeskukselta. Hyvä keino testata asiaa.

      Poista
  3. Hieno juttu! Kokeilin itse viime talvena läskiä ja mukavalta tuntui meno. Tänäään kuitenkin menin ja tilasin Konan maastopyörän. Ehkä ensi talvena vuokraan paksumpaa kumia alle ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pääasia että pyörät pyörivät ja maastopyöräily on kyllä mukavaa hommaa. Väliin tietysti sitä kestävyyskuntoakin todella mittaavaa. Mutta elämyksiä on varmuudella tiedossa!

      Poista