maanantai 25. tammikuuta 2016

Etelän leiriä 11h

Koilliskairaan alkoi kantautua viimeviikolla savumerkkejä, että merimaissa olisi hyvät senssit ajoleirille. Pakkasviikkojen aikaan oli ollut kuulemma tilauksessa tavallisia talvipolkuja, mutta priimaa oli pukannut. Ulkoliikkujat olivat tuskassa polettaneet pitkin metsiä, kun muuhun ei oltu kyetty. Mikäs siinä. Pakkasviikkojen kärvistely olikin hyvä lopettaa ja saada taas koneisto toimimaan ulkoliikkujan muotissa. 


Polkurallia
Perjantai-iltana kävästiin leiri-isännän Kimmon kanssa tutkailemassa muutamat lähipolut lamppulenkkinä. Oli perin merkillistä hengitellä lauhtunutta talvi-ilmaa. Kuskikin tuntui olevan hereillä illan hämystä huolimatta ja ajo kuulosti sujuvan hyvin. Lauantai-päivän rientoja odotellessa.

Aamulla digitaalin näyttäessä 3,3
°C piti kyllä pariin otteeseen varmistaa, onko se desimaalipilkku varmasti siinä missä sen väitettiin olevan? Ei huono lähtökohta päivään! Aamupalan ja varusteiden virittelyn jälkeen lähdimme Helin ja Kimmon kanssa ajamaan kohti Oulun keskustaa. Pyörä-Suvalan pihasta löytyi rykelmä maastopyöräileviä alkuasukkaita into piukeana. Oli läskiä ja kaksysiä, jousitettuna ja jäykkänä. Siis pyöristä on kyse. Kuskit näyttivät nälkiintyneen näköisiltä. 

 



Lyhyen suunnittelupalaverin jälkeen päästiin itse asiaan. Suunta otettiin kohti Hiukkavaaraa. Kun en edelleenkään omista gps-härveliä, en osaa tarkkaan sanoa missä tuli ajettua. Tutunoloisia polkuja oli sielä täällä, vaikka talvikuosi saakin aina miettimään, onko tätä tullut ajettua joskus ennenkin? Polut olivat leveitä, kovaksi poletettuja ja pito oli loistava. Mikäs siinä oli ajellessa. 

Jossain vaiheessa letkan nuotitus meni vähän hakemiseksi ja ajorytmi oli pikkasen kateissa. Jännä homma, miten vetäjän ajaminen vaikuttaa keskellä jonoa. Jos sielä ei ole ihan varmuutta suunnista, itselläkin meinaa ajaminen mennä epävarmemmaksi. Alkaa miettiä, että mitähän tuonkin mutkan takaa ilmestyy? Sellainen veturi, jolla on homma hanskassa saa nuotitettua ajamisen selkeille poluille ja silloin mukana oleva kuskikin alkaa luottaa siihen, että ihan mihin tahansa rymelikköön ei olla menossa. Toki hoksottimet pitää olla aina hereillä. 

Tässä ylitetään Oulujokea jossain, olisiko Ranta-Kastellin haminoilla? Eipä ole tätäkään tullut ennen kokeiltua.





"Ei me tänne lähetä..."

Valkeisen tiellä paussilla.

Valkeisen tieltä se vihollinen aina tuli inttiaikaan...



 

Hiukkavaaran Valkeisentieltä otettiin suunta kohti Auran majaa, jonne saavuttiin muutaman ajotunnin jälkeen. Lievää hämmästystä aiheutti tupaten täynnä ollut parkkipaikka. Eipä ole Kuusamossa ikinä moista ryysistä ladulle, vaikka kyse pitäisi olla hiihtopitäjästä? No, hommaa selittää tietysti se, että hiihtokausi on lyhyempi, hiihtokelejä ei välttämättä ole tasaisesti ja luntakaan ei ole kuin juuri sen verran, että ladut saadaan tehtyä. Siihen päälle kylmä pakkasjakso ja ketsuppipulloilmiö oli valmis. Semmoiset 200 autoa arvioisin olleen siinä parkkiksella. Laduilla saattoi olla jopa ruuhkan poikasta?

Niin tai näin, Auranmajan munkkikahvit maistuivat taivaallisen hyvältä! Ainoa miinuspuoli tauosta oli se, että lähtiessä oli taas kylmä kun paita oli kastunut ennen taukoa. Mutta eipä tuo asia ehtinyt haitata viittä minuuttia pidempään, kun porukka lähti latomaan seuraavia polkuja kohti Herukan suuntia. Kalimenojan enskapolut eivät pettäneet tälläkään kertaa. Mahtavaa pooria!



Sitten alkoi kolisemaan yhden ojan pohjalla. Keulassa ollut Kimmo testasi jonkinsortin piruettia ja laskeutui kannon kylkeen oikean puoleisella reidellä. Seurasi karjuntaa, kiroilua, irvistelyä ja ähinää. Aika äkkiä kävi selväksi, että puujalka oli tosiasia. Meikäläiselläkin alkoi syntyä tuntemuksia Syötteen vastaavasta haverista ihan myötätunnosta. 

Eihän siinä mikään auttanut, kuin keskeyttää rallit siltä päivältä. Paitsi että edessä olisi vielä n. 15-20km siirtymä takaisin leirikeskukseen eli Kimmon ja Helin kämpille. Ideaparkista hoidettu buranalääkitys ja hetken huili lämpimissä sisätiloissa auttoi sen verran, että pääsimme jatkamaan matkaa hitaasti mutta kohtuu varmasti. 

Paluumatkalla, näkymää Merikosken suuntaan.


Eipä ole tätä vanhaa siltaakaan tullut pyörällä ennen ylitettyä.


Pitkä oli se paluumatka, mutta niin vain leirikeskuksen valot häämöttivät hämärän jo laskeutuessa. Päivän reissulle tuli kaikesta huolimatta mittaa ihan mukavasti, ajoaikaa kertyen 5h. Yleinen veikkaus oli, että ilman äksidenttiä sitä olisi kelattu pari tuntia lisää. No, nyt jäi virtaa seuraavaankin päivään, joskin iltasella oli vielä epävarmaa, mille sitä lopulta alettaisiin. Aamu sai näyttää suunnan.

Sunnuntain epistola
Päätimme nukkua kunnon yöunet, eikä herätyskelloja laitettu soimaan. Itse sahasin pölliä 10h :) Taisi se edellispäivän seikkailu vastata kuitenkin. Kaikki osumaa ottaneet saatiin tolpilleen aamiaisen ääreen. Kimmon irvistely oli sen näköistä, että niinköhän se olisi edessä saikkupäivä? Täytyy sanoa, että hämmästys oli jonkinmoinen miehen todetessa, että tässä on vasta kärvistelty viikkoja sisällä, että lähdetäänhän nyt kokeilemaan pystyykö mies ajamaan. Ei kait siinä, näin tehtäisiin. Heli lähti Sankivaaraan hiihtolenkille ja suksia testaamaan. 

Ensimmäiset kilometrit olivat jo aivan erioloista etenemistä kuin eilisen paluumatkalla. Kuulemma jalka oli kipeä, mutta toimintakyky oli palautunut huomattavasti paremmaksi. Päätettiin suunnata alkuun lähikarttalehtien poluille, jos kävisi niin, että homma alkaisi piiputtamaan. 


Polkua risteili sinne ja tänne. Yhä vain yllätti se, kuinka paljon sitä Oulun seudun metsissä risteileekin. Hyvä koiran kusettajat!



Siinä parin tunnin ajon jälkeen pidettiin tuumaustaukoa. Edessä oli kaksi vaihtoehtoa. Joko palata takaisin tukikohtaa kohden vieville poluille tai lähteä pohjoisen suuntaan. "Se on semmoinen +2h jos valitaan se vaihtoehto". Taisi mennä pari sekuntia, kun nyökättiin kumpikin ja suunnattiin pohjoiseen. Ja se totisesti kannatti! Huikeata settiähän siitä syntyi. Ajoimme edellispäivältä väliin jääneet osiot kuulemma suurinpiirtein kaikki. Poluilla tuli vastaan tuttuja ja mukava oli porista hetki päivän kokemuksista. Mitä nyt keskitehot pääsi laskemaan...;)




Janne ja Jani tulivat vastaan, komiaa kalustoa allaan!

"Saateri ku eilisen reissun jälkeen jäsähti käsi tähän asentoon. Pikkasen ollu hankalaa ajjaa tännään"....:) Antti-Ollin ja Kimmon viittomatyylin polkupäivitykset.

Ei tässä nyt muuten mitään ihmeellistä, mutta muutama sata sorsalintua räpisteli tuossa pienessä lahdelmassa.


Mieleen jäi erityisesti Kuivasojan varren polut. Strava-pätkällä oli kellotusyrittäjiä, mutta meillä meni kyllä nautinnon puolelle. Vitsit mitä polkuja! Reilu pari tuntia noukittiin tuttuja ja vähän tuntemattomampia pätkiä ja vain muutamaa pätkää lukuunottamatta polut olivat todella loistavia. Jossain Patelan Rajahaudan kulmilla piti jo todeta, että jos tässä meinataan päästä takaisin kämpille vähänkään valon aikana vielä, niin joudutaan jo jättämään pätkiä ajamatta. Taskilan suunnillakohan se oli, kun tutkailtiin kuitenkin ihan uusia reittejä, kun niitä legendaarisia rantapolkuja oli jäänyt työmaiden alle. Todettiin, että mahtoi olla erään Konga-kuskin vahvaa aikaansaannosta ne uudet reitit, sen verran mainioita olivat!





Mitä liene tämä hangaari 21 kätkee sisuksiinsa?

Komia tornitalo on noussut tähän, tässähän niitä viljasiiloja räjäyteltiin useampaan kertaan.


Rotuaarin komiat jouluvalot.


Aikaraudassa alkoi olla reilu neljä ajotuntia, kun saavuimme limingantullin Prisman kulmille. Suoritimme viimeiset huoltotoimet ja lähdimme loppusiirtymälle kohti leirikeskusta. Mittariin jäi muistoksi jälleen 5h ajoa ja tuonne korvien väliin aivan huikeita elämyksiä. Takana oli upea ajoviikonloppu!

Paluumatkalla pohdittua
Sunnuntai-iltana ajellessani merimaista takaisin Kuusamoon, nautiskellen kaikista mahdollisista talviajamisen tiekeleistä (jäätäväst tihkusta lumimyräkkään ja Kuusamon pään pakkaskeleihin sekä uraisiin teihin) makustelin tapahtunutta. 

Vyölle jäi 11h ajotuntia ja matkaa kertyi 170km. Siirtymää toki osa, mutta polkurallia tuosta näppiarviolla semmoiset 8h/100km. Jokatapauksessa kaikki aika tuli vietettyä maastopyörän ohjaamossa ja se ratkaisee. Kannatti siis lähteä etelän leirille! Vaikka tämän talven teemana onkin hiihtäminen, tällainen ainutlaatuinen mahdollisuus pitää aina yrittää hyödyntää. Seuraavan lumisateen sattuessa polut voivat olla historiaa. Talven keskelle järjestynyt intensiivinen polkuajopaketti pitää ajokyvyn liekkiä yllä. Mikään talvitien hinkkaaminen ei sitä palvele. 

Omasta ajamisesta tuli tehtyä sellaisia positiivisia huomoita, että yläkroppa pysyi alusta lähtien hyvin rentona. Ajaminen sujui ongelmitta. Molempina päivinä taisi tulla kaksi jalkakosketusta, että sen puoleen saa olla oikeasti tyytyväinen. Energiaa paloi ja se ei yllättänyt pitkän ulkoliikuntapaussin jälkeen. Jaksamisen kanssa ei ollut kuitenkaan mitään ongelmaa koko aikana. Enemmänkin olisi voinut ajaa. Pääkoppa oli myös hyvin hereillä. Lauantain ensimminen tunti oli vähän sellaista, että takaraivosta kumpusi "älä lähde sinne" tyyppisiä ajatuksia. Mutta mitään tangon puristusta ei tapahtunut. Vähitellen huomasin ajavani vailla ylimääräisiä ajatuksia ja keskityin vain siihen, mitä polku tuo tullessaan. Sama homma sunnuntain etapilla. Erittäin hyvä kokemus senkin puoleen!

Oululaisten pitäisi oikeasti tehdä talvipoluista vientituote. Uskomattomia elämyksiä luonnon keskellä, mutta kuitenkin kaupungin ytimen vieressä. Belgialaiset sun muut pyöräilyn emämaiden maastopyöräilevät asukit olisivat ihmeissään, mistä hommassa on kyse. Hyvä majoitus, ateriapuoli ja johdetut retket menisivät kuin kuumille kiville! No, toivottavasti mahdollisimman moni alkuasukas tajuaa asian ja hyödyntää ainutlaatuisia hetkiä talven keskellä. Kunpa moni muukin koillismaan maastopyöräiljäkin pääsisi nautiskelemaan talvisista polkuralleista. Huikeata eksotiikkaa meille, jotka emme talvipolkuja juurikaan kotikulmillamme näe. 

Läskipyöräbuumi näkyi poluilla konkreettisesti. Paksurenkaisia tuli vastaan molempina päivinä runsaasti. Ennenkaikkea polkuja oli ajettu paksurenkaisilla ajopeleillä. Mutta sellainen huomio tehtiin, että ajolinjat olivat kyllä merkillisiä. Joko sielä ohjaamossa ei ajokokemus vielä riitä, tai sitten kyky käsitellä ajopeliä on vielä hakusessa. Ja kolmanneksi varmaankin osittain myös se, että pyörää ei ole suunniteltu kivenkiertoon. Pitää muistaa ne lähtökohdat, missä ne Alaskan pyöräilijät hommaa kehittivät. Hyvä kuitenkin, että niilllä ajetaan, koska kävellyt polut silottuvat ja levenevät sopivasti. 

Kiitos taas leiri-isännälle ja emännälle! Aivan loistavaa, että koilliskairan asukki pääsi taas viihtymään, elämään kuin urheilija konsanaan ja toteuttamaan itseään. Mukava oli myös nähdä kaikkia tuttuja talvipolkujen varsilla. Nauttikaahan menosta ja toivotaan että polkukelit jatkuvat suosiollisina. Nyt huilia taas hetki ja sitten jatketaan sivakoiden. 

Vaikkapa näillä. Pitoa on kuulemma kuin rintakarvoissa.



maanantai 18. tammikuuta 2016

Suhteellista

Hermo alkaa mennä. Ärsyttää. Ahistaa. Kelit ovat sitkeästi juuri niin kylmiä, ettei harrastaja pääse toteuttamaan itseään. Kävelylenkkiä ja lumitöitä on tarjoiltu, mutta sillä reseptillä pysyy kropan liemet juuri ja juuri liikkeellä. Pääkoppa tarvisi jo kunnon huuhtelua. 

Käämi palaa?
Kaikki on tietysti suhteellista. Tammikuun 3. päivä eli 15 päivää sitten sain vyölle viimeisen kunnon lenkin. Sen jälkeen pakkanen alkoi kiristyä ja on paria poikkeuspäivää lukuunottamatta ollut napakkaa. Siis hetkinen. Kyse on kahdesta viikosta ja vati alkaa palaa? Nii-in. Tähän on tultu.

Koilliskairassa saa tietysti sietää kylmiä kelejä (määritellään se tässä kohdassa suurinpiirtein -20C ja kylmempiin lukemiin). Normiarjessa en hirveästi häiriinny kovistakaan pakkasista. Mutta ulkolajiharrastajana herneenpalkoa koetellaan. Ainakin meikäläisen mielenlaatu kärsii, kun se mikä on osa toimivaa itseä ei olekaan yhtäkkiä mahdollista. Tässä kohdassa se pakollinen osio: joo, eihän se tosimies vikise, vaikka olisi mikä keli. Pakkanen on vaatetuskysymys. Asennetta! Ja tut. Pakkanen on perseestä. 

Vain ja ainoastaan erityisistä syistä koetan tulla sen kanssa toimeen harrastaessani. Sen verran paljon on talvituntejakin minulla vyöllä, että monenlaista keliä on koettu. Vapaa-ehtoisesti ei jaksa enää itseänsä kiusata. Toki, jos meidän palkisilla olisi esim. talvipolkuja tarjolla, tilanne olisi aika lailla eri. Mutta tienlaidan hinkkaamisessa lämmöt eivät pysy riittävällä tasolla. 

Hiihtämisen suhteen olen vielä sen verran kalustorajoitteinen, että kun keli kuivahtaa reiluun miinus kymppiin, alkaa luisteluhiihto tökkiä vähitellen. Suurinpiirtein on tiedossa syyt, miksei sivakka enää luista kuivassa pakkaslumessa. Josko tulevaisuudessa saisi investoitua luikkarisukset, jotka olisi optimoitu kylmempään lumipintaan niin hyvin kuin se on mahdollista. Suksen pohjat, hionnat ja voitelut huomioituna. Tulevaisuuden haavehankintalistalle kertyy vaan tuota tavaraa. Vähävaraisena toteutus tuppaa venymään.

Mutta tämän talven tähtäin on saada perinteisen kalusto taas tulille. Senpä takia nimi on laitettu huoltopäällikön varauskirjaan perinteisen sivakoiden ostamista varten. Josko niillä voisi sitten käydä lenkillä hitusen kylmemmässäkin kelissä.

Mitä jos...
Pajallahan sitä on toki voinut puuhata. Seurakavereiden maantiepyöriä on jokunen tullut käytyä läpi. Oman kaluston suhteen muutoksia ei ole tiedossa näillä näkymin. Santa Cruzilla jatketaan maastossa ja Rossinilla mennään maantiellä. Ei se tilanne siitä muuksi tule muuttumaan, ellei jotain merkillistä ala tapahtumaan. Mielihän se tekisi tietysti vaikka mitä uutta härveliä. Mutta tyhjällä lompsalla saa viilentää tunteitaan. "Nou mani, nou mersedes".

Monelle olen todennut jo pitkään, että semmoiset 35 000€ voisi pistää ihan samantien kalustoon kiinni, eikä tuottaisi mitään tunnon tuskaa latoa kahisevaa tiskiin. Eikä tuo summa mikään katto edes ole. Vimpan päälle toteutettu moderni 29" täysjousto muutamilla huippukiekoilla veisi semmoiset 8000€. Maantiepyörään menisi helposti 5000€. Vimosen päälle viritetty tempopyöräpaketti voisi nielaista 8000€. Syslorossipyörään menisi se 5000€. Sitten sellaisiin hivenen speciaalimpiin hommiin voisi varustaa paksurenkaisia ajokkeja. Kaksi pyörää, joista toinen varsinainen läski ja toinen semimallia niin niihin saisi sen 8000€ menemään aika helposti. Loppurahalla ketjurasvaa, vaijerinkuorta ja sen semmoista. Kylläpä oli helppo homma päästä dollareista eroon. Tässä vaiheessa olisi siis vasta kalusto suurin piirtein hallussa, sittenhän alkaisi se reissaaminen...



Ja sitten paluu todellisuuteen. Voin olla tyytyväinen, että olen saanut hankittua edes nykyisen kaluston talliini. Eikä ole ihan halpaa ollut sekään lysti. Mutta kuten tuossa kuvassa todetaan...
Hernekeittoa ja noppasoppaa on toki syöty sen myötä. Highball on loistava peli ja odotan jälleen kuin kuuta nousevaa ensimmäisiä maastolenkkejä. Rakentaessani sitä mietin melkoisen huolella kokoonpanoa ja vähitellen sain hankittua sitä osaa, mitä halusin. Viime kesänä pyörä oli valmis. Siis alkuperäisten piirrustusten mukainen kokoonpano. Nythän tässä on sitten mahdollisuus speksailla erilaisia evoversioita. En ole esim. edes lähtenyt vielä erityiselle keventelytielle. Nykyinen kokoonpano on tehty kestävyys edellä. Voimansiirto on edelleen 2 x 10 ja saa toistaiseksi ollakin. Joskus voi harkita siirtymistä 1 x 11 sarjaan. Keulan pumppua voi parantaa huomattavasti nykyisestä. Nykyinenkin on tosin toistaiseksi riittänyt. Ja tätä rataa. Mahdollisuuksia on pajankin puolella, mutta tärkeintä on itse ajaminen. 

Maantiepuolella ajellaan siis Rossinilla. Syslorossipyörä oli taas syksyllä tämän kauden hankintalistan nro 1. Senkin on saanut vähitellen taas siirtää haavelistalle. Taloudellisessa tilanteessa ei ole näkyvissä mitään sellaista, mikä antaisi mahdollisuutta moiseen hankintaan, vaikka saisi minkälaiset prosentit ovh:sta. 


Joten, ei se auta kuin työstää päätänsä ja käsitellä mielihalujansa. Siirtää niitä samalla tavalla sivuun omaan laatikkoonsa, kuin kipua pois häiritsemästä itse suoritusta. Ei siitä tule mitään, jos vain märehtii mitä jos tai sitten kun. Realismi kukkii kuin Carinan kaaret, mutta kukka se on ruostekukkakin.



Leuka rintaan ja kohti uutta sarastusta, kohta se lauhtuu o/

keskiviikko 13. tammikuuta 2016

Pakkasviikkojen aikaa

Vuosi alkoi, kuten tyypillistä, napakalla pakkasjaksolla. Koti-ikkunan mittarissa näkyi alimmillaan -35°C lukemia, reilun 50km päässä Kiutakönkään mittausasemalla taisi olla lähes miinus neljäkymmentäkin loppiaisviikolla. Vielä eilenkin maisteltiin näitä lukemia. Raitista on siis ollut. 
 

Sehän on tiennyt sisäelämää sangen tiiviisti. Päivittäiset koiran ulkoilutuslenkit ovat rikkoneet kaavaa ja tiistai-iltojen sisäpyöräilytreenit ovat antaneet mahdollisuuden toteuttaa itseänsä. Siellä onkin vedetty ilkeätä teho+pyöritys -meininkiä. Vartin vetoja kolme kappaletta, joissa eri pyöritys- ja tehoalueet vaihtelevat. Erittäin tervetullutta muutoin tasapaksuun ulkoliikuntaan. Kuski on joutunut poistumaan kuuluisalta mukavuusalueeltaan. Hyvä niin. 



Viimeisin hiihtolenkki tuli tehtyä kymmenen päivää sitten, reilu 33km vapaalla tyylillä. Eikä enää ihan niin ylivapaalla, kuin vielä marras-joulukuun lenkeillä. Reilu kolmesataa latukilometriä saivat synnytettyä jo jonkinlaista tasapainoa siihenkin hommaan. Tuon reissun hienoin juttu ei ollut itse hiihtäminen, vaan tämmöisen kaverin kohtaaminen:







Ylitin tien kävellen ja käppäsin tienpenkalta alas ladulle. Kumarruin laittamaan suksia jalkaan, kun oikealla puolella noin puolen metrin päässä kurkkasi mitä ilmeisimmin Lumikko :) Kiireesti se painui takaisin, mutta jonkin ajan kuluttua tuli takaisin. Siinä vaiheessa olin valmiina kameran kanssa. Hämmästys oli molemminpuolista. Puolenkymmentä kertaa kaveri kävi periskooppisyvyydessä ja minä painoin nappia :)

Tällä hetkellä olisikin jo kova hinku ladulle. Talven päätähtäinhän on 27.2.2016 hiihdettävässä Kuusamon 12h sivakoinnissa. Siellä on tarkoitus kokeilla, minkämoisen siivun jaksan ja kykenen sen päivän kelissä sivakoimaan. Soolona. Hiihtohirmuthan vetää hyvän kelin sattuessa 170-180km. Parhaat joukkueet reilusti yli 200km. Oma tavoite on rikkoa 50km haamuraja. En ole ikinä sivakoinut omien muistiinpanojen ja muistikuvien mukaan yli 34km enempää. Ei ole ollut minkäänlaisia edellytyksiäkään. Viimevuotisessa tapahtumassa sainkin kasattua 33km viimeisen parin tunnin aikana, mikä oli kuin olympiavoitto edeltävään, maagistasoiseen harjoitteluun nähden. 

Kieltämättä odotusarvot ovat kohonneet hivenen viimetalvesta. Jos sattuu hyvä päivä, sokerit pysyy kohdillaan ja selkä kestää, niin mikä ettei se viiskymppiä mene. Ja kun se menee, niin sen jälkeen ei tiedä mitä tapahtuu. Toivotaan, että sivakointikeli olisi suotuisa. Meininkihän Oivangissa on erinomainen. Aivan kuten mukavissa maastoajotapahtumissa. 

Perinteistäkin
Sen verran tämä tavoite on saanut miestä liikkeelle, että mieli tekee kokeilla taas vuosien tauon jälkeen myös perinteisen hiihtoa. Kuten tyypillistä, tällaiset hankinnat aiheuttavat melkoista pohdintaa suuntaan ja toiseen. Kokeilin viimevuoden puolella Peltosen karvapohjasuksia, saaden armottomat kiputilat lonkan lihaksiin. Niin kuulemma tekee kokeneemmillakin, ei sillä. Mutta olihan se kaikenkaikkiaan kummallista hommaa. Jälkikäteen osoittautui, etteivät ne parit olleet ihan passelit ruholleni. Pikkaisen liian löysät ja senkin takia niillä oli vaikea löytää alkeellistakaan etenemistyyliä. Sen jälkeen aloin pohtia purkkivoideltavia suksia. Katselin voiteluvideoita, haastattelin hiihtäjiä ja makustelin asiaa.

Seuraava ajatelma oli, että jos oikeasti meinasin asiaa edistää, niin oli ostettava monot. Paikallisesta marketista löytyi Alpinan monot hyvässä tarjouksessa ja maksoin lunnasrahat.



Seuraavaksi katseet piti kohdistaa suksiin. Sain testattavaksi hivenen vanhemmat purkkivoideltavat sukset suvun hiihtoperheeltä. Katsoin voiteluvideoita ja ostin voiteitakin. Ehkä minä saisin jonkinlaisen pitovoitelun kasattua ihan itsekin. Parempi olisi yrittää, koska itse siitä kumminkin pitäisi viimekädessä selvitä. 


Sääennusteita tuli katseltua jo hivenen turhautuneena. Pakkanen oli liian kireää kokeilua varten, eikä muuta juuri luvattu. Joten tällä hetkellä asia ei ole edennyt mihinkään. Samaan aikaan yksi jos toinen pitäjän karvapohjasuksia ostaneista sivakoitsijoista on kehunut kokemuksiaan. Eritoten Rossignolin versioista. 

Aloin laskemaan vähiä rahojani ja se kuuluisa lause takoi mielessä: köyhän ei kannata ostaa halpaa. Eli oliko sittenkään järkeä laittaa satasta - sataa viittäkymppiä käytettyihin purkkisuksiin, kun sitä lähtemisen kynnystä saisi ehkä kumminkin enemmän madallettua uusilla, noin kolmen sadan karvasuksilla?  Päätin lopettaa jahkailut ja soitin eilisen päivän tuumailujen lopputulemana huoltopäällikölleni ja varasin Rossignolin R-skinit. 

Entiaikaan isännät poltti posket lommolla karvapersenorttia, nyt rintakarvojen lisäksi karvaa on leukapielissä ja suksenpohjissa. Uskotaan, että sopivat parit löytyvät ja mies pääsee kokeilemaan näillä lumilla myös pertsan hiihtoa. 

Mitäpä muuta?
Talvipyöräily on ollut minimissä. Pari lenkkiä on tullut ajettua, joista toinen viime lauantaina. Kyseessä olikin hivenen speciaalimpi juttu. Nimittäin seurakaveri täytti 50v. ja kutsui minutkin ajamaan juhlan kunniaksi 50km lenkin. Se vaan, että pakkasta oli kotitarpeiksi asti. Sattui kuitenkin niin hyvä tuuri, että ko. päiväksi keli lauhtui -18°C lukemiin ja pysyi tyynenä. Kiersimme Rukalta Konttaiselle ja Petäjävaaran kautta takaisin, pyörien Rukan alueella loppuajan. Hengitysilma oli hitusen kylmää, mutta muuten tarkeni kohtuullisesti kun puki 4-6 kerrosta vaatetta ylle. Konttaisen nousu nosti sisälämpöä kiitettävästi, eipä ole sitä nousua tullut ajettuakaan noissa keleissä. 












Muuten on tullut otettua lungisti. Kirjojen luku on maistunut ja musaa on kuunneltu. Pakkaspäivien hyviä juttuja. Ja hei, tammikuu on jo kohta puolessa välissä. Aurinkoiset päivät alkavat vähitellen lisääntymään ja päivä pitenee!