sunnuntai 7. elokuuta 2016

Polkupyöräilyn viides painos Syötteellä ja muita merkintöjä

Tätä kirjoittaessa Syöte MTB:n vuoden 2016 painos on taputeltu, pokaalit ja muut palkinnot jaettu ja aikakirjoihin saatu jälleen viisisataa erilaista tarinaa päivän seikkailuista.



Erilaisten vaiheiden jälkeen päädyin ajamaan 60km matkan kahden kierroksen yrityksen sijaan. Kävi nimittäin niin, että kuvainnollisesti miehen suussa ollut tikkari otettiin pois melkein samantien.

Keulamurheita
Kävimme Cycloksen mtb-kuskien kanssa ajamassa Syötteen 32km reitti pari viikkoa sitten. Pitämävaarasta laskeuduttaessa kohti ykköshuoltoa huomasin keulan olevan kummallisen kovan. Ahvenvaaran länsipuolisella mahtavalla neulaspolkuosuudella ja sen laskupätkällä tajusin sitten viimein, että siinä on todellakin jotain pielessä. Jatkoimme kuitenkin ajoa ja pienenä sivuhuomiona punnersin tiukkaakin tiukemman pyörätieloppunousun ajamalla ylös! Superkevyt 26/40 välitys, pyörän mainio takajousitus ja jämerän päällirenkaan vetopito olivat kunniassaan. Vasta Iso-Syötteen huipulla, jutellessani Pekan ja Antti-Ollin kanssa huomattiin, että keula muistutti jo viimevuosituhannen puolen joustokeulaa.

120mm keula oli n.80mm ajon jälkeen.

Konsultoin asiaa Kimmon kanssa ja kokeilin "huuhdella" keulaa laskemalla ilmakammiosta ilmat pois ja säätämällä paluuvaimennuksen auki. Tällöin öljypuoli pääsi huilaamaan rajoituksetta, painettaessa keulaa ees-taas auki ja kasaan. Tein homman vielä nurinpäin käännettynäkin. Säädin suositusasetukset takaisin ja keula oli palautunut normaaliin tilaan. Esillä oli karvan alta 13cm liukuputkea, josta sitten ajopaino tiputtaisi hivenen pois. Seuraavan työpäivän ajot uusivat tilanteen: keula painui heti kohta kasaan, eikä ajon aikana enää noussut normaaliin mittaan. Kotimatkan aikana keula palautui taas normaaliksi, aivan kuin öljyt vähitellen pääsisivät asettumaan normaaleiksi. Seuraavana päivänä otin mittanauhan reppuun ja ilmiön toistuessa keula oli painunut nelisen senttiä kasaan. Tilanne oli selvä, jotain siinä oli vialla. Vein pyörän seuraavana viikonloppuna Pyörä-Suvalaan tyttären muuttopäivän yhteydessä. Keula lähtisi tutkittavaksi edelleen Tampereen Rtechille.

Harmittihan se vietävästi, että näin kävi. Mutta eipä sille voinut mitään. Eniten pänni se, että Syöte MTB oli siinä vaiheessa viikon päässä ja en päässyt ajamaan sitä uudella ajopelillä. Onneksi oli Highball kuitenkin ja alkuviikon työajot Hossassa sujuivat taas tuntumaa hakien. Jännä homma, miten kroppa oli jo sopeutunut täysjoustolla ajamiseen parissa viikossa ja yhtäkkiä jäykkäperällä ajo tuntui niin tökkivältä. Rintarangan alue oli sopivasti vielä jumissa muuttokeikan jäljiltä ja tietysti autossa istumisen myötä.

Tässä vaiheessa Juntusen Usko tarjoutui lainaamaan varikkopilttuunsa toista EX:ää käyttööni. Vaikka mies kykeneekin kaikenlaisiin, käsittämättömiin ajosuorituksiin niin ei kuulemma ehtisi kuitenkaan ajaa Syöte MTB:ssä kahdella pyörällä yhtäaikaa ;) Hetken puhelinspeksailujen jälkeen homma oli selvä. UJ toi pyörän perjantaina pelipaikoille ja koetin säätää sen sopiviin asetuksiin. Jos miehen ajokyky ei olisikaan paras mahdollinen, niin ainakin väline oli huipputasoa. Ei muuta kuin odottamaan starttia. Jelpin vielä illan aikana tapahtumakansliassa jaellen numerolappuja ja infomateriaaleja osallistujille, joten en senkään myötä joutanut miettimään liikaa tulevia.

Diisselimäistä Trekteilyä
Eilisaamu koetti upeana, kuten tuosta avauskuvasta näkee. Syötteen laaksoalue oli sumupilven peitossa ja sen yläpuolella paistoi aurinko täydeltä terältä. Päivästä oli tulossa tapahtumahistorian ehkäpä lämpimin. Sain nukuttua ihan kohtuullisen hyvin ja aamupalakin maistui. Pientä värinää oli kropassa, mutta ei mitään ihmeempää. Taustalla oli ajatus kesän työkuormasta. Kroppa ei ollut mitenkään herkimmillään ja jalat olivat puuduksissa. Kovia treenejä ei ollut juuri kuin nimeksi. Todennäköisesti ajaminen olisi sen mukaista. Kierrokset puuttuisivat ja hapotuskynnys olisi aika matalalla. Mutta toisaalta tiesin selvittäväni reissun takuuvarmasti, siitä ei ollut epäilystäkään. Kun ei odottaisi liikoja, pitäisi mielen virkeänä ja ajelisi virheettömästi niin tulos olisi sitä myöden paras.

Kuva: Tarja Kivirinta


Tilanne selvisi sitten startin jälkeen hyvinkin nopeasti. Pikku-Syötteen soratienousussa ymmärsin ennakkoaavistukseni täysin oikeaksi. Mihinkään urotekoihin ei kannattaisi kurkotella ja höntyilyt saisi jättää sikseen. Uskon EX:llä ajo oli hivenen oudon tuntuista. Säädöt eivät tokikaan olleet ihan kohdillaan, sen tiesin jo lähtiessä. Ajoin ensimmäistä kertaa elämässäni 1x11 vaihteistolla, (pl. taannoinen testisetti Trekin Stachella) ja homma oli hivenen hakusessa. Kevyin välitys 30/42 tuntui himpun väkevältä tyhjille jaloille. Oman pyörän 26/40 olisi ollut aavistuksen vielä kevyempi ja tuntumani mukaan takapakan rattaiden erot "loivemmat". Tosin nyt oli pyörän paino kevyempi, joten ei tässäkään asiassa pääse minkään kaluston taakse. Mies ei jaksanut ajaa mäkiä ylös ja sillä siisti.

Pitämävaaran osuus oli kokonaisuutena raskas ja harjoittelun puutteet tulivat siellä esille. Välipätkä Pytkylle meni tasaisesti edeten, kuten oikeastaan koko reissu. Pysähdyin huoltopisteillä max. 15s kaapaten juomaa ja pikkaisen purtavaa - jatkaen matkaa. Ajattelin, että jos terävyyttä ei kerran löydy ja mäkiä ei pääse kunnolla ylös, pidetään pyörä liikkeessä mahdollisimman tasaisesti. Romevaaran tekninen osuus meni hitaasti, mutta varmasti. Ei tullut haavereita ja se viimevuoden mörköpaikka (josta sain puujalan) meni ohitse siinä missä muutkin. Kuivan kelin ja sadesään merkitys on iso.

Kuva: Tarja Kivirinta


Pärjänjokivarsi sujui ehkä parhaiten koko reissusta ja siihen voin olla oikeastaan ihan tyytyväinen. Ajoin sen niitä pahimpia monttukohtia lukuunottamatta läpi ja en hyytynyt tai toisaalta synkistellyt missään vaiheessa. Ajelin vain menemään. Matkan varrella minua ohitelleita tuli vastaan. EX:llä oli hieno ajella pulevardin kivikkojuurakoissa, siis siinä mielessä, että se säästi miehen energiaa ja selkää merkittävästi.

Loppunousun alkuosa luontokeskukselle meni vielä ihan kohtuullisesti. Aina kun jyrkimmät kulmat loivenivat vähän, sain vauhtia ylle. Puiden kaarisilta oli sitten viimeinen niitti mäkijaloille. Siitä eteenpäin talutin 90% matkasta, mutta kun asialle ei voinut mitään niin eipä siitä hermotkaan menneet. Etureidet meinasivat vain kramppailla ja eteneminen oli hidasta. Katsoin kellosta, että matelin luontokeskukselta maaliin yhteensä 39 minuuttia. Maaliin tulin kuitenkin periaattessa hyvissä voimin, tosin ajoenergiat tyhjättynä. Mikäpä siinä. Olen nyt ajanut Syötteen korkeakoulussa jokaisessa tapahtumassa ja ehkäpä seuraavat viisi vuotta tulevat näyttämään, mihin mies lopulta kykeneekään. Tässähän on vasta pohjustettu tulevia vuosia :)

Tämän reissun lopputulemana oli loppuaika 4.46,20 ja M40-sarjan sija 49/97. Tulos oli ihan päivän keskinkertaisen kunnon mukainen. Sokereiden kanssa ei ollut mitään erityistä, ehkä tasot olivat hitusen liian korkealla, johtuen matalatehoisesta etenemisestä. Sekin tietysti lisäsi hivenen lihaksiston raskautta ja tehottomuutta.

Kuva: Tarja Kivirinta
Kuva: Tarja Kivirinta

Kiitokset kaikille järjestelyissä mukana olleille, pahoittelut etten jaksanut jäädä enää purkutalkoisiin. Täytyy ajatella tulevan työviikon jaksamisiakin. Kiitokset osallistujille ja kaikille tutuille ja tuntemattomille, jotka taas kannustitte, osoititte kiinnostusta kuulumisille ja olitte mukana luomassa hienoa fiilistä!


Palkintopallille nousivat jälleen parhaat, mutta maaliviivan ylittäneet selättivät jälleen monenlaisia esteitä ja voittivat itselleen upean kokemuksen maastopyöräilyn parissa!





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti