lauantai 7. toukokuuta 2016

Mielen voimaa pitkässä suorituksessa

Kevätklassikon aikana tuli taas havainnollistettua, miten omat ajatukset voivat vaikuttaa fyysiseen tekemiseen.


Kyse oli siis Jokijärven lenkistä, joka ajettiin tänä vuonna mainiossa ajokelissä ja vielä koilliskairan mittapuilla massatapahtumana. Mukana oli kaikkiaan seitsemän kuskia. Peruslenkin mitta on Kuusamon markettien liikenneympyrästä liikenneympyrään 160km. Kun ynnäsin siirtymäajot kotoa liikuntahallille ja sieltä liikenneympyrään, mittarissa oli noin 6h ja vartti myöhemmin 173km, palattuamme takaisin kokoontumispaikalle Kuusamon liikuntahallin p-paikalle.

Matka oli sujunut omalta kohdaltani oikein hyvin. Ainoa hienoista hankaluutta aiheuttava asia oli "kannaksen" puutuminen ja arastelu viimeisen parin tunnin aikana. Talven hiihtäminen teki näköjään kermaperseeksi. Mutta näillä reissuilla alakerta taas parkkiintuu :) Jalat pelasivat hyvin, yläkropassa ei ollut myöskään minkäänlaisia ongelmia. Konehuoneessa oli sopivat lämmöt ja energiat pysyivät yllä. Juomaa tuli juotua liian vähän ensimmäisen sadan kilometrin matkalla, lisäsinkin juomista selvästi loppupäiväksi. 

Aamun meininkiä VT5:lla kohti etelää.



Vaikka sää oli aurinkoinen ja iltapäivästä lämminkin, näissä kohdissa ilmamassa oli todella kylmää.



Iijoessa ei ollut havaittavissa minkäänlaista tulvaa.

Koviojärven rantavainioita Jokijärventieltä



Aukeat etelänpuoleiset pellot vihersivät jo. Romppaisensalmen sillalla bongattiin haarapääskykin.
Romppaisensalmesta. Ei ollut apsi auki...repusta se oli kaiveltava eväät. Ja otettava kuvia.

Rokua MTB Team -henkinen potretti. Tämä on vakava asia.

Romppaisensalmen silta Jokijärven ja Murhiperän välissä menee kesällä remonttiin. Onneksi, sillä nykykunnossa se alkaa olla kapearattaisille surmanloukku.

Kohti Haapovaaran isoa laskua, muutama km ennen Taivalkoskea.

Käytiin Kosken Topparilla tauolla ja valmistauduttiin jatkamaan matkaa kohti Kuusamoa.




Päivän rasitukset alkoivat näkyä ja ryhmä repeillä. Vauhtia piti hillitä myötätuulesta huolimatta.



Kuolion kylän kevättä.


Klassikko ajettu, eikä näköjään enää hirveästi hymyilyttänyt :)



Puolihuomaamattomia lauseita
Mutta sitten se hulluus alkoi. Nimittäin kun siinä lievästi euforisessa olossa kehuttiin puolin ja toisin reissun onnistumista, meni eräs huntalo lausumaan ääneen "...olishan se toisaalta 200km aika lähellä jo, pitäiskö se lähteä kokeilemaan, saisiko sen ajettua.".

Sillä tavalla. Meikäläinen ei tietenkään älynnyt tässä kohtaa kääntyä ympäri ja kiitellä lenkkiseurasta. Huomasin puhuvani ääneen "no perhana, pitäiskö tuo tosiaan...?". Kaikki muut järkevät sentään keskittyivät paidan vaihtoon. Niinpä jatkoimme Karin kanssa vielä lisälenkille. Otimme suunnaksi Oivangin ja tarkemmin Kaivolammen P-paikan. 

Uistimen risteykseen päästyämme kirosin jo mielessäni itseni syvimpään rotkoon. Taivalkoskelta Kuusamoon matkaa siivittänyt sivumyötäinen kääntyi sivuvastaiseksi. Annoin Karin tehdä vetotöitä suosiolla. Agitaattori kärsikööt. Pölkyn suoran jälkeen tuntui taas hitusen helpommalta hetken aikaa. Rantalahdessa vilkaisin mittaria. Ei olisi pitänyt. Vasta 174km. Sitten alkoi puhaltaa vastatuuli ja minun vetovuoro. Jokainen sekunti tuntui minuutilta, jokainen metri sadalta. Miksi piti lähteä?? Mitä järkeä! 

Silti jatkoin jyystämistä. Jalat alkoivat mennä hapoille, tuntui kuin seinää vasten olisi puskenut.

Hivenen ennen Kaivolammen p-paikkaa tajusin ettei matka vielä riittäisi. Pitäisi jatkaa vielä jonkin verran eteenpäin, jotta kotipihassa olisi tasaluku. Mutta vastatuuli tuntui siinä vaiheessa lähinnä musertavalta. Käännyimme takaisin. 

Paluumatkalla, onneksi myötätuulessa...
Päätin ajaa vaadittavat lukemat lähempänä kotoa vaikka korttelia ympäri. Juomapullossa oli puolitoista desiä juomaa. Join puolet ja lähdimme takaisin, nyt onneksi taas myötätuulessa. Wetterin risteyksessä Kari kurvasi tasaluku mittarissa kotiinsa. Jatkoin kohti omaani, miettien missä pitäisi vielä käydä? Jatkoin lopulta kohti itää ja kävin kurvaamassa lentokentän kiitoradan eteläpäädyssä mutkat. Kotipihassa mittariin pyörähti 200,10km ja aikaa 7h 28min.

Mikä tästä teki sitten niin vaikeaa? Fyysisesti se ei sitä ollut, ei voinnissa ollut mitään eroa 173km ja 200km välillä. Ero oli siinä, että sataseitenkymppistä oli työstänyt mielessään jo useamman päivän, valmistautunut ja myöskin saanut tyytyväisyyden tunteen reissun onnistumisesta. Yhtäkkiä ja pyytämättä eteen tarjottu lisälenkki söi henkistä energiaa ruton lailla. Vastatuuli meinasi musertaa. Kilometrien kerääminen on juuri sitä itseänsä. Syvältä. Mutta tulipahan tehtyä. Mitään ekstratyytyväisyyttä ei kylläkään syntynyt. Joten tämä vain vahvisti sitä ajatusta, että ajamisen motivaatio täytyy jatkossakin löytyä jostain muusta asiasta. Yhdessä ajamisen ilosta, harjoitusvaikutusten saamisesta, itse pyöräilyn nautinnosta jne. No miksi sitten lähdin jatkamaan? Hyvä kysymys. Kait minussa oleva valuvika näkyy juuri tässä :) Mutta ei se toisaalta haittaa, vaikka joskus tekee pöljyyksiä. Pöljä saa olla, kunhan ei ole tyhmä!

Henkisen puolen merkitys fyysisessä suoriutumisessa on äärettömän iso. Siihen kannattaa kiinnittää harrastajienkin huomioita.


Tuossa reissu karttaharjoituksena: https://goo.gl/maps/kepyFboacKA2
ja täältä löytyvät muut käppyrät: http://www.movescount.com/fi/moves/move104088016
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti