maanantai 18. tammikuuta 2016

Suhteellista

Hermo alkaa mennä. Ärsyttää. Ahistaa. Kelit ovat sitkeästi juuri niin kylmiä, ettei harrastaja pääse toteuttamaan itseään. Kävelylenkkiä ja lumitöitä on tarjoiltu, mutta sillä reseptillä pysyy kropan liemet juuri ja juuri liikkeellä. Pääkoppa tarvisi jo kunnon huuhtelua. 

Käämi palaa?
Kaikki on tietysti suhteellista. Tammikuun 3. päivä eli 15 päivää sitten sain vyölle viimeisen kunnon lenkin. Sen jälkeen pakkanen alkoi kiristyä ja on paria poikkeuspäivää lukuunottamatta ollut napakkaa. Siis hetkinen. Kyse on kahdesta viikosta ja vati alkaa palaa? Nii-in. Tähän on tultu.

Koilliskairassa saa tietysti sietää kylmiä kelejä (määritellään se tässä kohdassa suurinpiirtein -20C ja kylmempiin lukemiin). Normiarjessa en hirveästi häiriinny kovistakaan pakkasista. Mutta ulkolajiharrastajana herneenpalkoa koetellaan. Ainakin meikäläisen mielenlaatu kärsii, kun se mikä on osa toimivaa itseä ei olekaan yhtäkkiä mahdollista. Tässä kohdassa se pakollinen osio: joo, eihän se tosimies vikise, vaikka olisi mikä keli. Pakkanen on vaatetuskysymys. Asennetta! Ja tut. Pakkanen on perseestä. 

Vain ja ainoastaan erityisistä syistä koetan tulla sen kanssa toimeen harrastaessani. Sen verran paljon on talvituntejakin minulla vyöllä, että monenlaista keliä on koettu. Vapaa-ehtoisesti ei jaksa enää itseänsä kiusata. Toki, jos meidän palkisilla olisi esim. talvipolkuja tarjolla, tilanne olisi aika lailla eri. Mutta tienlaidan hinkkaamisessa lämmöt eivät pysy riittävällä tasolla. 

Hiihtämisen suhteen olen vielä sen verran kalustorajoitteinen, että kun keli kuivahtaa reiluun miinus kymppiin, alkaa luisteluhiihto tökkiä vähitellen. Suurinpiirtein on tiedossa syyt, miksei sivakka enää luista kuivassa pakkaslumessa. Josko tulevaisuudessa saisi investoitua luikkarisukset, jotka olisi optimoitu kylmempään lumipintaan niin hyvin kuin se on mahdollista. Suksen pohjat, hionnat ja voitelut huomioituna. Tulevaisuuden haavehankintalistalle kertyy vaan tuota tavaraa. Vähävaraisena toteutus tuppaa venymään.

Mutta tämän talven tähtäin on saada perinteisen kalusto taas tulille. Senpä takia nimi on laitettu huoltopäällikön varauskirjaan perinteisen sivakoiden ostamista varten. Josko niillä voisi sitten käydä lenkillä hitusen kylmemmässäkin kelissä.

Mitä jos...
Pajallahan sitä on toki voinut puuhata. Seurakavereiden maantiepyöriä on jokunen tullut käytyä läpi. Oman kaluston suhteen muutoksia ei ole tiedossa näillä näkymin. Santa Cruzilla jatketaan maastossa ja Rossinilla mennään maantiellä. Ei se tilanne siitä muuksi tule muuttumaan, ellei jotain merkillistä ala tapahtumaan. Mielihän se tekisi tietysti vaikka mitä uutta härveliä. Mutta tyhjällä lompsalla saa viilentää tunteitaan. "Nou mani, nou mersedes".

Monelle olen todennut jo pitkään, että semmoiset 35 000€ voisi pistää ihan samantien kalustoon kiinni, eikä tuottaisi mitään tunnon tuskaa latoa kahisevaa tiskiin. Eikä tuo summa mikään katto edes ole. Vimpan päälle toteutettu moderni 29" täysjousto muutamilla huippukiekoilla veisi semmoiset 8000€. Maantiepyörään menisi helposti 5000€. Vimosen päälle viritetty tempopyöräpaketti voisi nielaista 8000€. Syslorossipyörään menisi se 5000€. Sitten sellaisiin hivenen speciaalimpiin hommiin voisi varustaa paksurenkaisia ajokkeja. Kaksi pyörää, joista toinen varsinainen läski ja toinen semimallia niin niihin saisi sen 8000€ menemään aika helposti. Loppurahalla ketjurasvaa, vaijerinkuorta ja sen semmoista. Kylläpä oli helppo homma päästä dollareista eroon. Tässä vaiheessa olisi siis vasta kalusto suurin piirtein hallussa, sittenhän alkaisi se reissaaminen...



Ja sitten paluu todellisuuteen. Voin olla tyytyväinen, että olen saanut hankittua edes nykyisen kaluston talliini. Eikä ole ihan halpaa ollut sekään lysti. Mutta kuten tuossa kuvassa todetaan...
Hernekeittoa ja noppasoppaa on toki syöty sen myötä. Highball on loistava peli ja odotan jälleen kuin kuuta nousevaa ensimmäisiä maastolenkkejä. Rakentaessani sitä mietin melkoisen huolella kokoonpanoa ja vähitellen sain hankittua sitä osaa, mitä halusin. Viime kesänä pyörä oli valmis. Siis alkuperäisten piirrustusten mukainen kokoonpano. Nythän tässä on sitten mahdollisuus speksailla erilaisia evoversioita. En ole esim. edes lähtenyt vielä erityiselle keventelytielle. Nykyinen kokoonpano on tehty kestävyys edellä. Voimansiirto on edelleen 2 x 10 ja saa toistaiseksi ollakin. Joskus voi harkita siirtymistä 1 x 11 sarjaan. Keulan pumppua voi parantaa huomattavasti nykyisestä. Nykyinenkin on tosin toistaiseksi riittänyt. Ja tätä rataa. Mahdollisuuksia on pajankin puolella, mutta tärkeintä on itse ajaminen. 

Maantiepuolella ajellaan siis Rossinilla. Syslorossipyörä oli taas syksyllä tämän kauden hankintalistan nro 1. Senkin on saanut vähitellen taas siirtää haavelistalle. Taloudellisessa tilanteessa ei ole näkyvissä mitään sellaista, mikä antaisi mahdollisuutta moiseen hankintaan, vaikka saisi minkälaiset prosentit ovh:sta. 


Joten, ei se auta kuin työstää päätänsä ja käsitellä mielihalujansa. Siirtää niitä samalla tavalla sivuun omaan laatikkoonsa, kuin kipua pois häiritsemästä itse suoritusta. Ei siitä tule mitään, jos vain märehtii mitä jos tai sitten kun. Realismi kukkii kuin Carinan kaaret, mutta kukka se on ruostekukkakin.



Leuka rintaan ja kohti uutta sarastusta, kohta se lauhtuu o/

2 kommenttia:

  1. Tuttuja tunnelmia - itsekin olen kiipeillyt seinillä polttamassa käryävillä käämeilläni rumia jälkiä tapetteihin, kun retkelle pääsy on syystä tai toisesta viivästynyt. Mutta onneksi on varusteprojektit. Ne ja uusien retkien suunnittelu pitävät pollan edes jotenkin koossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aamun lukemat -35 ja onneksi lauhtui päivän mittaan -32:een...jep. Jotain täytyy kehittää mielenterveytensä säilyttämiseksi. Minun pelastaja on ollut seurakaverin maantiepyörän huoltohomma tänään o/

      Poista