maanantai 25. tammikuuta 2016

Etelän leiriä 11h

Koilliskairaan alkoi kantautua viimeviikolla savumerkkejä, että merimaissa olisi hyvät senssit ajoleirille. Pakkasviikkojen aikaan oli ollut kuulemma tilauksessa tavallisia talvipolkuja, mutta priimaa oli pukannut. Ulkoliikkujat olivat tuskassa polettaneet pitkin metsiä, kun muuhun ei oltu kyetty. Mikäs siinä. Pakkasviikkojen kärvistely olikin hyvä lopettaa ja saada taas koneisto toimimaan ulkoliikkujan muotissa. 


Polkurallia
Perjantai-iltana kävästiin leiri-isännän Kimmon kanssa tutkailemassa muutamat lähipolut lamppulenkkinä. Oli perin merkillistä hengitellä lauhtunutta talvi-ilmaa. Kuskikin tuntui olevan hereillä illan hämystä huolimatta ja ajo kuulosti sujuvan hyvin. Lauantai-päivän rientoja odotellessa.

Aamulla digitaalin näyttäessä 3,3
°C piti kyllä pariin otteeseen varmistaa, onko se desimaalipilkku varmasti siinä missä sen väitettiin olevan? Ei huono lähtökohta päivään! Aamupalan ja varusteiden virittelyn jälkeen lähdimme Helin ja Kimmon kanssa ajamaan kohti Oulun keskustaa. Pyörä-Suvalan pihasta löytyi rykelmä maastopyöräileviä alkuasukkaita into piukeana. Oli läskiä ja kaksysiä, jousitettuna ja jäykkänä. Siis pyöristä on kyse. Kuskit näyttivät nälkiintyneen näköisiltä. 

 



Lyhyen suunnittelupalaverin jälkeen päästiin itse asiaan. Suunta otettiin kohti Hiukkavaaraa. Kun en edelleenkään omista gps-härveliä, en osaa tarkkaan sanoa missä tuli ajettua. Tutunoloisia polkuja oli sielä täällä, vaikka talvikuosi saakin aina miettimään, onko tätä tullut ajettua joskus ennenkin? Polut olivat leveitä, kovaksi poletettuja ja pito oli loistava. Mikäs siinä oli ajellessa. 

Jossain vaiheessa letkan nuotitus meni vähän hakemiseksi ja ajorytmi oli pikkasen kateissa. Jännä homma, miten vetäjän ajaminen vaikuttaa keskellä jonoa. Jos sielä ei ole ihan varmuutta suunnista, itselläkin meinaa ajaminen mennä epävarmemmaksi. Alkaa miettiä, että mitähän tuonkin mutkan takaa ilmestyy? Sellainen veturi, jolla on homma hanskassa saa nuotitettua ajamisen selkeille poluille ja silloin mukana oleva kuskikin alkaa luottaa siihen, että ihan mihin tahansa rymelikköön ei olla menossa. Toki hoksottimet pitää olla aina hereillä. 

Tässä ylitetään Oulujokea jossain, olisiko Ranta-Kastellin haminoilla? Eipä ole tätäkään tullut ennen kokeiltua.





"Ei me tänne lähetä..."

Valkeisen tiellä paussilla.

Valkeisen tieltä se vihollinen aina tuli inttiaikaan...



 

Hiukkavaaran Valkeisentieltä otettiin suunta kohti Auran majaa, jonne saavuttiin muutaman ajotunnin jälkeen. Lievää hämmästystä aiheutti tupaten täynnä ollut parkkipaikka. Eipä ole Kuusamossa ikinä moista ryysistä ladulle, vaikka kyse pitäisi olla hiihtopitäjästä? No, hommaa selittää tietysti se, että hiihtokausi on lyhyempi, hiihtokelejä ei välttämättä ole tasaisesti ja luntakaan ei ole kuin juuri sen verran, että ladut saadaan tehtyä. Siihen päälle kylmä pakkasjakso ja ketsuppipulloilmiö oli valmis. Semmoiset 200 autoa arvioisin olleen siinä parkkiksella. Laduilla saattoi olla jopa ruuhkan poikasta?

Niin tai näin, Auranmajan munkkikahvit maistuivat taivaallisen hyvältä! Ainoa miinuspuoli tauosta oli se, että lähtiessä oli taas kylmä kun paita oli kastunut ennen taukoa. Mutta eipä tuo asia ehtinyt haitata viittä minuuttia pidempään, kun porukka lähti latomaan seuraavia polkuja kohti Herukan suuntia. Kalimenojan enskapolut eivät pettäneet tälläkään kertaa. Mahtavaa pooria!



Sitten alkoi kolisemaan yhden ojan pohjalla. Keulassa ollut Kimmo testasi jonkinsortin piruettia ja laskeutui kannon kylkeen oikean puoleisella reidellä. Seurasi karjuntaa, kiroilua, irvistelyä ja ähinää. Aika äkkiä kävi selväksi, että puujalka oli tosiasia. Meikäläiselläkin alkoi syntyä tuntemuksia Syötteen vastaavasta haverista ihan myötätunnosta. 

Eihän siinä mikään auttanut, kuin keskeyttää rallit siltä päivältä. Paitsi että edessä olisi vielä n. 15-20km siirtymä takaisin leirikeskukseen eli Kimmon ja Helin kämpille. Ideaparkista hoidettu buranalääkitys ja hetken huili lämpimissä sisätiloissa auttoi sen verran, että pääsimme jatkamaan matkaa hitaasti mutta kohtuu varmasti. 

Paluumatkalla, näkymää Merikosken suuntaan.


Eipä ole tätä vanhaa siltaakaan tullut pyörällä ennen ylitettyä.


Pitkä oli se paluumatka, mutta niin vain leirikeskuksen valot häämöttivät hämärän jo laskeutuessa. Päivän reissulle tuli kaikesta huolimatta mittaa ihan mukavasti, ajoaikaa kertyen 5h. Yleinen veikkaus oli, että ilman äksidenttiä sitä olisi kelattu pari tuntia lisää. No, nyt jäi virtaa seuraavaankin päivään, joskin iltasella oli vielä epävarmaa, mille sitä lopulta alettaisiin. Aamu sai näyttää suunnan.

Sunnuntain epistola
Päätimme nukkua kunnon yöunet, eikä herätyskelloja laitettu soimaan. Itse sahasin pölliä 10h :) Taisi se edellispäivän seikkailu vastata kuitenkin. Kaikki osumaa ottaneet saatiin tolpilleen aamiaisen ääreen. Kimmon irvistely oli sen näköistä, että niinköhän se olisi edessä saikkupäivä? Täytyy sanoa, että hämmästys oli jonkinmoinen miehen todetessa, että tässä on vasta kärvistelty viikkoja sisällä, että lähdetäänhän nyt kokeilemaan pystyykö mies ajamaan. Ei kait siinä, näin tehtäisiin. Heli lähti Sankivaaraan hiihtolenkille ja suksia testaamaan. 

Ensimmäiset kilometrit olivat jo aivan erioloista etenemistä kuin eilisen paluumatkalla. Kuulemma jalka oli kipeä, mutta toimintakyky oli palautunut huomattavasti paremmaksi. Päätettiin suunnata alkuun lähikarttalehtien poluille, jos kävisi niin, että homma alkaisi piiputtamaan. 


Polkua risteili sinne ja tänne. Yhä vain yllätti se, kuinka paljon sitä Oulun seudun metsissä risteileekin. Hyvä koiran kusettajat!



Siinä parin tunnin ajon jälkeen pidettiin tuumaustaukoa. Edessä oli kaksi vaihtoehtoa. Joko palata takaisin tukikohtaa kohden vieville poluille tai lähteä pohjoisen suuntaan. "Se on semmoinen +2h jos valitaan se vaihtoehto". Taisi mennä pari sekuntia, kun nyökättiin kumpikin ja suunnattiin pohjoiseen. Ja se totisesti kannatti! Huikeata settiähän siitä syntyi. Ajoimme edellispäivältä väliin jääneet osiot kuulemma suurinpiirtein kaikki. Poluilla tuli vastaan tuttuja ja mukava oli porista hetki päivän kokemuksista. Mitä nyt keskitehot pääsi laskemaan...;)




Janne ja Jani tulivat vastaan, komiaa kalustoa allaan!

"Saateri ku eilisen reissun jälkeen jäsähti käsi tähän asentoon. Pikkasen ollu hankalaa ajjaa tännään"....:) Antti-Ollin ja Kimmon viittomatyylin polkupäivitykset.

Ei tässä nyt muuten mitään ihmeellistä, mutta muutama sata sorsalintua räpisteli tuossa pienessä lahdelmassa.


Mieleen jäi erityisesti Kuivasojan varren polut. Strava-pätkällä oli kellotusyrittäjiä, mutta meillä meni kyllä nautinnon puolelle. Vitsit mitä polkuja! Reilu pari tuntia noukittiin tuttuja ja vähän tuntemattomampia pätkiä ja vain muutamaa pätkää lukuunottamatta polut olivat todella loistavia. Jossain Patelan Rajahaudan kulmilla piti jo todeta, että jos tässä meinataan päästä takaisin kämpille vähänkään valon aikana vielä, niin joudutaan jo jättämään pätkiä ajamatta. Taskilan suunnillakohan se oli, kun tutkailtiin kuitenkin ihan uusia reittejä, kun niitä legendaarisia rantapolkuja oli jäänyt työmaiden alle. Todettiin, että mahtoi olla erään Konga-kuskin vahvaa aikaansaannosta ne uudet reitit, sen verran mainioita olivat!





Mitä liene tämä hangaari 21 kätkee sisuksiinsa?

Komia tornitalo on noussut tähän, tässähän niitä viljasiiloja räjäyteltiin useampaan kertaan.


Rotuaarin komiat jouluvalot.


Aikaraudassa alkoi olla reilu neljä ajotuntia, kun saavuimme limingantullin Prisman kulmille. Suoritimme viimeiset huoltotoimet ja lähdimme loppusiirtymälle kohti leirikeskusta. Mittariin jäi muistoksi jälleen 5h ajoa ja tuonne korvien väliin aivan huikeita elämyksiä. Takana oli upea ajoviikonloppu!

Paluumatkalla pohdittua
Sunnuntai-iltana ajellessani merimaista takaisin Kuusamoon, nautiskellen kaikista mahdollisista talviajamisen tiekeleistä (jäätäväst tihkusta lumimyräkkään ja Kuusamon pään pakkaskeleihin sekä uraisiin teihin) makustelin tapahtunutta. 

Vyölle jäi 11h ajotuntia ja matkaa kertyi 170km. Siirtymää toki osa, mutta polkurallia tuosta näppiarviolla semmoiset 8h/100km. Jokatapauksessa kaikki aika tuli vietettyä maastopyörän ohjaamossa ja se ratkaisee. Kannatti siis lähteä etelän leirille! Vaikka tämän talven teemana onkin hiihtäminen, tällainen ainutlaatuinen mahdollisuus pitää aina yrittää hyödyntää. Seuraavan lumisateen sattuessa polut voivat olla historiaa. Talven keskelle järjestynyt intensiivinen polkuajopaketti pitää ajokyvyn liekkiä yllä. Mikään talvitien hinkkaaminen ei sitä palvele. 

Omasta ajamisesta tuli tehtyä sellaisia positiivisia huomoita, että yläkroppa pysyi alusta lähtien hyvin rentona. Ajaminen sujui ongelmitta. Molempina päivinä taisi tulla kaksi jalkakosketusta, että sen puoleen saa olla oikeasti tyytyväinen. Energiaa paloi ja se ei yllättänyt pitkän ulkoliikuntapaussin jälkeen. Jaksamisen kanssa ei ollut kuitenkaan mitään ongelmaa koko aikana. Enemmänkin olisi voinut ajaa. Pääkoppa oli myös hyvin hereillä. Lauantain ensimminen tunti oli vähän sellaista, että takaraivosta kumpusi "älä lähde sinne" tyyppisiä ajatuksia. Mutta mitään tangon puristusta ei tapahtunut. Vähitellen huomasin ajavani vailla ylimääräisiä ajatuksia ja keskityin vain siihen, mitä polku tuo tullessaan. Sama homma sunnuntain etapilla. Erittäin hyvä kokemus senkin puoleen!

Oululaisten pitäisi oikeasti tehdä talvipoluista vientituote. Uskomattomia elämyksiä luonnon keskellä, mutta kuitenkin kaupungin ytimen vieressä. Belgialaiset sun muut pyöräilyn emämaiden maastopyöräilevät asukit olisivat ihmeissään, mistä hommassa on kyse. Hyvä majoitus, ateriapuoli ja johdetut retket menisivät kuin kuumille kiville! No, toivottavasti mahdollisimman moni alkuasukas tajuaa asian ja hyödyntää ainutlaatuisia hetkiä talven keskellä. Kunpa moni muukin koillismaan maastopyöräiljäkin pääsisi nautiskelemaan talvisista polkuralleista. Huikeata eksotiikkaa meille, jotka emme talvipolkuja juurikaan kotikulmillamme näe. 

Läskipyöräbuumi näkyi poluilla konkreettisesti. Paksurenkaisia tuli vastaan molempina päivinä runsaasti. Ennenkaikkea polkuja oli ajettu paksurenkaisilla ajopeleillä. Mutta sellainen huomio tehtiin, että ajolinjat olivat kyllä merkillisiä. Joko sielä ohjaamossa ei ajokokemus vielä riitä, tai sitten kyky käsitellä ajopeliä on vielä hakusessa. Ja kolmanneksi varmaankin osittain myös se, että pyörää ei ole suunniteltu kivenkiertoon. Pitää muistaa ne lähtökohdat, missä ne Alaskan pyöräilijät hommaa kehittivät. Hyvä kuitenkin, että niilllä ajetaan, koska kävellyt polut silottuvat ja levenevät sopivasti. 

Kiitos taas leiri-isännälle ja emännälle! Aivan loistavaa, että koilliskairan asukki pääsi taas viihtymään, elämään kuin urheilija konsanaan ja toteuttamaan itseään. Mukava oli myös nähdä kaikkia tuttuja talvipolkujen varsilla. Nauttikaahan menosta ja toivotaan että polkukelit jatkuvat suosiollisina. Nyt huilia taas hetki ja sitten jatketaan sivakoiden. 

Vaikkapa näillä. Pitoa on kuulemma kuin rintakarvoissa.



1 kommentti:

  1. Humanterit siellä koohottanu taas kiitettäviä kilsamääriä. Hyvä hyvä :)

    VastaaPoista