keskiviikko 26. elokuuta 2015

Rokuan rykäsy

Hossan Ähkäsyn sulattua mies alkoi makustelemaan ajatusta Rokua MTB:stä. Pitäisikö se lähteä katsomaan, miten tapahtuma on kehittynyt debyyttivuodesta näin kolmanteen painokseen ja samalla kokeilla kaahata rajoitinta vasten? Muutaman päivän makustelujen jälkeen laitoin kupongit sisään 50km matkalle. Tällä kertaa kuntosarjaan, kun Rokuan kyseessä ollen ajattelin samalla lähteä kuntolomalle. Sääennusteet näyttivät myös varsin lupaavilta. Jopa liiankin lupaavilta. Saattaisi tulla hellettä.

Merimaihin
Pakkasin varusteet, vaihtovaatteet ja ajokaluston autoon perjantaina töiden jälkeen ja suuntasin merimaihin. Yöpaikka löytyi Jylkynkankaalta, kiitosta vaan jälleen kerran Mika! Kuulumisia kertaillessa ei tullut turhaan hermoiltua tulevaa koitosta, vaan ilta sujui nopeasti ja yöllä nukutti erinomaisesti. Tinttasin aamulla kunnon aamupalan ja lähdin ajelemaan Rokualle vatsa pullollaan. Vähitellen alkoi odottavat värinät kasvamaan kropassa. 

Rokuan jäkäläkankailla
Perille saavuttuani totesin samantien, että sinä päivänä ajettaisiin hellekelissä. Onneksi otin riittävästi juomapulloja ja olin huolehtinut nestetasapainosta. Ilmoittautumisen jälkeen valmistelut sujuivat ilman hässäköitä. Ehdin jopa porista tuttujen kanssa ennen starttia ja ajaa vähän kroppaakin auki. Lähtöryhmityksessäkin oli vielä kohtuu hyvä fiilis. Tietysti kävi mielessä, että edellisestä soratiekaahailusta oli aikaa, enkä ollut muutenkaan juuri ajanut rajoitinta vasten. Vähän reippaammin korkeintaan. Mutta eiköhän tuo totuus selviäsi kohtuu pian. 


Aamun tunnelmia ennen starttia. Osallistujia oli kolmatta sataa, joten tapahtuma on kasvu-uralla.
Starttasin maltilla, enkä iskenyt isoa kovaa alkuun. Siltikin ekan vitosen jälkeen tuntui siltä, että kuolema tulee pian ellen ota napsua tai paria pois vauhdista. Vilkaisin pari kertaa sykettäkin ja päätin sen jälkeen olla vilkaisematta enää. Hapettoman kynnyksellä mentiin koko reissu. Eli sillä rajalla, mitä nyt juuri sieti. Polveileva reitti piti huolen, että konehuoneessa riitti kierroksia.

Alun hapokkuuden jälkeen sain kuitenkin hyvän rytmin päälle ja homma eteni hyvissä merkeissä. Debyyttivuoden reitti oli pidentynyt muutamilla kilometreillä ja tykkäsin tästä versiosta. Tämän reitin nousut sopivat paremmin ruholleni ja sainkin kiivettyä ne ilman ongelmia molemmilla kierroksilla. Ainostaan yksi isompi puunrunko tuli ylitettyä jalkautumalla. Kierroksen loppuosalla kone lauloi edelleen hyvällä tahdilla. Yhdessä soraistetun harjupolun jälkeisessä vasempaan kääntyvässä mutkassa meinasi käydä kylmät. Pyörä meni sladissa jo muutaman metrin ja suupielistä karkasi "oooohooooh!". Lähellä oli komois-lutzit mutta onneksi suunta jatkui eteenpäin. Nivuset sinkuivat! Sain pidettyä hyvin tahtia loppukilometreillä omaan tasoon nähden ja kierros kulki n. 1h 18min tahtia. 


Kuva: Tarja Kivirinta
Toinen kierros sujui samoilla nuoteilla. Jossain vaiheessa joku tuli kantaan ja meni ohi. Muutama kilometri ja otin kiinni jonkun ja menin ohi. Joidenkin kanssa ajoin yhdessä. Välillä ajoin yksin, välillä taas joku reppu meni ohi. En päästänyt karkuun. Lämpö alkoi pehmittämään kierroksen loppupuolella väistämättä, mutta onneksi ei ollut kramppeja tai muita sätkyjä. Koetin tankata juomaa ja huolehtia energiasta. Kofeeiinigeeli antoi virtaa viimeiselle kympille. 

Kuva: Katri Ellilä
Parisen minuuttia taivuin ensimmäiseen kierrokseen verrattuna. Kellot pysähtyivät aikaan 2h 40min. Sitä voi olla aina tyytyväinen, jos ei häviä edes minuuttia per kilometri Kangaskokon Juhalle, joka oli päivän nopein kuski. Ihan kelpo suoritus meikäläiselle. Monet menivät huomattavasti reippaammin, mutta aika moni jäi taaksekin. Vuorokauden kuntoloma pyöräillen tuotti kuntosarjan 9. sijan, joten sekin maistui. Tuntui lopulta ihan hyvältä kaahata menemään, kun kesä on mennyt enemmän mönkiessä hitaammilla alustoilla ja könytessä itselle brutaalejakin nousuja.

Ajon päälle pesut kylpylässä sekä buffet-lounasta napaan. Sitten kotimatkalle. Kannatti se ajaa 600km, että sai ajaa 53km omaa kovaa. Jospa se kävi valmistelusta seuraavaa seikkailua varten. Siinäkin taitaa tosin olla se kovin etappi kotiin paluu..

lauantai 15. elokuuta 2015

Hossan Ähkäsy

Viestiliikenne alkoi tiivistyä alkuviikosta. Hossan suunnalle lupailtiin ihan passelia ajokeliä ja seuraakin olisi tiedossa. Ei se hirveästi harmittanut tänä aamuna pakata Santa Cruzia Carinan uumeniin ja suunnata Suomussalmen puolelle. 



Lämpöasteita ei ollut kovin kasosesti, semmoiset +8 ja tuuli niin pertanasti. No, maastossa tarkenee aina ja niin tänäänkin. Se vaan että tauoilla meinasi tulla kylmä, eritoten Kokalmusjärveltä puhalsi ihan törkeän lujaa ja kylmästi. 

Aamun avaus Luontokeskukselta (oikea reuna) Iikosken kautta Torkonliukealle ja edelleen Hakoharjun kautta kohti Jatkonvaaraa. Iikoskelta lähtevä osuus jo pelkästään mykistävää laatua.
Tarkoitus oli tutkia erityisesti Jatkonvaaran polkuja ja kiertää sitten aiemmilta reissuilta tutumpia toiseen kiertosuuntaan. Näin tehtiinkin ja mm. Syrjäharju kierrettiin vastapäivään. Se tuntuikin näin päin ajettuna huomattavasti paremmalta kuin toisinpäin. Rinnepolkujen kaltevuudet kun tulevat ainakin minulle sopivammin (maasto vasemmalla ylempänä, oikealla alempana). Metsähallitus oli myöskin raivannut tuulen kaadot poluilta sahaamalla kulkuaukot. Koko päivänä ei tarvinnut ylittää kuin pari runkoa, kun viimereissuilla on joutunut hyppyyttämään jatkuvalla syötöllä.

Jatkonvaaran polut olivat hivenen teknisempiä ja nousua riitti, mutta kulmaltaan kuitenkin ajettavaa. Kuivalla kelillä ja tuoreella jalalla ihan mukavaa jumppaa. Lounajan rannoilla oli sitten mahtava fiilistellä ja Lipposensalmen kautta astuttiin Kokalmuksen puolelle. Laavulla pysähdyttiin sen verran, että syötiin vähän ja jätettiin ylimääräisiä tavaroita lounastaukoa varten. Syrjäharjun kiertoon otettiin mukaan vain välttämättömimmät.

Jatkonvaaran kautta Kokalmuksen laavulle.
Sitten suunnattiin Pistolehdontien kautta Syrjäharjun kierrokselle. Se olikin päivän nautinnollisin pätkä. Metsähallituksen polun raivaajat olivat tehneet töitä ja nyt sai lasetella menemään ilman runkojen kiertoa. Voihan vihne, että oli hienoa hommaa! Suu korvissa sielä sai ajella ja avata vähän kaasuakin, kun siltä tuntui. Ja aika usein tuntui!

Syrjäharjun kierros, vastapäivään tällä kertaa.
Kokalmuksen lounastauko olikin sitten maistuva, Serpa paljasti legendaariseksi taukoeväkseksi muodostuneen Ölökyn Ähkäsyn reseptin. Se selviää, kun kattelee kuvasarjat erikseen. Voin sanoa, että oli tajuttoman hyvää! Perusteellisen aterioinnin sekä jälkiruokana nautittujen nokipannukahvien ja marmorikakun jälkeen olisi voinut köllötellä raukeana auringonpaisteessa. Ei vaan tullut mieleenkään, sillä vinkka kävi siihen malliin, että liikkeelle oli päästävä ja nopeasti! Kokalmus oli varmaan Hossan kylmin paikka tänään!

Kokalmukselta Luontokeskukselle. Vieläkään ei tullut ajettua kaikkia alueen polkuja ;)
Reppu siis pykälään ja menoksi. Serpa lähti vielä saattelemaan Hoiluan poluille. Soratiellä käteltiin ja kiiteltiin. Mies suuntasi takaisin ties mitä kautta. Minä kurvasin fiilistellen Jatkonsalmentien kautta Luontokeskukselle ja autolle. Olipa taas hieno päivä Hossan poluilla! Kuutisen tuntia oli päivän pituus, siitä ajoa 3h 40min ja matkaa kertyi 50km. 

Vielä sinne on suunnattava ennen talvea, ainakin kerran. Kuka tietää vaikka kaksi. On se sen verran hieno retkeilyalue! Jaa että kuvia vai?

No niitä löytyy kansiollinen, olkaatten hyvät.




 

perjantai 7. elokuuta 2015

Jälkitilat ja uudet juonet


Pitkän kestävyyskoitoksen jälkeinen elämä on sujunut tutuissa merkeissä. 

Joop Zoetemelk
Parina ensimmäisenä arkipäivänä olo oli kuin zombilla. Mitään järkevää ei kyennyt tekemään, eikä aivotoimintoilla ylipäänsä voinut juuri kehuskella. Elin jälkitilaa, joka ilmeni niin fyysisinä kuin henkisinä oireina. Kolotti, väsytti, kusetti, pakotti, haukotti - välillä jopa vähän *tutti. Sokerit seilaisivat ylös ja alas samaa tahtia mielialojen kanssa. Kolhujen aiheuttamien tuntemuksien lisäksi kroppaan alkoi ilmestyä muitakin aristuksen kohtia. Vasen olkapää, ojentaja, lapaluun seutu, niskat...vasemman puolen puujalka alkoi sulamaan hyvää tahtia, mutta oikean polvitaipeen ruhje puhkesi väriloistoonsa ja kipuilun kukkaansa puolen viikon maissa. Keski-ikäinen alkaa totisesti tuntea nahoissaan nämä pidemmät seikkailut..

Unta kuulaan
Onneksi sain nukuttua hyvin, sellaisia reilun 8h siivuja. Annoin itselleni luvan olla hyödytön ja mitäänsaamaton juuri sen verran kuin tuntui. Yritin kuitenkin noudattaa suht tasaista ruokarytmiä, join nestettä ja käytin koiraa lenkillä. Aineenvaihdunta pysyi liikkeessä ja vähitellen fyysinen ja heninen kuona alkoi poistua kropasta.

Tiistaina sain jopa huollettua pyörän. Kiitos Rikulle, joka pesi pyöräni palattuani takaisin Ison huipulle - pyörä kaipasi lähinnä harjausta, pakan pesun, ketjun voitelun ja rättihuoltoa. Takakiekko oli selvinnyt koitoksesta hyvin, muutama pienempi heitto oli ilmestynyt, mutta sain ne oiottua lähes ennalleen. Renkaan kyljet olivat säilyneet myös ilman mitään mainittavampia osumia. 

Rukan Tunturiajon reittiä mittaamaan
Syyskuun 11.-12. ajettava Rukan Kortteli- ja Tunturiajot lähestyy vääjäämättä ja reitille piti käydä ajamassa gps-laitteella mittausajo. Näin saataisiin virallinen pituus ja reittiprofiili. Keskiviikkoiltana lähdettiin sitten lenkille Rukan maisemiin. Seurakavereiden laitteet tallensivat jälkeä ja itse olin oppaana. 

Tunturiajon reittiprofiili, nosua kertyy 405m per 15,5km kierros.
Reittijälki open street mapissa, kiertosuunta vastapäivään. Lähtö kävelykylästä Rukahovin, Pisteen ja Tykyn edustalta ja maali samassa paikassa.
Reittijälki maastokarttapohjalla.
Ihme kyllä kolotukset eivät haitanneet juurikaan ajoa. Ensimmäisissä tiukemmissa kinkamissa sen sijaan kävi selväksi, ettei kroppa ole vielä muuten palautunut koitoksista. Maston polkunousua kiivetessä kävi mielessä, että ehkä ei olisi ollut ihan välttämätöntä hankkiutua näin pian n.20% nousukulmaa kiikkumaan. No, käppyrät piti saada jo julkistettua, joten ei auttanut marinat. Ylhäällä tunturissa vaivat kuitenkin palkittiin maisemien avautuessa silmien eteen.

Kohti huipun kiertoa

Perjantaina 11.9. ajettavan Kortteliajon ratakin on jo lähes lyöty lukkoon. Pikkaisen päälle kilometrin rata, joka vedetään kävelykylään ja sen lähiympäristöön. Tiukka otatus siis tiedossa ajajille XCE/sprintti-tyyliin. Ei ehkä kuitenkaan IHAN niin vakavasti? Tai sen nyt tietää, että aina kun lappu isketään tankoon niin kuskit ajavat täysiä. Niin sen kai pitää ollakin?

Elokuun ajatuksia
Tällä hetkellä mieli alkaa olla jälleen odottavalla kannalla. Tässähän on oikeastaan koko sulan maan ajan paras aika edessä: loppukesä ja alkusyksy. Huomasin eilen silmäileväni ajokalenteria pohtien, missä sitä voisi vielä käydä viihdyttämässä itseään? Seuran porukoiden kanssa tehdään reissu Tour de Helsinkiin, joten Saariselän MTB-etapit jäävät väliin. Peukut pystyyn seurakaverille Kallungin Jaskalle siihen koitokseen! Jospa suuntaisi ensivuonna itsekin sinne? No, katsotaan.

Alkaa vaikuttaa siltä, että 22.8. ajettava Rokua MTB voisi olla kesän toinen mtb-otatus meikäläiselle. Siihen ehtisi hyvin toipua ja virittäytyä. Debyyttitapahtumassa kävinkin ajamassa muutama vuosi sitten, joten nyt voisi käydä katsomassa miten kokonaisuus on kehittynyt? Reitille on tullut ainakin mittaa jonkinverran enemmän. Makustellaan vielä asiaa.

Rukan tapahtuman valmistelujen lomassa pitää suunnata jälleen pitkille soratielenkeille idän suuntaan. Reppu pykälään, evästä matkaan ja eikun taipaleelle. Hienoa hommaa!

Jäävuoren huippu
Sananen vielä omasta ajatusmaailmasta. Tässä on hyvä kuva, josta selviää aika lailla niin urheiluharrasteita kuin elämääkin kehystävät asiat. Oikeille urheilijoille jäävuorenhuippu on yksittäinen kisa ja sen tulos. Kaudelle asetetut päätähtäimet ja niissä menestyminen. Voitontahto pitää olla äärettömän kova. Uhraukset ja työmäärä ovat sellaisia, mitä tavis ei ymmärrä. Harrastaja ehkä pintaraapaisun verran.



Meikäläinen ajattelee kokonaisuuksia. Huippuja haetaan, mutta vaikka niitä ei esim. nyt tullutkaan Syötteeltä tuloksen muodossa, niin paljon tapahtui silti niin hyvässä kuin vähemmän hyvässä. Opin itsestäni maastopyöräilyn kestävyysharrastajana taas todella paljon. Intiaani jaksaa latoa kanootillaan sitkeästi, vaikka pohja vähän valskaisikin. Fyysisesti tuli pataan, mutta henkisesti koin isoja voittoja. Sitkeyttä minussa riittää. Fysiikka kehittyy vähtellen, vaikka ikääkin tulee lisää. Sen myötä opin armollisemmaksi itseäni kohtaan ja osaan asettaa asiat uomiinsa.

Kun pyörittää kuvan päällä ratasta myötäpäivään, asioita alkaa tapahtumaan. Paljon puhuttu matka alkaa ruokkia tavoitetta, toimien myös itsessään harrastuksen polttoaineena. Vesi virtaa. Happi kulkee. Välillä yskittää, mutta sekin loppuu aikanaan.Kun haluaa jotakin riittävästi, yleensä asiat järjestäytyvät siihen suuntaan. Kun uskaltaa heittäytyä, asiat ovat mahdollisia. Kun on rohkea, pääsee kokemaan uskomattomia elämyksiä. 

Kun ei anna periksi, onnistuu varmasti ennemmin tai myöhemmin. 



maanantai 3. elokuuta 2015

Syöte MTB 2015: sadetta, puujalkoja ja -käsiä sekä taistelua

Pytkynharjua kohti - kuva Tarja Kivirinta

Muutamien kilometrien mittainen teknisempi juurakko-osuus (alkaa Riihituvan länsipuolisen puron ylityksen jälkeen) alkoi olla takanapäin. Ajoin jossain Kätkytkankaan ja Romekankaan välimaastossa, noin 47km aamun lähdöstä edettyäni. Tiesin osuuden varsin hyvin aiemmilta vuosilta. Tällä kertaa vielä erityisen hyvin, sillä olinhan käynyt merkkaamassa reitin osan Tahkolan Pekan kanssa viikkoa aiemmin.

Ajatus karkaa
Mieleeni hiipi tyytyväisyys siitä, että olin selvittämässä tämän itselleni hankalahkon reitin osan kohtuullisesti. Olin jopa ohittanut muutaman kuskin ja kroppa toimi hyvin. Olin säästellyt voimiani lähdöstä alkaen. Koetin noudattaa Männyn Mikan loistavaa neuvoa Syötteen kahden kierroksen taipaleelle: "aja pykälää pienemmällä vaihteella, millä muuten ajaisit, äläkä tuhlaa energiaa mihinkään turhaan".

Siinä olin onnistunut mielestäni hyvin raskaat olosuhteet huomioiden. Vettä oli satanut lähdöstä alkaen yhtä soittoa kolmisen tuntia. Syötteen 61km reitin märät maastonkohdat olivat ekstramärkiä ja niissä mutaa jonkinverran. Pitkokset olivat liukkaan oloisia, mutta eivät kuitenkaan yliliukkaita. Hankalinta oli ajaa märässä juurakossa. Ajelin reilusti alle 5h matkavauhtia, mikä riittäisi selkeästi toiselle kierrokselle. Tiedostin tulevani pian kolmanteen huoltoon. Tankkaisin siinä pikaisesti ja valmistautuisin reitin vaativimpaan loppuosioon. Rantabulevardiin ja järeään loppunousuun.


Oikealle eteen ilmestyi iso puu
Polku aukesi sen kohdalla leveämmäksi dropiksi, laskeutuen muutaman metrin alaviistoon. Rekisteröin pari isoa viistojuurta, liukasta pintaliejua ja märkää pintaa, jonkun kivenkin. Eturengas luisti sivuun  paksun, märän ja vasemmalle viettävän juuren reunasta. Lensin silmänräpäyksessä metrin...toista. Mätkähdin alas vasemmalle kyljelleni. Vasemman reisilihaksen sivu kolahti paksuun juureen kivuliaasti. Jalka pamahti samantien kivun sekaiseksi pökkelöksi. Oikean polvitaipeen sisäsyrjä sekä oikea käsi osuivat johonkin, todennäköisesti pyörään.

En onnekseni lyönyt päätäni mihinkään ja selässä ollut reppu suojasi osittain kylkiviipaleitani. Sormet pelasivat, varpaat liikkuivat ja uskaltaudin puoli-istuvaan asentoon. Ymmärsin, ettei mitään murtunut, vaikka jalkoihin ja oikeaan käteen sattuikin julmasti. Kokeilin raajojani ja ähisin. Katselin hetken ympärilleni, ihmettellen pääsi tapahtumaan? 

Seuraavaksi mieleen tuli, että joku tulee niskaan. Hinasin äkkiä itseäni hiukan sivumpaan ja revin pyörääni pois takaa tulevien tieltä. Hivenen aiemmin ohittamani tulivat kohdalle. 

"Kävikö pahasti?"

"Eihh..."


Huoltojen 2 ja 3 välinen n.10km lenkki ja kaatumiskohta.

"Tätä kohtaa on sanottu tekniseksi?"
Viikkoa aiemmin Pekka oli maininnut saaneensa palautetta, että kohdalle pitäisi tehdä jotain ja että se olisi vaativa. Tai jotain. Kävellessäni dropin kynnykselle kuivana kesäpäivänä vastasin, että "ei tämä nyt niin tekninen kyllä ole...tässähän on selvä ajolinja vasemmalta." Niinpä niin. 

Asia on hivenen eri, kun kohtaan tullaan muutama tunti sadekelissä taivallettua, renkaat ravassa ja juuret sekä maanpinta märkänä. Itsellä on sellaisesta olosuhteesta kaikista vähiten ajokokemusta. Juurakkoa pitää lähteä hakemalla hakemaan Kuusamon rajoilta ja sitä ei tule tehtyä etenkään sadekelillä.Sitä on liian mukavuuden haluinen. Mutta sen kohdan olisi voinut selvittää vaikka taluttamalla. Kun olisi keskittynyt siihen, mitä edessä on eikä haihatellut jotain muuta. Eli peilistä löytyy kuitenkin se syy. Harmittaa, että virhe tapahtui. Onneksi ei kuitenkaan käynyt pahemmin.

Mihin se itseluottamus karkasi?
Hetken puhalleltuani keräsin itseni kasaan, kömmin pyörän päälle ja lähdin hissun kissun etenemään kohti kolmoshuoltoa. Sinne ei ollut enää pitkästi, vain muutama kilometri helppoa kangaspolkua ja metsäautotietä. Huoltoon päästyäni tankkasin hivenen ja kertasin tapahtunutta Virkkusen Veikolle, joka oli huollossa toimitsijana. Joku minuutti siinä meni. Nappasin huollon tarjoiluista mukin pari vettä, pari palaa suklaata ja kourallisen sipsejä. Tungin yhdistelmän suuhuni ja lähdin jatkamaan matkaa. Rantabulevardi odotti. Siinä vaiheessa kyllä kävi mielessä, että mitähän tästä tulee?


Koetin psyykata itseäni. Muistan ajatelleeni, että "Noniin...kaaduit ja sait kolhuja. Se tapahtui, eikä sille enää mitään voi. Hyvä. Ota siitä pahan olon möykystä kiinni, nosta se tuohon vieressä olevaan laatikkoon. Pistä laatikon kansi kiinni ja siirrä se tuohon sivuun. Juuri noin. Hyvä. Nyt keskity hengittämään ja pyörittämään. Aja vain sitä vauhtia kuin pystyt. Hyvin se menee."

Muutaman hetken ajattelin keskeyttämistä vaihtoehtona. Ei maistunut hyvälle. Ei saakeli vieköön. Päätin, että ajellaan nyt ja koetetaan mennä pätkä kerrallaan.
Bulevardi sujui lopulta kivuista huolimatta ilman henkisiä vaikeuksia. Hitaasti kuin etana tosin. Talutin kaikki teknisemmät osat, linkaten jalkojani. Ymmärsin, että toisen kierroksen aikaraja lähenisi, mutta minun pitäisi silti ehtiä ennen sitä perille. Keskityin kuuntelemaan ympäristöäni ja itseäni. Kuulin vesipisaroiden tipahtelevan kuusen oksilta. Kuulin vaimeita ääniä edestä ja takaa. Muutamia kuskeja tuli vähitellen ohitseni, mutta se ei tuntunut miltään. Olin omassa rytmissäni ja maailmassani. Kuulin lintujen ääniä, vaimeata kosken kohinaa. Se tiesi sitä, että rantabulevardin loppuosa häämötti. 

Loppunousuun
Soraistettu polku alkoi edetä tahmeasti, mutta vähitellen päästessäni pyörittämään jalkojani pahin kipu hellitti. Loivemmat osat menivät hivenen paremmin. Luontokeskuksen pihassa sain mahtavasti kannustusta, kiitos erämaan markkinoiden väen! Tuntui hyvältä. Lyhyt juurakkoinen polkupätkä meni ajaen, mutta käteen ja jalkoihin sattui. Sitten saavuin latupohjalle. Puusilta nousi mukavasti, osoittaen sen että kapasiteettia oli. Mutta heti kun laskin sillalta alas vasemman jalan kuumotus lisääntyi. Jatkoin nousua ja laskua. Ensimmäinen jyrkkä kynnys oli vaikea taluttamallakin. Jalat eivät toimineet sitä vähää. Heti laella pyörän selkään ja pyörittämään. Alas taas ja pitkään loivaan nousuun ajamaan. Taas jalat vertyivät hitusen. Viimeiset sadat metrit menivät pyörää tunkaten ja askelia hakien. Mutarännissä ei ollut paljon väliä mistä meni. Sinänsä vapauttava tunne. Liejua ja kuraa oli rännin leveydeltä. Vihdoin yläosa häämötti ja pääsin taas pyörittämään hissun kissun. Ja tulin kierroksen päätökseen maalikaaren alle. Kaatumisesta edeltäneestä aikareservistä oli sulanut n.20min. Ehdin toisen kierroksen alkuun enää noin 6min. aikahyödyllä. Olin kuitenkin tehnyt jo ennen loppunousua päätöksen, että lasken alas toiselle kierrokselle. Periksi ei anneta.

Loppunousun viimeisiä satoja metrejä ensimmäisen kierroksen päätteeksi. Melkoisessa sumussa.  Kuva Tarja Kivirinta.


Sokereita mittaamaan ja toiselle kierrokselle
Kankaisen Mika jäi ihmettelemään mikrofoni kourassa, että mihin se mies kaarsi maalialueelta? Raakkikuskina perään hivenen myöhemmin lähtenyt naapurini ja ystäväni Mourujärven Harri kysyi muistaakseni, että lähdetkö toiselle kierrokselle ja vastasin nopeasti lähteväni. Suuntasin pikavauhtia majoitukseeni mittaamaan sokeria. Lukemaksi sain 4,7mmo/l, mikä tyydytti. Hivenen oli alhaalla, mutta ei paha. Samalla kuitenkin päätin, etten ainakaan piikitä insuliinia. Aamulla kun olin aprikoinut asiaa. Mittari saisi näyttää tilanteen. Sitten kaappasin suuhuni evästä ja vaihdoin juomapullot sekä kuivat ajohanskat. Ja ajoin takaisin maalikaarelle, kiersin huoltopöydät ja suuntasin itselleni täysin uuteen maailmaan. 

"Taistele Taneli!!" 
Kiitos Karhun Jannelle tuosta kannustuksesta, siinä kohdassa pala nousi kurkkuun...Päätin taistella. Lähdin laskemaan rinnettä alas. Naisten 120km sarjan urhea taistelija Riikka Jäntti lähti perääni. En tohtinut laskea yltiöpäisesti vaan hillitsin vauhtia. Lasku sujui hyvin. Yhtäkkiä eteen ilmestyi kapeampi ränni poroja täynnä! Onneksi älysivät ottaa ritolat. Sitten alkoivat jalkojen polttelu ja oikea käsi oli ihan turrana. Kolhu vaikutti sormien pitovoimaan ja pitkä täristävä lasku teki tehtävänsä. Viimeiset kaarteet ja niin tultiin tasaisemmalle alueelle ja kivituhkakäytävän alkuun. 

Otin ensipolkaisut ja samassa molempiin sisäreisiin iskivät krampit! "Ei perkele! Ei voi olla totta!" kirvahti mieleeni. Kaivoin äkkiä taskusta geelipullon ja imaisin reilusti kofeiinigeeliä. Join perään reilusti juomaa. Jatkoin väkisin pyörittämistä, vaikka sisäreidet tuntuivat repeytyvän. Suupielet irvistyksessä kiihdytin alas ja sitten ylös kohti Syötteen päätien ylittävää puusiltaa. Krampit hellittivät sillalle tultaessa!

Edessä oli pitkospuuosuus. Erikoisuutena siinä kohtaa ylöspäin nousevat, askelmia sisältävät pitkokset. Koetin hakea nopeasti sopivan välityksen, jonka avulla sain rytmiä askelmien välille. Muutama käännös tuntui vaikealta, lankut olivat jo todella liukkaita! Väsymys iski siinä kohdassa ensimmäistä kertaa koko päivänä. 

Kohti Pikkusyötettä toisen kerran ja Pitämävaaraan
Keli alkoi kuitenkin kirkastua. Koetin imeä siitä virtaa. Aamulla olin ajellut Pikku-Syötteelle johtavan nousuosuuden säästellen. Nyt kiipesin reittiä vain sen, mitä siinä vaiheessa kropasta sai irti. Ajattelin jyrkimmissä kulmissa kaikkia läheisiäni. Hyviä asioita koko elämässäni. Siirsin jälleen tuskan pakettiin. Metri metriltä nousu hupeni ja lopulta siinä ei ollut mitään, mistä en olisi selvinnyt. Vaikka lähinnä ryömin sen ylös. Pikku-Syötteen lasku ja sen pitkospuuosuudet jännittivät hivenen. Alimmalla pitkospätkällä päivän sateet valuivat pienenä purona pitkin pitkoksia! Siinä kohdassa melkein suljin silmäni ja toivoin parasta. Selvisin. Loppulasku alkoi.

Normaalisti mahtavan vauhdikas ja nautinnollinen parin kilometrin lasku oli vaikea. Oikea käsi oli turrana ja jalkoja alkoi kramppailla taas pitkän polkimilla seisomisen jakson myötä. Purin hampaita yhteen ja koetin epätoivoisesti olla rentona. Join heti lisää juomaa laskun lopussa ja pyöriteltyäni hetken krampit hellittivät. Puujalka pelasi enää kolmasosateholla ja pyörittäminen oli toispuoleista. Säkkisenlampien polkuosa meni miten kuten. Yhtäkkiä kuulin julmettua kirkumista ja huutoa takaani?! Kuusikko raikasi! Apua ei kuitenkaan huudettu. Jälkeenpäin kuulin Harrilta, että Jäntin Riikka oli psyykannut itseään. Hurjaa hommaa...

Vilkaisin uusimmalla polkulinjauksella kelloa ja aloin ymmärtää, että toisen kierroksen ensimmäisen huollon aikaraja tulisi menemään umpeen. En ehtisi sillä ryömintävauhdilla millään ajoissa. Jatkoin kuitenkin kömpimistä. Linjan tönkyröiden tunkkaus oli äärivaikeaa. Kropan kivut hyökyivät ylle ja reisilihakset sähköttivät tulevista krampeista. Varpaita veti suonella. Ojentajat huusivat tuskaa. 

Riikka ajoi kantaani lopulta ja hetki siinä juteltiin. Harri tuli raakkikuskina perässä paikalle. Jäimme hänen kanssaan hetkeksi huilaamaan katsottuani kelloa: aikaraja oli sulkeutumaisillaan. Huoltoon oli vielä kolmisen kilometriä. Taistelu oli ohi.

Raadot kyytiin ja hoitoon
Huoltopaikalla tilanne oli selvä. Aikaraja ylittyi minuutilla. Raakkikuskit lähtivät jatkamaan reittiä. Pudasjärven Urheilijoiden loistava huoltoporukka ja huoltopisteen ensiapuhenkilöstö pitivät huolen taistelijoista. Virkkusen Veikko saapui hetken päästä ja niin pääsimme autokuljetukseen. Kun ensin saatiin ähellettyä itsemme koppiin istumaan. 

Seitsemän tunnin taival oli ohi. Tahkolan Pekka veikkasi matkaksi todellisuudessa lähemmäs 80km:ia, joten laitetaan lukemaksi 79km. Omaa dataa nimittäin ei ole esittää koko reissusta. Sykemittari väitti minua kuolleeksi alusta lähtien, eikä kello näyttänyt sykettä koko päivänä. Joitakin pätkiä se oli kuitenkin rekisteröinyt, kun purin datan ulos. Pyörän mittari söi niin paljon moreenia ja liejua päivän aikana, että toisen kierroksen alussa mittari nollautui kuin painoin sen ainoata nappia katsoakseni mitä kello on. Nappi jäi pohjaan ja kaikki data nollautui. Sinne meni ajettu aika ja matka. Sykemittarin kellosta kuitenkin sain tuon kokonaisajan 6h 59min.

Lämpimään suihkuun, syömään ja Kuninkaan kruunajaisiin
Aikanaan päästyäni majapaikkaani, raahauduttuani lämpimään suihkuun (jossa seisoin varmaan 20min), peseydyttyäni ja hotellin päivällisen ääressä yksin istuessani tuumailin, että olipahan savotta. Katselin Hotelli Iso-Syötteen ikkunasta avautuvaa maisemaa. Ajatus tuli mieleen jälleen siitä, että Syötteen maastot ottivat jälleen omansa.

Syötteen Kuningas, Soinin Kyösti poikansa Konstan kanssa tulivat myös syömään ja niinpä sain parasta mahdollista seuraa ja mielen hoitoa. Myös Kauppiset tulivat pöytään ja seurasimme Syötteen Kuninkaan ansaitut palkitsemisseremoniat. Köpi ajoi mielestäni Syöte MTB:n nelivuotisen historian kovimman ajon keli huomioiden. Fatbikella 120km aikaan 7h 18min. Se on jotain ihan hämmästyttävää. Valtaistuin on tukevasti kuninkaan alla. Onnea Köpi, ihan ansaitusti!

120km podium: 1. Kyösti Soini 2. Jukka Räbinä 3. Tomi Paavola


Lopuksi
Päivä oli yksi rankimmista, mitä olen fyysisesti kokenut. En tosin pystynyt kivuista johtuen ulosmittaamaan ihan sitä kaikkea, mitä olisi irti ollut otettavissa. Tosin ei jäänyt paljoa vaillekaan.

Selvisin kuitenkin hyvin, keskeyttämisestä huolimatta. Olin realisti jo talvella ilmoittautuessani kahdelle kierrokselle. Mahdollisuus selvitä aikarajoista oli todella pieni. Mutta mielestäni se oli olemassa. Sadekesän ja ajopäivän sateisuuden myötä mahdollisuudet vain kapenivat. Reitti oli huomattavasti hitaampi kuin edellisvuonna. Kaatuminen ja sen myötä tulleet kolhut hoitelivat loput. Ilman sitä olisin ehkä päässyt toisen huollon aikarajasta vielä niukin naukin livahtamaan. Olisinko selvinnyt enää kolmanteen huoltoon? Ehkä en. 

Yleensä heikoin lenkkini eli selkä ei reagoinut mitenkään päivän jotokseen. Hossan kivijumpat taisivat tehdä hyvää? Ja kevään aikana lumilapion heiluttelu. Tunteja ja taas tunteja. Sokeripuoli pelasi todella hyvin, sain syötyä ja juotua riittävästi. Hienoa, että henkinen kantti ja psyyke pelasivat jälleen loistavasti. Olen kyllä todella tyytyväinen siihen. Olen kehittänyt toimivia keinoja vaikeiden hetkien selättämiseen ja ne näyttävät toimivan. 

En antanut periksi
Olen äärimmäisen ylpeä, että kaikesta huolimatta lähdin taivaltamaan toista kierrosta. Vaikkakaan mahdollisuuksia selvitä aikarajoista ei enää siinä vaiheessa ollut. Sain kuitenkin tulevaisuutta ajatellen kokemuksen siitä, miltä tuntuu jatkaa matkaa väsyneenä. Miltä tuntuu selättää henkinen mörkö; katsoa kun yhden kierroksen kiertäneet saavat jo huokaista, mutta itse lähdet taipaleelle vielä uudestaan. Tuntuu jälkikäteen hemmetin hyvältä. Siinä vaiheessa ei niinkään. Tottelin Jannea - tuota Syötteen Karhua, joka itse omalla esimerkillään näytti taas tietä. Taistelin.

Ensi vuonna yritetään uudestaan.

Kiitokset!

Kiitos Syöte MTB 2015:n mahdollistaneet Krossikommuunin jäsenet, talkoolaiset, yhteistyökumppanit ja tukijat. Pohjois-Suomen hienoin ja suurin MTB-tapahtuma onnistui jälleen loistavasti. Tapahtuma myytiin loppuun ja 500 maastopyöräilijää oli kova juttu Syötteen vaativilla reiteillä!

Kiitos kaikki kallisarvoiset ystäväni!

p.s. seuraavan päivän käppäsin puolenkymmentä kilometriä Naamankaharjun harjupoluilla keräten reittimerkintöjä pois reitinpurkutalkoissa. Aurinko paistoi ja tuuli leppeästi. Kroppa tunsi joka solullaan edellisen päivän koitoksen. Mutta jäljelle jäivät vain hyvät muistot!

 
Seuraavana päivänä aurinko paistoi ja polut olivat parhaimmillaan...reitinpurkuun!


Tuloksia, kuvia, videota sun muuta löytyy Syöte MTB:n sivuilta




Ottamiani kuvia perjantai-illan tunnelmista tapahtuma-alueelta Iso-Syötteen huipulta:



Markku elementissään!









Bike Hotel Concept on käynnistynyt hyvin Iso-Syötteellä!




Special Bike oli jälleen mukana tukemassa tapahtumaa



27,5" x 3"


Bioracer paikalla!
Vittorialta löytyy hienoja ajokenkiä, Rush.fi on oikea osoite



Hienoa että myös Pyörä-Suvala oli paikalla tuotteineen!





Tällainen Trek Farley 6 oli myös arvontapalkintona!

Olisin voinut ihan mielellään ajaa tällä toisen kierroksen :)


Trekillä osataan runkojen näyttävät maalaukset






Mr. Rush Racing & Bioracer Finland himself! Lieven de Rycke - Belgian lahja suomalaiselle pyöräilylle!

Kiitos Lieven ystävyydestä ja kaikesta saamastani tuesta!

"Bioracer makes my day!"