perjantai 6. marraskuuta 2015

Kuusamon ja Hossan marraspoluilla

Kulunut viikko on ollut totaalisen poikkeuksellinen Koilliskairassa. Edellisen viikon kestänyt muutaman sentin lumipeite suli maanantain aikana pois. Tiistaista eteenpäin plusasteet ja lounaistuuli tarkoittivat syyskelien paluuta.

Highball Kuusamon Saapunkijärven rannalla 2.11.2015.


Tein maanantaina Highballin voimansiirron huollon ja samalla vaihdoin uuden ketjun venyneen tilalle. Tiistaina ajelin sisäänajolenkin sorateillä ja rantareiteillä. Keskiviikkona suuntasin maastopoluille nautiskelemaan. Yöpakkanen oli kovettanut polut ja moni kesällä läpiajamaton paikka oli nyt ajettavissa. 


Voimansiirto huollettuna, uusi ketju valmiina ajoon.
Maanantaina oli tämän verran lunta jäljellä viikon takaisesta.

Tiistaina sai ajaa pakkasen kovettamia polkuja






Parin päivän lenkit saivat kroppaan tutun ajovireen ja mieli teki ajaa vielä paljon lisää. Keskiviikon huilasin ja tuumailin mille alkaisi. Torstaille oli lupeissa aurinkoista keliä kera pikkupakkasen ja viikonlopulle oli tiedossa huonompaa keliä. Joten torstaina oli lähdettävä todennäköisesti sulan maan ajan viimeiselle pitkälle mtb-jotokselle - kauden kolmannelle Hossan reissulle.

Hossan poluilla 
Suuntasin ensimmäiselle polulle puoli kymmenen maita ja olo oli jotenkin epäuskoinen. Marraskuun 5. päivän aurinko oli noussut matalalle, paistaen kaakon suunnasta. Maisemat näyttivät aivan omanlaisiltaan verrattuna kesän reissuihin. Pakkasen huurruttamaa maisemaa leikkasivat pitkät varjot, kullan keltaisen valon kirkastaessa kaiken muun. Polut olivat kovia ja kuuraisia. Märät kohdat sopivasti kohmettuneina. Tajusin olevani hetkessä kiinni. Ymmärsin, että saan ajaa täysin poikkeavassa hetkessä ajankohtaan nähden. Normaalisti tässä vaiheessa näissä kairoissa on jo talvi. Päätin nautiskella, katsella ympärillenikin, kuvata ja ymmärtää mitä luonto ympärilläni tarjosi. Yksin ajaessa aistit ovat eri tavalla avoinna kuin jonkun toisen perässä ajaessa, tai porukkareissulla. Luulen, että opin nyt ajamistani reiteistä enemmän, kuin aiemmilla reissuilla.

Iikoskelta Torkonluikealle
Päivän teemana oli noukkia rusinat pullasta ja ajaa toisaalta alueen parhaita polkuja, mutta myös sellaisia reittejä, jotka olivat entuudestaan tuttuja. Yksin kun on liikkeellä, täytyy ajatella vähän tarkemmin miten tuolla kairassa toimii. Ilmoitin myös läheisilleni aikeistani. Puhelin oli repussa, mutta sen varaan ei yksistään voi jäädä. Kartta oli myös mukana kaiken varalta.

Matkalla Karhunkainalosta Torkonluikealle tuntui siltä, että voiko tämän parempaa ollakkaan? Maisemat olivat vain niin hienoja ja aamupäivän tunnelma jotenkin käsinkosketeltava. Kameran laukaisinnappia painettuani katselin ja kuuntelin. Silloin - armeija-ajan kouluttajaani Sotilasmestari Kinisjärveä (PohPr KrhK) siteeraten - mies oli liikkumatta, vain sydän löi ja parta kasvoi.



Huosilammen pakkasen huurruttamaa käytävää, mikä kontrasti!


Taustalla Hypäsjärvi, sillan alla virtasi Iikoski


Tästä ne päivän ilot alkoivat!
Huosiusjärven maisemaa


Ensimmäinen välietappi saavutettu, n.8km takana.

 

Sitten kohti Hakoharjua
Ylös Hakoharjulle ja Suottavirran kautta Hossalaislammille
Torkonluikean tulipaikalta joutuu tunkkaamaan kaluston muutaman kymmentä metriä ylemmäs Hakoharjulle. Hossan Ähkäsyllä käännyttiin vasemmalle kohti Jatkonvaaraa, mutta tällä kertaa suuntasin oikealle kohti Suottavirtaa. Hakoharjun polut olivat ajamisen arvoisia. Aluksi edessä oli ylihienoa neulaspolkua ja Hakokosken lähestyessä hivenen kivisempää. Hakokosken ylityksen jälkeen tuli pulssia nostattavia harjunousuja ja laskuja. Mainiota, aktiivista ajamista. Lähempänä Valkeisen-Pistonlehdontien ylitystä tulin polkuristeykseen, jossa heinäkuisella Ala-Ölkyn reissulla käännyttiin oikealle Laukkujärven suuntaan. Nyt suuntasin siis Valkeisentielle ja kohti Ala-Valkeista.


Serpan semiteknistä nousua...ylös Hakoharjulle.


Punaisia täpliä kohti.

Sanoinkuvaamattoman hienoa harjupolkua..

"Jiiiiihaaaaaa!"


Syvä-Hoiluan puoleinen Hakokoski



Suottavirta saavutettu.
Hossassa riittää myrskytuhoja, välillä polkujen ja reittien tienoilla on melkoisiakin murroksia. Metsähallituksen väelle kypärän nosto siitä, että polut on saatu pidettyä auki - ennemmin tai myöhemmin.

Heinäkuussa ajettiin kuvan vasemman puolen viitoituksia pitkin Laukkujärvelle, nyt suuntasin Ala-Valkeista kohti.
Järvien kierrokselle: Muikkupurolta Kokalmukselle
Teknisemmän ja napakoita korkeuseroja sisältäneen alkureitin jälkeen oli mukava suunnata naatiskelemaan Järvien kierroksesta. Pistonlehdontieltä Iso-Valkeaisen vieritse saa ajaa vauhdikasta, sopivasti mutkittelevaa neulasbaanaa ja rantapolkua Muikkupuron laavulle. Kesällä laavulla oli väkeä, mutta tällä kertaa sain syödä evästä ihan itsekseni.


Kohti Muikkupuroa
Tällä kertaa Muikkupuron laavulla ei ollut ristin sielua. Vain aurinko, Highball ja minä.
Jos jostain, niin tästä purosta voi varmasti juoda vettä.
Sorapohja kimmelsi kirkkaan veden lattiana.
WC:n puolelle pääsee pyöreätä kelotukkia pitkin...;)
Merkinnät vieraskirjaan aina!
Siltaa pitkin Keski-Valkeaisen rantoja pitkin, kohti Ala-Valkeaisen kämppää.

Ala-Valkeaisen kämppä ei ole mikkihiirille

Keski-Valkeaisen rantapolut veivät ajurin Ala-Valkeaisen autiotuvalle. Sitä asuttaa usein kesäisin eräs Hossan vakikävijä, joka tarjosi Serpalle syyskesällä viiden tähden gurmee-illallisen. No ei käy kiistäminen! Kämppä oli hiljainen ja viimeiset kävijät olivat lokakuun puolelta. Tuumailin siinä tiluksia mittaillessani, että tänne voisi jäädä vaikka talveksi asumaan. Hieno paikka!


A-kirjain jäänyt pois nimikyltistä? Vieraskirjassa oli oikein.

Ei ole Mikki-Hiirille tämä paikka ei!


Täällä on vielä vanhat kämppäperinteet kunniassa. Edellinen asukki pitää huolen, että seuraavallekin riittää puita ja sytykkeitä.





Maisemaa Ala-Valkeaiselle. Vastarannan puolella kulkee huima Hoiluansärkän polku.
Kohti Kokalmusta
Highballin keula sai suunnat ylös harjulle, joka veisi mainiolle Hoiluansärkän harju- ja rantapolulle. Kahden järven (Ala-Valkeainen ja Pitkä-Hoilua) välissä kulkeva harju on yksi hienoimmista osuuksista koko Koillismaalla. Tällä kertaa keskityin ajamiseen ja jätin kuvat tältä pätkältä ottamatta. Menkää itse toteamaan mistä on kyse! 

Kokalmusjärven "kultarannikko" putkahti vastaan kuin kullattuna. Hiekka kimalteli kuparin-kullan ruskeana ja ruskan värisävyjen haipuneet rusosävyt toistuivat rantaheinissä. Rantaveden jääriitteet kihisivät laineiden liplattaessa niitä vasten.




Suora polku Korealahdelle?

Oikealle erkaneva polku johtaa Valkeisen tielle ja siitä eteenpäin Korkeakankaalle sekä Värikalliolle asti. Nyt jatkoin punaisen täplän seurantaa..


Retkeilyalueen ehkäpä heikkolaatuisimmat pitkososuudet johtavat Kokalmukseen. Toivottavasti nämä saataisiin jo ensikesänä korjattua!


Perillä meinasin aluksi syökäistä nopeasti eväät, mutta hetken tuumailtuani päätin jäädä tulistelemaan. Perhana, sen verta sentään pitää olla aikaa asettua. Ja kun mukana oli leipäevästä niin aattelin, että pitää se testata Kokalmuksen leivänpaahin...







 


Liiteri oli täynnä puita.
 


Leivänpaahdin pelasi moitteetta...kyytipojaksi kuningatarpiirakkaa ja karpalo-boysenmarjakeittoa o/
Maastopyöräily on eränkäynnin yksi muoto.

Vonkamiesten ohjeet.
Pannu oli tallella astiakaapissa.


Näkemiin Kokalmuksen Korealahti! Ensisuveen!

Huviveron perintä ja Syrjäharjun kierros
Sapuskoituani pakkasin kamppeet ja suuntasin metsätielle kohti  n. 6km päässä olevaa Aittojoen Alakosken siltaa. Sen kulmalta lähtee n. 13km mittainen polku kiertäen Syrjäharjun ja päättyen lopulta Lipposensalmeen. 

Aittojoen silta, kylttiä ennen vasempaan lähtee polku kohti Syrjäharjua.



Alussa on kapeampaa polkua, kunnes noustaan joen varren osuudelta kuivemmalle maalle. Vilkaisin mittarista, että takana oli 22km ajoa siihen asti. Tulin oikealle jokea kohti viettävälle rinnepolulle, jossa tuli kapeampi kynnys. Vauhti pysähtyi lähes nollaan. Jalka ei irronnutkaan polkimelta ja könähdin oikealle varvikkorinteeseen. Koetti Hossan huviveron perintä.

Otin oikealla kädelle tuntumaa kunttaan ja käsi liukui alemmas kropan mätkähtäessä päälle. Pyörä seurasi perässä niskaan. Onneksi reppu vaimensi kolinaa. Oikean käden peukalo taittui alle ja samantien iski kipu ja lämmin tykyttävä tunne. Kiroilin raskaasti. Olin pää edellä kuusen juurella, jalat jotenkin yläviistossa, pyörä niskassa. Miten prkl tästä pääsee edes ylös?! Hetken ähinän ja noitumisen tuloksena sain kammettua itseni ylös. Voi *vetin *vetti! Puhisin hetkisen ja totesin, että mitään muuta ei tainnut sattua. Peukalo otti osumaa. Pyörittelin sitä ja aprikoin mitä tehdä? Kaikki nivelet tuntuivat liikkuvan jotenkin, mutta en uskaltanut ottaa hanskaa pois kädestä. Peukalon kärkeen pakkautui selvästi lämmintä ja arvasin verenpurkauman muodostuvan jonnekin. 

Oli kaksi vaihtoehtoa. Joko palata takaisin soratielle ja ajaa Kokalmukseen ja sieltä Lipposensalmen kautta Luontokeskukselle. Niin olisi ollut varmasti viisainta, mutta eihän sitä kovin helpolla luovuta suunnitelmasta...niinpä lähdin ajamaan Syrjäharjun kierrosta. Asetin käden alkukilometreillä normaaliin ajoasentoon siten, että peukalo on gripin alapuolella. Kipeää kävi, mutta ei kuitenkaan niin isosti, etteikö kättä olisi voinut tangossa pitää. Vaihteen vaihtaminen ei vain onnistunut peukalolla. Eli keveämpää vaihdetta ei saanut pykälään normaalisti. 

Vähitellen polku lähti suuntaamaan Syrjäharjua kohti. Samalla se muuttui kivisemmmäksi ja kumpuilevaksi. Aika pian kävi selväksi, että kättä piti pitää tangon päällä, peukalo ei kestänyt sitä rytinää ja tärinää normiasennossa. Niinpä jatkoin sillä systeemillä. Se vaan, että käsi meinaa livetä herkästi tangolta kun peukku ei ole "hangassa". Vaihdetta ei voinut kunnolla vaihtaa ja takajarrun painaminenkin oli vaivalloista. Hain kompromissi vaihteen takapakalle ja vaihdoin sitten tarvittaessa edestä pienelle rattaalle harjunousujen kohdalla. Jarruttelin takapainoasennossa etujarrulla. Harmitti niin vietävästi! Nyt loppumatkasta tuli selviämisosuus autolle! 



Syrjäsalmen ylitys.
Eturenkaan suuntaan, kohti Syrjäharjua.

Syrjäharju iltapäivän viimeisen valoisan tunnin aikana.
Jälkikäteen ajateltuna olisi todellakin pitänyt ajaa takaisin Kokalmukseen soratietä, kättä olisi voinut huoletta lepuuttaa tangon päällä. Järvien kierroksen polut ovat myös helpompaa ajollisesti ja matkaakin olisi tullut hitusen vähemmän. Syrjäharjun poluilla oli taiteleminen ja jossain Joukovirran kieppeillä päätin vain unohtaa jomotuksen, keskittyen ajamiseen ja etenemiseen. Tuli jotenkin Syöte mieleen...taas sattui kerran ja se riitti.

Kunnes huomasin, että Sigman mittari oli hävinnyt jossain matkalla. Sekin vielä. Kaatumisen yhteydessä se ei irronnut, sillä muistan katsoneeni mittaria Syrjäharjulla viimeisen kerran. No, 14e halpismittari ei nyt suurta lovea siinä kohtaa tehnyt. Onneksi Hossan kylteissä on etäisyydet ja polut sillä tavalla tuttuja, että tiesin tarkkaan missä olin. Tässä kohtaa se modernimpi gps-pohjainen rannetieturi olisi kova sana...

Joukojärven ja Lounajan välinen osuus tuntui pitkältä. Välissä kun on huonoja pitkoksia ja syheröpolkua. Terveet kädet ohjaamossa ovat aika tarpeellisia. Matka kuitenkin eteni ja Lipposensalmi tuli eteen. Aurinkokin alkoi vähitellen painua kohti iltahorisonttia. Kello oli 15 maita kun pysähdyin Lipposensalmen laavulle viimeiselle evästankkaukselle. Käsi tuntui kipuilevalta, mutta kuitenkin siedettävältä. Kyllä tästä selvittäisiin.





Poroaidanlampi oli jäässä. Tunnelma oli juuri sopivan hyhmäinen omiin tuntemuksiin sopien.

 
Lipposensalmen sillan saavuttaminen tuntui hyvältä!
Lipposensalmi, on siis Lounajan vesistöä. Hieno ilta-aurinko!


Lipposensalmen laavun tulipaikan lankkupenkit oli juuri uusittu. Moottorisahan bensan ja purun tuoksu oli vielä tuore.
Takaisin Karhunkainaloon
Muistelin, että Lipposensalmesta on noin 10km matka Luontokeskukselle ja Pitkä-Hoiluan rantapolkua siitä noin puolet. Energiapatukka antoi virtaa ja mielikin vähän taas piristyi. Käsi ei lopulta tällä osuudella älyttömästi enää haitannut. Tuntui jopa siltä, että kipuilukin asettui johonkin uomaansa. Yritin makustella päivän hyviä puolia ja maistella eteen avautuvaa polkua. Pitkä-Hoiluan kanoottirannan ilmestyessä näköpiiriin huokaisin. Loppuosan viisi kilometriä voisi ajaa reipasta tahtia autolle. 





Loppumatkasta ajattelin väkisinkin sitä, että taas sattui haaveri ajoreissulla. Nii-in. Toisaalta niitä sattuu väistämättä, mutta jotenkin tuntuu, että niitä on sattunut hivenen liikaa tälle ajokaudelle. Itseä on tullut kolhittua ja kalustokin on saanut maistaa osansa. Huviveroa on kannettu ihan nokko? Nytkin koetin keskittyä ajamiseen silloin kun ajoin ja pysähdyin maisemien ihailua varten. Mutta pieni herpaantuminen pääsi tapahtumaan. Mutta ehkä tuosta ei nyt kannata ruoskia itseään yhtään enempää. Sitä sattuu kun tapahtuu.

Peukalon venähdys sinänsä kuuluu sivuosumien sarjaan. Mutta kun ajat maastopyörällä, peukalon rooli on aika iso pyörän ohjaamisessa, vaihteiden vaihtamisessa ja koko homman hallinnassa. Sitten kun ajat yksin ja matkaa autolle on 24km, olet 1-tyypin diabeetikko, jonka kaikessa harrastamisessa koko ajan on pidettävä sokeritasapainosta huoli, niin muuttujia alkaa olla. Sen verran, että asiaa joutuu pohtimaan jälkikäteenkin. Viisainta olisi retkeillä aina vähintään jonkun toisen kanssa. Mutta toisaalta, yksinkin pitää pystyä pärjäämään? Pärjäsinkin, ei siinä. Laittaa se kuitenkin miettimään tuleviakin reissuja. Myös sitä, että näistä sinänsä harmittomankin oloisista tälleistä kun voi tällä iällä jo jäädä pysyvämpiäkin haittoja. Toivotaan nyt, että peukalo paranee ennalleen. 



Lopulta Carinan perä pilkistikin näkökentässä noin 4,5h lähdön jälkeen. Alkoi hämärtää, alkoi olla myös kylmä. Elohopea oli varmaankin laskenut taas pikkupakkaselle. 

Kyllä jokaisen tulisi edes kerran elämässään käydä retkeilemässä alueella. Jos minulta kysytään, niin tietysti maastopyöräilemässä. Siten voi kokea kerralla ison alueen eri vivahteineen. Hossa tarjosi jälleen uskomattoman hienoja polkureittejä ja maisemia aika tarkalleen 45km verran.

Nyt saa talvi tulla.

p.s. 

Tässä vielä reittikartat kolmessa osassa. Ajosuunta vastapäivään jokaisessa kuvassa.

Ensimmäinen osuus Luontokeskukselta Ala-Valkeisen autiotuvalle.

Toinen osuus Ala-Valkeiselta Kokalmukselle ja siitä Syrjäharjun kierrokselle, päättyen Lipposensalmen laavulle. Haaveri sattui kuvan vasemmassa reunassa, heti kohta tieltä lähdettyäni Aittojoen varren polkua eteenpäin.

Viimeinen osuus Lipposensalmen laavulta takaisin luontokeskukselle. Kuvan ylänurkasta lähtien sora- ja asfalttitietä.

 




10 kommenttia:

  1. Onpa hieno reportaasi. Kyllä marraskuussakin kelpaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitosta o/ ja todellakin, nyt kelpasi isolla koolla. Ajoitus ei olisi voinut olla parempi.

      Poista
  2. Hienoa reportaasia ja kylläpä on ollut mielessä jo pitkään käydä nuo polut ajelemassa. Jos saisin kerättyä pk-teamilaisia täältä Oulusta/Raahesta, ensisuveksi tai syksyksi, niin lähtisitkö oppaaksi?
    Terveisin
    Hannu Lapinlampi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mikä ettei! Tutkailkaa alueen mökki/kämppä/yms. tarjontaa, sinne kannattaa mennä teidän suunnilta jo viikonlopuksi. Kuusamosta on helpompi tehdä päiväreissua kun matkaa ei ole kuin n.76km. Sitten kun kuulostelee, milloin Hossan serpa U.Juntunen on pitämässä leiriä alueella ja sopii ajokeikan samaan ajankohtaan, niin saa todennäköisesti opastusta tarvittaessa niin, ettei jää kiveäkään kääntämättä ;)

      Poista
    2. Hieno, otetaan asia tarkemmin käsittelyyn kunhan palaveerataan porukalla.
      Miellläänhän tuolla ajelis tuon viikonlopun.
      Hossassa lienee se retkeilykeskus, mistä majoitusta tai sitte tosiaan kuusamosta. Rukaltakin. Saisi mäkireenit samalla. :)

      Poista
    3. Tuolta kantsii kattoa: http://www.hossa.fi/majoitus.htm

      Poista
  3. Hienoa turinointia jälleen . Täytyypä joskus tulla nuo polut katsastaa,vaikka matka on pitkä. Onko olemassa mitään jälkitallennetta josta selviää missä päin liikutaan?
    Pikaista peukalon paranemista ja hyvää alkavan talven odotusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jälkitallennetta ei ole, mutta piirsin kartoille reitin ja päivitin tuohon tekstiin kuvina. Kiitosta samoin, talvea ei tarvinnut odottaa tämän pidemmälle! Yöllä satoi 5cm lunta ;) Ajoitus oli siis loistava tuolle reissulle. Ja peukalokin vaikuttaa jo paremmalta o/

      Poista
  4. Ai että kun polttelisi nuinkin hienot polut, pitänee hommata se maastopyörä tänne Ouluunkin pahimman kuumeen pitimiksi. :P Hyvä kirjoitus!

    Sait muuten tällaisen tunnnstuksen: http://arnohamis.blogspot.fi/2015/11/liebster-blog-award.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oulussahan pitää olla maastopyörä jo talvipolkujenkin takia. Hossassa on sitten kesäpolkujen paratiisi :)

      Poista