sunnuntai 25. lokakuuta 2015

Pukarille ja takaisin

Viikon sääennusteet näyttivät sateisilta ja tuulisilta. Lauantaille ennusteltiin kuivaa ja tyyntä keliä. Täydellistä pitkälle soratieajelulle. Lukitsin suunnitelman ja lähdin tien päälle puolenpäivän maissa.


Ajatuksena oli viettää koko päivä ajellen, sillä lumettomat kelit tähän aikaan vuodesta näillä kulmilla ovat harvinaisempia. Yleensä ollaan jo tukevasti talvessa. Jälkikäteen voi kuitenkin todeta, että se kuiva talvikeli olisi ollut mieluisampi vaihtoehto. Suhteellinen ilmankosteus oli sitä luokkaa, että muutaman minuutin ajon jälkeen kypärästä alkoi tippasta vesi ja ajolasit olivat sumeana ensimetreiltä lähtien. No, ei se mitään. Keli oli kuitenkin tyyni, mikä on itärajalle suuntautuvien soratiereissujen yksi huomioon otettava asia. Paluumatka vastatuuleen ei hirveästi houkuttele. 

Kuusamon soratiet tarjoavat monia mahdollisuuksia
Olen vuosia liputtanut Kuusamon sorateiden puolesta. Väitän, että täkäläiset korpitiet tarjoavat parasta, mitä soratieajeluilta voi odottaa. Seudut tarjoavat vaihtelevia profiileja, pääsääntöisesti pyöräilylle hyväkuntoisia teitä, monipuolisia reittivaihtoehtoja ja komeita järvi- ja vaaramaisemia.

Taajamasta itärajalle kulkee useampi tie ja mittaa näillä on n. 40-50km suuntaansa: Pohjoisesta etelään katsottuna löytyvät (Vuotungintie (asfaltti), Riekintie (sora), Kärpänkyläntie (sora), Kajavantie (sora), Törmäsenvaaran (asfaltti)-Koskenkyläntie (sora), Lämsänkyläntie (asfaltti) sekä Hiltusentie (sora). Näiden teiden välillä risteilee sopivasti pienempiä yksityisteitä sekä metsautoteitä. 

Kuusamon suurjärvistä tälle karttalehdelle sijoittuvat seuraavat isoimmat järvet: Kuntijärvi, Iso- ja pieni Särkiluoma, Suininki, Kiitämä, Kirpistö, Muojärvi, Joukamojärvi, Kuusamojärvi sekä Iijärvi. Eikä tässä ole kuin koillisesta idän kautta kaakkoon sijoittuvat seudut. Ne ovat kuitenkin suurelle yleisölle useimmiten tuntemattomia seutuja. 




Vaaroja on sitten niin paljon, että ei kannata alkaa listaamaan. No ehkä tältä alueelta voi aina mainita Kuntivaaran, Juurikkavaara-Hiidenvaaran alueen, Muovaaran, Vanttajanvaara-Mustavaaran alueen sekä Iivaara-Penikkavaaran alueen.

Olen tainnut näistä alueista kirjoittaa joskus aiemminkin. Mutta kertaus ei haittaa ja jos joku pyöräilijä miettii gravelgrinding -henkistä soratieajelua näille seuduin, niin mahdollisuuksia riittää. Se on kuitenkin sanottava, että kuskin pitää olla hyvässä ajokunnossa jaksaakseen ajaa näitä reissuja. Korkeuseroja kun riittää ja jos haluaa vierailla rajan tuntumassa, reissulle kertyy väistämättä mittaa. Eli riittävästi juomaa ja energiaa mukaan, sen lisäksi perustason huoltovälineet reppuun. Huoltoasemaa tai kauppaa on turha etsiä näiltä palkisilta. Katuvalotkin loppuvat muutama kilometri taajamasta, joten esim. talviaikaan nykyaikainen led-valo on välttämätön.

Akansuolta Pukarille
Eilinen reissu suuntasi siis Venäjän rajan tuntumaan, Kivijärven ja Pukarin väliselle kannakselle. Reitti kulki seuraavasti: 



Ensin ajelin Akansuon peltotien (ensimmäinen kuva heti alussa) kautta Kajavantielle, edelleen Kuoringintielle, Sossonniemen kautta Tärkkämökankaille ja takaisin Kajavantielle. Muutaman kilometrin ajettuani käännyin vasempaan tielle, joka vei kohti Suumuahon ja Murtoahojen kautta Kärpänkyläntietä. Tämä n. 8km tiepätkä oli muuten ihan hieno (nousua riitti), mutta pinta oli sepelimursketta. Rengasrikon mahdollisuus huoletti, mutta onneksi kumekset eivät mossahtaneet.



Sossonniemen kalasatama


Lautakankaan peltovainioita.

Kohti Murtoahoja ja Kärpänkyläntietä.

Ei pukkaa keikkaa enää tälle keikkabussille. Mikä liene Tarkkosen yhtyeen tila?

Seuraavana eteen tuli Heikkilän kylä ja Kiitämän rannat. Matka jatkui edelleen Kirpistölle ja sieltä kohti Kärpänkylää.

Pikku-Kiitämän rantaa Heikkilässä.



Sonnisaaren nokka vasemmalla ja pieni saari etuoikealla on Rytisaari. Keskellä siintää Pyöreäsaari.




Lähes koko matkan varrella oli tällaisia puukasoja, tukkien päässä SE-maalaus. Sähköyhtiö on raivauttanut linjoja ja myynyt puut Stora Ensolle.

Mutkalan tilan kohdalta kurvasin kohti Nevalanvaaraa. Kuusamon toisen Penikkajärven (lienekkö niitä useampikin, se toinen on kuitenkin Penikkavaaran kupeessa etelä-kuuusamossa) kuvetta ajettuani käännyin kohti Kivijärveä ja Pukaria. Paidanvaihto-, kuvaus- sekä evästauko tuli pidettyä perinteisessä paikassa rajavyöhykkeen lähellä. Siinä vaiheessa mittarissa oli n.68km ja vajaat 3h.


Kohti Kivijärveä ja reissun itäisintä pistettä.

Sumussa siintää Suomen puolen rajavyöhyke ja sen vartiotorni, tästä on alle puoli kilometriä valtakunnan rajalle.




Kohtaamiset ovat vähissä, vaikka lähin Iso- ja Pikkukivijärven kylä on kyllä ihan lähellä.

Kohti kotia
Paluumatkalle lähdin Taipaleen kautta Hänniseen. Reissun sykettä nostattava juttu tapahtui siellä.

Taipaleenjoen ylittävä silta.

Hänniseen.

Kuvan vasemman reunan mutkasta sai lähteä sitten latomaan miljoonaa!


Ohittaessani Hännisen kylän viimeistä taloa tajusin vasemmasta silmänurkastani ison koiran ampuvan vapaana perään! Jos kantti vain riittäisi, niin parashan olisi pysähtyä. Tällöin koiran mielenkiinto yleensä lopahtaa. Käytännössä kuitenkin jostain selkäytimestä kumpuaa ajatus että "nyt tuli lähtö!". Pari naksua takavaihtajalle ja meikäläinen iski reisistä kaikki hattiwatit kammmille ja lähdin latomaan niin paljon kuin irti lähti! Karjalankarhukoira ravasi n.20m perässä.

Ei riittänyt Greippelin maksimissaan 20 polkaisua loppukirissä, vaan sellaiset puoli kilometriä sai panna parastaan! Oi saakeli että oli hapokasta, kun takana oli kuitenkin jo n.3,5h. Ehdin jo ajatella, että "ei jumalauta jos tuo jatkaa niin mulla loppuu kunto!". Edessä oli nimittäin n.3km mittainen Lehtovaaraan nousu. Onneksi karjalankarhukoira totesi lopulta, että "nääh...ei hyövää - haisee pahalta ja on liian sitkeä pyöräilijä". Huh huh...no, jokaisella pitkällä lenkillähän on hyvä hyppäyttää pumppua välillä oikein kunnolla. Se tuli tehtyä tässä kohtaa totisesti! Varsin epämiellyttäviä kokemuksia nämä ovat. Onneksi näillä seuduin koirat ovat kyllä varsin hyvin kiinni, olisiko tämä ollut kolmas kerta, kun saa ottaa välikiriä tahtomattaan. Myönnän kyllä, että kiitos tämän minusta kiinnostuneen nelijalkaisen Lehtovaaran nousu sujui hyvin. Kait se pieni hapotus herätti kroppaa ja jaksoi hyvin tehdä töitä :)

Sitten koettikin mukava laskuosuus Valtasen ohi Suininginkoskelle. Vauhdikkaan laskun aikana palautui hyvin ja taas jaksoi työstää nousuvoittoista osuutta kohti Palovaaran seudun kipakoita nousupätkiä ja aina Suiningin risteystä. 

Valtasesta.

Kuusamon lentokentän kiitoradan eteläpään valot. Tässä vaiheessa niin näkökenttä kuin ukkokin olivat aika sumussa..


Siitä sitten matka jatkui Hangasjärvelle ja jälleen Akansuonpeltotien kautta kotiin. Ajoaikaa meni 4h 54min ja matkaa kertyi 117km. 

Itä-Kuusamon korpiseudut eivät pettäneet tälläkään kertaa. Mahtava reissu, vaikka sumussa ajaen.



2 kommenttia:

  1. On taas isäntä kiertänyt kampea. Kuvejakin ehtinyt ottamaan kivasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Molempia sopivassa suhteessa. En mä varmaan osaa enää ajaa ilman kameraa. No silloin kun ajaa treenimielessä.

      Poista