keskiviikko 21. lokakuuta 2015

Akio ja Varjakka

Koen maastopyöräilyn ainutkertaisia ja oikeastaan parhaita fiiliksiä esim. silloin, kun minulla ei ole harmainta havaintoakaan missä ajetaan, ajokaverit nuottittavat menoa ja saan vain keskittyä hetkeen.


Sain jälleen tilaisuuden ajaa itselleni uusilla seuduilla, nauttien koko rahan edestä maisemista, säästä ja ajoseurasta. En tiedä edelleenkään tarkkaan, mitä reittiä ajoimme, mutta viime lauantaisen aamupäivän reilu 3h sujui kuin siivillä jossain Papinjärven, Varjakan, Salonselän ja Oulunsalon lentoaseman alueilla.




Ajelimme aluksi Kempeleestä Oulunsalon piruntorjuntapatteriston kautta lentoaseman reunamille, jossa ajoimme uria, polkuja ja hiekkateitä. Papinjärven jälkeen taidettiin ajaa enemmistöltään metsäteitä, jotka vaihtelivat täysin kuivista mutaisiin rapakkoränneihin. Jossain vaiheessa tultiin Kempeleenlahden puolelle hulppeiden rantakiinteistöjen alueelle. Eräässä kartanossa oli oma jalkapallokenttä kaiken normaalin varustuksen (autot, veneet,  vesijetit, uima-altaat, puutarhat yms.) lisäksi. Perhekoot ovat sitä kokoluokkaa, että samasta ruokakunnasta voi hyvinkin löytyä edustus niin sinipaitaisten kuin punapaitaisten puolelle. Mielessä kävi, että suomalaisen pyöräilyseuran junioripuutekin voisi korjaantua alueen täsmärekrytointina..




Ai että oli mukava ajaa näitä rälliteitä! Meikäläinen tykkäsi ;)

Varjakan maisemissa
Näköpiiriin ilmestyivät Oulunsalon Varjakan suunnan idylliset, vanhat mökkialueet, jotka sijaitsivat kumpuilevilla jäkälikkökankailla. Ihmettelin vain sitä, että mökkiläisiä ei näkynyt hienosta syyssäästä huolimatta olevan paikalla. Ajomaasto vaihteli neulaspoluista hiesupohjaisille urille ja teille. Yön sateet olivat tiivistäneet hiesumaan irtoainesta, mutta siltikin teknisestä helppoudestaan huolimatta ajaminen oli yllättävän tahmean oloista. Maan pinnalla oli imu päällä. Mitähän se on sitten kesähelteillä, kun hienoaines hajoaa täysin?  Kaikki läskirengasta kapeammat renkaat työntyvät väistämättä pinnan läpi.

Oulunsalon Varjakan rannalla Oulunselältä Kempeleenlahdelle kantava näkymä kimmelsi kirkkaana auringonpaisteessa ja haeskelin katseellani vanhoja kotikulmiani Karinkannan suuntaan. Reilu vuosikymmen on kulunut nopeasti. Paljon on virrannut vettä Kuivasmerellä. En olisi silloin osannut kuvitellakkaan, että reilu vuosikymmen myöhemmin katselen vastarannalta maastopyöräilijän silmin maisemaa. En todellakaan.



Vihreäsaaren, Oritkarin ja Nuottasaaren satama-alue sekä Stora Enson paperitehdas.



Vasemmalla Varjakansaari ja edessä venesataman aallonmurtaja.


Etsi kuvasta "silmä" eli Hailuoto. Sen oikealta puolen löytyy meritipusen "suuaukko". Oulunsalon Varjakka on suuaukossa ja Oulun keskusta nenän seutuvilla. Kartan Suomen puolen eteläisin rantakaupunki on Kokkola ja pohjoisessa Kemi ja Tornio.






Kohti Akion juurakoita. Jostain syystä ei tullut kuvattua, ilmeisesti ohjaamo oli täynnä käsiä muutenkin ;)

Akion juurakkojumppaa
Jotta päivä ei olisi ollut pelkkää suoraviivaista laukotusta, reitti-isäntä vei trion Akion niemen kiertävään juurakkometsään. Täpärikuskit halusivat kalustonsa oikeaan elemenettiinsä. Eturengas alkoi luovia läpi  vanhaa, hämärän kosteta metsäreittiä, jossa riitti juurakkoa. Meikäläinen oli helisemässä. Aistit olivat hereillä. Jäykkäperäisellä maasturilla ja olemattomalla nappulakuviolla varustetuilla Thunder Burteilla ei paljon juhlittu. Ajoseura hävisi nopeasti näköpiirin etureunaan. Tavoitin heidät hivenen ennen metsäpätkän päätöstä omaa vauhtia ajaen ja hajujälkeä seuraten. Hyvä kuitenkin, että tuli ajettua taas teknisempääkin maastoa, varsinkin kun Syöte MTB:n juurihoidon jälkeen en sitä ole ajanut metriäkään. Pystyssä pysyttiin.

Palasimme Varjakkaan, josta suunnattiin Akionlahden eteläpuolen metsäpolkuja kohti Lassinkylää ja edelleen Salonselän laajoja soramonttualueita. Niitä katsellessa tuli kotoinen olo. Kaikki oli vain kymmenen kertaa isompaa. Susirajan asukki oli mittakaavasta hämillään. Tasaisella vauhdilla edeten, ilman suurempia taukoja ja maanpohjan ollessa varsin nahkeaa alkoi reisissä tuntua vähitellen kaikenlaisia tuntemuksia. Pumppu työskenteli todennäköisesti hyvin suppealla vaihteluvälillä, ei kuitenkaan ihan rennolla alueella. Koko n.60km reissun aikana ajettiin yksi tai kaksi lyhyeksi kinkamaksi kutsuttavaa "nousua". Eli kotimaisemista tuttua luontaista profiilivaihtelua ei ollut lainkaan. Maastot kyllä muistuttivat osiltaan kotiseudun vastaavia. Entisellä merenpohjalla ajettiin.
Lentoaseman verkkoaidan kierto toi myös mieleen kotoisan vastaavan, tosin aitaa riitti jälleen moninkertaisesti enemmän. 

Hienoja jäkälikkökankaita riitti. Rokuamaastoa.






Soramontut, lentoaseman rakenteet ja verkkoaita herättivät Déjà-vu-tunteita. Mittakaava oli vain isompi kuin kotona.




Oulunsalon maastot olivat uusi tuttavuus merimaan polku- ja maastotarjontaan. Reilu 3h ja n.60km oli sopiva lauantai-aamupäivän setti. Ruoka maistui sen jälkeen ja sitten olikin jo aika suunnata Heinäpäähän rakentamaan cyclocrossin SM-kisojen rataa. Siellä menikin sitten 3-4h joutuisaan, eikä sunnuntain kisa-aamulle jäänytkään muuta kuin pieniä viimeistelyhommia. Iltasella saunan jälkeen syöty päivällinen niittasi vieraan aika pehmeään kuntoon. 

Takana oli mainio päivä pyöräilyn parissa.

2 kommenttia:

  1. Mainio raportti jälleen. Kiitos Taneli näistä, mukavia lueskella !

    VastaaPoista