maanantai 15. kesäkuuta 2015

Koilliskairan teillä

Matalapaine toisensa jälkeen on vyörynyt Länsi-Siperian yli, räimien vettä juuri ja juuri roudan vapauttaman korpimaan ylle.


Tuulet ovat tuivertaneet ja puuskat ovat pistäneet silmänurkat valumaan kenellä itkusta, kenellä ilosta. Rakeet ovat kolisseet kypärän kylkeen, poskipäiden nykiessä ja kirosanojen karatessa suupielestä. Saattohoitoa on saatu ukkosten jyrinöistä. Elohopeakin on pysytellyt enempi alle +10 lukemissa kuin sen yläpuolella. Ihan nokko kuulemma kesäkuun alkuun. Eipähän sääsket vaivaa...niitä tässä vielä odotellessa!

Siitäkin huolimatta, tai juurikin siksi teerevä ja kehityskelpoinen pyöräilijän alku on päässyt tuikkaaman viimeisen reilun viikon aikana lenkin silloin ja toisen tällöin. Kaikki vähänkään selkeämmät hetket tuli hyödynnettyä sillä ajalla, jolla ansiotyöt eivät haitanneet vapaa-aikaa. Ajaminen sujui pääasiassa talviajokamppeet tiukasti yllä. Ei sitä nyt sentään alettu hurjastelemaan. Ketju on hyväillyt takarattaistoa milloin isosti, milloin pienemmästi. Maisema on vaihtunut enemmän vähemmän kuin enemmän. Vaikka eilen tulikin ajettua enemmän, kun kerrankin paistoi koko päivän aurinko ja mittarissa oli jopa lähelle +15 astetta. Sehän piti viettää siitä ilosta päivä tien päällä, käyden välillä pullaruokinnassa. Lopulta piti tulla pois, kun juomat loppuivat ja osin jo ajokuntokin. 6h 25min ja 178km päivän saldoksi. Tämän riemullisen mahtavan sääviikon lopputulemana kuitenkin reilu 14h ja 350km on ihan hyvä asia.



Keskiviikkoiltana oli kuivaa, mutta tuulista.


Perjantai-iltana muistutti jo kesäiseltä, vaikka elohopea ei kohonnut +10 astetta korkeammalle.






Märkää tietä lauantaina, vesikuurot pyyhkivät kairassa tiuhaa tahtia sataen milloin sinne, milloin tänne.







Välillä tuli ajettua reippaammin...

...kunnes asfalttitie päättyi.

Ehkä kastun, ehkä en? Tällä kertaa en!


Kantokylän alkukesän idylliä.



Cycloksen sunnuntailenkkiläiset matkalla Posiolle.




Yli-Kitkan aaltoja.


Isäntä ite..

...ja kun meno maistui Posion lenkin jälkeen, niin sitten jatkettiin vielä triona...

...kunnes meitä oli enää kaksi...ja lopulta viimeisen kympin ajoin yksin. Tänään oli taas epäuskoisen näköisiä ilmeitä lounaspaikan muilla asiakkailla, kun lastasin muikkulaatikkoa lautaselle...


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti