maanantai 16. maaliskuuta 2015

Atmosfäärejä

Tunnelmat ovat vaihdelleet viimeviikkojen pyörälenkeillä äärilaidasta toiseen. Parin viikon ajan kestänyt suojasääjakso (ilman yöpakkasia) huipentui viikko sitten sunnuntaipäivänä silkkaan räntä- ja vesisateeseen. Kuusamon pitäjän alueella ihmeteltiin yleisesti, että missäs ne kipakat yöpakkaset oikein luuraavat? Tuhrukelin jälkeen saapuivat sitten kevättalven huikeat priimakelit ja sitä yöpakkastakin saatiin viimeviikonloppuna jo peräti toistakymmentä miinusastetta.


Juhannuskallio oli 8.3.2015 sumupilven peitossa ja räntää satoi pitkin päivää
Lenkkeilyähän räntäsade ei estänyt viikon takaisenakaan viikonloppuna. Ajokamat kyllä pitivät kuskin ajokunnossa ja homma oli enemmän korvien välistä kiinni. Mutta siinä vaiheessa kun tienpinnat alkoivat pettää talvikuosistaan, niin hymy rupesi vähitellen hyytymään. 

Ajelimme Esan kanssa ns. Vaimojärventien lenkin yhden version. Ajoin pohjaksi mutkittelevaa siirtymää kohtauspaikalle ja tapaamispaikalla olin jo ajellut vajaan tunnin. Hiljaisemmat sivutiet olivat hyvässä ajokunnossa ja tiekelin suhteen lenkin ensimmäinen puolisko sujui oikein hyvin. Maistiaisia kurjuudesta saatiin Rukan ja Kuontivaarantien välisellä vitostien pätkällä. Märkää alkoi olla ja lumisohjo oli jo paikoin sulanut, muodostaen isoja rapakoita pientareelle. Takaraivossa alkoi kyteä epäilys, että väistämättä edessä ollut päivän viimeinen vitonen saattaisi koitua melkoisen mielenkiintoiseksi.


Niinhän siinä sitten kävikin ja väli Rantalahdesta (Posiontienhaaran seudulta) Tropiikin risteykseen oli ehkäpä yksi a) kurjimmista b) pelottavimmista, viimeisen kuuden vuoden aikana ajamistani pätkistä. Tiesuolan määrä, mikä vitostielle nykyään syydetään sai aikaan sen, että pientareen jääpolanne oli sulanut kuraveden ja sohjon muodostamaksi vetiseksi mössöksi. 


Siinä vaiheessa kun lähdin Rantalahdesta kohti taajamaa, autoja lappoi jatkuvalla syötöllä etelään. Olihan sunnuntai-iltapäivä ja väki suuntasi Rukalta kuka minnekin. Vitostien piennar on kuivan maan aikana sen verran leveä, ettei autoilijoiden tarvitse välttämättä väistää pyöräiljää isommasti. Nyt kun piennar oli sohjon ja kuran alla, autot väistivät reilummasti aiheuttaen kuitenkin sen, että ajoittainen keskiviivan päällä ollut kurasohjo lensi kaarellä päin näköä. Mahtavaa! Yritin ajaa tuon n. 4km matkan niin lujaa kuin ikinä pystyin, mikä nyt tietysti n.75km ajetun kilometrin jälkeen ei maistu sekään mitenkään hyvälle. Saati märkänä kuin uitettu koira. Pölkyn suoralla ajokengätkin tuumasivat lopulta, että nyt riittää tämä vesiliuotus ja jalat kastuivat märiksi. Siinä kuratempoa jyystäessä kävi hetken mielessä, että jotakin muutakin voisi tietysti aikuinen mies tehdä.


Atmosfäärit kohdilleen
Lopulta tuo kurjuus oli takana ja lähdin tarpomaan jo sangen juhlavalta tuntuvia, sulavan lumisohjon vaiheessa olevia kevyenliikenteenväyliä kohti kotia. Niiden ajaminen oli kuitenkin lasten leikkiä, kun sai ajaa rauhassa omaan tahtiin ilman auton alle jäämisen pelkoa. Mutta jotta reissu saisi huipennuksensa niin...

...kilometrin päässä kotoa rullailin hivenen alaspäin viettävää katua, aikomuksenani kääntyä seuraavasta risteyksestä vasemmalle. Kääntyessäni vasemmalle takarengas petti yhtäkkiä rajusti sivusuuntaan. Lumisohjo petti renkaan alta ja samalla yläkroppa korosti sivuliikettä, lantion välittäessä yläkropan painoa alaspäin. NIKS ja NAKS. Meno muuttui sillä sekunnilla kiemurtelevaksi kuin peräkammarin pojalla hehkeän daamin pauloissa. Takakiekon kehä nitkahti s-kirjainta muistuttavaan aallonmuotoon. 


"Ei ole *aatana todellista"..!


Ajelin loppumatkan epäuskoisena ja turtana. Kurvasin kotipihaan, siirsin pyörän pajalle ja sammutin valot.


Viikon päästä 

Kuten yleensä hermojen kärvähtäessä huolella, kannattaa nukkua yhden yön yli ja keskittyä hengittämään. Ettei pistä suutuspäissään kalustoa palasiksi tai tee jotain muuta peruuttamatonta. Pesukone pesi kurakamppeet jo ajopäivän iltana, mutta pyörä sai pimeähoitoa tiistai-iltaan asti. Napsautin pajan valot päälle työpäivän jälkeen ja tutkailin tilannetta tarkemmin. Funworks Atmosphere SL -merkin kehä oli mutkalla kuin kuuskytluvun Taunon tukka permanentin jälkeen. Heittoa oli toista senttiä pahimmassa kohdassa. Istuin keittiöjakkaralla ja siemailin tummapaahtojuhlamokkaa ja tuumailin mitä tehdä. Kippasin viimeiset siemaukset kahvista ja päätin yrittää suoristaa potilasta. Samalla voisi pestä ja putsata voimansiirronkin kunnolla. Ei muuta kuin radiosta rokit soimaan ja hommat tulille.

Sammutin pajan valot iltasella joskus 23 maita. Kiekko oli kohtuullisessa kuosissa. Ajokuntoisessa ainakin. Ketjut, takapakka sekä kampisetin rattaat olivat purun, pesun, kuivauksen ja öljyämisen jälkeen puhtaana ja valmiina seuraavaa reissua varten. 


Joka koetti vasta lauantaina. Kävin ajamassa parin tunnin lenkin iltasella, huikean hienon aurinkoisen päivän päätteeksi. Jätin viikon stressit ja muut antipatiat Saapungin-Kuoringin lenkille. Ajoin tarkoituksella 2h lenkin reippaasti, mm. yhden puolen tunnin pätkän niin (Hangasjärventien ja Kajavantien risteyksestä Kuoringintien päähän), että tykittelin jokaisen mäen ylös hanat kaakossa. Kroppa kaipasi kunnon ajorynkytystä ja ajattelin, että samalla kehän kestävyyskunto tulisi testattua. 


Eihän se pysynyt suorassa, kuten vähän pelkäsinkin. Heittoa oli taas lähes yhtä paljon kuin ensimmäisen nitkahduksen jäljiltä. Alukehä kun antaa periksi ensimmäsen kerran vähän enemmän, niin yleensä siitä ei enää saa hyvää. Korkeintaan asiansa osaava kiekonrakentaja voi kyetä ihmeisiinkin, mutta meikäläisen kyseessä ollen odotuksia ei voi näin asettaa. 


Atmosphere SL-kehä on vielä erittäin kepoista materiaalia ja kun nippelin reiät ovat holkittamattomat, niin pehmeähän se on. Highballin runko ja takahaarukan rakenne yhdessä DT240s-napojen kanssa muodostavat todella kiertojäykän kokonaisuuden ja takakiekon kehälle kohdistuu runtatessa aikamoiset voimat. Nyt tuli sitten testattua se, että nämä kehät eivät sitä kestä meikäläisen käsittelyssä.


Viimeinen voitelu

Suoristelin kiekon toistamiseen su-aamuna ja sain sen jälleen kohtuulliseen kuosiin. Aurinko paistoi ja edessä olisi ehkäpä kevättalven komein keli. Suuniltemana oli ajaa Esan kanssa itärajalla mutkat. Käytännössä siis 4-5h. Ajofiilkset olivat katossa, kun kiersimme idän kierroksen lämmittelyksi taajaman talvipolut Kirkkosaaren seuduilla kiertäen. Tekniset murheet unohtuivat varsin nopeasti. 

Pysähdyimme tunnin päästä juomatauolle ja makusteltiin huikeata keliä ja tunnelmaa. Kunnes jatkoimme matkaa. Joskus sitä hyppää pyörän päälle, ponnistaen vasemman polkimen kautta. Toisinaan sitä taas ensin asettautuu seisomaan pyörän päälle vaakaputki haarojen välissä, nousten siitä sitten istumaan. Tuli valittua tuo ensimmäinen vaihtoehto ja sillä sekunnilla takakiekko notkahti kuin jousi sivulle. Tajusin samantien, että se oli sitten siinä. Kehä oli nyt niin mutkalla, että kiekko ei sopinut enää pyörimään haarukan välissä. Onneksi ei ollut kuin 20km takaisin kotiin.


Eikä auttanut muu, kuin ottaa kaksin käsin kehästä kiinni, pistää silmät kiinni ja vetää voimakkaasti kiekkoa yrittäen saada sitä suoremmaksi. Puolikehää nitkahti varmaan kymmenen senttiä kroppaani kohti, palautuen hivenen parempaan muotoon. Toistin saman ja kehä taipui sen verran, että kiekko sopi taas pyörimään haarukan välissä. Ei muuta kuin keula kohti kotia, jonne sitten pääsinkin ajamalla. Esa ajoi kaverina ja jatkoi sitten lenkkinänsä vielä reilun pari tuntia. Oma reissu jäi siihen ja tyytyväinen sai olla, ettei tarvinnut taluttamalla tulla kotiin asti.


Lopuksi

Niin päättyi Funworksin Atmosphere SL:ien tarina Highballin kiekkojen kehinä. Etukehähän sai maistaa viimesyksynä Esan Ridleyn etukiekkoa painuen kasaan. Takakehän sain solmuun ihan omin voimin. Mitä tästä jäi opiksi? 

Kiekothan tuli hankittua ensisijaisesti DT240s-napojen takia. Niiden laatu oli tiedossa ja kun kiekkojen kokonaishinta oli houkutteleva niin kaupat oli helppo tehdä. Kenelläkään ei ollut minkäänlaista kokemusta FW:n kehistä, mutta mikäli ne osoittautuisivat heppoisiksi niin hankittuna olisi kuitenkin laadukkaat navat joiden ympärille voisi kasauttaa mitkä kiekot tahansa. 


Reilun 7000km kestotestin jälkeen ainoa arvio noista kehistä on että pehmeätä tavaraa ne ovat. Erityisesti takakiekkona Santa Cruzin kaltaisessa pyörässä ne joutuvat liian koville. Ilmeisesti minulla on niitä todellisia wattejakin sen verran, että tarvittaessa takarengas saa osakseen kovaakin käsittelyä. Toisekseen kiekon nitkahtaessa ainoa oikea tapa on löysätä puolaus ja tehdä kiristys uudestaan. Jos siis heittoa ei ole kovin paljoa ja heiton muoto on sellainen, että sen saa vielä oikaistua. Eli hienosäätää pinnat mahdollisimman hyvään tasakireyteen per puoli ja vetopuoli tiukemmalle kuin jarrulevyn puoli. Käytännössä kiekko pitää rakentaa uudelleen. 


Jos teet kuten minä tein, niin lopputulos on edellä kuvatun mukainen. Toki tein oikaisuyritykset tietoisesti, kun Kempeleen kiekkotohtorilla on muutakin tekemistä ja välimatkaa on muutama sata kilometriä. Sitäpaitsi kun ulkona paistaa aurinko ja on viikonloppu niin silloin yritetään omin voimin loppuun asti ja niillä pelimerkeillä mitä käytettävissä on. Kolmanneksi voi todeta, että kolmiyhteys hyvä, halpa ja kestävä ei toteudu koskaan. Kaksi elementtiä saadaan kyllä yhteen aina joskus. Joten seuraavat kehät ja kiekot saavat luvan olla sitten sellaiset, ettei tarvitse ihmetellä alumiinin elastisuutta. 


Siihen asti, näihin viimeviikkojen reissujen kuviin ja tunnelmiin.





Kirkkosaaren talvipoluilla



Saapungista

Usean piipun talo






Eilisaamulta, Esa taiteilee Kirkkosaaren talvipolulla

Kuusamojärven Kirkkolahti







2 kommenttia:

  1. Kuitukehät Kiinasta. Ei tarvi maksaa itseään kipeäksi mutta ovat kuulemma kestävät ja melko kevyetkin. Ainakin kehuja oon kuullut monelta näistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo "kuulemma" on juuri se tekijä, joka arveluttaa. Suomikaupastakin saa, toki tulee hinnakkaammaksi. Jokin kuluttajansuoja on kuitenkin olemassa. Samoilta pajoilta kehät varmaankin tulevat niin merkeille kuin merkittömillekin. Ensimmäiset versiot läpäisevät tietyt kriteerit ja jälkimmäiset eivät välttämättä kaikilta osin. DT-navallisten kiekkojen hankkiminen oli ensimmäinen askel siihen toteutumaan, jossa kokonaisuus on tietyllä laatutasolla, hinnan kuitenkaan olematta vielä sitä pöyristyttävää tasoa, mitä valmiskiekoissa usein on.

      Poista