torstai 26. helmikuuta 2015

Sivakointia

Tylsyyttä voi torjua monella tavalla. Joku juo viinaa, joku virkkaa lapasia, joku laulaa kuorossa ja sen semmoisia ajanvietteitä tähän perään oman maun mukaan. Jos kaverit järjestävät Siperian länsirajalla hiihtotapahtuman niin siihen on pyöräilijänkin osallistuttava. Varsinkin kun kyse on 12h sivakoinnista, jossa on puoli päivää aikaa nylkyttää menemään Oivangin 3,05km latua 1-6hlön joukkueissa. Välillä voi tankata muonaa Nuorisokeskuksen kahviossa tai huilata jalat kohti kattoa viereisen liikuntasalin lattialla. Viime lauantaina, järjestyksessään 3. kerran sivakoitu tapahtuma keräsi pitkälle toistasataa suksimaan kuuseen tai sen ympäri. Polkupyöräilyseuramme Cyclos Kuusamo sai suksille kaksi vahvaa 6 hlön joukkuetta, joten hakeuduin jäseneksi joukkueeseen Uljaat, Armaat, Ylväät ja Pontevat OIvangin Pommit. Nimiyhdistelmä oli yhdistelmä useammista nimiehdotuksista. 

Kierroksia merkattiin tukkimiehen kirjanpidolla tauluihin järjestäjän toimesta, riitti kun huuti numeronsa saatuaan kierroksen täyteen. Naisten kierros kerrottiin kertoimella 1,14 (punaiset kierrosmerkinnät), jolloin kilpailullisesta osuudesta tuli tasaisempaa. Cycloksen I joukkue menestyi erinomaisen hienosti tullen toiseksi KEV:n I jälkeen. Järjestävä kolmikko Harri Mourujärvi, Jaakko Kallunki ja Vesa Isoviita alias Kiveskujan Kilske sijoittui kolmanneksi. Kaikki muutaman kierroksen sisällä toisistaan, joten tasaista oli taisto.


Lauantaille sattui vielä mainio lentokeli niin tämmöinen polkupyöräilijäkin kykeni sivakoimaan ihan kohtuullisesti. Edellisten vuosien tuiskuista ei ollut tietoakaan. Joukkueessamme oli paikallinen urheilutoimittaja, paikallinen mäkihyppytoiminnassa mukana oleva konkari ja hänen alakouluikäiset lapsensa ja heidän kaverinsa. Loistava sekajoukkue siis kyseessä. Saimme kerrytettyä rapeat 145km josta itse sivakoin lauantai-iltana 30,5km eli 10 kierrosta. Se yhdestoista meni omaan piikkiin, kun nautiskelin viimeisestä kierroksesta pari minuuttia liian pitkään virallisen kello 20.00 aikarajan. Ihan mukavasti sain kierrettyä rinkiä (33,5km siis) omista lähtökohdista. Tälle talvelle pyöräily on maistunut ja hiihtoa oli kertynyt pohjiksi semmoiset 68km. Nyt päästiin siis jo yli satasen. Saisko vielä toisen mokoman sivakoitua jahka kevätaurinko alkaa paistamaan.

Mutta siis. 12h Sivakointi alkaa vakiinnuttaa paikkaansa länsi-Siperian talven The Tapahtumana. Ensimmäisessä painoksessa oli nelisenkymmentä osallistujaa, nyt siis toistasataa. Ja mukana perhejoukkueita, firmajoukkueita, seurajoukkueita, entisiä urheilijoita, nykyisiä urheilijoita, kaikenlaisia kestävyyshulluja ja ihan tavallisia sivakoitsijoita. Ja minä.

Paras joukkue kerrytti matkaa 231,5km ja hulluin soolohiihtäjä 198,5km. Eiköhän nämä tulokset saa jatkossa näitä enempi tosissaan suksijoita kokeilemaan hommaa. Toivottavasti meitä muita tavan sivakoijia tulee entistäkin enemmän tulevina vuosina mukaan. Kynnykset ovat ainakin matalat tämmöiseen tapahtumaan, kun oivaltaa ettei sielä tarvitse puolta päivää välttämättä hinkata menemään. Kiitos järjestäjille ja Oivangin Nuorisokeskukselle! Tästä linkistä löytyy 12h Sivakoinnin infot ja jälkipelit sekä kuviakin, käykääpä tutustumassa.

Kuusamo 12h Sivakointi 

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti