sunnuntai 1. helmikuuta 2015

Minä olen..

Rakastan polkupyöräilyä. Harrastan polkupyöräilyä. Olen polkupyöräilijä.

Kuusamon Uistimen Helmi-Räsänen on hyvä pyydystämään harvinaisia saaliita..
Olen talvipolkupyöräilijä.
Hiihtopitäjässä siis todellakin erittäin pienen vähemmistön edustaja. Jos edustaisin kasvi- tai eläinkuntaa, kaltaiseni olisi julistettu aikapäiviä sitten uhanalaiseksi lajiksi. Todennäköisesti minut on luokiteltu paikkakunnalla hulluksi. Tai pölijäksi. Ihan hyviä luonnehdintoja. Enemmin olisin kesäpolkupyöräilijä, mutta tämä Suomen kartan koilliskolkka sattuu tarkoittamaan sitä, että talvea riittää lokakuusta maaliskuun loppuun. Huhtikuu voi olla jumalattoman lämmin, toukokuu ja kesäkuu ovat yleensä kalsean kylmiä. Takatalvi voi saapua porstuaan vielä juhannusviikollakin. Tämä kuluva talvi on erittäin runsasluminen. Pikkuhiljaa on metri satanutta lunta tontissa.


Olen maastopolkupyöräilijä.
Maastossa ajaminen tuottaa minulle suurta nautintoa. Luonnossa liikkuminen rauhoittaa. Maastopolkupyöräilyn monipuolisuus, vaikeus, palkitsevuus, vauhdikkuus ja elämyksellisyys vetoaa minuun syvästi. Maastopolkupyöräily on nykyaikaista eränkäyntiä. Maastopolkupyöräilytapahtumien ilmapiiri on erittäin hyvä, kaveria autetaan ja kannustetaan. Harvemmin näkee leuhottamista tai kyräilyä. Maastopolkupyöräily pitää kyllä jalat maassa, vaikka välillä renkaat olisivatkin ilmassa. 


Olen sisäpolkupyöräilijä.
Tai oikeastaan, tuo pitää kyllä muuttaa muotoon sisäpyöräilijä. Olen aiemmin ajanut paljon vapaarullilla (oltuani enimmäkseen maantiepolkupyöräilijä), mutta nykyisin sisäpyöräily tarkoittaa spinning-pyörällä ajamista. Viimesyksynä alkoi kuudes sisäpyöräilykausi. Kotiseurani Cyclos Kuusamon viikkotreeneissä rakennetaan sulan maan ajokauden kuntoa. Kuusamon Liikuntakeskuksen Tomahawk I.C.E. -spinningpyörät saavat kyytiä niin seuramme sisäpyöräilytreenien kuin kaupungin omien spinning-tuntien muodossa. Käyn niilläkin silloin tällöin. Sattuneesta syystä minulla on hivenen tiiviimpi suhde näihin Tomahawkkeihin. Ei mitään lemmenfiksaatiota sentään. Enemmän niiden kanssa tuli kirottua. Huolsin viimesyksyn aikana kaikki liikuntakeskuksen 20 pyörää lähes aasta ööhön. Voimansiirto uusittiin ja tarpeen mukaan muita osia. Iso urakka, mutta kannatti varmasti tehdä.



Tomahawkin runko purettuna, uutta voimansiirtoa vaille. Näitä tuli käytyä läpi  20kpl, eikä aiempaa kokemusta asiasta ollut.
Olen maantiepyöräilijäkin.
Kyllä pidän maantiepyöräilystäkin. Keväällä, kun tiet sulavat on mukava lähteä ajamaan asfalttia pitkin. Viimekevät ajoin nekin reissut maastopyörällä, tulevana keväästä ei vielä tiedä. Rossin on toistaiseksi odottamassa niitä ajeluja, mutta jos kauppoja tulee tehtyä niin sitten jatketaan viimekevään tapaan. Se hyvä puoli 29-jäykkäperän omistamisessa on, että se taipuu erinomaisen hyvin ihan mihin tahansa alustaan. Maantiepyöräilyä voi harrastaa sorateillä, joita täällä riittää yllin kyllin. Olenkin siis myös erittäin vahvasti soratiepyöräilijä.



Olen harrastajatason polkupyörämekaanikko.
Olen ollut alalla töissä ja oppinut yhtä ja toista. Olen sittemmin huoltanut omia ja tuttujen pyöriä ja rakentanut itselleni muutaman polkupyörän. Jokainen härveli on pitänyt purkaa ja kasata, mikä on omassa omistuksessa ollut. En osaa todellakaan kaikkea mahdollista ja tietyt jutut jätänkin spesialisteille. Kalusto- ja osaspeksaus on mukavaa ajanvietettä. Edullistakin. Paitsi sitten, kun painaa lähetä-namiskaa. Silloin yleensä kirpaisee. Sitä kun on tullut krantuksi. Mikä tahansa ei enää kelpaa. Toisaalta, pyöräilyssä jos missä pätee sanonta: köyhän ei kannata ostaa halpaa. Laatu seuraa hintaa, tosin muutamien tuhansien eurojen jälkeen (ehkä n. viiden sellaisen) erojen löytäminen alkaa olla harrastajalle sen verran vaikeaa, ettei välttämättä ole järkeä enää maksaa itseänsä kipeäksi. Tosin järkeä näissä hommissa ei muutenkaan niin paljoa ole. Ja jos lompsassa on varantoa sijoitettaksi, niin miksi ei?



Laatu maksaa mutta on sen väärti näillä harrastamiseen sijoitetuilla tuntimäärillä.

Olen ikämiespolkupyöräilijä.
Ttosin en vielä kovin vanha sellainen. Elämässä on kuitenkin paljon muutakin, vaikkakin pienemmissä painotuksissa. Ikä tuo joustavuutta, koska itselleen täytyy olla armollinen. Toivottavasti kuitenkin tämä harrastus tuo lisää elämän makuisia ikävuosia. Tai jos ei niitä lisää, niin ainakin parantaa sitä loppupään toimintakykyä. Senpä takia ei kannata rääkätäkkään itseänsä loputtomiin. Ikämiehenä jalan voi laittaa maahan juuri niin usein kuin siltä tuntuu. Ei tarvitse todistella niin kauheasti kenellekään mitään. Tässä vaiheessa on yleensä polkupyöräiljäkin ymmärtänyt, että aina on niitä jotka ajavat sinua enemmän ja nopeammin. Ei kannata murehtia sitä, mihin ei voi vaikuttaa vaan keskittyä siihen, mikä on omissa hyppysissä. 


Olen pyöräilyn penkkiurheilija.
Seuraan talvella cyclocrossia, niin belgialaisten sarjoja kuin worlcuppia. Cyclocrossi on loistavaa pyöräilyviihdettä ja sisältää kaikkia niitä elementtejä, joita on melkeinpä kaikissa muissa pyöräilyn alalajeissa. Maantiepyöräilyn puolelta seuraan kevätklassikot todella tarkkaan. E3-Harelbeke, Ghent-Wevelgem, Ronde van Flaanderen, Paris-Roubaix, Liege-Baston-Liege jne. innostavat joka vuosi monin tavoin. Etappikisoista tulee seurattua Giroa ja Touria vaihtelevan tiiviisti.

Olen 1-tyypin diabeetikko.
Pääsääntöisesti sen kanssa tulee toimeen kohtuu hyvin. Mitä paremmassa fyysisessä kunnossa olen, sitä paremmin pysyy sokeritasapaino hallittavassa formussa. Jos syöttöä on liikaa kykyihin nähden, sukeltaa sokerikin ennemmin tai myöhemmin. Jos kuormaa on liikaa, jälkikeikunta on voimakkaampaa. Jos unet jäävät vähäiseksi, tasapaino on arvaamattomampaa. Jos syömisten rytmi ja sisältö ei pysy tolkussaan, lukemat sahaavat ylös ja alas. Rutiinit luovat turvaa, mutta kannattaa myös kokeilla erilaisia juttuja vähitellen. Ei kannata jäädä yksien toimintapojen varaan, koska elämä ei mene kuitenkaan niin, kuin asioita suunnittelee. Eikä mielestäni kannata jäädä ylikorostuneen sokeriseurannankaan loukkuun. 


Olen selkäreumaatikko.
Selkäni tila on ollut viimevuodet kohtuu hyvä, kiitos parantuneen lihaskunnon ja liikkuvuudesta huolehtimisen. Kuluneena talvena on ollut yksi noin kuukauden vaikeampi jakso. Tomahawkien huoltohommat saivat lihaksiston jumittamaan ja sitä myötä tulehtumaan. Sain onneksi jumit laukeamaan ja taas mennään ilman isompia kipuja. Jokainen aamu viimeisen 20 vuoden aikana on kuitenkin ollut enemmän tai vähemmän kankea. 


Olen myös kohta 18-vuotiaan tyttöni isä, huomisesta lähtien myös jälleen työelämässä. Projektihommat alkavat Kuusamon kaupungilla jälleen ja ainakin seuraava puolivuotta tehdään töitä konttorityöläisenä. Treenailu tuleekin painottumaan muutamiin iltoihin ja viikonloppuihin.

Tähtäimet tietysti sulan maan ajan ajotapahtumissa. Eiköhän sitä tule ajettua taas muutamia herkullisen haastavia tapahtumia ja kosolti omia reissuja pitkin ja poikin Koillismaata o/



 

3 kommenttia: