sunnuntai 29. kesäkuuta 2014

Maastopyöräilyä Kouvervaarassa vähän muuallakin

Suomen suvi. Nii-in.

Kylmyydestään huolimatta se on tarjonnut kaikenlaisia mtb-tapahtumia ja kisoja. Tuoreimpana tapauksena ajettiin lajin suurimmat massat keräävä Tahko MTB. Itsellä ei ole ollut aikoihin mahdollisuuksia matkustella näihin ja joskus se on ottanut aivoon enemmänkin. Toisaalta, vaihtoehtona on ollut tehdä jotain muuta asian eteen, kuin repiä hiuksiaan päästä. Niinpä viimeisen viikon aikana ajoin maastoa monipuolisesti ja paljon. Päätin jatkaa hyvää rytmiä ja tunnetta juhannuksen reissujen jäljiltä. Niinpä ajoreissuja merkkaantui tiistaille, keskiviikolle, torstaille, lauantaille ja sunnuntaille, eli tälle päivälle.


Jos mies ei pääse kauemmas reissuun, niin pääsee se aina niin kauas, kuin jaksaa pyörällänsä ajaa. Maantieteellistä etäisyyttä en kerryttänyt yhdelläkään lenkillä mitenkään erityisesti, mutta maastokilometreja tarttui vyölle mukavasti. Seassa metsäautoteitä ja pakollisia asfalttisiirtymiäkin - sitä mitä meidän palkiset tarjoavat. Ajoa kertyi 15h ja matkaakin 245km. Kun edellinen viikkokin tuotti reilu 10h/200km, niin voivottelun sijaan tuli vyölle ihan mukavasti ajamista. Hurjaa muuten ajatella, että esim. Taho MTB:ssä hurjimmat ajoivat kerralla tuon meikäläisen kuluneen viikon matkan! Onnea näille kestävyysihmeille!

Kouvervaaran reissu
Alla on kuvasatoa tämän päivän Kouvervaaran maastoreissulta. Kouvervaarahan on Yli-Kitkan Vasikkaselän itäpuolella, Jäkäläniemestä koilliseen. Posion puolella samalla kohdalla Yli-Kitkaa on Tolvanniemi. Kouvervaara on hivenen yli 400m korkeimmalta kohdiltaan ja sitä ennen ajeltiin Naatikkavaaran vierestä, joka kohoaa 431m korkeudelle. Että maisemat olivat upeita vaaramaisemia ja Yli-Kitkan näkeminen sykähdyttää aina. Ajoimme Kuusamon keskustasta Heliharjun kautta Puolavaaraan, josta Junganharjuun ja Oivangin leirikeskukseen. Sieltä jatkoimme maastopyöräreittiä Könkäänniemen kodalle, ylitimme Kotalammen viereisen suon pitkää pitkososuutta pitkin ja jatkoimme kohti Naatikkavaaraa. Sen vieressä piipahdimme komean soranottopaikan harjanteella katselemassa maisemia. 

Naatikkavaaran kupeesta etenimme Jäkäläniemeen ja sitten alkoikin kiipeäminen Kouvervaaraan. Siinä riittääkin sitten kiikkumista, sillä n.260m tasosta pitää hilata ruhonsa n.370m tasalle :-p Jyrkin kohta on niin jyrkkä, että vain kovimmat mäkikauriit jaksavat punnertaa sen ylös. Esa tienasi pirulainen pullakahvit tänään! Sen verran meni okuläärit huuruun siinä hommassa, että meikäläinen ajoi metsäkoneen uralta erkanevan viimeisen polkupätkän viitan ohi ja niin sitä sitten ihmeteltiin seuraava puolituntia, että missähän se polku on ja missähän se kota on...?! 

Tehtiin ekskursio umpimetsään ja könyttiin välillä niin umpisessa, että hyvä että läpi päästiin. Onneksi tuli katetta kevyen kuitupyörän rakentamiselle, sitähän on köykäsempi työntää, kun metikossa könyää...! Noh, aikamme "suunnistettuamme" otimme lusikan kauniseen karvaiseen kouraan ja palasimme kiltisti siihen kohtaan, missä viimeksi oltiin kartalla. Ja katso: siinähän se reitille osoittava kylttikin oli! Niinpä tietysti. Mun on todellakin mentävä sinne silmälääkäriin...no, sen verta pitää sanoa puolustukseksi, että ajokaverit ajoivat ihan samalla tavalla ohi siitä paikasta ja toisaalta kyltti olisi saanut olla pari metriä aiemmin esillä, eikä siinä käännöksen sisänurkassa puskien keskellä. Seli seli!

Pieni kiipeäminen siitä ja niin olimme Kouvervaaran kodalla. Yllätys olikin suuri, kun hokattiin ettei liiterissä ole polttopuita! Kaupunki on lopettanut puutoimitukset ilmeisesti jo viime talvena. Maastopyöräreitti kun pohjautuu Susi-Kallen hiihtolatureittiin ja sitä ei taidettu enää ylläpitää myöskään kuluneen kevättalven aikana. Henkilökohtaisesti olisin kyllä sitä mieltä, että pari mottia halkoja Kouvervaaran kodalle ei ole mikään investointi tai toisaalta siinä ei säästetä juuri mitään. Kulutus ei ole kovin kummoinen, koska saavutettavuus ei ole maailman helpoin. Katsotaan, onko asia sitten lopullinen. No, saimme kuitenkin raavittua sen verran kalikkaa tulen syötiksi, että paistoimme makkarat ja tulistelimme kaikessa rauhassa. 

Sen jälkeen laskettiinkin sitten parin kilometrin verran vaaran pohjoispuolista osuutta alas ja suuntasimme Kouverpuron laavun kautta Keräsniemen ja Salmisen väliselle soratielle, jota pitkin sitten palasimme takaisin päin. Lopulta tulimme sitten Posion tietä Rantalahteen ja siitä eteenpäin VT5:n varren polkuja keskustaan. Komea päivä maastoretkellä! Pyörä oli liikkeessä 4h 22min (sisältäen sen ekskursion Kouvervaaran metsiköissä ehkä n.20min) ja matkaa kertyi 81km ja risat. Kaikkiaan päivään meni kuutisen tuntia. Komea reissu jälleen, kiitokset Jaskalle, Lasselle, Esalle ja Henkalle! 

Nyt on syytä ottaa happea ja palautella nätisti. Kuulostella, mitä kroppa tuumii tämmöisestä "kuurista". Se ei meinaa sitä, että makoilisin sohvan pohjalla ensi viikon. Ei todellakaan. Mutta ajaminen on lyhyttä ja palauttavaa. Joskin mäkitreenit jatkuvat heti kun koivet palautuvat siihen malliin, että kannattaa lähteä niitä taas kiusaamaan. 

Näihin kuviin ja tunnelmiin.


Menomatkan possujunaa lähellä Oivankia
Vielä pitää harjoitella tätä kuvan ottamista itselaukaisimella :) No, sielä me ollaan rivissä, minä oikealla :)
Paikka on siis Könkäänniemi

Henkka, Lasse, Esa ja Jaska. Ja minä.

Kotalammen vieressä oleva suo, jonka ylitse on rakennettu satojen metrien mittainen pitkospuuosuus. Kunto alkaa olla kyseenalainen, vaikka vielä siitä meni ajamalla yli. Ritinä tosin kävi monen lankun kohdalla. Ongelmana tässä on se, että keväällä vesi on lankkujen pinnan tasalla ja ylikin monin paikoin. Reitti pitäisi saada linjattua uudelleen kuvan oikean reunan kuivaa aluetta pitkin. Helpommin sanottu kuin tehty, mutta yritetään..
Lassen tyylinäytettä, teräsmies on hiljakkoin hommannut maastopyörän ja oli ensimmäisellä näin pitkällä reissullaan mukana. Komeasti ajoi!
Kaluston ja varusteiden ihmettelyä. Näillä reissuilla annetaan vinkkejä ja jaetaan kokemuksia. Kaikki oppivat jokaiselta keikalta jotain. Tässä luodaan kuusamolaista maastopyöräkulttuuria.
Naatikkavaaran vieressä, Kalliolampien sivussa on komea soraharju ja soranottopaikka. Kiipesimme harjulle katsomaan maisemia. Tässä suunta länteen.
Horisontti etelään, Vasaraperä ei ole kaukana - kuvan oikeassa reunassa.

Naatikkavaara (431m), suunta pohjoiseen





Taas matkaan..
Tässä mennään Jäkäläniemen ja Mäntyniemen välisellä Mäntyniementiellä kohti Kouvervaaraa.

Eräs hienoimmista sorateistä Kuusamossa
Upea Yli-Kitka, kansallisaarre.
Ja sittenpä ollaan jo kiipeämässä ylös. Jaska etualalla olisi ajanut ylös, mutta ketju hyppäsi tuolla notkossa paikoiltaan ja sen jälkeen olikin vaikea päästä enää vauhtiin. Kulmaa kun riittää tässä kohtaa ja jyrkin osa oli selän takana. Esa meni ajamalla ylös!


Tässä retkeillään metsässä :) Hyvin me vedettiin taas! Kunnes mietittiin hetki ja palattiin kiltisti takaisin lukemaan sitä opasteviittaa, joka ohjasi...
...tänne eli Kouvervaaran kodalle.

Kaikki omistamani maastopyörät ovat nojanneet Kouvervaaran kodan nurkkaan, niin oli Highballinkin vuoro.
Reilun tauon jälkeen jatkettiin kohti pohjoispuolen laskua. Sitä ennen nautiskeltiin huikeasta vaaran polusta ja upeista maisemista. Kaikki vaivat palkittiin!

Suunta Halkaisijaa kohti. Säväyttää joka kerta!


Samaan rahaan saa vielä katseltavaksi Pyhävaaran sekä Rukan maisemat, kun on laskeuduttu jo hivenen Kouvervaaran reunaa pohjoispuolelle.

Pohjoispuolen singleträkkiä. Kulmaa riittää tässäkin heti kohta edessäpäin.
Lopussa pätkittiin soratietempoa, vauhtia piisasi...

p.s. blogipostaus nr. 200 sai bittitaivaan valaistuksen. Kiitos kaikille lukijoille! Erityisesti kiitos kaikista kommentoinneista!  Teitäkin on ollut todistettavasti joku muukin, kuin hakurobotti tai muu spämmikone. Ensimmäinen postaus lähti näppikseltä 8.4.2010 joten reilu neljä vuotta tässä on kirjailtu ja kuvitettu sokerimarinoitunutta maailmaani!

Suomi
51620
Yhdysvallat
4286
Venäjä
2141
Saksa
733
Ranska
384
Yhdistynyt kuningaskunta
383
Ruotsi
322
Alankomaat
292
Kanada
165
Kiina
126

sunnuntai 22. kesäkuuta 2014

Takaisin ajorytmiin

Rukan kisaviikonlopun väsymykset levättyäni viikko sujui Santa Cruzin satulassa. Tarkoitus oli ajaa runsaasti ja monipuolisesti. 

Tiistaina ajelin jäseniä avaavan rauhallisen viikkolenkin asfalttiteillä seuran porukoiden kanssa, 1,5h ja 35km. Keskiviikkona korkkasin kesän varsinaiset mäkitreenit Kapustavaarassa, tehden napakan reilun puolen tunnin pyramiditreenin ja sen päälle ajoin kotiin, pumppasin vähän lisää paineita renkaisiin ja suuntasin viikkotempopaikalle Sänkikankaalle. Ajoin 5km tempon ja palauttelin kotiin. Hyvä yhdistelmä maastoa ja vk/mk -paahtoa asfaltilla yhteensä 2h ja 45km. Maastopyörällä siis sekin. Torstaina ajelin Nissinjokivarren maastoissa sekä VT5:n varressa, vajaan 2h ja 27km. Hyvää palauttavaa retkeilyajoa. 

Nissinjokivarren metsäpolkuja, tai ei tuossa polkua ollut mutta ura josta pääsi ajamaan. Mukavaa "freestyle-ajoa"
Highball Nissinjokivarressa

Syötteen poluilla
Perjantaina eli juhannusaattona hokasin aamulla 10 aikaan, että Oulun suunnalta olisi tulossa porukkaa (Kimmo, Heli, Sampe) Syötteelle maastopyöräilemään. Muitakin fillarifoorumilaisia huuteli tulevansa paikalle. Pikaisen pohdinnan jälkeen virittelin kamppeet kasaan ja kurvailin mukaan. Kuusamosta on vain reilu 100km Syötteelle, joten päiväreissu niihin maisemiin onnistuu loistavasti.

Syötteen polut tarjosivatkin taas mainiota maastopyöräilyä. Suuntasimme kolmen hengen porukalla (Heli, minä, nimim. Nappulakenkä) Pitämävaaran uudistetulle lenkille, jossa päästiin testaamaan uusi reittiosuus vaaran ja kansallispuiston rajalla. Kimmo ja Sampe lähtivät omalle kuumotuslenkilleen.  Liikennettä näytti olleen jo sen verran, että orastava polku oli muotoutunut kuntan pintaan. Jahka kesä on ohi, tamppaantuu polku hyväksi. Nyt sai olla vielä tarkkana, ettei ajellut muutamasta käännöksestä ohi. Tai näin tapahtuikin, mutta hoksottimet pelasivat sen verran, ettei isoja harhailuja päässyt syntymään. Reitti on varsin polveilevaa, osin teknisempää mutta ihan hyvin rekeilyvauhdilla ajettavaa maastoa. Syöte MTB:tä ajatellen on kuitenkin selvä, että ajokiiman pitää olla kunnossa, jalkojen ja kropan virkeänä ja hereillä kun sitä seikkailua lähdetään taas ajamaan 2.8.2014. Vaativa reissu siitä taas tulee!

Pitämävaaran kierroksen jälkeen jatkettiin vielä Pärjänjoen rantapulevardille, joka kierrettiin vastapäivään. Kun soraistettu laskuosuus loppui, pääsi mies ja Highball tosi toimiin oikeastaan ensimmäistä kertaa pyörän kasaamisen jälkeen. Ja katso, pulevardin juurakot ja kivikot tuntuivat taittuvan aika mukavasti? Tai siis kohtuullisen sujuvasti? Oikestaan kerran aiemmin (viime vuonna Syötteen PSM-tempojen jälkeen ajetulla MTB-reissulla) on tuntunut yhtä sujuvalta haastavammassa maastossa. Mistähän nyt tuuli? Takana oli kuitenkin jo reilu 30km maastoajoa, kroppa jo hivenen väsynytkin mutta ajovire vielä ihan hyvä.


Tässä ollaan Pitämävaaran uuden reittilinjauksen polulla. Kyllä siihen pikkuhiljaa alkaa näkyvä polku muotoutumaan. Ympärillä oli mahtavaa vanhaa metsää.
Pärjäjoen pulevardin takalistoa hivelevää pintaa
Laitetaan suurin osa tästä hyvästä pyörän piikkiin. Vaikka miehessäkin on tapahtunut kehitystä. Nyt sen ymmärtää lopullisesti, kuinka huippuluokan jäykkäperärunko laadukkaalla voimansiirrolla ja hyvillä kiekoilla voi toimia myös epästasaisella alustalla. Kiertojäykkä runko tekee ajamisesta suoraviivaista. Voimia ei kulu rungon ja voimansiirron vetelyyteen. Highballin tapauksessa hivenen pidempi vaakamitta scandaliin verrattuna tuo vakautta. Epätasaisuuksista mennään yli, eikä jäädä koluamaan jokaista koloa. Myös leveämpi ohjaustanko auttoi ihan älyttömästi polveilevassa maastossa. Koko reissulla ei ollut ainoatakaan tilannetta, jossa olisi OTB ollut lähelläkään. Ehkä olen myös oppinut vihdoinkin sen, että rengaspaineilla on todellakin väliä. Ajelin n. 1,7 bar / n.24,6psi paineilla ja se tuntui olevan sisuriviritteisille 2,25" rocket roneille hyvä. Sopivasti joustoa ja pitoa. Digitaalisen painemittarin hankita oli enemmän kuin hyvä asia. Nimittäin jalkapumppuni mittari ei pidä alkuunkaan paikkaansa ainakaan 1-2,5 barin paineilla. Sen mukaan kun pumppaa takaa sen, että meno on pomppivaa. Maastopyöräilyn korkeakoulua tuli lopulta 3h 15min ja 48km.

Juhannuspäivän ilta Muovaarassa
Syötteen reissun jälkeen keskityin juhannuspäivän tankkaamiseen tutkaillen samalla mihin sitä lähtisi illalla ajelemaan? Sateen kun piti loppua iltapäivästä ja ennusteet lupailivat komeata juhannuspäivän iltaa. Suunnaksi valikoitui idän soratiet ja maastopolut. Tarkemmin kohde oli Muovaara ja sen ympäristön polut. Mikä reissu siitä tulikaan! Vitsit että löytyi hieno metsäautotien ja maastopolkujen reitti Kuoringintien ja Kajavantien välistä. Muovaaraan nousu oli myös mieleenpainuva, tie meinaan nousee suoraan korkomerkkiä vasten niin, että viikon ajeluista väsyneet koivet alkoivat puutumaan ihan tosissaan kipakassa nousukulmassa jyystäessä. Nousua tuli yhdellä kertaa n.90m joten kyllä siinä töitä sai tehdä, että pääsi Muovaaran laelle kuulostelemaan linnun laulua ja nauttimaan auringon paisteesta. Monet kerrat olen sinne aikonut mennä tutustumaan, mutta nyt vasta sain aikaiseksi lähteä. Kyllä tosiaankin kannatti. Vielä jäi monta retkikartan katkoviivaa tutkimatta ja minusta tuntuu, että alueella on eniten ajettavaa polkua Kuusamon ympäristössä Kouvervaaran reitin lisäksi. Hieno paikka! Valitettavasti vaaran laelta ei ole enää kovin hyvää näkymää ympäristöön, kun nuoret männyt ovat kasvaneet sen verran, että hyvät maisemat peittyvät. Yksi hakkuuaukko idän suunnalla kuitenkin avasi maisemia hienolle Muojärven-Kirpistön seudulle. Vaaralta laskeuduttuani suuntailin Luikonkankaan ja Kuoringinmäen välisiä maastopolkuja sekä metsäautoteitä takaisin kotia kohti. Hieno reissu jälleen ja jäseniin kertyi ajoa 2h 40min ja 46km. 

Kuoringintien ja Kajavantien väliseltä pätkältä

Muovaaran pohjoispuolelta tuleva metsäautotie, jota pitkin saa kiikkua n.90m ylöspäin ennen kuin huippu on saavutettu.
Tie päättyy lähellä huippua ja jatkuu polkuna ylös. Parhautta.

Talvella vaaran laelle kulkee latu ja hivenen alempana on kota.


Muovaaran kota, taitaa olla paikallisen kyläyhdistyksen tekemä ja ylläpitämä.
Muovaaran laelta ei nähnyt kovin hyvin mihinkään, mutta hivenen alemmas laskeuduttua tulee vastaan hakkuuaukea, josta avautuvat tällaiset näkymät. Idän korkeat tunturit siintävät horisontissa, joku näistä (ehkä tuo vasemman puoleisin) on Venäjän puolen Nuorunen, joka on n.600m.


Hienoa metsäautotiepätkää kohti Kuoringinmäkeä.

Vaikka Kuusamon kelit ovatkin olleet todella kylmät ja sateiset (alkuviikosta oli lumet maassa) niin ei se ole silti estänyt hyvän ajoviikon kerryttämistä. Kun on vain kyttäillyt sääennusteita ja pukenut hyvin vaatetta päälle. Talviajokamppeilla onkin saanut mennä ihan surutta. Mutta ajaminen on maistunut erittäin hyvälle. Reilu 11h ja 200km tuntuu jäsenissä, mutta korvien väli kiittää!

Näistä linkeistä löytyy lisää kuvia:
Nissinjokivarsi ja VT5
Syötteen reissu juhannusaattona 2014
Muovaaran reissu juhannupäivän iltana 2014

Nyt lepoa, hyvää ruokaa, unta ja kohti uusia seikkailuja.