keskiviikko 28. toukokuuta 2014

Lähipoluilla

Niitä kaipaa talven pitkät kuukaudet ja kun maastoajokausi alkaa, tulee niillä kirmattua kuin lehmät laitumilla ensimmäisinä kevätpäivinä. 


Toisaalta ensimmäisillä lenkeillä on sama tunne kuin vaikkapa varaston tonkimisessa, jota et ole aikoihin tehnyt. Mitäs sielä taas olikaan? Aijaa, tämähän olikin hieno pätkä! No hittolainen, onpa tässä talvi tehnyt tuohojaan. Kirjoitin aiemmin montuista, jotka kuuluvat lähipolkujeni selkärankaan. Eilen kävin prologina kiertämässä taajaman ympäriltä löytyviä polkupätkiä ja tänään jatkoin eteenpäin. Suuntasin Mäkelän, Kapustavaaran ja Nissinvaaran poluille ja hiekkateille. Ai saakeli, olihan se taas mukavaa. Eihän sieltä meinannut malttaa tulla pois. Kaksi ja puolituntia meni taas rattoisasti, mittariinkin kertyi 38km.

Kävin tutkimassa Mäkelän polkuja jälleen ajatellen, että pääseeköhän koko lenkkiä edes läpi. Eikä päässyt, kun vesakoituminen oli vallannut alaa ja sulavedet olivat hotkaisseet osan pitkoksista. Tai olisi sieltä varmaan oikeasti päässyt läpi kuin olisi viitsinyt. En siis viitsinyt tällä kertaa. Mutta viitsin kuitenkin sen verran, että kaivoin parikymmentä metriä pitkospuita sammalien, lehtien, heinien ja ruohojen alta. 

Kapustavaaran metsäautotie oli tajuttoman pehmeä edelleenkin. Menee vielä muutama viikko, että pohja alkaa tiivistyä. Välillä rengas haukkasi 10cm ihan yhtäkkiä, kun kohdalle sattui roudan syövyttämä alue. Alamäissä sai olla tarkkana. Tein vaaran nousussa muutaman isomman sulavesirapakon kohdalle pieniä puroja, jotta sulavedet pääsisivät virtaamaan ojanpohjille. 

Mäkivetotreenit odottavat...

Tämä sähkölinjaa myötäilevä polku tulee Vuotungintien vieressä Tropiikin alueelta lähtien. Talvella tässä kulkee Mäkelän ja Kapustavaaran hiihtoladut.

Aksonlahden seudun varvukkoja

Mäkelän maastopyöräreitin Vuotungintien puoleisesta päästä, nämä pitkokset korvautuvat soraistuksella.

Kunpa Nissinvaaraan menisikin neulaspolku tai jonkinlainen singleträkki, mutta suurin osa tuosta matkasta on metsäautotietä. Mäkelään sen sijaan mennään metsäpolkuja pitkin.




20-30m pitkoksia, joiden kunto oli vielä hyvä mutta olivat lehtien, sammalien ja heinien peitossa. Laitoin pyörän parkkiin ja aloin siivoushommiin.

Aikansa kun touhusi, alta paljastui ihan kohtuukuntoiset pitkokset.

Joku lahonnut lankkukin jo löytyi.

Puron ylitykseen pienet merkit.



Tulipaikkoja riittää jokaisella polulla.

Tämäkin pitkospätkä alkoi olla jo heikossa kunnossa. Kestänee vielä muutaman kesän.

Nämä olivat vielä hyvässä kunnossa. Onko syy se, että sammalet yms. eivät ole päässeet valtaamaan reunuksia ja sitä myöden lahottamaan? Leveämmät lankut kestävät paremmin?

Tulosuuntaa, lankut kulkevat vesialueen vasenta reunaa vaikkei uskoisi..

Saapungintien vieressä vesakot olivat haukanneet pitkokset lähes kokonaan.

Kohti Mäkelän koulua, tuonne en enää kehdannut lähteä edes koettamaan. Nämä pitää laittaa kaupungin raivauslistan kärkipäähän. Tai kysyn luvan ja käyn itse raivaamassa.

Kapustavaaran metsäautotien kivikkoa

Sulavesiä valui vielä valtoimenaan. Tosin tämä kohta ei ole koskaan täysin kuiva.



Tätä nousua riittää lähes 2km, pinta oli vielä erittäin pehmeä ja teki noususta entistä kipakamman.

Kapustavaaran kota.


Pohjoispuolen laskussa on joka vuosi sulavesien syövyttämiä poteroja, tämä on muutama sata metriä kodalta. Tähän voisi asennuttaa varoitusmerkin.

Nissinjoen tulipaikalta. On se hyvä, että järjen valo loistaa kirkkaana...



Nissinjoki virtasi vuolaana


Sielunmaisemaa..

sunnuntai 25. toukokuuta 2014

Hossan poluilla

Eilinen päivä meni tutustuessa Hossan polkutarjontaan. 


Kuusamon lähinurkilla, VT5:sta etelään ja siitä Murtovaaran kautta Suomussalmen puolelle Hossaan n.75km sijaitsee kyllä sellainen neulaspolkujen paratiisi, ettei toista. Polut ovat selkeästi helpompia kuin Syötteellä ja näinpä nämä molemmat täydentävät hienosti toisiaan meikäläisen näkövinkkelistä. Eipä ole Kuusamossa mitään kummankaan paikan veroista maastopyöräilijälle, vaikka jotakin täältäkin toki löytyy. Hossan ja Syötteen yhtenäiset polkuverkostot ovat vain ihan eri luokkaa. Kymmeniä ja taas kymmeniä kilometrejä polkuverkostoa upeissa maisemissa.

Usean kesän on tehnyt mieli suunnata alueelle, mutta jostain syystä aikataulut napsahtivat vasta nyt kohdilleen ja reissu toteutui. Ajelimme parin autokunnan voimin aamusta Metsähallituksen luontokeskukselle. Sielä olikin pienoista aamuruuhkaa, sillä muitakin oli paikalla ja baarin munkkikahvit hävisivätkin tarjoilutiskiltä alta aikayksikön. Kokeneet Hossan kävijät Juntusen Usko ja Bovellanin Kari olivat tulleet Iisalmesta Hossan kevätjotokselle jo torstai-iltana. Kiitos Uskolle ja Karille, jotka tulivatkin Kokalmuksen leiriltään luontokeskukselle meitä vastaan. Olihan se hienoa kun oli osaavat oppaat vetämässä letkaa ja me saimme vain nautiskella perässä. Omalla sakilla olis jääny varmaankin osa reissusta ajamatta, kun aika olisi mennyt kuitenkin kartan tutkimiseen. Hyvä näin. Kelihän oli lähes helteinen, mutta tuuli puhalteli isoimpien järvien selät vaahtopäille joten maastossa oli oikein hyvä ajella. Sääskistäkään ei ollut vielä havaintoja. Munkkikahvien jälkeen Usko kertasi reittisuunnitelmaa ja niin lähdettiin matkaan.


Luontokeskukselta Värikalliolle
Ajettiin siis Huosiusjärven ja Laukkujärven polkuverkoston pohjoisempia reunoja Laukkujärven tasalle. Polut olivat todella mielenkiintoisia vesistöjen vierellä kulkevien harjujen polkuja. Laukkujärven suunnassa alkoi sitten pikkuhiljaa tulla teknisempää polkua vastaan ja Valkeisenpolku oli sitten Uskon termein "semiteknistä" ja teknistä. Eli oikeata juurihoitoa jota riitti ainakin viisi kilometriä ellei vähän enemmänkin. Mutta se kannatti, sillä tunkkauksen päätteeksi saavuttiin Värikalliolle, jossa odottivat hienot kalliomaalaukset. Olen vieraillut alueella joskus nuorempana, varmaankin jollain kouluretkellä ja oli mukava verestää muistoja paikanpäällä. Maalaukset on löydetty ihan vasta, vuonna -77 ja kyseessä on Kuusamon puoleisen Julman Ölkyn kalliomaalausten lisäksi Suomen pohjoisimmat kalliomaalaukset mitä on tähän asti löydetty.



Kohti Hoiluan särkkiä ja Kokalmusta
Värikalliolta ajettiin sitten laskupätkää alas Valkeisenpolulle, josta kurvattiin Pitstolehdontielle. Olis päästy suoraan Kokalmukselle, mutta serpat veti porukat huikean hienolle Järvien polun pätkälle kohti Hoiluan särkkiä. Iso-, Keski- ja Ala-Valkeaisen välistä kulkevilla kangaspoluilla oli kyllä suu messingillä! Hoiluan särkät olivat kyllä hienoa pätkää kans. 



Hotelli Kokalmuksella syötiin hyvin, paisteltiin makkaraa ja juotiin nokipannukahvia. Uujiin korput unohtu vain maistella. Serpat jäi leiriin ja me lähdettiin jatkamaan Järvien kierrosta ajamalla Pitkä-Hoiluan itärantaa pitkin kohti Pistolehdontietä. Alunperin oli tarkoitus ajella Hakoharjua pitkin takaisin, mutta serpat suositteli noviiseille tiesiirtymää takaisin luontokeskukselle ja niin tehtiin. Jatkonsalmentiellä vetästiin viimeiset tempot, hienoissa maisemissa meni sekin. Niin päättyi päivän jotos ja pyörä liikkui reilun 4h joskin päivälle tuli mittaa melkein pari tuntia enemmän. Kilometrejä kertyi 47km.
Joka ukko oli tyytyväinen reissuun ja nyt näille meidän lähipoluille on helppo lähteä kun tietää minkälaista huippupolkujen tarjontaa sielä on. Kannattaa tutustua vaikkapa tähän Kainuun infokarttaan, josta löytyy Hossan polkuverkostot. Suosittelen lämpimästä aluetta kaikille maastopyöräilyn ystäville. Ajamista riittää varmasti vaikka useammaksi päiväksi, joten pidemmänkin matkan päästä tulevat voivat aivan huoletta suunnitella vaikka jonkinlaisen ajoleirin toteutusta alueelle. Meille lähempänä asuville Hossa mahdollistaa päiväreissujen tekemisen.


Kuvia löytyy täältä lisää.



torstai 22. toukokuuta 2014

Montulla

Vihdoinkin!

Nimittäin vihdoinkin Kuusamossakin pääsee maastopoluille ja lämmintäkin on piisannut lähes helteiksi asti. Hiukan meinaa isäntä olla ihmeissään, kun ei tarvitsekaan pukea varttituntia kylmän kelin ajokamppeita päälleen. Lyhkäsissä on menty jo muutama reissu. Kulunut viikko on ollut päivien osalta tiivistä koneen ääressä istumista. Kesäkuun 14.-15. ajettavat Ruka GP -maantie-etappikilpailut ovat työllistäneet erinäisten valmistelevien hommien osalta. Siinä sivussa on ollut muutakin kirjoitusprojektia hoidettavana ja jopa avustavan lehtireportterin lätsäkin on ollut päässä eilen ja tänään. Niinpä iltaisin on ollut mukava lähteä tuulettamaan kupolia pyörän selkään. Eilen en malttanut olla kokeilematta yhtä sinänsä järjetöntä juttua. Nimittäin seuran keskiviikkotempot pyörähtivät käyntiin ja päätin käydä rykäisemässä kymppitempon Santa Cruzilla. Ikään kuin asfalttikauden päätökseksi. Pitkää lenkkiä kun kertyi loppujen lopuksi lähes tuhannen kilometriä. 

Lähdinkin sitten eilen tempomiesten eteen jänikseksi. Keli oli mainio, +20 astetta ja hyvin leppeä länsituuli. Ei muuta kuin leukaa ohjainkannatinta kohden ja menoksi! Täytyy sanoa, että kääntöpaikalla koin ensimmäisen yllätyksen. Näin ettei kaverit olleetkaan ihan niin lähellä kuin luulin? No hemmetti! Siitä sain lisää virtaa ja pistelin ihan hyvillä ahtopaineilla menemään. Kaksituumainen Geaxi valitti! Viimeisen kolmen kilometrin aikana vilkuilin sykemittaria. Näytti nimittäin siltä, että ukkeli pystyi kärsimään ja kovemmilla sykkeillä kuin aiemmin. Olisiko tässä käynyt pikkuhiljaa niin, että anaerobinen kynnys olisi siirtynyt pikkaisen korkeammalle? Ennen kun 170-175 sykkeet merkitsivät sitä, ettei hirveästi ollut varaa enää nostaa. Nyt mentiin 172-178 lukemissa viimeiset kilometrit. Piikki irtosi 181 lukemiin. Maaliviivalla olo oli tyytyväinen. Kaikki jäi reitille eikä kukaan tullut ohi! Mitähän se kello sitten näytti? Virallinen tulos näytti lukemaa 17.09. Se meinasi n.35kmh keskinopeutta kun kympin reitti on vajaat 200m päälle sen 10km. Siihen saa kyllä olla ihan tyytyväinen!

Montuille
Tänään olikin sitten hyvä pistää oikeasti päätös näille asfalttihölmöilyille ja asensin Cruziin takaisin leveämmän risertangon ja laskin rengaspaineita alle kahteen bariin. Suuntasin lähinurkkien poluille nautiskelemaan, palautumaan ja latautumaan. Kyllä olikin siistiä! Tuntui että happi virtasi keuhkoihin tuoreena, mieli virkistyi metsän siimeksessä ja kaikki kiire ja puristaminen loppui siihen paikkaan. Vanha yhteys tuntui olevan ennallaan. Tältä se kaikki näytti...

Hevosenpaskapolku oli vielä märkä, routa ei ole vielä sulanut polun pohjilta


Vanhoja juoksuhautoja






"Lähdetään jo! tuumasi haibooli, eikä peltotien kutsua ei voinut vastustaa..












Harjun reunalta avautuivat vanhat soramontut.

Tuhottu klassikko. Vietin hiljaisen hetken..


Haiboolin kunnoittava hetki Tunturille.





"Hiekkaa Hietarannan?"


Viimeisiä lumia, lähes helteisistä keleistä huolimatta pullikoivat vastaan eivätkä sula. Yksi isompi vesisaderintama ja nämäkin saataisiin ruotuun.

Ei hassumpi auringonlasku Kuusamossa?