maanantai 24. helmikuuta 2014

Oivangin 12h sivakointi

Järjestyksessään toinen 12h sivakointi hiihdettiin viime lauantaina Kuusamon Oivangissa ja mukana oli 61 sivakoijaa, joista 7 soolona ja loput eri joukkueissa. Tapahtuman idea on maastopuolelta tuttu: joukkueet tai soolovirtuoosit saavat kiertää reittiä 12h aikana niin monta kertaa kuin sielu sietää ja suoritusajassa on riittoisuutta. Tapahtuma oli vielä kaikenlisäksi ilmainen, kolmen kaveruksen eli Harri Mourujärven, Vesa Isoviidan ja Jaakko Kallungin järjestämä,  yhteistyössä Oivangin Nuorisokeskuksen kanssa.


Hiihtoaika alkoi vedellä viimeisiään, samoin osa hiihtäjistäkin :) Joukkueiden jäsenet odottivat malttamattomina viimeisiä "maaliin".

Cyclos Kuusamon joukkue, joka kerrytti päivän aikana yhteensä 57 kierrosta 3,05km radalla ja sijoituimme jaetulle 4. sijalle yhdessä joukkueen "Iivot" kanssa samalla kierrosmäärällä. Ihan mukavasti pyöräilijöille!

Tulosten ynnäilyä, kierrokset merkittiin tukkimiehenkirjanpidolla.

Porukka koolla kuuntelemassa tuloksia
Hurjin soolosivakoija oli Könösen Kari, joka latoi taululle puolen päivän aikana yhteensä 50 kierrosta mikä tekee järjestäjän ilmoittaman tarkan kierrosmitan (3,05km) mukaan 152,5 km. Joukkueiden paras oli Kuusamon Prisma Sport, saldonaan 68 kierrosta ja matkaa yhteensä 207,4 km. Prisma Sportin joukkueessa hiihtivät Petri Nevalainen, Jari Manninen ja Rauno Oikarainen. Hiihtopipoa päästä heille kaikille, toki ihan kaikille jotka olivat mukana!

Omat sivakoinnit
Meikäläinenkin kävi sivakoimassa Cycloksen joukkueessa, oma huki ajoittui 10-12 välille. Lopulta hiihdin kuusi kierrosta, jonka jälkeen Cyclos lähti taas uuteen nousuun, kun hivenen joutusammat sivakoijat pääsivät ladulle. No, ihan hyvin minäkin suoriuduin lopulta. Työlästä hommaa se tuntui olevan meikäläiselle, joka ei nyt ole mikään kaksinen sivakoija näillä hiihtotunneilla. Kelikin sattui aikasta työlääksi, jatkuva 5-7ms tuuli, reipasta lumisadetta (satoi kymmenkuntasenttiä päivän aikana) ja aamulla pakkasta -8 astetta, lauhtuen iltaa kohden -4 kieppeisiin. Oman osuuden alettua sydän meinasikin työntyä rinnasta ulos, kun sykkeet huitelivat aivan hirveissä lukemissa. Vauhti oli diisseliä, syke viittä vaille hapottavalla tasolla. Sitten jälkeenpäin paljastui vielä, että hiihdon jälkeen sokerimittari näytti 12.2 joten aivan liian korkeallahan se oli. Ilmeisesti aamullinen insuliinitasojen lasku meni vähän liian reilusti alas. Tai jotain. En osaa oikein muutakaan sanoa. Tokihan stressihormonit vaikuttavat ja nostavat sokeria. Tai sitten oli vain sellainen päivä vaihteeksi.

Jokatapauksessa jalat tuntuivatkin kummallisen raskailta, ihan kuin ei olisi ollut kontrollia reisilihaksiin lainkaan. Ihme kuitenkin että sykkeet olivat tapissa, kun pyöräilyn parissa korkeilla sokereilla ne eivät tahdo nousta kirveelläkään edes käyntialueelle. Oliko sitten itse tilanne yhdessä kelin kanssa sellainen, että sykkeet vetelivät missä sattuu? Sitäkö se lappu siinä rinnassa teki? Harmi homma, kun sinänsä pystyin kuitenkin ihan sillä omalla tasollani keliin nähden sivakoimaan ok siivun. Eikä se vauhtikaan ollut kahta viimeistä kierrosta lukuunottamatta mitään sysiheikkoa, ihan sitä minun tasoa mitä muutoinkin. Kävin eilen palauttelemassa talvipyöräilyn merkeissä vajaan 2h lenkin ja jopahan oli iso ero tekemisessä. Ihme ja kumma, että lihakset tuntuivat heti tietävän mitä sitä pitäisi tehdä! 

Sokereiden tasot ovat heitelleet pari päivää, erityisesti tänään 3.4 - 14.2 välisellä alueella. Eli hankalaa on ollut. Mutta sitä se monesti on tämmöisten omalle elimistölle kovempien rykäisyjen jälkeen. Ei auta kuin olla kärsivällinen ja koettaa tasata tilannetta parhaan mukaan.

Lopuksi
Kaikesta huolimatta itse tapahtuma oli aivan loistava niin hengeltään kuin järjestelyiltään. Kaikki toimi hyvin, Oivanki tarjosi toimivat puitteet huoltotiloineen ja ruokailuineen sekä majoituksineen (maksua vastaan toki). Tästä tapahtumasta on muodostunut lyhyessä ajassa juuri sopiva niin edistyneemmille kuin aloittelijoillekin. Ihan niin kuin hyvissä maastotapahtumissakin, joissa ajetaan esim. 6h. Kaikki saavat touhuta omalla tasollaan ja omista lähtökohdista. Kun ilmapiiri on vielä kaikkia kannustava, niin mikäs siinä. Suosittelen lämpimästi kaikille hiihdon ystäville! Ensivuonna sivakoidaan samassa paikassa 21.2.2015, joten laittakaa merkintä kalentereihin!

Järjestäjän koostama tarkempi yhteenveto löytyy täältä.



p.s. Nyt katseet kohti Kuusamo GT 2014- tapahtumaa, vielä ehdit ilmoittautua perjantaihin mennessä ennakkoilmoittautujan hinnoilla. Katso lisätiedot Cycloksen nettisivuilta www.cycloskuusamo.net

torstai 20. helmikuuta 2014

Valmista tuli



Vettä ehti virrata taas läheisessä Kolvankijoessa, ennenkuin sain pyöräprojektin valmiiksi. Vaikka eihän siihen kokonaisuudessaan mennyt kuin vajaat neljä kuukautta. Projekti käynnistyi Storckin rungon myymisellä ja nyt on takana jo neljä testilenkkiä, joiden aikana ole kokeillut lähinnä erilaisia ohjaamon säätöjä. Päällimmäisin tuntemus on edelleen se, että nyt mulla on Pyörä isolla peellä.

Speksit
- runko Santa Cruz Highball Carbon L
- kiekot Funworks Atmosphere SL Comp race kehät, DT 240s navat, DT Comp race pinnat ja DT Prolock alunippelit
- kampisetti SRAM Truvativ XX QF156 175mm, rattaat Rotor Qrings 26/38
- keskiölaakeri SRAM GXP
- takapakka SRAM 1090 11-36
- ketju SRAM 1091
- takavaihtaja SRAM X9
- etuvaihtaja SRAM X9
- vaihteita käskee SRAM XO Gripshiftit, joissa myös saman sarjan lukkogripit
- jarrut Hope Race X2 evo 2012- jarrulevyt Hope Moni Mini Pro Lightweight 160mm 
- polkimet Shimano XT
- satula Selle Italia SL XC
- satulaputki Thomson Elite Inline 30.9 x 410mm
- klamppi Santa Cruzin oma

- stemmi Thomson X4 100mm
- tanko testiversiossa Easton EA30 630mm
- vaijerinkuoret shimanon metritavarasta

Tämän setupin yhteispaino 10.43kg

Muutoksia edelleen
Muutoksia tuli tehtyä rungon saapumisen jälkeenkin. Nimittäin tammikuun kiihtyvään tahtiin tipahdelleet alennusprosentit saivat raapimaan niskavilloja ja kukkaron pohjia entistä syvemmältä. Tuommoiseen runkoon kun teki mieli saada vähän häävimpi kampisettikin voimaa välittämään. Kun viimekesänä tuli investoitua X9-kampisettiin sopiviin Rotorin qringeihin, katseet kääntyivät Kimmon konsultaatiosoiton kautta SRAM/Truvativ XX-kampisettien suuntaan. Pulttijako kun on sama kuin X9-setissä ja rotorit saattaisi asentaa niihinkin. Jossain vaiheessa kävi mielessä Rotorin kampisetin hankinta, mutta näin jälkeenpäin ajateltuna hyvä näin. Nyt on nimittäin varaosahyllyssä XX-setistä irroitetut rattaat odottamassa tulevia aikoja.

Kaikenkaikkiaan tämä kampisetti-keskiölaakeri -härdelli on pyörän itse rakentavalle ensialkuun melkoinen sekamelska. Esim. tähän käyttämääni yhdistelmään ei käy kuin GXP-keskiölaakeri ja kampisetin spesifinen pulttijako 120/80 sallii nämä ko. pulttijakoon tehdyt qringit, jos sellaisia nyt haluaa käyttää. Rotorilta kun löytyy liuta erilaisia vaihtoehtoja ja alkuun saa hivenen hakea sitä oikeata vaihtoehtoa. Tietysti helpommalla selviää kun ei virittele näitä valmiita paketteja sen enempää, käyttää originaaleja kampisettejä rattaineen. Tässä projektissa ajatus oli kuitenkin se, että tehdään niitä virityksiäkin sopivasti. Samoin kantavana ajatuksena oli se, että kokonaisuudesta tulisi ensisilmäyksellä hillitty. Pintaa raapaisemalla kuitenkin alkaisi löytymään erilaisia laadukkaita yksityiskohtia.

Uudet kiekot
Viimeisin palanen loksahti kohdalleen viime maanantaina postipekan tuodessa etukiekon läpiakselin. Sen, jonka unohdin siis tilata kiekkojen tilaamisen yhteydessä. Ajelinkin ensimmäiset lenkit vanhalla pikalinkullisella etukiekolla. Mites niiden etukiekon 15mm läpiakselisovitteiden kanssa sitten kävi?

Kierteellähän ne olivat. Hiukkasen hämmentäväähän se oli, kun kaikki muut DT:n navat, minkä kanssa olin (tai kaverit olivat) ollut tekemissä olivat paikoilleen painettavaa mallia. Olisiko sitten tuo akselin halkaisijan koko sitten niin iso jo, ettei Sveitsin insinöörit luottaneet piirrustuspöydillään muuhun ratkaisuun? Niin tai näin, melkoinen hässäkkähän tuosta sovitteiden irroittamisesta syntyi. Tai ainakin minulle se muodostui sellaiseksi, kun olin ensikertaa tekemisissä tuommoisen rakenteen kanssa.

Sovitteet irtosivat vastapäivään kierrittäen. Tai ensin irtosi minun tapauksessa oikeanpuoleinen (siis ei-jarrulevyn puoleinen) sovite. Alta paljastui tämän näköinen systeemi:
Oikeasti tuo laakerin tiivisteen seutu ja akselirungon kierre oli puhdas sovitteen avattuani, onnistuin vain sotkemaan rasvaiset pinnat säätämön lattialla pyörineeseen höttöön...
Sitten alkoikin pähkiminen, että mitä seuraavaksi? Meikäläinen kun on melkoisen haluton käyttämään kovin runsasta voimaa osien irroittamisissa tai asentamisissa. Johtunee parikymmentä vuotta sitten saaduista opeista, joiden mukaan jokainen osa lähtee jollakin tietyllä systeemillä irti ilman suurempaa väkivaltaa. Tässä tapauksessa ainoa vaihtoehto oli saada tuo musta akselirunko napautettua tästä suunnasta navan läpi. Laakeri jäisi noille sijoilleen omaan kohtaansa. No milläs tämä sitten tapahtuisi?

Nykypäivänä tämän tapaiset ratkaisut ovat yleistyneet kaikissa laakeriratkaisuissa. Valmistajat myyvät sitten spesifisiä aputyökaluja varsin korkeaan kappalehintaan kotisäätämöiden mekaanikkojen riemuksi. Entiaikaan oli kierteitä ja ulosvetäjiä, nyt tarvitaan kumivasaraa ja erilaisia lyöntityökaluja. Eihän minulla ollut muuta kuin se kumivasara. Eli Sveitsin insinööri on pähkinyt asian niin, että tuohon mustaan akselirunkoon on sorvattu jostain metallilaadusta sopiva lyöntityökalu, jonka keskiosa sujahtaa tuohon mustaan aukkoon ja rungon reunaa vasten tulee riittävän leveä pyöreä lyöntiosa, jota napauttamalla (varsin rivakasti, nuo osat ovat oikeasti kiinni) akselurunko irtoaa toiseltap puolelta ulos.

Mikä avuksi?
Kahvipannu tulille ja miettimään. Katse harhaili säätämön pöydällä ja seinillä, tutkaillen sitä mitä oli käytettävissä. Radio suolsi jotain päivän mitäänsanomatonta eetteriin. Miten heveletissä tämä homma hoituisi?

Katse osui harjanvarteen. Hetkinen. Puu on ainakin sellaista ainesta, ettei sillä yleensä saa isoja tuhoja aikaan. Harjan varsi näytti sellaiselta reilut pari senttiä halkaisijaltaan, sehän saattaisi olla käyttökelpoista? Saha kouraan, 20cm pätkä pois ja mittaamaan. Ja katso: sehän oli juuri riittävän paljon leveämpi halkaisijaltaan, että siitä saisi muokattua sopivan lyöntityökalun. Veistelin moralla lyöntikepin pään hivenen kapeammaksi ja muotoilin akselirungon päädyn päälle riittävän leveän reunuksen, joka välittäisi lyöntivoimaa pitkin akselirunkoa, rikkomatta reunusta.

Ensimmäiset puolenkymmentä napakkaa kumautusta eivät tuottaneet minkäänlaista tulosta. Ilta saapui ja askarteluaika oli siltä vuorokaudelta lopussa. Jätin homman sikseen, kun en uskaltanut alkaa jo hivenen väsyneillä aivoillani enempää huseeraamaan. Niinpä nukuttu yö, muutama sähköposti ja DT:n asennusmanuaalien tarkempi tutkiminen saivat valettua lisää rohkeutta puseroon ja otin kumivasaran uudestaan kouraan. Kolmannella reippaalla kojautuksella akselirunko vihdoin löysäsi.
Harjanvarresta on moneksi!

Tässä oikeanpuolen pää, laakeri paikoillaan. Sovitekuppikin irti! Miten se tapahtui?

Miten oikean puolen sovite irtosi?
Piti aikansa pähkiä ja ryystää kahvia. Miten hitossa tuon ylläolevan kuvan laakerin oikealla puolella ollut sovite irroittettaisiin, kun se oli _kiinni_. Ei tuosta vasemman puolen päästäkään voinut millään pihdeillä ottaa kiinni. Kierteet olisivat sökönä välittömästi. Ensimmäinen epätoivoinen kokeilu oli itseasiassa ennen kuin sain akselirungon irti navasta. Nimittäin ensimmäinen ajatus oli sen puutapin kanssa, että saisin sen kiilattua niin tiukkaan tuonne akselirunkoon jolloin lukkopideillä siitä pitämällä saisi väännettyä sovitteen auki. Eihän se onnistunut, tuo alumiinirunko on niin sieleää, ettei sen ja puutapin väliin jäänyt riittävää kitkaa. Ja kuten tässä vaiheessa jo tiedetään, Sveitsin insinööri halusi akselirungon takomalla ulos. Joten mikä taas neuvoksi? Miten ihmeessä asia ratkeaisi? Pari kuppia kahvia ja tajusin sen teknisen manuaalin remmin tarkoituksen:
Kuva on teknisestä oppaasta ja tuo vasemman puolen sovite irtoaa tuossa mallissa kuusiokoloavaimella. Minun sovitteen tapauksessa tarvittiin 22mm kiintoavain. Mutta pointti tuossa on se, että tuossa remmissä täytyy olla liimapinta, joka lukitsee akselirungon paikoilleen ja tällöin sovite irtoaa. Miten hitossa ratkaisisin sitten tämän asian? Eipä tullut muuta mieleen niin pyöritin vannenauhaa kaksinkertaisesti akselirungon ympärille. Remmiksi sovelsin koirani nahkaisen kaulapannan, jonka kiristin sitten kuvan mukaisesti ruuvipenkkiin.

Ensimmäinen yritys toi vesiperän. Teippi pyörähti paikoiltaan ja panta pyöri akselirungon pinnalla. Sitten hokasin sisärenkaan roikkumassa telineen päällä ja nappasin puukolla 20cm pätkän ja pyöritin sen teipin päälle tiukaksi kitkapinnaksi. Taas panta sen päälle ja ruuvipenkkiin.Niinhän se sovite sitten suostui irtoamaan! Tosin ruhjoutuneena ja runneltuna, kun työkaluvalikoimistani ei löytynyt ohutleukaisia 22mm kiintoja, vaan homma piti tehdä normikiinnoilla, joiden leveät leuat lipsahtelivat tämän episodin aikana sata kertaa, naarmuttaen ja ruhjoen leukapinnat rujoon kuntoon...mutta pääasia, että sovitteet olivat irti! Sittenhän se ei ollut kuin pyöritellä 9mm versio tilalle, naputtaa akselirunko takaisin naparungon sisään (jälleen sai soveltaa: hylsysarjasta löytyi sopivia kokoja, joilla sai naputeltua laakerin metallirunkoa apunakäyttäen akselin paikoilleen).

Täytyy sanoa, että syvä huokaus pääsi, kun paketti oli taas kasassa, sovitteet vaihdettuna, läpiakseli kourassa ja pääsin asentamaan etukiekonkin pyörään. En tiedä olisinko valinnut tätä napamallia, jos olisin etukäteen tiennyt minkälainen savotta tästä olisi tullut. Mutta toisaalta, köyhä noituu ja soveltaa. Olisihan tämä ollut toki helpompaa, kun olisi investoinut n.250e lisää rahaa ja hankkinut vaikkapa tämän DT:n napatyökalusetin:
Ehkä tämä täytyy jossain vaiheessa oikeasti hankkia. Meinaan kaikenlainen sählääminen on ihan syvältä ja oikeilla asiaan tarkoitetuilla työkaluilla hommat tuppaavat sujumaan joutuisammin, rikkomatta mitään ainakaan sen takia, ettei käytössä ole ne välineet mitä on tarkoitettu. Rahaahan se vain on...*huokaus*.

No, loppu hyvin kaikki hyvin? No juu, paitsi että onnistuin murjomaan vasemman puolen laakerin tiivistettä sen verran, että voi ainakin odottaa sen puolen laakeriremppaa jossain vaiheessa. Sain kylläkin tuo tiivisterenkaan suoristeltua ja istumaan ihan kohtuu hyvin, mutta tuo viistossa oleva halkeama pettää jossain vaiheessa todennäköisesti ja päästää laakerikuuliin paskaa tuhoten laakerin. No, oppirahat ovat näköjään maksettava.


Tältä näyttää DT240s -naparungon sisäpinta. Siistiä jälkeä.
Siinä se lopulta on, ajovalmiina, akselia odottaen.

Testilenkkien fiilikset?
Tällä hetkellä on takana siis neljä testilenkkiä ja vaihteiden säätöjen, hiilikuitupastan lisäämisen satulatolpan ja -putken väliin sekä ohjaamon virityksen jälkeen voi sanoa, että aika lähellä ollaan jo optimia. Kokonaisuus tuntuu aivan saakelin hyvältä. Runko on todella jäykkä voimarunttauksessa, mutta kuitenkin samalla ihan miellyttävän oloinen. Ilmeisesti hivenen ohuempi satulaputki ja kohtuullisen ohueksi muotoillut satulaputken ja takahaarukan väliset putket nielevät epätasaisuutta. Toki homma kiinni myös kiekoista. Kevyet ne ainakin ovat, yhteispaino ajokunnossa (edessä 2.25" Rocket Ron, takana 2.0" Michelin talvikäytössä + sisurit) väräyttävät puntariin 3,5kg lukemat. Aika näyttää, miten nuo kehät kestävät, siitäpä ei ole kenelläkään omassa tuttavapiirissä aiempia kokemuksia. Ja muuten, se yksi tavoite minkä halusin uusille kehille toteutui. Eli että renkaan asennus olisi inhimillisempää kuin umpitiukoilla ZTR Cresteillä. Nyt jos rengasrikko sattuu, renkaan saa vaihdettuakin ilman Kuhmolaisen metsäkonekuskin paatosta.

Vaikka pyörä ei ole vieläkään mikään superkevyt johtuen aika konservatiivisista putkiosista,tuntuu peli tälläkin kokoonpanolla todella paljon herkemmältä kuin Scandal. Tokihan asia johtuu yksinkertaisesti siitä, että voima välittyy tienpintaan aika huikean paljon paremmin kuin ennen. Scandal oli mukava peli, mutta kyllähän sen keskiön seutu notkui ihan huolella verrattuna tähän. Yksi, vähälle huomiolle tuleva asia tuli jälleen todettua pakettia kasatessa: ketjun venyminen vaikuttaa ihan älyttömästi voiman välittymiseen kammilta takarattaille. Oli meinaan entinen puolitoista vuotta ajettu ketju aivan järkyttävästi venynyt (puoli lenkinmittaa verrattuna uuteen), että sekin jo yksistään vaikuttaa uudessa paketissa ajotuntumaan. Täytyy ottaa tavaksi kierrättää kahta ketjua tässä pelissä.

Ohjaamossa on tällä hetkellä karun painava alumiinitanko, joka pitää vaihtaa kevyempään. Kunhan nyt saa varmuuden siitä, onko tuommoinen lowriser-tanko se oikea vai olisiko suorempi, taakse taivutettu malli parempi. Sitäkin pitäisi vielä jaksaa testata. Ohjaamo on kohtuu hyvin mitassaan talviteille, mutta polkuajo on asia erikseen. Kevät ja kesä tulevat sitten näyttämään miltä pyörä tuntuu itse asiassa. Toivottavasti maaliskuun lopulla pääsisi vielä Oulussa testaamaan talvipolkuja.

Siihen asti ajellaan Kuusamon talviteitä ja opetellaan pyörän tavoille.


perjantai 7. helmikuuta 2014

Tsen ja minä

Uskokaa tai älkää, mutta meikäläisen hermoja koetellaan taas.

Juu olen :)

Onpa yllättävää! Mutta ihan oikeasti, miksi ihmisen pitää olla URPO? Miksi se innostuu, höseltää ja sitten jää jotain huomioimatta? No siksi, että se on ihminen. Siksi, että se innostuu jne.

Tämähän tuli todettua eilen illalla 23.00 maita tajutessani, että pajallani on uuden uutukaiset 29" kiekot, joissa on DT240s navat läpiakselimallisina. Takakiekossa ei ollut mitään ongelmaa, Haiboolissa kun tuli itse akseli rungon mukana. Urpoiluosasto kohdistuikin etukiekkoon. Omistamani etuhaarukka Fox 29 RL on pikalinkkumallin haarukanpäillä ja se taas vaati 15mm läpiakselimallin napoihin erilliset 9mm läpiakselimallin sovitteet. Juuri niin.

L ä p i a k s e l i -mallin. Urpo. Minä jätin sitten sen akselin tilaamatta.

"Tseniä tseniä"

Kyllähän se asia minulle tavattiin sähköpostitse ihan selkeästi ennen kuin menin tilaamaan, mutta kun innostuin. Eihän siinä muu auta kuin tilata akseli ja taas odottaa viikon vertanen. Mutta se ei nyt tässä rokassa makua happamoita. Laitetaan perinteisen mallin pikalinkullinen kiekko pyörimään siksi aikaa. Samalla saan lisäaikaa selvittää, lähteekö DT:n navassa oleva 15mm läpiakselisovite irti vääntämällä ruuvipenkkiä apuna käyttäen? Niin tuntuu moni uumoilevan, asiassa häiritsee vain hiukan se, että sovitteet ovat todella matalat ja sitä "vääntövartta" ei juurikaan ole. Sitten ihmetyttää nuo kierteenomaiset rihlaukset. Mutta ei kait siinä nyt pitäisi mitään kierrettä olla?

Hätiköityjä liikkeitä hillitsee tietoisuus siitä, että pehmeä alumiini ottaa osumaa helposti ja musta anodisointi (vai maalattuko lie) saa siipeensä joka nirhaisusta. Onhan se selvä että vuoden käytön jälkeen navat eivät näytä ihan uusilta, mutta ei niitä nyt kehtaisi uudenkarheina naarmia kovin helpolla.
Tässä 9mm läpiakselimallin sovite

Sama tapaus, ei tuota kaulusta kovin paljoa ole

Tseniä kaiveltiin jo tätä ennen, kun postipekka ehti käydä pimputtamassa ovikelloa pakettien kanssa. Koiranulkoilutuslenkki ajoittui pieleen ja parin viikon odotuksen jälkeen odotettiin 4h vielä ekstraa. Mutta nythän tässä odotellaan taas lisää, että mikäpä tässä...aaaargh!

Mullahan muuten hermot ovat olleet kroonisesti herkässä tilassa siitä lähtien kun sairastuin diabetekseen. Olenkin pahoitellut jo moneen kertaan läheisilleni että saatan olla välillä todella rasittava paskiainen. Kun hermo ei pidä ja happo kiehuu nollasta pohjaan sekunneissa. Ihan tosissani olen tämän asian kanssa, taitaa liittyä verensokerien vaihteluun sekin. Tunnistin tämän jo muutaman viikon jälkeen diagnoosin saatuani. Että sekin vielä..

Sitten kun sain paketit kotipajalle, hoksasin aika ilkeän näköisen repeämän kiekkolaatikosta ja kylmät väreet kulkivat selkäpiissä: uskaltaako tuota avatakkaan, jos ovat ihan solmussa?
Tuollainen repeämä kiekkolaatikon kyljessä ei näytä hyvältä
Onneksi osuma oli rajoittunut pahviin ja itse kiekot olivat ok. Kiekon kasannut tyyppi oli laittanut vielä lapulle pinnankireysarvot, joten kotimaan mestarit voivat sitten ihmetellä minkälaista lukemaa oma mittari antaa asiaan.

Harmoonista tyyneyttä on siis kaiveltu tämänkin projektin osalta ja varmaan kaivellaan vielä lisääkin. Tuskin se loppuu ennen kuin eka reissu on tehty! Tasapainoa toi kuitenkin omin silmin nähty ja käsin hypistelemällä koettu tietoisuus siitä, että uudet kiekot ovat nätit, kevyet ja laatunapoihin satsaaminen kannatti. Vaaka antoi yhtespainoksi 1547g (pelkät kiekot) joten kevyttä on. Renkaan asennus kehälle oli lastenleikkiä verrattuna aiempiin ZTR Cresteihin, joten siinäkin suhteessa vaikuttaa hyvältä.

Takakiekossa kapeampi Misukka, edessä RR. Takapakka puuttuu takakiekosta, etusesta jarrulevy ja napasovitteet pitää vielä saada vaihdetuksi.

Näistä kehistä ei ole kenelläkään tutulla kokemusta, joten pieni kysymysmerkki on minkälaiseksi osoittautuvat.

Sveitsiläistä laatua.

Tässä on nyt se 15mm läpiakselisovite, joka pitäisi saada pois ja 9mm tilalle. Kuten kuvasta näkyy, tuossa hahlossa on vähän tilaa ja naarmua on jo aiheutettu...
Kampea
Samaan aikaan tuli toinenkin paketti, josta kuoriutui SRAM/Truvativ XX kampisetti kapealla 156mm qfaktorilla ja 26/39 rattailla. Näitä tuli metsästettyä vuodenvaihteesta lähtien ja tammikuun alennukset poikivat viivan alle n.-45% alennuksen alkuperäisistä pyyntihinnoista. Ei huonosti. Tänään voisikin rakentaa voimansiirron loppuun, mukavahan se on nyt viritellä uusi kampisetti, keskiölaakeri, polkimet, ketju ja takapakka uudelle takakiekolle.




Näiden rattaiden osalta meinaan vain tehdä vielä sellaisen tempun, että nostan nuo originaalit roikkumaan varaosahyllyyn ja asennan tilalle X9-kampiin hommatut Rotorin qringit.

Että tämmöisiä vaiheita tällä erää, kyllä tämä projekti nyt on jo hyvällä mallilla. Kohta pääsee ajamaan ensitestit!