keskiviikko 3. joulukuuta 2014

Lamppulenkkeilyä

Syksyn ajolenkit jäivät kohtuullisen vähäisiksi vuorotöiden takia, joten kolme viikkoa sitten työpestin päätyttyä päätin korjata tilannetta. 

Maantienlaidan tahkoaminen talvikelissä vaatii vain oman asennoitumisen. Pitkän ja todella monipuolisen maastokauden jälkeen tuntuu siltä, että työstettävää riittää. Varsinkin kun suurin osa lenkeistä on ajettava yksin. Silloin ehtii ajatella ihan liikaa kaikenlaisia asioita, kun porukassa ajaessa tilanne on täysin toinen. Kuusamon alkutalvi on ollut toisaalta niin vähäluminen, että täällä on voinut ajaa sellaisiakin reittejä, jotka tavallisesti ovat olleet tässä vaiheessa vuotta syvän lumen alla. Talvipolkuja on voinut siis ajaa poikkeuksellisen pitkään. Senkin takia tielle siirtyminen vaati erityistä korvienvälin jumppaa. 

Talviajamiseen liittyvä vaatteiden pukeminen on oma operaationsa. Parikymmentäminuuttia menee hyvinkin, ennen kuin eturengas suuntaa eteenpäin. Hiki on jo valmiiksi. Herkempi kaveri jättää homman sikseen. Oma juttunsa on myös se fakta, että meillähän ei ole katuvalojen valaisemaa aluetta kuin kaupungin keskuspisteestä n.5km säteellä. VT5:n on käytännössä niin turvaton ajettava talvella, että sitä välttää kuin ruttoa. Joten pidemmät ajoreissut on aina suunnattava tuonne karuun korpeen, jossa on sitten selvittävä oman takataskuhuollon kanssa. Tähän vuoden aikaan kun ollaan liikkeellä, niin valoisaa aikaa ei juurikaan ole. Eli sielä ajetaan kuin mörön persiessä.

Montuille
Syksyn työpestin päätyttyä ensimmäisenä vapaa-päivänä suuntasin suosikkipaikalleni eli Kuusamon lentokentän itäpuoliselle entiselle soranottopaikalle. Eli Montuille. Montut ovat meikäläisen latauspiste. Sieltä löytyy kesäisin lukuisia erilaisia ajopaikkoja, hiljaisuutta, autiutta. Turhat ajatukset tarttuvat tuulen mukaan ja painuvat horisonttiin. Alue on lähellä, vajaan 4km kotiportin pielestä. Sopiva siis lyhyempiä pyrähdyksiä varten. Lenkin loppupuolella olikin jo niin hämärää, että ajovalo oli enemmän kuin tarpeen. Reissusta syntyikin sitten inspiraatio ajella näitä peruslenkkejä enempi pimeän aikaan lamppulenkkeinä. 



Tutut seudut muuttuvatkin ihan toisenlaisiksi. Ajamiseen tulee uutta maustetta ja makua. Häiritsevät tekijät häviävät ympäriltä, katse keskittyy siihen mitä edessä näkyy. Pää tyhjenee, kroppa keskittyy luontojaan työskentelemään, hakemaan tasapainoa ja etenemään samaan aikaan. Reagoimaan. Vaikka ajaisit metsäautotietä toista autonrenkaan uraa pitkin, tunne on lamppulenkillä sama kuin metsäpolulla. Vieressä oleva alue häviää lähes täysin ja katse kulkee renkaan uraa eteenpäin. Kuin ajaisi polulla. Sekin hyvä puoli lamppulenkeissä on, että  tuntuu siltä kuin ajaisi välillä vauhdikkaastikin. Vaikkei oikeasti ajakaan. Jolloinka reissujen kuormitus pysyy juurikin siinä peruskuntoa kohottavassa tasossa kuin varkain. 

Monttulenkin jälkeen suuntasin kaverini huvilalle saunomaan. Sitä ennen ajettiin parin tunnin kierros Salmisen-Rukan-Kuontivaaran suunnassa. Puusaunan lämmössä oli mukava fiilistellä tunnelmaa ja rentoutua. Aijai.


Korpitaipaleiden lenkkejä

Seuraavan viikon pakkasjakso pakotti jättämään pyöräilyt ja teinkin sitten jalkalenkkiä kunnes elohopea kohosi jälleen siedettävimpiin lukemiin. Päätin ottaa seuraavalle parille viikolle nousujohteisen määräblokin. Ensin pienempiä, iltapäivän reissuja sekä katuvalojen alla suoritettuja annoksia, kunnes vähitellen lenkit suuntasivat korpitaipaleiden teille. Tällä tavalla sain homman tuntumaan mielekkäänä. Viimepyhänä saatiin pitkästä aikaa pienimuotoinen porukkalenkkikin aikaiseksi. Vai oliko kyse toisaalta jo massatapahtumasta kun kammenpyörittäjiä oli peräti neljä kappaletta liikeellä? Niin tai näin, reissu oli mainio ja päätti parin viikon jonkinasteisen määräjakson. Yhdeksän reissua, noin 20h ja matkaa 380km. Kaikki lamppulenkkeinä, -1...-7 asteen pakkaskeleillä. Muutama sisäpyöräilysetti peruslenkkeilyn väliin, jossa sai sitten selkeää vauhtikestävyys/maksimialueen paahtoa kropalle. 

Hyvä jakso, josta on nyt hyvä palautua tekemällä jälleen reilun viikon jakso töitä hallilla sijaisena. Sen jälkeen otan varastosta sukset ja alan myös hiihtämään. Vaikka saattaahan se olla, että Petäjälammen parkkipaikalla on taas kalustoa myynnissä edullisesti...niin tai näin, tässä vähän kuvallisia tunnelmia muutaman viikon ajalta.


Joku reissu tuli ajettua valoisankin aikaan.

Kolvankijoki

Lentokentän eteläpäädyn valot, tällä lenkillä oli todella sumuista pakkasesta huolimatta.

Mäkelän idylliä.
Keskustan näkymiä iltasella, hiljaista on.




Tämmöistä se on, kun katuvalot siintävät horisontissa ja taivalta riittää.




Porukassa on myös valotehoa!






2 kommenttia:

  1. Kaunista ja talvista!
    Jutun luettuani minua hävettää, sillä olen viime viikot keskittynyt kitisemään onnettomista keleistä, joilla ei voi tehdä mitään muuta kuin kotipilatesta. Märällä sepeleöidyllä tiellä pikkupakkasella ja tuulella ei muka voi ajaa eikä juosta (jälkimmäisen on tosin estänyt myös pieni varvaspulma).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, ke-to välillä satoi vielä +20cm uutta lunta, että nyt on lähempänä normitilannetta. Vähänhän täälläkin on tosiasiassa ollut lunta.

      Monet kerrat on juteltu ajokavereiden kanssa siitä, että keväällä sitä oikein hinkuu tuulisille lumivapaille asfalttiteille ajamaan talven jälkeen. On tajuttoman kylmä, pöly lentää niin että keuhkot on tukossa, mutta silti se pitää vain...ja syksyllä samankaltaiset olosuhteet (ja erityisesti märkyys) eivät sitten voisi vähempää kiinnostaa. Maastopyöräily onneksi tarjoaa syksyllä sitten sen vaihtoehdon. Tosin kurassa ja ravassa ei ihan joka lenkkiä jaksa ajaa. Mutta siis. Jotain kulmaa pitää koettaa aina vaihtaa. Toivottavasti ei tule pitkäaikaista riesaa varvashommasta!

      Poista