torstai 18. joulukuuta 2014

Kakspisteyks

Heräsin viimeyönä puoli kolmen aikaan armottomaan hikoiluun ja huonoon oloon. Aivot toimivat sen verran, että ymmärsin hypojen tuleen kylään. Tällä kertaa kunnon rytinällä. Konkoilin keittiöön ja tein nopeasti tujun satsin sokeroitua mustaherukkamehua. Pari lasillista sitä ja sen päälle banaania. Sitten istuin alas ja koetin sihtailla mittaliuskaa sokerimittariin tärisevillä käsilläni, ilman silmälaseja. Giljotiinilla kohti sormenpäätä ja verta pakkiin. Siis liuskan päähän. Muutama sekunti ja mittarissa seisoo lukema 2.1mmol/l.

Tunnen tärinän ja hikoilun seasta kuinka aivoissa alkaa korjausliike. Päässä kihelmöi tietyllä tavalla kun laskevan sokerin käsijarru on saatu päälle ja korjausliike on aloitettu. Vähitellen sokeriaineenvaihdunta alkaa toimimaan elvyttävästi ja kropan läpi kulkee hienoista värinää. Mieli tekee syödä hullun lailla kaikkea mahdollista. Koetan kuitenkin pysyä tolkuissani ja teen pari voileipää. Kropan ja käsien tärinä tulee vielä aaltoina, mutta lakkaa vähitellen. Haukkaan ahnaasti suupalan ja toisenkin. Istun penkillä, unisena, hikisenä, voipuneena.


Yöllinen pohjanoteeraus. Kello on siirtämättä talviaikaan..

Kymmeisen minuttia myöhemmin, pari lasia sokerista mehua ja banaani syötynä. Hetken päästä söin vielä pari palaa leipää, vaikkei ehkä olisi enää tarvinnut. Mieli teki.

Aamulla oltiin sitten kömmitty kellarista ullakolle. 

Päivällä tasot taas sielä missä pitääkin.

Odotan. Sitä että olo alkaa paranemaan. Mittaan hetken päästä (n.10min kun mittaria tutkii) sokerit uudestaan. Tällä kertaa 4.0mmo/l. Eli sellaisella ei-diabeetikon heikon olon tasolla. Kun on vaikkapa liikkunut tai tehnyt töitä niin, että pusero alkaa olla tyhjä. Kuulostelen vielä hetkisen olotilaa. Hikoilu loppui jossain vaiheessa ja tärinäkin on lakannut. Myös tietoisuus ympäristöstä on normalisoitunut, vaikkei se ehtinyt liian harhaiseksi vielä vaipuakaan. Herätys oli kuitenkin mallia tehokas.

Laitan evästarpeet takaisin jääkaappiin ja sammutan keittiön valot. Kömmin takaisin sänkyyn. En jaksa välittää vaikka tyynyliina ja lakana on hikoilusta nihkeä. En jaksa muuta kuin ruveta uudestaan nukkumaan. Onneksi pystyin nukkumaan. Ettei tarvinnut valvoa asian takia sen enempää. Miksi?

Rutiinit luovat turvaa
Sokeritason mittaaminen on tärkeää. Matalien sokereiden kokemuksista täytyy yrittää oppia niiden kurjasta paskamaisuudesta huolimatta. Jokainen diabeetikko joutuu varautumaan aina ja jokapaikassa siihen, että saatavilla jotain sokerista ja nopeasti imeytyvää. 

Joudun varautumaan sokereiden heittelyyn, jos harjoittelen tai rasitan itseäni kovaa tai enemmän kuin normaalisti. Olen koettanut miettiä etukäteen sitä, miten toimin jos viimeyön kaltainen tilanne tapahtuu. Ajatus kun ei toimi keskellä yötä muutenkaan, saati sitten kun aivoja uhkaa happivaje. Yksinkertaisetkin rutiinit auttavat toimimaan. Kun kroppaa uhkaa kriisi, syvät puolustusmekanismit laukeavat toimintaan. Tietoinen minä ei näistä välttämättä tiedä mitään. Mutta tietoista minää voi auttaa oppimaan.

Miksi näin kävi?
Luulen että taustalla on jo pidempi kehityskulku. Olen elänyt koko syksyn ja alkutalven suhteellisen tiukalla hoitotasapainolla. Fyysisesti aktiivinen työ ja liikuntaharrastukset pitivät tästä huolen. Vuorotyön vuorokausirytmiin kohdistuvat muutokset toivat kuvioon oman kulmakertoimensa. Kun työt loppuivat, aloitin perusharjoittelun pienen lepotauon jälkeen. Kerran viikkoon olen rassannut konetta oikein huolella seuran sisäpyöräilytreenien merkeissä. Muutamana viimeviikkona on menty ekstrakovaa ja tiistai-illan 1h 40min treeni ei tehnyt poikkeusta. Kynnyksiä rassattiin useaan otteeseen ja huolella. 

Sitten kun tähän kaikkeen lisätään viimeviikonlopun raskas hautajaispäivä sekä alkuviikon noin +20cm uutta lunta, niin kuormaa on piisannut. Esim. eilinen aamupäivä meni lumitöitä tehdessä, kaikkiaan noin puolitoistatuntia yhtä kyytiä. Ei sillä, olen nauttinut siitä hommasta, minun ongelmalliselle yläkropalle oivallista hyötyliikuntaa. Mutta tämä kaikki pitäisi sitten osata huomioida insuliiniannostelussa. Helpommin sanottu kuin tehty. Olen laskenut määriä mutta joskus homma on kuin krapulaa koettaisi korjata Koskenkorvalla (en minä siitä mitään tiedä, mutta niin ne isot pojat sanoo että harvalta se onnistuu). Aina ei myöskään jaksa olla supersäntillinen.

Eilinen päivä meni siis keikkuvilla sokereilla ja kun söin vielä illalla iltapalan lisäksi jätsiannoksen (kun kävin iltapäivästä ajamassa parin tunnin lamppulenkin), niin myöhäisillan sokerit olivat lukemissa 8.6mmol/l. Ilmeisesti laitoin sitten tuohon yksikön tai kaksi liikaa ateriainsuliinia, joka yhdessä lämpöisenä käyvän aineenvaihdunnan kanssa sai sokeritasot kellarin puolelle. 

Uuteen nousuun, muttei liikaa
Tämä päivä on mennyt toipuessa. Henkisesti voimakkaat hypo-kokemukset ovat rassaavia. Masentaa kun näin pääsi käymään. Vaikka minkä niille voi, erehtyväinen ihminen tässä on kyseessä. Kroppassa tuntuu väsyneeltä. Luulen, että kokemus vastaa rasittavuudeltaan kovaa ja pitkäkestoista liikuntasuoritusta. Koiran lenkitys ja kevyt ulkoilu on jelpannut mieltä ja kroppaa. Insuliinipuutosdiabeetikko sai taas kovan muistutuksen mistä tässä on kyse. 


Ei se auta jäädä murehtimaan.Voimia kaikille, jotka tämän katalan sairauden kanssa elävät. Optimistina ajattelen kuitenkin niin, että elimistöni antoi varoitusmerkit (kaikilla ei muuten nekään toimi!) ja kykenin toimimaan, enkä saanut tästäkään mitään rotkojen syvyistä kammoa. Olkoot nyt lähestyvä joulun aika myös aikaa henkiselle ja fyysiselle rauhoittumiselle. Itse kullekin!


Elämästä täytyy koettaa selvitä hengissä.



4 kommenttia:

  1. Kiitos tästä avaavasta ja hyvästä kirjoituksestasi. Meidän diabeetikko ei vielä osaa kertoa tuntemuksia hypoista, mutta taitavat ne lastakin rassata myös jonkin verran.

    Yölliset hypot meillä harvinaisempia, mutta tuolaiset päivällä tapahtuvat hypot yleisempiä. Välillä poika tuntee itse hypot ja välillä sitten taas ei. Monesti sen myös näkee naamasta, että nyt on sokerit alhaalla.

    Tsemppiä! Hyvää ja rauhaisaa joulun aikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaksamista teillekin, jos oman itsensä kuulostelu on joskus vaikeaa niin lapsensa kanssa homma on varmaankin vielä vaikeampaa. Juurikin kun pitäisi pystyä ymmärtämään miltä mukulasta tuntuu ja mikä käyttäytymisen muoto liittyy mihinkin oireeseen. Tasaisuus olisi valttia, mutta aina se ei onnistu. Kiitos ja hyvää Joulun aikaa!

      Poista
  2. VHH tasaa aika hyvin verensokerin ykköstyypin diabeetikollakin, Dr. Bernstein, syntynyt 1934, mennä porskuttaa edelleen hyvinkin vahvasti vähillä hiilareilla D1:stä huolimatta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taisi tämä olla vuoden ensimmäinen karumpi hypo ja yöllä tapahtunut. Lievempiä tulee useammin, riippuen minkälainen perustasapaino on. Että kokonaisuus huomioiden on mennyt aika hyvin.

      Poista