torstai 25. joulukuuta 2014

Aaton 12h

Rentouttavaa Joulua teille, jotka olette mukanani kulkeneet! Ja teillekin, jotka olette vain käyneet kylästelemässä. Latinkia, nauttimista, rentoutumista. Terveiset Kuusamosta, jossa Jouluaattona vallitsi rapsakka pakkaskeli. Suurinpiirtein -24...-18C oli aaton lukemat. Tässä vielä aaton tunnelmia aamu kymmenen ja ilta kymmenen väliltä.

Perälampi aamulla n.10 aikaan, pakkasta -24 astetta.

Kolvankijoki sai jääkannen vasta muutama päivä sitten.


Kuusamojärven Samostenperä, johon Kolvankijoki laskee

Rantareitistöä aivan keskustan vieressä




Nilojoki, joka sekin laskee Kuusamojärveen




Valoa päin mennään, aattona saatiin tuon verran auringon paistetta!

Minun kotikatua

Kadun varren ja alueen vanhimmat männyt ovat pitkälle toistasataa vuotta vanhoja

Tyrnipensas mukautuu joulun tunnelmaan

Nilon hautausmaa, jonne on haudattu vuodesta 1891 lähtien.

Muualle haudattujen muistopaikka, kynttilämeren alla on kivipaasi, jonka kulmassa neljä kiveä.


Tässä on Kirkkosaareen vievä ponttoonisilta. Tämä osa valmistui jo muutama vuosi sitten ja vihdoin, vuosikymmenten väännön jälkeen puuttuva osa saaren pohjoispuolelle saatiin viimesyksynä. Kirsi Maria Niikkonen esitti idean, että kuusamolaiset toisivat jäälyhtyjä sillalle ja saareen Jouluaattona. Upea idea ja niitä olikin pitkälle toista sataa luomassa tunnelmaa.



Tässä ollaan tuoreimmalla siltaosuudella, joka yhdistää Kuusamon keskustan ja ns. Lahdentauksen asutusalueen.

Kotona, joulukuusikin tuli viriteltyä :)


Hyvää Joulua!
 

2 kommenttia:

  1. Kaunista, sekä lumiset maisemat, kynttilät että joulukuusi.
    Leppoisia pyhiä!

    VastaaPoista