perjantai 21. marraskuuta 2014

Hallittua kävelyä?

Kolmen kuukauden mittainen pesti Kuusamon Liikuntakeskuksen hallivalvojan hommassa sai aikaan sen, että pyöräiljä muuttui muutamassa kuukaudessa hyväksi kovien lattiapintojen ja rappusten kävelijäksi. Sen sijaan suorituskykyinen pyöräilijä taantui jonnekin aristavien ja kireiden jalkalihasten syövereihin.


Rappusia ja kovia lattioita
Liikuntahallin kovat lattiapinnat sekä rappuset tuli askellettua ristiin ja rastiin syksyn ja alkutalven aikana. 65 työpäivää x 7km keskimääräistä kävelyä per vuoro (rauhallisimmissa ja lyhyimmissä n.3km, kiireisimmissä n.11km) tekee suurinpiirtein 455km. Siihen päälle sitten siviilipuolen kävelyt koiranulkoilutuslenkkeineen päivineen. Voi siis laskea kävelleensä karkeasti 600km 3kk ajanjaksolla. Onko se sitten paljon? En tiedä, minun mielestä aika paljon. Väittäisin jopa niin, että kyetäkseen tuohon settiin piti olla hyvässä kestävyyskunnossa. Vielä kun pinotaan kropan päälle ajoittain hyvinkin fyysisen vuorotyön tuoma muu kuormitus, niin ei ihme, että pyöräily ja pyörittäminen oli loka-marraskuun tienoilla jäätävän kulmikasta. Muutamat sisäpyöräilytreenit menivät vielä ajokauden jälkihehkuissa, mutta sitten alkoi ukko kangistua kuin aikamiespoika naistentansseissa. Hyvä puoli tässä jaksossa oli kuitenkin se, että kropan lihaksisto sai reilun annostuksen täysin erilaista ärsykettä ja kuormitusta.

Pitkäsäärisenä pohkeet olivat erityisen kovilla ja lihashuoltoon tulikin kiinnitettyä erityistä huomiota. Ajaminen muuttui täysin huoltavaksi, tarkoittaen lyhyitä palauttavia lenkkejä. Viikonloppuna ajoin muutaman pidemmän reissun, mutta nekin vasta lepopäivän ja hyvien yöunien jälkeen. En halunnut uusia muutaman vuoden takaista polven rasitusvammaa (joka johti lopulta 3kk toipumisjaksoon) ajamalla liikaa hallityöskentelyn aikana. 

Ollakseen hyvä pyöräilijä, kroppa tarvitsee lajinomaista liikettä. Pyöräilijälle tekee enemmän kuin hyvää tehdä muutakin, kuin ulkoiluttaa parasta ystäväänsä. Fakta on kuitenkin se, että kropan lihashermotus taantuu, ellei viikkokattaus tarjoile riittävästi pyöritystä (lue: ajamista ulkona, sisäpyöräilyä kaikissa muodoissaan). Mikä on sitten riittävästi riippuu jokaisen fysiologiasta, tasosta, taustoista, tavoitteista jne. Minun tapauksessa se tarkoittaa näin talvikaudella 1-2 kovempaa sisäpyöräilyharjoitusta (tai hiihtoa toisen sisätreenin sijaan) viikossa ja 1-3 rauhallisempaa ulkolenkkiä ajamalla. Kävely sinänsä on mielestäni erittäin hyvä aktiiviseen palautukseen tai kropan herättelyyn ennen varsinaista lenkkiä tai kovempaakin harjoitusta. 

Onko sulla rytmiä?
Pyöräilyn valmennusta käsittelevissä teksteissä puhutaan kauden jälkeisestä lepojaksosta ja siirtymäkaudesta kohti uutta harjoituskautta. Nämä ovat erityisen tärkeitä oikeille urheilijoille, jotka harjoittelevat ja kilpailevat tavoitteellisesti. Entäpä mikä merkitys sillä on meille harrastajille?

Asia vähän riippuu mistä roikkuu. Ja harrastajalla yleensä roikkuu. Tavallisella ajurista ja erityisesti hommaan hurahtaneesta on mukava ulkoiluttaa pyöräänsä paljon. Aivan sama miten, missä ja milloin - kaikki käy. Usein viikosta toiseen, samalla tavalla tehojen tai vauhdin suhteen. Vaihtelua tai rytmitystä ei tule riittävästi, ainakaan jos ajatellaan suorituskyvyn kehittymistä. Toisaalta heidän tapauksessaan tällä ei ole useimmiten juurikaan väliä. Punainen lanka on vain ajaa. Ja paljon. Joten, antaa kaikkien kukkien kukkia tässäkin asiassa. Meikäläisen yrttitarha kaipaa kuitenkin jonkinsortin rotia.

Lisää keitokseen ripaus tavoitteellisuutta, halua ajaa kovia kuntoajoja tai tapahtumia, ellei peräti intoa kilpailla (niin, harrastajan kuntoajot ja tapahtumat ovat AINA kisoja, silloin kun lappu on tangossa ja joku ottaa aikaa. TÄYSIÄ!), niin silloin rytmityksellä, vaihtelulla, levolla, syömisillä yms. joskus niin ärsyttävilläkin asoilla alkaa olla merkitystä. Määrää ei voi ajaa ihan miten huvittaa, vaikka sillekin on minun tapauksessani paikkansa. Voimaakin kannattaisi kehittää jossain vaiheessa vuoden kiertoa ja jossain vaiheessa olisi syytä tutkia entistä tarkemmin mitä sielä puntarin digitaalissa näkyy? Happi kun virtaa yleensä paremmin kun vyötärölaardia on vähemmän. 

Aina ei kannata ajaa yhdellä ja samalla vauhdilla. Sillä muka kovalla vauhdilla, joka ei ole oikeasti nähnytkään kovaa vauhtia. Ääripäät ovat enemmän kuin paikallaan jokaisen harrastajan viikkomenjyyssä. Osaatko sinä ajaa oikeasti nätisti? Siten, että palaudut oikeasti ja saat koko systeemin hengittämään ja liemet virtaamaan? Oikeasti?

Ikääntyminen tuo tähän sitten oman mausteensa. Palautumiskyky tuntuu vaihtelevan säännöllisen epäsäännöllisesti vuoden mittaan. Joskus voi tehdä parikin kovaa harjoitusta viikossa, toisinaan se yksikin saa seuraavan viikon aamut tuntumaan siltä, että kannattaisi vissiinkin alkaa varailemaan petipaikkaa jostakin parantolasta. Elämä TUNTUU konkreettiselta..

Mitä parissa viikossa saa aikaan?
 
Yllättävän paljon näköjään. Kävelijä alkaa taas muistuttamaan etäisesti pyöräilijää. Pari sataa kilometriä talvipyöräilyä, lihashuoltoa, hyviä yöunia, hyvää sapuskaa, kerta pari viikkoon reippaita ja railakkaita sisäpyöräilytreenejä, sisältäen paljon pyörittämistä voimajaksojen välissä ja kas. Eräänä päivänä alkaakin tuntua jopa ihan hyvältä. Koivet kuulostavat ymmärtävän kajuutan komentoja. Väkinäisyys alkaa hävitä ja tilalle tulee enemmän rentoutta. Kroppa asettatuu ottamaan vastaan pyöräilylle lajinomaista harjoitusta. Taajuus asettuu kohdilleen ja oikeat megahertsit löytyvät säätimestä. Kaveri ei olekaan enää ihan ULAlla. Kumma, miten ajatuksetkin alkavat kirkastua. Huomaan taas ajattelevani ensivuoden asioita. Funtsailevani mitä sitä taas haluaisikaan tehdä. Uutta värinää on ilmassa. Muutenkin kuin movembereissa. Joita en kylläkään ole kasvattanut. Ei sitä säälittävää risukkoa kestä pirukaan.

Mutta muutoin. Antaa väristä, jos kerran siltä tuntuu. Ja nyt alkaa pikkuhiljaa tuntua.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti