torstai 28. elokuuta 2014

Tiukalla tasapainolla


Nuoruusiän diabeetikkona viimeiset viikot ovat olleet melkoista insuliinien säätämistä. Töiden aloitus paikallisen liikuntahallin valvojan tehtävissä ei tarkoita istumista valvontamonitorin ääressä (vaikka sitäkin välillä teen) 8h vuorossa. Päinvastoin. Edellisellä pestillä mitattiin askelmittareilla askelten määrää ja käveltyä matkaa per vuoro. Kiireisimmillä vuoroilla kävelyä tuli yli 11km ja se sisältää paljon rappuskävelyä, tavaroiden siirtelyä ja kantamista sun muuta sen lisäksi. 

Insuliinipuutosdiabeetikon arki rakentuu ulkoisesti annosteltavan insuliinin varaan. Annostelun pitää osua kohdilleen, mikä onkin välillä helpommin sanottu kuin tehty. Pitkävaikutteisen insuliinin tasot vaikuttavat yleiseen suuntaan ja aterioiden yhteyteen annosteltava hiilihydraattimääriin perustuva ateriainsuliini sitten muutaman tunnin ajanjaksoon kulloisestakin hetkestä. Samalla pitää pystyä ennakoimaan liikunnan vaikutukset kulutukseen. Stressaavat tilanteet, jännittäminen yms. voivat vaikuttaa myös siihen, mitä kropassa tapahtuu ja mitä mittarit näyttävät. 

Muutamana viikkona on siis tullut rutosti lisää energiankulutusta, vaikka en nyt niin kovin laiska ollut ennen töiden aloitustakaan. Sokeriarvojen yleissuunta on ollut alas ja hoitotasapaino on kohtuullisen tiukka. Tarkoittaen sitä, että hypot eli alhaiset verensokerit ovat kurkkimassa selvästi lähempänä kuin ehkä olisi tarpeen. Muutoksia ei vain voi tehdä ihan suit sait. 

Nyt alkaa olla kuva siitä, minkälaisia työvuoroja on tarjolla ja mitä ne suurinpiirtein vaativat energian kulutukselta. Tosin syys-lokakuussa hallin ulko-ovien saranat tulevat kulumaan kiivaampaan tahtiin, kun esim. erilaiset ryhmäliikuntatunnit alkavat vetämään nykyistä enemmän porukkaa ja uimahallin altaat alkavat täyttymään kansalaisista. Se ei tosin minun työtä juuri rytmitä, altaan puolen tehtäviä ovat lähinnä niiden imurointi ja vesien laadun mittaus aamuisin. Näin noin periaatteessa. Aina täytyy olla kuitenkin valmis tekemään asioita tilanteiden mukaan. 

Talotekniikka vaatii jatkuvaa tarkkailua ja huoltoa. Pikkujuttuja voi tehdä itsekin, isommat menevät kiinteistöpuolen hoidettavaksi. Laitteiden huollot ovat sitten valvojien hommia. Viimeviikon olenkin huoltanut esim. spinning-pyöriä ja salin valaistusta yms. Vakiotehtävien lisäksi täytyy siis pyörittää huoltotehtäviä ja kaikki tämä kuormittaa kroppaa. Jos ei aina suoraan fyysisellä tasolla, niin pääkoppa raksuttaa jatkuvalla syötöllä. Aivot kuluttavat energiaa ja sekin tuntuu diabeetikon kropassa ja näkyy mittarissa. Ruokahuolto onkin tärkeässä roolissa. Omilla eväillä mennään, mutta olen tehnyt itse ruokani ja salaatit kuuluvat eväslaukun sisältöön. Muuten ei hommasta tule mitään.  

Toistaiseksi on sujunut ihan hyvin diabeetikon lasien takaa katsottuna. Pari kertaa ovat sokerit laskeneet niin, että on pitänyt syödä evästä hieman aiemmin kuin on ollut ajatus. Jälkikäteen ajateltuna molemmissa tapauksissa tuli annosteluta yksi yksikkö liikaa ateriainsuliinia. Ensimmäinen johtui aamupalan annostelusta ja toinen iltavuoron päivällisen yhteydessä tehdystä annostelusta. Sittemmin olenkin tehnyt niin, että annostelen hivenen liian vähän verrattuna syömääni hh-määrään nähden. Tarvittaessa voi sitten korjata tilannetta jälkikäteen. Eli seurantamittaustakin pitää tehdä. 

Tarkkuutta on siis vaadittu, mutta kokonaisuus on hyvällä mallilla. Töitä on jaksanut tehdä ihan hyvin ja töissä olen suoriutunut mielestäni ongelmitta. Ajatuksissa siintää Jyväskylän reissu. Se mietityttää hivenen, sillä on taas pieni kysymysmerkki miten kroppa reagoi kilvan ajamiseen viikon työvuorojen ja pitkän matkustuksen jäljiltä. 

Mutta ei mietitä sitä vielä liikaa. Päivä kerrallaan ja hetkessä kiinni. Sitäpaitsi: elämä on kuin takavaihtaja. Taideteos, jossa on monta liikkuvaa osaa. Pääsääntöisesti toimii, mutta välillä mekaniikka porsii ja hässäkkä vaatii pientä hienosäätöä..











4 kommenttia:

  1. Pääasia, että kokonaisuus pysyy hallinnassa tai hyvänä. Noita matalia ja joskus korkeitakin aina mukaan tulee väkisinkin, vaikka mitä tekisi. Tai itse ainakin oon ajatellu, että se kokonaisuus kun on hyvin niin loppu on sitten enemmän sattumasta/muuttuvista tekijöistä kiinni. Tuollainen jännitys kyllä vaikuttaa aina vähän eri tavalla. Monesti se nostaa arvoja (ennen kisaa) tai sitten laskee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta. Aina ei tosiaan voi kuin vain todeta jälkikäteen, ettei mennyt ihan kuin olisi toivonut. Mutta lamaantua ei pidä, vaan sitkeästi askeltaa eteenpäin.

      Poista
  2. Iso peukku sinulle taas täältä Uudeltamaalta :)! t. vehmaan nummi fillarifoorumilta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon VN! Peukkujakin tarvitaan aina välillä, joskus ne ovat ristissä ja monesti suunta ylöspäin :)

      Poista