perjantai 9. toukokuuta 2014

Ristiriitoja

Täytyy myöntää. Olen potenut viimeisen kuukauden lievää ahdistusta siitä, että en pysty tällä hetkellä toteuttamaan itseäni haluamallani tavalla. Ei ainoastaan sen takia, että täällä siperian peräkamarin eteisosassa on vieläkin lunta ja maastoon ei ole juurikaan asiaa. Todellinen syy on se, ettei tallissa ole sitä maantiepyörää. 

Kummallista, kuinka se veri vetääkin niin voimakkaasti maantielle näin keväällä. Vaikka ulkona on vielä kylmä ja maantiet pölisevät. Ei se huivita enää syksyllä, kun on kylmä. Ehkä päällimmäisin syy on pitkässä talvessa. Sisäpyöräilytreenien, hiihtämisen ja rauhallisten talvilenkkien jälkeen (ja varsinkin kun telkkarista on katsottu kuukausi pari raastavia kevätklassikoita) maantie kutsuu.

Mutta se että et pääse ajamaan sitä kapiarattaista tuntuu ottavan luonnolle yllättävänkin paljon. Minussa on toinen puolisko maantiepyöräilijää ja toinen maastopyöräilijää. Eikä se nyt mikään uutinen ole. Viimekesänä molemmat tasapainottivat toistaan. Maaston puolella tein kovempia rykäsyjä ja maantiellä palauttelin ja ajoin pitkää siivua.

Mutta mitä tässä niin valitan, itsehän tein ratkaisut talvella ja päätin satsata maastokalustoon. Kun kynnet ei riitä kuin yhteen huippulaitteeseen, piti luopua Storckista. Tai oikeammin sen rungosta ja kiekoista. Muut osathan odottavat edelleen pajalla tulevia aikoja. Tässä kävi niin, että ajattelin talvella rahojeni riittävän jonkun edullisen maantieraamin ja kiekkojen hankkimiseen. Ei riittäneet ja eikä näytä jatkossakaan riittävän. Jos joku haluaa myydä minulle halvalla (siis h a l v a l l a) runkosetin (55cm vaakamitta, brittikierrekeskiö) niin sitten ehkä. Ulkonäöllä ei ole väliä. Saa olla ruma. Kunhan ei olisi ihan mielettömän painava.

Viimepäivinä ahdistusta on nostanut myös tulevien Ruka GP 2014 -etappikisojen valmistelut. Reittien tutkiskelut, järjestelytoimikunnan kokoontumiset, materiaalien työstöt yms. ovat pitäneet maantiepyöräilyä pinnalla ja saaneet samaan aikaan miettimään omaa tilannetta ja sen hulluutta. Muutama vuosi sitten ajettiin edellisen kerran Rukalla Barents GP:n merkeissä. Silloin alla oli huippukalusto, mutta miehen kunto oli surkea. Lappu rinnassa ajamiseen meni maku, kun tuloksena oli vain tuskaa ja kärsimystä sekä pettymyksiä. Nyt kun kunto olisi hyvä, kalustoa ei ole ollenkaan.  Nyt saattaisi olla jo jonkinlaisia edellytyksiä virittää vauhtia. Mutta homma on tietysti kiinni siitä, ettei työttömällä ole yksinkertaisesti varaa hankkia kalustoa.

Kun ei jaksa koko aikaa märehtiäkään, niin olen käynyt ulkoiluttamassa itseäni sielä maantiellä. Niillä mennään mitä on. Tallissa on kuitenkin huippuluokan maastopyörä. Sekin taipuu asfaltille (kunhan ei ole ronkeli). Ajatusmaailma vain erilaiseen asentoon vauhtien suhteen ja menoksi. Katselin tuossa eilen, että kymmenkunta asfalttilenkkiä on tullut ajettua (n.600km), joista pari yli satasen rinkiä ja yksi lähes satanen. Niin paljon se on himottanut niellä asfalttia. Sama juttuhan se oli keväällä 2011 ennen kuin sain uuden maantiepyörän. Silloin ajelin 29" täysjoustolla, joten on tuolla jäykkäperällä sentään vähän helpompaa..



Kaiholla olen katsellut kavereiden ajokuvia maastosta. Tuntuu siltä, että kaikkialla muualla paitsi Rovaniemen pohjoispuolisessa Lapissa ja Kuusamossa pääsee jo täysillä nautiskelemaan maastopyöräilystä. Kuun lopulla 24.5. suunnataan Hossaan retkeilemään.  Sitä odotellessa voi käydä jumppaamassa kelirikon muokkaamilla sorateillä ja ajella sitä asfalttia.

Siitäpä tuli mieleen. Pitäisköhän käydä ajamassa Jokijärven klassikko..hmm...?





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti