torstai 20. helmikuuta 2014

Valmista tuli



Vettä ehti virrata taas läheisessä Kolvankijoessa, ennenkuin sain pyöräprojektin valmiiksi. Vaikka eihän siihen kokonaisuudessaan mennyt kuin vajaat neljä kuukautta. Projekti käynnistyi Storckin rungon myymisellä ja nyt on takana jo neljä testilenkkiä, joiden aikana ole kokeillut lähinnä erilaisia ohjaamon säätöjä. Päällimmäisin tuntemus on edelleen se, että nyt mulla on Pyörä isolla peellä.

Speksit
- runko Santa Cruz Highball Carbon L
- kiekot Funworks Atmosphere SL Comp race kehät, DT 240s navat, DT Comp race pinnat ja DT Prolock alunippelit
- kampisetti SRAM Truvativ XX QF156 175mm, rattaat Rotor Qrings 26/38
- keskiölaakeri SRAM GXP
- takapakka SRAM 1090 11-36
- ketju SRAM 1091
- takavaihtaja SRAM X9
- etuvaihtaja SRAM X9
- vaihteita käskee SRAM XO Gripshiftit, joissa myös saman sarjan lukkogripit
- jarrut Hope Race X2 evo 2012- jarrulevyt Hope Moni Mini Pro Lightweight 160mm 
- polkimet Shimano XT
- satula Selle Italia SL XC
- satulaputki Thomson Elite Inline 30.9 x 410mm
- klamppi Santa Cruzin oma

- stemmi Thomson X4 100mm
- tanko testiversiossa Easton EA30 630mm
- vaijerinkuoret shimanon metritavarasta

Tämän setupin yhteispaino 10.43kg

Muutoksia edelleen
Muutoksia tuli tehtyä rungon saapumisen jälkeenkin. Nimittäin tammikuun kiihtyvään tahtiin tipahdelleet alennusprosentit saivat raapimaan niskavilloja ja kukkaron pohjia entistä syvemmältä. Tuommoiseen runkoon kun teki mieli saada vähän häävimpi kampisettikin voimaa välittämään. Kun viimekesänä tuli investoitua X9-kampisettiin sopiviin Rotorin qringeihin, katseet kääntyivät Kimmon konsultaatiosoiton kautta SRAM/Truvativ XX-kampisettien suuntaan. Pulttijako kun on sama kuin X9-setissä ja rotorit saattaisi asentaa niihinkin. Jossain vaiheessa kävi mielessä Rotorin kampisetin hankinta, mutta näin jälkeenpäin ajateltuna hyvä näin. Nyt on nimittäin varaosahyllyssä XX-setistä irroitetut rattaat odottamassa tulevia aikoja.

Kaikenkaikkiaan tämä kampisetti-keskiölaakeri -härdelli on pyörän itse rakentavalle ensialkuun melkoinen sekamelska. Esim. tähän käyttämääni yhdistelmään ei käy kuin GXP-keskiölaakeri ja kampisetin spesifinen pulttijako 120/80 sallii nämä ko. pulttijakoon tehdyt qringit, jos sellaisia nyt haluaa käyttää. Rotorilta kun löytyy liuta erilaisia vaihtoehtoja ja alkuun saa hivenen hakea sitä oikeata vaihtoehtoa. Tietysti helpommalla selviää kun ei virittele näitä valmiita paketteja sen enempää, käyttää originaaleja kampisettejä rattaineen. Tässä projektissa ajatus oli kuitenkin se, että tehdään niitä virityksiäkin sopivasti. Samoin kantavana ajatuksena oli se, että kokonaisuudesta tulisi ensisilmäyksellä hillitty. Pintaa raapaisemalla kuitenkin alkaisi löytymään erilaisia laadukkaita yksityiskohtia.

Uudet kiekot
Viimeisin palanen loksahti kohdalleen viime maanantaina postipekan tuodessa etukiekon läpiakselin. Sen, jonka unohdin siis tilata kiekkojen tilaamisen yhteydessä. Ajelinkin ensimmäiset lenkit vanhalla pikalinkullisella etukiekolla. Mites niiden etukiekon 15mm läpiakselisovitteiden kanssa sitten kävi?

Kierteellähän ne olivat. Hiukkasen hämmentäväähän se oli, kun kaikki muut DT:n navat, minkä kanssa olin (tai kaverit olivat) ollut tekemissä olivat paikoilleen painettavaa mallia. Olisiko sitten tuo akselin halkaisijan koko sitten niin iso jo, ettei Sveitsin insinöörit luottaneet piirrustuspöydillään muuhun ratkaisuun? Niin tai näin, melkoinen hässäkkähän tuosta sovitteiden irroittamisesta syntyi. Tai ainakin minulle se muodostui sellaiseksi, kun olin ensikertaa tekemisissä tuommoisen rakenteen kanssa.

Sovitteet irtosivat vastapäivään kierrittäen. Tai ensin irtosi minun tapauksessa oikeanpuoleinen (siis ei-jarrulevyn puoleinen) sovite. Alta paljastui tämän näköinen systeemi:
Oikeasti tuo laakerin tiivisteen seutu ja akselirungon kierre oli puhdas sovitteen avattuani, onnistuin vain sotkemaan rasvaiset pinnat säätämön lattialla pyörineeseen höttöön...
Sitten alkoikin pähkiminen, että mitä seuraavaksi? Meikäläinen kun on melkoisen haluton käyttämään kovin runsasta voimaa osien irroittamisissa tai asentamisissa. Johtunee parikymmentä vuotta sitten saaduista opeista, joiden mukaan jokainen osa lähtee jollakin tietyllä systeemillä irti ilman suurempaa väkivaltaa. Tässä tapauksessa ainoa vaihtoehto oli saada tuo musta akselirunko napautettua tästä suunnasta navan läpi. Laakeri jäisi noille sijoilleen omaan kohtaansa. No milläs tämä sitten tapahtuisi?

Nykypäivänä tämän tapaiset ratkaisut ovat yleistyneet kaikissa laakeriratkaisuissa. Valmistajat myyvät sitten spesifisiä aputyökaluja varsin korkeaan kappalehintaan kotisäätämöiden mekaanikkojen riemuksi. Entiaikaan oli kierteitä ja ulosvetäjiä, nyt tarvitaan kumivasaraa ja erilaisia lyöntityökaluja. Eihän minulla ollut muuta kuin se kumivasara. Eli Sveitsin insinööri on pähkinyt asian niin, että tuohon mustaan akselirunkoon on sorvattu jostain metallilaadusta sopiva lyöntityökalu, jonka keskiosa sujahtaa tuohon mustaan aukkoon ja rungon reunaa vasten tulee riittävän leveä pyöreä lyöntiosa, jota napauttamalla (varsin rivakasti, nuo osat ovat oikeasti kiinni) akselurunko irtoaa toiseltap puolelta ulos.

Mikä avuksi?
Kahvipannu tulille ja miettimään. Katse harhaili säätämön pöydällä ja seinillä, tutkaillen sitä mitä oli käytettävissä. Radio suolsi jotain päivän mitäänsanomatonta eetteriin. Miten heveletissä tämä homma hoituisi?

Katse osui harjanvarteen. Hetkinen. Puu on ainakin sellaista ainesta, ettei sillä yleensä saa isoja tuhoja aikaan. Harjan varsi näytti sellaiselta reilut pari senttiä halkaisijaltaan, sehän saattaisi olla käyttökelpoista? Saha kouraan, 20cm pätkä pois ja mittaamaan. Ja katso: sehän oli juuri riittävän paljon leveämpi halkaisijaltaan, että siitä saisi muokattua sopivan lyöntityökalun. Veistelin moralla lyöntikepin pään hivenen kapeammaksi ja muotoilin akselirungon päädyn päälle riittävän leveän reunuksen, joka välittäisi lyöntivoimaa pitkin akselirunkoa, rikkomatta reunusta.

Ensimmäiset puolenkymmentä napakkaa kumautusta eivät tuottaneet minkäänlaista tulosta. Ilta saapui ja askarteluaika oli siltä vuorokaudelta lopussa. Jätin homman sikseen, kun en uskaltanut alkaa jo hivenen väsyneillä aivoillani enempää huseeraamaan. Niinpä nukuttu yö, muutama sähköposti ja DT:n asennusmanuaalien tarkempi tutkiminen saivat valettua lisää rohkeutta puseroon ja otin kumivasaran uudestaan kouraan. Kolmannella reippaalla kojautuksella akselirunko vihdoin löysäsi.
Harjanvarresta on moneksi!

Tässä oikeanpuolen pää, laakeri paikoillaan. Sovitekuppikin irti! Miten se tapahtui?

Miten oikean puolen sovite irtosi?
Piti aikansa pähkiä ja ryystää kahvia. Miten hitossa tuon ylläolevan kuvan laakerin oikealla puolella ollut sovite irroittettaisiin, kun se oli _kiinni_. Ei tuosta vasemman puolen päästäkään voinut millään pihdeillä ottaa kiinni. Kierteet olisivat sökönä välittömästi. Ensimmäinen epätoivoinen kokeilu oli itseasiassa ennen kuin sain akselirungon irti navasta. Nimittäin ensimmäinen ajatus oli sen puutapin kanssa, että saisin sen kiilattua niin tiukkaan tuonne akselirunkoon jolloin lukkopideillä siitä pitämällä saisi väännettyä sovitteen auki. Eihän se onnistunut, tuo alumiinirunko on niin sieleää, ettei sen ja puutapin väliin jäänyt riittävää kitkaa. Ja kuten tässä vaiheessa jo tiedetään, Sveitsin insinööri halusi akselirungon takomalla ulos. Joten mikä taas neuvoksi? Miten ihmeessä asia ratkeaisi? Pari kuppia kahvia ja tajusin sen teknisen manuaalin remmin tarkoituksen:
Kuva on teknisestä oppaasta ja tuo vasemman puolen sovite irtoaa tuossa mallissa kuusiokoloavaimella. Minun sovitteen tapauksessa tarvittiin 22mm kiintoavain. Mutta pointti tuossa on se, että tuossa remmissä täytyy olla liimapinta, joka lukitsee akselirungon paikoilleen ja tällöin sovite irtoaa. Miten hitossa ratkaisisin sitten tämän asian? Eipä tullut muuta mieleen niin pyöritin vannenauhaa kaksinkertaisesti akselirungon ympärille. Remmiksi sovelsin koirani nahkaisen kaulapannan, jonka kiristin sitten kuvan mukaisesti ruuvipenkkiin.

Ensimmäinen yritys toi vesiperän. Teippi pyörähti paikoiltaan ja panta pyöri akselirungon pinnalla. Sitten hokasin sisärenkaan roikkumassa telineen päällä ja nappasin puukolla 20cm pätkän ja pyöritin sen teipin päälle tiukaksi kitkapinnaksi. Taas panta sen päälle ja ruuvipenkkiin.Niinhän se sovite sitten suostui irtoamaan! Tosin ruhjoutuneena ja runneltuna, kun työkaluvalikoimistani ei löytynyt ohutleukaisia 22mm kiintoja, vaan homma piti tehdä normikiinnoilla, joiden leveät leuat lipsahtelivat tämän episodin aikana sata kertaa, naarmuttaen ja ruhjoen leukapinnat rujoon kuntoon...mutta pääasia, että sovitteet olivat irti! Sittenhän se ei ollut kuin pyöritellä 9mm versio tilalle, naputtaa akselirunko takaisin naparungon sisään (jälleen sai soveltaa: hylsysarjasta löytyi sopivia kokoja, joilla sai naputeltua laakerin metallirunkoa apunakäyttäen akselin paikoilleen).

Täytyy sanoa, että syvä huokaus pääsi, kun paketti oli taas kasassa, sovitteet vaihdettuna, läpiakseli kourassa ja pääsin asentamaan etukiekonkin pyörään. En tiedä olisinko valinnut tätä napamallia, jos olisin etukäteen tiennyt minkälainen savotta tästä olisi tullut. Mutta toisaalta, köyhä noituu ja soveltaa. Olisihan tämä ollut toki helpompaa, kun olisi investoinut n.250e lisää rahaa ja hankkinut vaikkapa tämän DT:n napatyökalusetin:
Ehkä tämä täytyy jossain vaiheessa oikeasti hankkia. Meinaan kaikenlainen sählääminen on ihan syvältä ja oikeilla asiaan tarkoitetuilla työkaluilla hommat tuppaavat sujumaan joutuisammin, rikkomatta mitään ainakaan sen takia, ettei käytössä ole ne välineet mitä on tarkoitettu. Rahaahan se vain on...*huokaus*.

No, loppu hyvin kaikki hyvin? No juu, paitsi että onnistuin murjomaan vasemman puolen laakerin tiivistettä sen verran, että voi ainakin odottaa sen puolen laakeriremppaa jossain vaiheessa. Sain kylläkin tuo tiivisterenkaan suoristeltua ja istumaan ihan kohtuu hyvin, mutta tuo viistossa oleva halkeama pettää jossain vaiheessa todennäköisesti ja päästää laakerikuuliin paskaa tuhoten laakerin. No, oppirahat ovat näköjään maksettava.


Tältä näyttää DT240s -naparungon sisäpinta. Siistiä jälkeä.
Siinä se lopulta on, ajovalmiina, akselia odottaen.

Testilenkkien fiilikset?
Tällä hetkellä on takana siis neljä testilenkkiä ja vaihteiden säätöjen, hiilikuitupastan lisäämisen satulatolpan ja -putken väliin sekä ohjaamon virityksen jälkeen voi sanoa, että aika lähellä ollaan jo optimia. Kokonaisuus tuntuu aivan saakelin hyvältä. Runko on todella jäykkä voimarunttauksessa, mutta kuitenkin samalla ihan miellyttävän oloinen. Ilmeisesti hivenen ohuempi satulaputki ja kohtuullisen ohueksi muotoillut satulaputken ja takahaarukan väliset putket nielevät epätasaisuutta. Toki homma kiinni myös kiekoista. Kevyet ne ainakin ovat, yhteispaino ajokunnossa (edessä 2.25" Rocket Ron, takana 2.0" Michelin talvikäytössä + sisurit) väräyttävät puntariin 3,5kg lukemat. Aika näyttää, miten nuo kehät kestävät, siitäpä ei ole kenelläkään omassa tuttavapiirissä aiempia kokemuksia. Ja muuten, se yksi tavoite minkä halusin uusille kehille toteutui. Eli että renkaan asennus olisi inhimillisempää kuin umpitiukoilla ZTR Cresteillä. Nyt jos rengasrikko sattuu, renkaan saa vaihdettuakin ilman Kuhmolaisen metsäkonekuskin paatosta.

Vaikka pyörä ei ole vieläkään mikään superkevyt johtuen aika konservatiivisista putkiosista,tuntuu peli tälläkin kokoonpanolla todella paljon herkemmältä kuin Scandal. Tokihan asia johtuu yksinkertaisesti siitä, että voima välittyy tienpintaan aika huikean paljon paremmin kuin ennen. Scandal oli mukava peli, mutta kyllähän sen keskiön seutu notkui ihan huolella verrattuna tähän. Yksi, vähälle huomiolle tuleva asia tuli jälleen todettua pakettia kasatessa: ketjun venyminen vaikuttaa ihan älyttömästi voiman välittymiseen kammilta takarattaille. Oli meinaan entinen puolitoista vuotta ajettu ketju aivan järkyttävästi venynyt (puoli lenkinmittaa verrattuna uuteen), että sekin jo yksistään vaikuttaa uudessa paketissa ajotuntumaan. Täytyy ottaa tavaksi kierrättää kahta ketjua tässä pelissä.

Ohjaamossa on tällä hetkellä karun painava alumiinitanko, joka pitää vaihtaa kevyempään. Kunhan nyt saa varmuuden siitä, onko tuommoinen lowriser-tanko se oikea vai olisiko suorempi, taakse taivutettu malli parempi. Sitäkin pitäisi vielä jaksaa testata. Ohjaamo on kohtuu hyvin mitassaan talviteille, mutta polkuajo on asia erikseen. Kevät ja kesä tulevat sitten näyttämään miltä pyörä tuntuu itse asiassa. Toivottavasti maaliskuun lopulla pääsisi vielä Oulussa testaamaan talvipolkuja.

Siihen asti ajellaan Kuusamon talviteitä ja opetellaan pyörän tavoille.


13 kommenttia:

  1. On se hieno ja tyylikäs!
    Säätämiset ja ongelmat rasittavat kamalasti silloin kun ne ovat ajankohtaisia, mutta ei niistä yleensä kauheita traumoja jää, monesti jopa oppii jotain :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon!
      Näinhän ne tekee, mutta sen verta sitä on utelias ja näemmä sinnikäksin, että jotain aina tapahtuu ja lopulta toivottavasti jotain oppiikin - ihan kuten sanoit :)

      Poista
  2. "ilman Kuhmolaisen metsäkonekuskin paatosta" :D

    Olipa likellä, ettei aamukahvit päätyneet näppäimistön sisään. Mutta, onhan tuo lopputulos HIENO!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh :)
      Mieluummin valitsen tämän vaihtoehdon kuin sen, että saa paatostaa jossain Pärjänjoen bulevardilla sääskien syöttinä takki ja kumi tyhjänä lopullisesti. Noissa kahdessa ensimmäisessäkin on ihan riittävästi tekemistä :)
      Kiitos paljon maestrolle itselleen ja odota kun näet livenä..

      Poista
  3. Hieno pyörä. Tarvitsitko joitain sovitteita, kun ajoit vanhalla pikalinkkullisella etukiekolla?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ei tarvinnut. Ihan normaali pikalinkkua syövä fox RL 29 se on, läpiakselinapaan piti vain vaihtaa 9mm sovite, että sen sai käyttöön.

      Poista
  4. Hieno pyörä!
    Olen miettinyt noiden Funworksin kehien hankkimista jonkin aikaa ja olen yrittänyt kysellä kokemuksia niistä... Kevyet kehät ne ainakin on, mutta onko ne sinusta kuinka jäykät? Antavatko periksi kovassa ja voimakkaassa polkemisessa? Toki jäykkyys riippuu myös pinnoista... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Vaikea sanoa vielä, kun ei ole ollut muuta mahdollisuutta kuin ajella talviteitä. Tuo runko on niin jäykkä verrattuna entiseen alurunkoon, että sitä keikkojen osuutta siitä kokonaisfiiliksestä on vaikea erottaa. Tuntuu kuitenkin siltä, että voima välittyy takarenkaalle todella hienosti. Suurin kysymysmerkki noissa kiekoissa on nuo kehät, kun ei niistä tosiaan ole sen kummempaa kokemusta minunkaan lähipiirissä.

      Poista
    2. Kiitos vastauksesta!
      Täytyypi etsiä vielä netin ihmeellisestä maailmasta noista kehistä lisää tietoa ja laittaa sitten tilaukseen... :p

      Poista
    3. Törmäsin jossakin keskustelusäikeessä tietoon, että Funworksin tarran alla lymyilisi oikeasti Novatec. Tiedä sitten onko näin, mutta todennäköisesti näitä kehiäkin todellisuudessa valmistaa huomattavasti pienempi joukko yrityksiä, kuin kaupallisia tuotenimiä on markkinoilla.

      Poista
  5. Onko kiekoista ja varsinkin kehistä kertynyt lisää kokemuksia?
    Samanlainen setti olisi itselläni mielessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pyörällä on ajettu nyt 2400km, josta maastokilsaa neljännes. Toistaiseksi kiekkojen kanssa ei ole ollut minkäänlaisia ongelmia, eikä mitään sellaista mikä olisi viitannut mihinkään kummalliseen. Kiekot rihdattiin n.500 ajetun kilometrin jälkeen ja pienet heitot olivat molemmissa kiekoissa, mutta ei mitään kummallisempaa. Maastot joita olen ajanut ovat suht nopeaa ja selkeätä alustaltaan. Jonkinverran on kuitenkin kivikko/juurakkoyhdistelmääkin ollut vastassa. Pyörää olen ajanut kuitenkin niin, että olen antanut surutta kaasua aina kun on siltä tuntunut. Ja on tuntunut siltä aika usein...eli takarenkaalle on kyllä annettu painetta oikein huolella. Läpiakselimallit ovat kyllä aivan ehdottomia, voima välittyy ja kiekot ovat nappisuorassa kun asennat ne paikoilleen. Vaikka keula onkin vanhaa pikalinkkumallia, paksumpi DT swissin läpiakselimallin linkku jäykistää vanhaa pumppuakin ihan selkeästi. Hankintalistalle on ruksattu 15mm läpiakselimallin haarukka, jolloin keulan kiertojäykkyyden pitäisi parantua entisestään. Kehien suhteen tällä hetkellä tilanne on se, että etukiekko on lähes nappisuorassa, mutta takana on heittoa joka pitäisi taas rihtailla pois. Heitto on aaltomaista, eli sielä on muutama pinnapari löystynyt ja kehä on antautunut muutamia millejä. Isoin heitto on 3-5mm luokkaa. Ajaa pystyy ei siinä...mutta heitot osoittavat juuri sen mitä itse pohdin: kun runko ja voimansiirto sekä navat ovat kiertojäykkää sorttia, kehät ovat ne jotka väkisinkin ottavat sitä voimaa eniten vastaan. Ja tällaiset kevyet mallit ovat siinä rajoilla, että mitä ne lopulta kestävät. Toistaiseksi siis ihan hyvät kokemukset, mutta kesä osoittaa lopulta miten kiekot kestävät. Eiköhän nuo Syötteen maastot tule asiaa valaisemaan, täytyy suunnata sinne lähiaikoina ajamaan.

      Poista
  6. Kiitos vastauksesta. Lukemani perusteella uskallan hankkia kyseiset kiekot.
    Blogissasi on paljon mielenkiintoista luettavaa ja katseltavaa.

    VastaaPoista