sunnuntai 29. syyskuuta 2013

Vesan Spesiaali

Tämän päivän ohjelmassa oli ajoretki Kuusamon pohjoisosien jylhiin maisemiin. Sovimme viikolla kohtauspaikaksi Virkkulantien alkupään. Luetun ymmärryksessä oli meikäläisellä häikkää ja kurvailimme Rukan marketin pihaan aamusta. Onneksi reittimestari Vesa kävi patistelemassa porukat vielä hetkiseksi autoihin ja ajelimme reitin alkupäähän.


Virkkulantieltä Käylään
Lähdimme 10 maita ajamaan kohti Konttaista pilvisessä kelissä ja muutaman asteen lämmössä. Tällä kertaa emmme nousseet kuitenkaan Konttaista ylös, vaan reittimestari komenteli kääntymään vasemmalle päivän ensimmäisen soratien alkupäähän. Suuntasimme Purnujärven ja Kantojärven väliselle kannakselle, joka johti lopulta Juumaan menevälle asfalttitielle.

Alkukilometreistä lähtien maisemat olivat kohdillaan

Säkkilänjärven eteläpuolella kurvailtiin muutaman kilometrin kieppi sorateitä, suunta pidettiin kuitenkin Juumaa kohden. Kunnes otettiin käännös vasempaan Säkkilän suuntaan. Porukka ajeli hyvällä fiilingillä ja nautiskeli ruskan viimeisistä väreistä. Nousuntynkääkin oli tarjolla joten koneet saatiin mukavasti peruslämpöön. Jatkoimme Säkkilästä melkosen suoraviivaisesti kohti Käylää. Kylä uinui Kitkajoen virratessa Korpihovin kulmilla kohti itää. Samaan suuntaan jatkoimme mekin.
Kohti Säkkilän kylää
Kitkajoen virtaa Käylässä

Lyhyt paussi ennen jatkoa
Kohti Oulankajokea
Koko kesän on luettu paikallislehdestä, kuinka heikossa kunnossa Liikasenvaarantie on. No nyt ei ollut, sillä torpparinasfaltti siivitti porukan menoa, tien polveillessa mukavasti ylös ja alas. Huikeata sorabaanaa!

Priimaa torpparin asfalttia
Loppuvauhdit saatiin laskeuduttaessa kohti Oulangan kanjonia, pudotusta tuli reilusti toista sataa metriä heti kerralla. Jatkoimme luontokeskukselta tutkimusaseman ohi, kunnes käännyimme oikealle kohti Mataraniemeä. Sen länsipuolelle, rantapenkereen päälle avattiin kesällä helposti saavutettavissa oleva tulentekopaikka. Tarkoittaen siis sitä, että sinne on kohtuullisen kätevä tulla esim. vanhusten tai vaikkapa rullatuolilla liikkuvien luonnon ystävien nauttimaan Oulankajoen ainutlaatuisesta luonnosta.
Oulangan tutkimusasema
Oulankajoen kuohuja Mataraniemessä
Vain askel..
Mäntyjen luonnonpönkät
Sinne virtaa Oulankajoki, kohti itää..
Melojat lähtivät reissuun
Kuukkelit lensivät tulipaikan oksille tutkimaan kattausta...
...joka oli kyrsää tietenkin. Oliskohan kelvannut..?
Reittimestarille ainakin kelpasi, niinkuin kaikille muillekin.
Oli muuten huippuhieno tulistelupaikka!
Posse potretissa, reittimestari jumppasi jo makkaraähkyä vähemmälle.
Pullakahvien kautta kiikkumaan mäkeä!
Reilun puolen tunnin tulistelupaussin jälkeen lähdimme takaisin luontokeskukselle. Sielähän piti nimittäin käydä juomassa päiväkahvit. Kun kerran otettiin kahvia, niin osa possuista otti myös munkkia. Kasilenkin hengessä. Sen jälkeen olikin sitten lähteä punnertamaan kanjonista ylös! Mäkeä meinaan riitti kotitarpeiksi asti koko loppumatkalle. Jälkikäteen tuli todettua, että moinen urakointi on keskimäärin helpompaa kun on hyvässä kunnossa. Ei sieltä kadunmies olisi tullut muulla kuin moottoriavusteisella ajoneuvolla. Kanjonista aina Ruoppiharjun tasalle ja sieltä etelään kohti Juumaa sisältää arviolta 5km lähes yhtämittaista kiipeämistä. Ei taida tästä pitäjästä löytyä toista samanlaista paikkaa. Mutta mäki nousi ja porukka oli hyvällä syysretkituulella. Juttua piisasi ja maisemiakin ihasteltiin. Aina kun se mäki pikkaisen helpotti.
Esan johdolla lähdettiin Liikasenvaarantieltä Ruoppiharjun tasalta kohti Juumaa. Tuonne montun pohjalle kun laskettiin, sen jälkeen kiivettiin ja kiivettiin ja...mahtavaa!
Huh huh mitä mäkeä! Pieni tauko teki hyvää.
Tästä eteenpäin tiepohja oli laskuvoittoisempaa, tosin jokunen nousu oli edelleenkin kiivettävänä tyypilliseen koillismaalaiseen tapaan. Tasamaata kun täällä ei ole juuri missään. Suopavaara taisi olla viimeinen kinkama, josta laskettiin vauhdikkaasti Liikasenvaaran ja Juuman väliselle soratielle Yli-Juumajärven rannoille. Tällä kertaa ei lähdetty enää Jyrävän suuntaan, vaan suuntasimme Juumantielle ja kohden Konttaista. Tässä kohtaa ajettiin päivän pisin asfalttipätkä, kaikkiaan n.7-8km aina Säkkilänjärven tasalle. Eli sinne, mistä ajelimme aamulla Käylään. Nyt käännyimme etelään ja yllätys yllätys, edessä oli mäkeä! Yhteensä 3km mahtavaa soratienousua, välillä kiristyen välillä hivenen helpottaen. Kokelinpa itse siinä kohdassa, missä iskussa kroppa on ja ajoin alusta lähtien ns. sykkeellä. Hyvältähän se vaikutti, kone hyrräsi ihan mukavasti ja jalat tekivät töitä. Viikon huilailut kovan viikon jälkeen olivat tehneet terää. Tuntuu kyllä hyvältä, kun on hyvässä kunnossa. Niin usein mäennousu on tuottanut minulle tuskaa. Ei se edelleenkään ole ihan helppoa, mutta kyllä nyt on ihan eri tavalla potkua kuin koskaan ennen. Reenaus on kannattanut!

Reitti kulki viimeisen pitkän mäkipätkän jälkeen Iso Kumpuvaaran eteläpuolitse kohti Virkkulantietä. Karhunkierroksen reittikin kulki tämän tien poikki. Tuo pätkä Konttaiselle onkin yksi hienoimmista maisemallisesti.
Rosalla riitti fiilistä kuten aina o/
Sieltä se Konttainen alkoi jälleen häämöttää
Kaveria ei jätetä!
Olin sielä minäkin..ilme on todella nerokas :)
Trio kasassa
Kuten aina, kaikki reissut tulevat päätköseensä. Vielä saimme nautiskella vauhdin hurmasta, kun posoteltiin Konttaisen nousu tällä kertaa laskien alas. Ja olihan se haipakkaa! Vajaa seittemänkymppiä oli mittarissa ja vesi valui silmistä. Huippuhauskaa! Viimeiset kilometrit otettiin sitten rauhallisemmin, suu virneessä. Tehokasta ajoaikaa tuli 3h 20min ja matkaa kertyi 73km. Reittimestarin mittarit kertoivat nousua olleen n.760m. Ihan napakka määrä siis!

Tässä mäessä on kärsitty niiiin monta kertaa! Mutta nyt pääsi kokemaanvauhdin hurmaa, taisi siinä 68,5kmh vilahtaa mittarissa. Ihan hyvin 2.25 tuumaa leveillä renkailla varustetulla maastopyörällä!

Reissu meni kyllä omalla kohdalla ihan kirkkaasti ajokauden kärkikastiin. Hyvässä seurassa ja hienoilla reiteillä on mahtava ajaa. Sitten kun on vielä hyvässä ajokunnossa, hommasta nauttii vielä enemmän. Kiitos ajokavereille, eiköhän oteta tämä ensikaudella uusiksi!?


maanantai 23. syyskuuta 2013

Sora-ajoa, leireilyä sekä menestyvien urheilijoiden valintoja

Parin viikon aikana on tullut ajettua n.350km maastopyörää sorateillä ja poluilla. Kroppa onkin täydellisen väsynyt ja nyt on palauttavan viikon aika. Kummallista, kuinka fysiikkansa laittaminen koetukselle on jopa mukavaa, kun on fyysisesti hyvässä iskussa. Sepänheimon Antin motto "epämukavaa, sepä mukavaa" on monta kertaa toteutunut!

Kotiuduin eilen Pohjois-Suomen Pyöräilyn syysleiriltä, joka pidettiin Lapin Urheiluopisto Santasportissa, Rovaniemellä. Leiriä edelsi kiivas viikko yksityiskohtien valmisteluissa. Leirin yhteydessä pidetty yhdistyksen syyskokouksen vaati omat valmistelunsa leiriohjelman eläessä vielä viime metreille pienemmissä yksityiskohdissaan. Tämmöiselle varmistelijalle homma meinasi käydä jo stressaavaksi. Siksi pitikin käydä ajamassa leiriä edeltävänä torstaina 134km maastopyörällä ja 4km patikointia siihen päälle. Työnantaja nimittäin tarjosi reissun Posion Riisitunturille virkistyspäivän merkeissä. Muut menivät sinne bussilla, mutta hullu lähti hinkkaamaan maastopyörällä asfalttiteitä pitkin Riisille ja takaisin. Maastopyörällä siksi, että viimeiset kilometrit olivat raffimpaa soratietä. Tulipahan tuuletettua pääkoppaa kunnolla noin 6,5h ajan, erityisesti paluumatkalla kinnaten parhaimmillaan 11% kulmalla olevaa asfalttimäkeä vastatuuleen...Töissäkin oli tiivistä meininkiä, joten eipä tarvinnut liiemmin ihmetellä unen saantia pävien pääteeksi.

Sorasyötteen sykettä
Reissu Tähtisadeajoihin jätti hivenen jossiteltavaa, vaikkakin Jyväskylän viikonloppu olikin kokonaisuutena oikein onnistunut. Seuraavan viikonlopun Sorasyöte -sora-ajotapahtuma tarjosi hyvän mahdollisuuden testata uudemman kerran sora-ajokuntoa mäkisellä Syötteen alueen 64km reitillä. Lähdinkin alusta lähtien ajamaan reilusti sykkeellä, ulosmitaten syksyn harjoittelua. Hyvinhän se onnistuikin, sillä taisinpa saapua takaisin Syötekeskukseen 11. ajajana n. 35-40 kuskin joukosta. Sykemittariin kirjauitui keskisykkeeksi 165 ja maksimit kävivät lukemissa 184. Aikaa kului 64km reitillä 2h 32min (kärkimies 2h 13min) , joten tyytyväinen saatoin olla päivän kulkuuni. Viikkoa aiemmin tuntemukset olivat samansuuntaisia, harmi vaan kun oli kaikenlaista ylimääräistä häslinkiä ajoa sotkemassa.

Pääasia kuitenkin, että sain osoitettua itselleni edistymiseni tässä lajissa ja että mies on oikeasti hyvässä syyskunnossa. Syötteen soratiet ovat vaativia, nousumetrejä kertyi tuollekin reitille n.1000m, joten kyllä sielä töitä sai tehdä tosissaan. Iso-Syötteen, Mustarinnan ja Pikku-Syötteen nousut olivat kolme kovinta palaa purtavaksi. Kun näiden piikkien välilläkin kiivettiin tasaisesti niin saihan taas kaivella sisäistä mäkikaurista koko rahan edestä.

Tässä valmistautumassa starttiin Käkelän Vesan vierellä

Mäkeä riitti kiivettäväksi...
OTC:n 08-lenkkiläiset järjestivät tapahtuman toisen kerran Pyörä-Suvalan ja Hotelli Pikku-Syötteen tukemana. Näyttää siltä, että tapahtuma saa jatkoa. Soratieajaminen on jonkinlaisessa nosteessa maailmalla ja Suomessakin aletaan pikkuhiljaa ymmärtää, että meillä on maailman parhaat soratiet aivan käsiemme ulottuvilla. Kun fasiliteettejakin on tapahtumien järjestämiseen niin miksipä ei kannattaisi järjestää tämmöisiäkin tapahtumia pyöräilyn ystävien nautiskeltavaksi? Kuusamossa aiemmin alkusyksystä ajettu GG Kuusamo 2013 tapahtumakin osoitti, että perinteisille maantie- ja maastopyöräilyn rinnalle kaivataan "uudenlaisia" ajomuotoja. Soratieajo aka gravel grinding on juurikin sitä.

Pohjois-Suomen Pyöräilyn syysleiri
Kun kokovartalomaitohapot oli saatu palauteltua, olikin aika suuntailla ajatukset kohti PSP:n syysleiriä. Sitäkin tuli suunniteltua melkein vuoden päivät ennen kuin päästiin varsinaiseen leiriviikonloppuun. Kiitos Santasportin/ Cycloksen Lieven De Rycken ja Santasportin Krista Hyvösen, saimme toteutettua kautta aikojen parhaimman leiriviikonlopun koko Pohjois-Suomen Pyöräilyn historiassa. Näin uskallan nyt lausua, kuunneltuani kiittäviä kommentteja leiriläisiltä.

 
Lapin Urheiluopisto Santasport tarjosi loistavat puitteet, laadukkaan majoituksen ja erinomaisen ruokahuollon 20:lle juniorille ikäryhmissä 5-17v. ja 20:lle aikuiselle noin parikymppisestä aina reilusti master-ikäisiin asti. Ohjelmassa oli mm. keilailua, uintia, makkaran paistoa, sisärata-ajoa, rapupalloa, norsupalloa, loikka yms. viestejä, seinäkiipeilyä, Funparkkia, maastopyöräilyä, Ounaksen Pyörä-Poikien järjestämä maastokilpailu, soratieajelua....ja yhdessä oloa, tuttujen tapaamista sekä kuluneen kauden kertausta. Kaikkea sitä mitä pyöräilyn ystävät voivat toivoa, riippumatta siitä millä motiiveilla tässä hommassa on mukana. Sekaan mahtuivat niin kilpailijat, huoltajat kuin enemmän elämstä jo nauttineet pyöräilyn ystävät. Saimme myös näytettyä Santasportin urheilijoille, liikunnan harrastajille, kurssilaisille sekä henkilökunnalle että hyvällä yhteishengellä voidaan tehdä suuriakin asiota. Tekemisiämme seurattiinkin varsin kiinnostuneena ja hyvä niin!

Rosa Törmänen ohjasi lauantai-aamun hallivuoron toimintaa
 
OTC:n Konsta Soini osoitti mistä Pohjoisen poika on tehty: rapupallossa kaksi maalia pj:n selän taakse, viestissä kaikki jaksaminen peliin selkävaivoista huolimatta, olo hämärän rajamaille, hetken huili ja taas mentiin siinä missä muutkin ja tekniikkarata sujui loistavasti. Muutama tunti myöhemmin leirin xc-kisan toinen sija M12 sarjassa. Loistavaa esimerkkiä Konstalta!

Pohjois-Suomen Pyöräily ry:n vuotuinen syyskokouskin mahtui leirin ohjelmaan. Kokouksessa käytiin läpi mm. yhdistyksen tulevan vuoden toimintasuunnitelma ja budjetti. Taas on selkeät sävelet, miten tulevalla kaudella 2014 edetään. Kokousväki keskusteli rakentavasti ja perusteellisesti asioista ja näin saatiin erilaiset näkemykset kuuluville. Aivan loistavaa yhteispeliä siinäkin suhteessa.

Perinteisesti syysleirin yhteydessä palkitaan myös kaudella parhaiten menestyneitä PSP:n jäsenseurojen (Oulu Triathlon & Cycling, Ounaksen Pyörä-Pojat, Cyclos Kuusamo, Kiimingin Riento, Oulun Tarmo, Nivalan Pyörärinki ja Alatornion Ahjo) jäseniä. Ehdolla oli jälleen todella hienosti menestyneitä Pohjoisen Suomen kuskeja eri sarjoista. Yksi oli kuitenkin lopulta perusteellisen keskustelun jälkeen yli muiden:

Ounaksen Pyörä-Poikien N16-sarjassa kaudella ajanut Iina Väyrynen valittiin ansaitusti Pohjois-Suomen Vuoden Pyöräilijäksi.

Puheenjohtaja luovutti PSP:n Vuoden pyöräilijän palkinnon ansaitusti Iina Väyryselle.

Tässä komea lista Iinan kuluneen kauden saavutuksista:

Maantiepyöräily:
- aika-ajo SM-kulta
- maantieajo SM-kulta
- joukkueaika-ajon SM-kulta

Maastopyöräily:
- XC SM kulta

Ratapyöräily:
- 2km aika-ajon SM-kulta
- 500m:n aika-ajon SM-hopea N18 sarjassa
- 500m:n aika-ajon SM-hopea N16 sarjassa

- Kultainen Kampi rata-ajon 1. N16 

Nuorten Olympiafestivaali Hollannissa
-tempoajo 54. sija 
-maantieajo 48. sija (maalissa samalla ajalla voittajan kanssa)

Kun pakettiin lisätään fakta, että Sodankylästä on aivan jumalattoman pitkä matka jokaiseen kilpailuun, ajo-olosuhteet ovat ne mitä Suomen Lappi kulloinkin sattuu tarjoamaan (pakkasta aivan törkeästi ja lunta vähintäänkin riittävästi) niin jokainen voi miettiä mitä tuollaiset saavutukset vaativat?

Sitoutumista, vahvaa tukijoukkoa, lahjakkuutta ja periksiantamattomuutta.


Vahvoja esityksiä muiltakin
Syyskokouksen väki toi esille muitakin huikeita saavutuksia. Vuoden tyttöpyöräilijäksi valittiin OTC:n N12 -sarjan Jenni Karvonen ja vuoden poikapyöräilijäksi valittiin OPP:n M12-sarjan Niko Heikkilä, plakkarissaan roppakaupalla SM-kultamitaleita ja Kultaisen Kammen voittoja. Nämäkin valinnat herättivät keskustelua, lähinnä tyttöpyöräilijän valinnan osalta. Kun vaihtoehtona Jenni Karvosen valinnalle oli myös OPP:n Lumimaaria Ojala, kolminkertainen SM-kultamitalisti. Jenni oli kuitenkin parempi keskinäisissä kilpailuissa ja se ratkaisi valinnan.

Mistä tämä kertoo? Siitä, että Pohjois-Suomessa tehdään laadukasta juniorityötä ja mukana on runsaasti nälkäisiä nuoria, taustallaan uutterat perheet tukemassa lapsiensa harrastamista. Seuroissa on riittävästi aktiivisia toimijoita, jotka laittavat itsensä likoon näiden junioreiden edestä. Lisäapu ei liene kuitenkaan pahitteeksi tässä suhteessa, seurojen tulee huolehtia omalta osaltaan siitä, etteivät aktiivitoimijat väsy.

Vanhemmissakin ikäluokissa löytyi mahtavia urheilijoita. OTC:n Kainuun vahvistus Kusti Kittilä oli ihan loppuun asti ehdolla PSP:n vuoden urheilijaksi. Kittilän mukaan tulo muutama kesä sitten maastopyöräilyn ja toisinaan maantiepyöräilynkin puolelle ei ole jäänyt keneltäkään huomaamatta. Sprinttihiihtoon erikoistunut urheilija on osoittanut, että happi virtaa ja lihaskuntoa löytyy yllin kyllin. Kun lajien salat tulevat kokemuksen kautta entistäkin paremmin hyödynnettyä, niin tulemme näkemään kovaa jälkeä tulevinakin vuosina. Tämän kesän Jämi84:n kolmos-sija parhaana suomalaisena oli hyvä osoitus miehen voimavaroista ja kyvyistä.

Eikä pidä unohtaa muitakaan Pohjois-Suomalaisia vahvoja menestyjiä. Menestystä on tullut niin maastopyöräilyn kuin maantiepyöräilyn puolelta. Osa edustaa muualla toimivia seuroja ja tiimejä, mutta kaikkia yhdistää pohjois-suomalaiset juuret. Esimerkkeinä voidaan mainita vaikkapa maastopyöräilyn XCM-maestro, kaksinkertainen SM-mitalisti Kyösti Soini OTC, moninkertainen SM-mitalisti, niin maastopyöräilyn, cyclocrossin ja maantiepyöräilyn spesialisti Juha Kangaskokko OTC/CC Picaro ja naisten eliten kortteliajon SM-kultaa voittanut, Cycloksen kasvatti Rosa Törmänen Hypy/AHH Cycling Team. Marko Törmänen ja Jarmo Ollanketo loistivat parapyöräilyn maailman luokan urheilijoina lajin suurimmissa arvokisoissa laittaen itsensä likoon huikealla tavalla.

Tapahtumajärjestelijöiden puolelta mainittakoon Krossikommuuni, joka on luonut suomalaisittain erittäin korkeatasoisen maastopyöräilytapahtuman yhdessä Syötteen yrittäjien ja muiden tukijoidensa kanssa. Vajaat 300 maastopyöräilyn ystävää eivät voi olla väärässä, Syöte MTB on tullut jäädäkseen! Samoin Krossikommuuni pyörittää parasta aikaa loistavaa keskiviikkokrossien sarjaa Oulussa, homman huipentuen 12.10.2013 Oulun Heinäpäässä ajettaviin Oulun avoimiin CX-kisoihin. Saa muuten lajin SM-kisat olla tarkkana, etteivät jää osallistujamäärässä toiseksi ja tasokin on kärjen osalta timantin kova. Peräosastolta kuuluu sitäkin enemmän asiaan kuuluvaa korinaa, itsekin sielä tulen taas naama virnistyksen sekaisessa irvistyksessä krossaillen. Ja tähän taas se Antin motto!

Sitten meillä on huikean hieno harrastajien kirjo eri paikkakunnilla. Useimmiten he ovat niitä, jotka keksivät mitä kummallismpia tempauksia ja sillä tavoin rikastuttavat niin omaa, kuin koko pyöräily-yhteisön toimintaa. Kuusamossa, Kajaanissa, Oulussa, Rovaniemellä jne. sattuu ja tapahtuu kaiken aikaa. Välillä sattuu ihan oikeastikin, kun vauhti ylittää taidot ja tuurikin jossakin vaiheessa loppuu. Mutta sieltä vaan noustaan uudestaan ylös, nuollaan haavat ja taas mennään. Tuhansia ja taas tuhansia kilometrejä on kulutettu ja satoja tunteja vietetty harrastusten parissa. Yhteisenä tekijänä rakkaus pyöräilyyn ja sen mitä erilaisimpiin ilmenemismuotoihin.

On etuoikeus olla mukana tällaisessa suomalaisittain todella marginaalisen lajin ja sen ilmenemismuotojen muodostamassa symbioosissa, joka elää ja hengittää sitkeästi. Seassa on individualisteja, maailman parantajia, hörhöjä, äärimmäisiä kilpailijoita, liian pitkänmatkan pyöräilijöitä, joita voi luonnehtia tietyllä tavalla hulluiksi (kaikella rakkaudella) ja tiesi mitä. Välillä maan alla, välillä reilusti kirkkaissa valoissa. Ehkäpä se on tämä pohjoisen sitkeä ihmisluonto, joka pitää huolen siitä, että olosuhteet ovat vain varusteiden säätämistä edellyttävä muuttuja ja niihin osataan myös sopeutua.

Vaikka edessä ovatkin vielä Rokua MTB 5.10. ja Oulun avoimet CX-kisat 12.10. voi jo tässä vaiheessa kiittää kaikkia pohjoisen pyöräilyväen ihmisiä kuluneesta kaudesta. Yhdessä me pärjäämme ja yhteistyötä tekemällä kehitymme. Näytetään jatkossakin esimerkkiä omalla toiminnallamme ja nautitaan rakkaasta lajistamme!

Muihin PSP:n leirin kuviin pääset täältä 

maanantai 9. syyskuuta 2013

Syksyn avaus Tähtisadeajoissa

Tähtisadeajot on syksyn tapahtumien kotimainen helmi. Tapahtuma ajetaan Nyrölän kallioplanetaariolta lähtevällä soratie/maastopolkureitillä, kiemurrellen lähialueen asutuksen lomassa, piipahtaen useassa kohdassa pihapiirien sivuitse. Reitin varrella on ihmisiä on katsomassa ja kannustamassa ja tapahtuman järjestelyt pelaavat hienosti. Reittivaihtoehtoina olivat tällä kertaa 34km:n ja 64km:n reitit. 600km matkustamisen jälkeen pidempi versio oli itsestäänselvyys. Mukana oli vajaat 300 kuskia, joten hienosti oli lämmin ja aurinkoinen sää kerännyt porukkaa ajamaan.

Pidempi reitti ajettiin kahdessa osassa. Ensimmäinen kierros oli muutaman kilometrin pidempi kuin toinen, mutta perusrunko oli molemmissa sama - paljon kumpuilevia sorateitä, tämän vuoden painoksessa ehkä enemmän maastopolkua kuin ennen. Molemmat kierrokset sisälsivät Ilomäen lyhyen, mutta todella kipakan asfalttinousun. Järjestäjä mainostaa nousua 17% kulmalla ja ei se varmaankaan kauas heitä totuudesta. Toki noustavaa on muuallakin, tarkkaa kokonaismäärää en tiedä, mutta ihan riittävästi sitä kuitenkin on. Kuusamon maastoihin verrattuna nousut ovat lyhyitä ja teräviä ja töitä saa tehdä koko rahan edestä. Alaspäinkin onneksi tullaan ja huippunopeudet nousevat kärkimiehillä reilusti yli 70kmh. Itse kellotin 64kmh huiput ensimmäisen kierroksen alkuhurmiossa.Maastopyörällä aika reipasta vauhtia!

Kisan kärki oli täynnä kotimaisia kärkinimiä ja kahdenkymmenen parhaankin joukkoon ajaminen vaati jo kovaa ajokuntoa ja hyvää ajopäivää. Tuumailin ennen starttia, että jos pystyn ajamaan puolisentuntia reissukaverini Ovaskan Kimmon loppuajasta, niin sillä oltaisiin jossakin 30-40 sijan kieppeillä. Samalla puristettaisiin reilusti omaa vuoden 2011 loppuaikaa paremmin. Tosin reitit eivät olleet samanlaisia (nyt 4km pidempi reitti) ja siinä mielessä vertailua ei voi tehdä. Mutta suurinpiirtein näin.


Haipakkaa
Startti tapahtui klo 11 ja itse ryhmityin lähdössä neljänteen riviin heti kuuman ryhmän taakse. Pokerina vaan hakemaan paikkaa sopivilta pelipaikoilta. Ennakko-odotusten mukaisesti ensimmäiset kilometrit olivatkin melkoista haipakkaa. Johtoauto veti vapaan vauhdin alkuun, jonka jälkeen kärkiryhmä iski kaasun samantien pohjaan. Noin 25 kuskin ryhmä erkanikin omaksi porukakseen ja karkasi tasaisesti muulta ryhmältä. Sain hyvän startin ja puskin itsekin sillä mielellä, että polkupätkille tultaisiin hyvissä asemissa. Pari vuotta sitten arkailin turhaan ja olin sitten pussissa hitaampien takana. Tälläkertaa lähdin metsäosuudelle kärkiryhmän takana olevassa porukassa. Sykelukemia en uskaltanut vilkaistakaan, sen verran rajusti oli pisteltävä menemään.

Kuvat: Lasse Vuori
Kärkiryhmä alkukilometreillä, sen takana kaksi kuskia ja sitten minä letkan keulassa

Tässä vaiheessa kärkiryhmän takana hyvissä asemissa, kuvassa vasemmalla

Soratie- ja asfalttipätkät ovat tuolla seudulla kumpuilevia. Tasaista osuutta ei ole oikeastaan lainkaan. Tämähän sopii Kuusamon miehelle, meillä kun on hyvin vastaavantyyppistä profiilia. Tällaisen tiestön ajotavassa on ihan omanlaisensa systeemi: edessä olevaan ylämäkeen ajetaan vauhdilla, hyödyntäen edeltävän alamäen mahdollistamaa kyytiä. Jos mäki on lyhyehkö, sanotaan nyt vaikka 20 polkaisua juurelta laelle, niin vauhti pyritään säilyttämään ja pusketaan mäki ylös isoilla tuumilla voimaa reilummin annostelemalla. Miksi jättää hyödyntämättä edellisen alamäen vauhtia ja toisaalta miksi hukata vauhtia riplaamalla pienempää vaihdetta pesään heti mäen alussa? Näin vaan tuntui yllättävänkin moni ihan kokeneistakin ajajista tekevän. Turhaa vain haaskata energiaa moiseen asiaan.

Ei mennyt kuin..
Metsätaival meni hyvin. Kasassa oli ryhmää, joka ajoi reippasti. Soramäkiin pikkaisen taivuin, mutta polulla sain taas selät kiinni. Tultiin alamäkeen polkuosuutta, joka jatkui oikealle metsäautotielle. Joku leikkasi kurvissa editse, koetin vaihtaa isompaa vaihdetta kiihdytykseen huomatessani, että ketju oli tipahtanut edestä keskiön päälle. Ilmeisesti olin kääntänyt alamäkiosuudella etuvaihtajan kiertovahtajasta niin, että ketju oli tipahtanut isolta rattaalta pienelle ja polun epätasaisuudet saivat ketjun tipahtamaan sitten kurvissa kokonaan pois. Se juna meni.Takaa tuli seuraava porukka ja pääsin siihen mukaan. "Rahoitu, älä jää märehtimään. Sykettä peliin! Aurinko paistaa! Hyvin se menee!"

Homma jatkui ja kilometrit etenivät. Nautin reitistä. Koko ajan mielenkiintoista ajettavaa ja vaihtelua. Poluilla kulki hienosti. Joku tuli selän takaa paremmalla jalalla ohi, jotkut selät tulivat taas minua vastaan. Kunnes älysin jotain tapahtuneen. Ihan kuin satula valuisi alas? Ei ole totta. Enkö kiristänytkään klamppia kunnolla??

Tässä kohtaa pieni selitelyosio: Jo Levi24:ssa oli käynyt samalla tavalla. Vauhdikkaissa röykkyisissä alamäissä satula valui jossain vaiheessa vuorokautta ja jouduin sen nostamaan ylemmäs tauolla. Reissun jälkeen hivasin hammastahnaa satulaputken ympärille ja kiristin klampin pultin momenttiin avaimella. Syöte MTB:ssä se pysyikin paikoillaan, eikä seuraavinakaan viikkoina tapahtunut muutoksia. Kuukausi myöhemmin päätin nostaa satulaa maastoasetusta hieman ylemmäksi, Kuusamon soratieajoa ajatellen ja löysäsin kiristykset. Jälleen oli liian kiire ja kiristin kuusiokolopultin rannemomentilla. Poikkihan se meni. Milloin sitä ottaa jotain oikeasti opiksi? Ei näköjään milloinkaan. Miljoonalaatikosta löytyi 13mm pultti ja mutteri, joilla sitten kiristin klampin. GG Kuusamon 140km meni ongelmitta ja asia unohtui.

Eikä varmaankaan asiassa olisi ollut mitään ongelmaa nytkään, mutta kun...pyörät pakattiin Kimmon autoon ilman etukiekkoa ja satulaa. Siinä vaiheessa, kun irrotin satulaputken ensimmäisen kerran kuivahtanut ja pitävä hammastahna levisi putken pinnasta. Kun kasasin pyörän sitten ajokuntoon ennen starttia, en älynnyt hivasta uutta tahnaa putken pintaan. Olisi meinaan ollut siinä Kimmon työkalupakissa ihan sitä varten. Kiristin ei sitten pitänyt putkea paikallaan kun polkurytinöissä sitä painetta ruhoni satulalle antoi.

Ajetaan nyt kumminkin
Eihän siinä vaiheessa sitten voinut muuta kuin sinnitellä menemään. Oma vika ja asia olisi pitänyt hoitaa etukäteen toisin. Vitosen osa voi pilata kaiken, mutta syyllinen löytyy peilistä. Toisaalta asiahan hoitaminen siinä ajon lomassa olisi vielä ollut hieman helpompaa, kun olisin varannut kaksi 13mm kiintoa takataskuuni kaiken varalta. Mutta kun se satulaputki nyt oli aiemmin pysynyt paikoillaan...nyt niitä ei ollut ja avaimia piti sitten kysellä järjestäjän risteysvahdeilta ja huoltomiehiltä alvariinsa. Parhaimmillaan sitä kaiveltiin jonkun katsojan talon autotallista. Kertaalleen autosta 20m reitin sivusta, kuitenkaan sieltä löytymättä. "Oli se täällä mutta ei ole näköjään enää?". No eihän siinä muuta kuin ystävällisesti vaan kiitoksia kaikesta huolimatta avusta, mitä siinä kiukuttelut auttoivat. Yllättävän tyynenä säilytinkin mieleni ja päätin keskittyä vain ajamaan niin hyvin kuin jaksoin ja osasin. Selkiä tulikin aina silloin tällöin vastaan ja sijoitukset kohenivat. Kunnes taas ajettiin BMX-asetuksella...

Viisi kertaa piti pysähtyä kaiken kaikkiaan huoltohommiin. Viimeisellä kerralla vedin pultin niin tiukalle, että pelkäsin sen jo katkeavan. Edessä oli enää muutaman kilometrin asfalttiosuus ja käännös Ilomäestä alkavalle muutaman kilometrin loppulenkille. Sainkin tuon lopun sujumaan kaikesta huolimatta hyvin ja Ilomäenkin puskin ihan hyvällä asenteella ylös. Kolme kuskia sain vielä noukittua sillä pätkällä ja kun maalimäkeenkin ohitin vielä yhden kuskin niin lopusta jäi kuitenkin hyvä maku.

Järjestäjätkin istuvat, kun Kaakinen tulee Ilomäkeä ylös! Tuo selkä tuli muuten vielä kiinni ja kaksi muutakin o/

Loppuaika oli 2.54,48 ja sijoitus 59. Mahdollisuudet olivat siihen tavoitteeseen jonka asetin: puoli tuntia Kimmon perässä, jolla oltaisiin oltu 2h 45min. vauhdissa. Itseasiassa luulen, että tuostakin olisi menty vielä kymmenisen minuuttia vauhdikkaammin, jolloin sija olisi pyörinyt sielä 30-40 paikkeilla. Mutta jos on jos ja lehmätkin lentää.

Pitkä matka joka kannatti
Kaikesta ylimääräisestä huolimatta reissu kannatti ehdottomasti! Kunpa muutkin kuusamolaiset harrastajat ja ylipäänsä pohjoisen kuskit laajemminkin rohkaistuisivat kokeilemaan Tähtisadeajoja. Erityisesti Kuusamon maastoihin ja tiestöihin tottuneille reitit sopivat erinomaisesti. Maastopolut ovat helpohkoja ja tiet mukavan kumpuilevia. Tapahtuma on hyvin järjestetty, reittiopasteet toimivat erinomaisesti ja kaikki vaan yksinkertaisesti toimii. No yksi miinus pitää antaa. Se numerolappu olisi ollut mukava muisto. Nimittäin nyt se piti jättää ruokailuun pantiksi. Pari vuotta sitten sen sai mukaan ja tuossa se on viereisellä seinällä mukavana muistona tapahtumasta. Pieni juttu, joka toimii myös markkinointikeinona: monet kerrat on numerolappua esitelty kavereille ja kerrottu mistä se on peräisin.

Että seuraavalla kerralla lappu mukaan muistoksi jokaiselle, eikös niin?

Tulokset

p.s. sokerihommatkin menivät kohtalaisen hyvin kohdilleen. Maaliin tullessa sokeri oli 9.1 eli pikkasen turhan korkealla. Otin ajon aikana kaksi squeezyn juotavaa 2dl geeliä, joista toisen olisi voinut ehkä jättää pois. Tilalle vaikkapa banaania. Puolikas snickerssi meni myös. Ennen lähtöä söin kourallisen rusinaa ja join n6.dl urheilujuomaa ja litran vettä. Aamulla säädin pitkävaikutteisen 20% alemmas ja aamupalle laitoin pykälän vähemmän ateriainsuliinia. Edellisiltana olin jo laskenut pitkävaikutteista yhden pykälän pienemmäksi.

Satulan valuminen liian alas sai alaselän jumiin. Selkäreumaatikon toleranssit eivät kestä moisia muutoksia. Sekin vaikutti tietysti sitten jalkojen lihaksiston toimivuuteen. Mutta jälleen kerran: asiat voisi hoitaa niin, että voisi keskittyä ajamiseen kaiken häröilyn sijaan..