lauantai 31. elokuuta 2013

Kulmilla ja pian muuallakin

Elokuu meni pääasiassa kotimaisemissa ajellen.

Kotoisilta lähireiteiltä

Kesän maastoajojen jälkeen veri veti asfaltille ja kilsaa tulikin vähän eri tahtiin kuin metsäpoluilla. Tosin eipä se mikään itsetarkoitus enää ole ollut, pääasia että ajaminen on ollut mielekästä. Tänä kesänä ajaminen onkin ollut hivenen etukäteen suunnitelmallisempaa kuin aiemmin. Ja ihan kuten pullan syömisessäkin, sehän näkyy miehessä. Ei tosin välttämättä kovin nälkiintyneen näköisenä ulkonäkönä, enemminkin luonnehtisin itseäni sellaseksi jäsäkäksi vähän joka suhteessa. Ei pönäkkä, mutta ei kukkakeppikään :) Pyörä kulkee kumminkin paremmin kuin aikoihin ja loppukesästä lähestyinkin jo sitä kuntoa, mikä oli 2011 loppukesästä, ennen polvivammaa.

Tapahtumia - menneitä ja tulevia

Syöteajo 2013 oli jälleen yksi kesän kohokohtia. Tällä kertaa ajoimme Kuusamosta käsin kymmenen miehen osastolla ja huoltomieskin oli mukana (kiitosta vaan vielä kerran Timo!). Säät suosivat ihan riittävän hyvin, ettei senkään puoleen ollut isompia nikotteluja. Syötteellä oli hienoa nähdä tuttuja ja tuntemattomiakin pyöräilyn ystäviä. Tosin kun katselin Oulusta tulevien ilmeitä päivän urakoinnin päätteeksi, olin ihan tyytyväinen, että itsellä oli takana "vain" reilu 130km. Mutta mitäpä ei hyvä ruoka ja sauna korjaisi ja kaverit olivat voipuneita mutta hyväntuulisia illan edetessä. Meidänkin osasto suoriutui reissusta komeasti, osalle matka (yhteensä 266km) oli pisin koskaan ja toisille homma meni rutiinilla. Osa ajoi nuoruuden innolla ja osa varttuneemman vakaudella. Mieleen jäi sunnuntaiaamun startin jälkeen koettanut noin 5km mittainen osuus, jossa noustaan melkoinen sarja nousumetrejä kohti Syötteen kansallispuiston lakea.

Viikko sitten koeponnistettiin Krossikommuunin aktiivien kanssa Kuusamossa uusi ajotapahtuma, Gravel Grinding Kuusamo 2013. Viisitoista kuskia ajoi joko 65km tai 145km matkan sorateitä ja osin aslfalttiakin. Pidemmällä matkalla oli mukana myös pätkä polkuja ja mm. riippusillan ylitys - ajamallahan se piti koettaa mennä ja onnistuikin ihan nätisti maastopyörällä. Krossikuskit olivat vähän enempi pinteessä. Ajoipa eräs hurja koko pitkän kiepin fiksillä!

GG Kuusamon reittikartta

Isokenkäisten klubi tarjosi majoitusta ja ajajien muonituksen. Aamupalat ja lounaat maistuivatkin kiitettävästi ja klubin emännät olivat loihtineet kyllä huikean hienot kattaukset nälkäisille ajajille. Vaikuttaa siltä, että tapahtuma uusitaan vuoden päästä, joten kannattaa merkkailla jo ensivuoden kalenteriin ruksia elokuun loppupuolelle! Valokuvia löytyy seuraamalla tuota ketjua, loppupäässä on linkkejä kuvagallerioihin!

Niistä tulevista.
Jonkinlaista kaiherrusta on ollut havaittavissa ukkelin mielen sopukoissa siitä, mitä sitä vielä ajaisi tälle syksylle. Onhan edessä lempivuodenaikani ja perinteisesti hienoja ajoviikonloppuja. Eilen tein sitten päätöksiä: viikon päästä 8.9.2013 ajan Jyväskylässä, Nyrölässä Tähtisadeajot ja matkaksi valitsin 60km reissun. Saa kumminkin sen verran taas matkustaa, että ajetaan nyt koko rahan edestä.  Hyvillä mielin lähden sinne, pari vuotta sitten kävin ekan kerran sen ajamassa ja tapahtuma oli todella mieluinen. Kuuluu ehdottomasti syksyn parhaisiin tapahtumiin Suomessa. Tänään kävin ajamassa pikkasen testimielessä Kapustavaaran nousua ja ei ainakaan testin perusteella tarvitse olla kovin murheissaan. Nimittäin ilman isompia yrittämisiä (ihan oikeasti, rennon kovaa ajoin) eteläpuolinen nousu näytti sujuneen kellon mukaan reilusti nopeammin, kuin koskaan viimevuosien aikana. Olosuhdekin oli kyllä hyvä, reitin pohja oli kuiva mikä antaa tosipaljon etua verrattuna kevään ja kesän vetoihin, jolloin sulamis- ja sadevedet pehmittävät pohjan tahmeaksi. Mutta kyllä jalkakin oli yllättävän hyvä!

Viikon päästä siitä 15.9.2013 on tarjolla SoraSyöte Pikku-Syötteellä.
Raastavia soratienousuja ja kun niitä laitetaan yhteensä kilometrin verran 60km matkalle, niin tietää siinä ajaneensa, kun hilaa ruhonsa takaisin Pikku-Syötteelle.

Siitä seuraavana viikonloppuna 20.-22.9.2013 on Pohjois-Suomen Pyöräilyn järjestämä syysleiri Santasport Lapin Urheiluopistolla, Rovaniemellä. Sielä vietetään vauhdikasta viikonloppua junnupitoisella ryhmityksellä. Koetetaan pysyä nuorempien vauhdissa mukana. Sitten onkin näillä näkyminen parin viikon tauko tapahtumista, kunnes nokka suuntaa 5.10.2013 kohti Rokuaa ja Rokua MTB:tä. Kun Rokuan reissu on paketoitu, alkaa valmistautuminen Oulun avoimiin CX-kisoihin, jotka ajetaan 12.10.2013 Heinäpäässä. Lisätietoja löytyy ainakin täältä.

Kannattaa muuten katsastaa nuo Oulun viikkokrossitkin, jos olet kulmilla. Taatusti hapokkaita, mutta hauskoja iltatapahtumia! Ja Oulun avoimissa voi ajaa sitten vähän huumorin pilkekin silmäkulmassa, se on krossin yksi elementti kilpailullisen puolen lisäksi.

Että onhan tässä tätä tekemistä taas syksylle! Mutta mikäs siinä, kuten totesin jo aiemmin niin kyseessä on lempivuodenaikani ja se on entistäkin parempaa ohjaustangon takaa katsottuna!

Lopuksi kuvia päivän lenkiltä, jossa testailin mäkikuntoa ja ajelin vähän polkupätkiä, jonka jälkeen ajelin sora- ja asfalttiteitä saunan lämpöön. Koillismaan luonto alkaa kääntyä pikkuhiljaa syksyä kohti..

Kapustavaaran kodan vieressä on tällainen masto

Kapustavaaran kota


Kodalta pohjoista kohti, lasku alkaa...

Samaa laskua nyt takaisin ylös, mukavaa kulmaa tuolla loppupäässä!


Näkymää eteläpuolen osalta. Tätä kun vetelee 45kmh alas niin alkaa tottumaan vauhdikkaisiin laskuihin. Välillä on kivikkopätkiäkin sekä sateen tekemiä uria. Maastoautotkin saattavat käydä pölyttämässä tällä reitillä.

Saapungista, parhaita soratiepätkiä koko Kuusamossa.



Näkymää Hangasjärvelle

Ilta-aurinko paistoi mukavasti

Syksyn värit ovat saapuneet



torstai 22. elokuuta 2013

Pilviin

Viikko on mennyt parannellessa lentsua. Pyörä ei ole liikahtanut metriäkään sitten viime perjantain. Tossunpohja on sentään jonkinverran kulunut pienten kävelylenkkien merkeissä.Edellinen romuska oli talvella, joten aika hyvin tässä on kuitenkin selvitty terveenä.

Mutta aina pitää etsiä jotain hyvääkin, kun terveys reistailee. Pää vain pilviin. Tai ainakin katse. Tässä joitakin bongauksia.




















sunnuntai 18. elokuuta 2013

Harrastamisen teknisiä elementtejä

Pyöräilyharrastus on aina ollut minulle fyysisten kykyjen kehittämisen (tai itseasiassa omien fyysisten rajoituksieni todellisten rajojen etsimisen) lisäksi myös pyörien mekaanisen puolen virittelyä sekä erilaisten toteutusvaihtoehtojen testailua.



Yksinkertainen ihminen jaksaa aina vain ihmetellä erilaisia ajamiseen ja kalustoon liittyviä asioita. Luonto ja luonnossa liikkuminen ja ulkoilusta nauttiminen (vieläpä hyvässä seurassa) tarjoaa sen henkisen ja sosiaalisen puolen tässä kokonaisuudessa. Tapahtumat ja kilpailut sopivasti annosteltuna ovat sitten niitä suorituskyvyn testailuja, joita myös tarvitaan tavoitteina ja huippukohtina.

Osaan kuitenkin nauttia suuresti erilaisten huoltotoimien tekemisestä, osien käpistelystä hyppysissä, tutkailusta ja komponenttien toimivuuden ihmettelystä. Omalla (vaikkakin valitettavan sekaisella) pajalla on mukava istuskella jakkaran päällä, kuunnella radiota, pöydällä höyryävä kuppi kuumaa kahvia sopivasti hollilla ja puuhaten kaluston parissa. Useimmiten tämmöiset hetket tulee ajoitettua päiville, jolloin on muutenkin syytä palautella fyysisten harjoitteiden välissä tai vaikkapa pidellä sadetta.

Vanhan harrastuksen elvytys ja tekniset haasteet
Aloittaessani maastopyöräilyn uudestaan kolme vuotta sitten (vajaan 20v. tauon jälkeen) oli alusta lähtien selvää, että tekninen kehitys on tuonut paljon uutta asiaa opeteltavaksi. Teräsrunkoiset ja jäykkärunkoiset pyörät ovat vaihtuneet melkoiseksi kirjoksi erilaisia joustoratkaisuja, vaihteistoja, runkomateriaaleja ja komponentteja.

Esim. keskiölaakereiden repertuaari on nykyään melkoinen. Ennen pelattiin nelikanttikeskiöillä, joissa oli irtokuulalaakerit. Nykyään lähes jokaisella valmistajalla on oma, hiukan erilainen versio periaatteessa samasta asiasta. Tosin nelikanttikeskiöt ovat jääneet marginaaliin erilaisten pressfit-toteutusten vallattua markkinat. Periaate näissä on se, että laakerit ajetaan loppuun ja vaihdetaan uusiin. Ainoa huoltotarve voi olla se, akselin ja laakereiden liukupinnat tarvitsevat lisää rasvaa ajokauden aikana. Kitinät ja natinat johtuvat yleensä kuivumisesta. Sitten kun ensimmäiset välykset tai napseet ilmestyvät kuvioon, on syytä suunnata laakerikauppaan.

Mutta tässä kohdassa tullaankin sitten tähän nykyajan kiroukseen: lähes jokaisella keskiömallilla on oma kiinnitystapansa ja harrastaja onkin ainakin aluksi ulalla siitä, minälaisella erikoistyökalulla mikäkin laakeri saadaan irti rungosta ja vaihdettua uusi takaisin. Ennen oli tässäkin suhteessa melkoisen paljon helpompaa. Tosin, elämä on vieläkin helppoa, mikäli valitsee pyöränsä rungoksi perinteisellä 68mm kierrekeskiöllä varustetun mallin. Kuten minunkin pyörien tapauksessa on asian laita. Jo vain on helppoa tehdä vaihto- ja huoltohommat omalla pajalla. Tässäkin kohdassa voi tietysti olla kyse vain siitä, että en ole joutunut opettelemaan näiden erilaisten pressfit-toteutusten niksejä. Voihan nekin olla helppoja, kun hommaa vain oikeat työkalut. Jotenkin sitä on vain sen verran vanhan koulukunnan kasvatti, että on mielekkäämpää kierrittää osia paikoilleen puristamisen sijaan (onhan siinäkin jännityksensä, vetääkö pöljyyksissään rannemomentilla kierteet sököksi juuri silloin kuin ei tarvitse jne.). Kierrekeskiössä huollettavuus onkin etu josta itse pidän kovasti.

Erilaisilla pressfit-toteutuksilla saadaan toki tukevampia keskiöitä ja sitä kautta voimapolkijoille jäykempiä runkoja. Keskiön seudullahan ne ne kaasupulloreisien watit jylläävät ja asettavat kovia vaatimuksia rungon ja voimansiirron komponenttien kestävyydelle ja yleisille ominaisuuksille.  Ainakin kilpatasolla. Harrastaja taasen voi oikeastikin hyötyä siitä, että runko on hiukan elastisempi ja antaa jonkin verran periksi vaikkapa sitten kapeamman kierrekeskiön myötä. Mukavuuden kokemus on tietysti subjektiivinen asia: sama fiilis voi syntyä toiselle todella jäykästä keskiörakenteesta sekä jäykästä rungosta ja toiselle taasen eläväisemmästä, perinteisellä teknisellä ratkaisulla toteutetusta raamista ja vaikkapa terästä käyttäen. Sittenhän on näitä sepänheimon antteja, jotka ajavat vaihteettomilla ja umpijäykillä ajopeleillä miljoonaa ja aina vaan hymynkare kasvoillaan :) Terveiset jälleen Antille :)

Jokatapauksessa, teknisillä ratkaisuillakin on monenlaisia vaikutuksia harrastamiseen. Ei pelkästään ajamiseen liittyviin asioihin,  vaan myös siihen, kykeneekö harrastaja tekemään huoltotoimia itse, kuinka usein niitä ylipäätänsä tarvitsee tehdä ja minkälaisia resursseja vaaditaan. Eikä pidä unohtaa sitäkään, että huono ylläpito pilaa kalliinkin ajopelin melkoisen nopeasti. Erityisesti maastopuolella. Laadukkaammat (ja valitettavan usein kalliimmat) osat voivat kestää jonkinverran enemmän väkivaltaa, huonoa käytöstä ja laiminlyöntiä. Mutta kyllä se Hopenkin osa murtuu, kun meisselin varressa on idiootti. Kuten kävi omalla pajallani muuan viikko sitten, katkaistessani ties kuinka monennen kerran satulaputkenkiristimen pultin vääntämällä sen rannemomentilla aivan liian tiukalle. Poikkihan se meni.

Itse rakennettu ei taida olla koskaan valmis?
Toisaalta kun on rakentanut pyöränsä osista, toteutusvaihtoehtojen kyseenalaistaminen on ihan luonnollista. Ei ole mitään tiettyä kokoonpanoa, joka olisi ehdottomasti paras. Tosin luultavasti kyseessä on tietynlainen kokeilemisen kiertokulku, jossa tullaan palamaan johonkin tiettyyn perusratkaisuun tietyn ajan kulutta. Ajaessani mitä erilaisimmissa tilanteissa (erityisesti maaston puolella) saattaakin mieleeni juolahtaa seuraavanlaisia ajatuksia: "mitenkähän tässä tilanteessa toimisi erilaiset rengaspaineet" tai "oliskohan jäykkä keula lopulta parempi tässä kohdassa" tai "miltähän levämpi ohjaustanko tuntuisi?". "Mitä jos vaihteita vaihtaisikin grippareilla (grip shift, kiertovaihtajat) triggereiden (trig shift, peukaloilla käytettävät liipasimet) sijaan?". Lieneekö sitä entisen ammatin (pyörämekaanikon ja myyjän) perintöä?

Scandalin rakentamisen johtoajatuksena oli kokonaispainon puristaminen kohtuullisen budjetin puitteissa niin alas kuin mahdollista käyttäen suhteellisen laadukkaita komponentteja (projektin etenemisestä voit lukea täältä täältä täältä täältä täältä ja täältä). Ainoa hiilikuituosa oli varaosahyllystä kaivettu Syntacen Vector ohjaustanko. Kokonaispaino päätyikin Geaxin Barroilla varustettuine kiekkoineen muistaakseni lukemiin 10.7kg. Tähän hätään en löytänyt mainintaa puntarin lukemasta, mutta tuota luokkaa muistelen painon olleen. Tavoite jokatapauksessa täyttyi siltä osin. Mutta oliko pyörä ajokelpoinen ja soveltuisiko se minun mitoille?


Ensitestit osoittivat heti, että pyörän mitoitus ainakin pelaa täydelleen minulle ja kokoonpanokin on kaikin puolin hyvällä mallilla. Ensimmäiset ajot talvipoluilla olivat lupaavia. Pyörää oli todella paljon helpompi ajaa kapeissa ränneissä verrattuna täysjoustoiseen isopyörään. Pari kiloa kevyempi kokonaispaino (erityisesti kepoisammat kiekot) toi hommaan ihan erilaista meininkiä. Pyörän käsittely oli herkempää ja mutkattomampaa vajavaisillakin ajotaidoilla. Kevät ja ensimmäiset testiajot sulan maan maastossa palauttivat sitten maanpinnalle: teknisemmässä maastossa vauhti oli aluksi todella hidasta ja ajamisen niksejä piti opetella uusiksi verrattuna täysjoustolla kaahailuun. Suuri kysymysmerkki oli kuinka vaivoista valmiiksi rikkinäinen kroppani kestäisi jäykkäperällä rymistelyä?

Hyvin kestivät silloin ja kestävät edelleen. Ehkäpä siinä kuskissa onkin ollut vielä enemmän kehittämisen varaa komponenttipuolen sijaan..? :) Kesän 2012 maasto- ja soratieajelut osoittivat, että hiukan raskaasta ja osiltaan ei niin kilpailukykyisistä osista kasatusta 29er täysjoustosta luopuminen oli täysin oikea ratkaisu. Keveys, komponenttien laatu ja rungon parempi sopivuus mitoilleni olivat juuri sitä mitä hainkin projektilla. Eikä sitäkään voi kieltää, että jäykkäperäraamilla ajaminen on mielekkäämpää. Tekninen maasto on vaikeampaa, mutta vanhakin oppii ja oppimiskäyrä on ylöspäin. Tietysti, jos pääsisi joskus ajamaan huippuluokan kuituraamisella täysjoustolla niin näkemys voisi taas muuttua :) Onneksi tyhjällä lompakolla voi aina viilentää kuumentunutta otsaa.

Ensimmäisestä kokoonpanosta nykyiseen
Päätin panostaa kaudella 2013 entistäkin enemmän maastoajamiseen ja sitä kautta pyöränkin kehitysideat ovat versoneet tasaiseen tahtiin. Keväällä Scandalin GXP-keskiöön ilmestyi välys. No siitähän alkoi sitten heti pähkäily koko voimansiirron uusimisesta. Välityksetkin kun olivat maastoajoon aivan liian jyhkeät, nimenomaan eturattaiden osalta. Voimaton harrastaja oli helisemässä 28/42 rattailla varustetuilla kammilla. Talviajolenkeillehän ne soveltuivat paremmin (talvella tuli kumminkin ajettua lähes 1300km). Storckiin hommatut Rotorin q-ringit ja 3D-kammet kapeampine q-factoreineen (kampien kapeampi etäisyys toisistaan) saivat ajatukset hyvin nopeasti siihen, että mitä jos hommaisin ovaalit rattaat Scandaliinkin? Budejtti oli kuitenkin sen verran tiukka, että Sramin X9-kammet saisivat jäädä vielä paikoilleen. Tästä aiheutui toki myös se, että keskiölaakeriksi piti valita Truvativin GXP, joka ei herättänyt mitenkään riemunkiljahduksia. Ensimmäinen keskiö kun porsi n.2500km ajokilometrin jälkeen. Hyvä puoli oli se, että uudet laakerit sai vajaan 30e investoinnilla. Täytyy sitten jossain vaiheessa hommata Rotorin 3D-kammet ja satsata samalla laadukkaaseen keskiölaakeriinkin, joka toivonmukaan kestäisi hieman pidempään kuin nämä Truvativin tekeleet.

Eikä aikaakaan, kun pajan pöydällä oli Rotorin q-ringit, välityksinä 26/38. Testilenkit osoittivatkin heti, että nyt ollaan oikealla hehtaarilla fyysisten kykyjen ja välitysten suhteen. Rattaiden ovaalius ei sinänsä tuonut ihan niin voimakasta erilaisuuden tunnetta pyöreisiin verrattuna, kuten Storckissa. Luulen, että kokonaisuus vaatii kapemamman q-factorin kammet, jotta fiilis täydentyy. Mutta kuten Storckissakin havaitsin heti, niin ovaaleista rattaista sekä kevyemmistä välityksistä on ollut minulle suurin hyöty nimenomaan parantuneessa mäennousukyvyssä. Toki, todelliset hyöydyt edellyttävät sitä, että satulan ja kypärän välissä ähisevä kuski jaksaa pyörittää niitä kampia tehokkaammin. Mikään tekninen "uudistus" ei poista tätä tosiasiaa. Jos jalka on huono niin se on huono.

Q-ringit SRAM X9 kammissa.

Triggereistä grippareihin, tankokin on leventynyt
Voimansiirron ihmettelyjen lisäksi halusin kokeilla grippareita eli kiertovaihtajia. Scandalia rakentaessani mietiskelin jo niiden valitsemista, mutta päädyin siinä kokonaispainon tavoittelussani liipasimiin. Muutama viikko sitten postiin tuli houkutteleva -50% tarjous ovh. hinnasta, joten ratkaisu syntyi nopeasti: Sramin XO:t tilaukseen. Tykkäsin kiertovaihtajista jo hybridillä ajaessani ja vaihteen siirtäminen rannetta kiertämällä tuntui toimivan mukavasti. Ihan mielenkiintoista onkin päästä testaamaan asiaa maastonpuolelle. Kuka tietää, josko niiden vaihteiden käyttäminen alkaisi luonnistumaan hivenen paremmin. Nimittäin koko kesän on ollut sellainen tunne, että jotenkin ei ole ollut vaitamisen ajoituskaan ihan kunnossa. Tilanteisiin on tultu hivenen myöhässä ja usein väärä vaihde valittuna. Kokeillaan nyt tuleeko grippareista erilaista tunnetta. Eikä ne muutokset ole tähän rajoittuneet. Nimittäin Bontragerin Big Sweep RL flättitanko 6° taivutuksella on vaihtunut hieman aiemmin Eastonin riser-tankoon. Samalla tangon leveyskin on muuttunut 59cm -> 64cm:iin ja pienet lisäkahvat ovat jääneet tangon päästä pois. Nyt kun asensin gripparit paikoilleen, itse lukkogripitkin (kahvat) menivät uusiksi. Leveämpää tankoa olen testaillut yhdellä Syötteen reissulla ja kyllähän sekin muutti ajotuntumaa entisestä. Vielä en osaa siitäkään sanoa sen enempää, ajokilometrien ja tuntien kartuttua kirjoittelen miltä homma vaikuttaa.

SRAM XO 2x10 gripparit asennettuina.
 
Räikeää tuotesijoittelua. Amerikkalainen SRAM istuu nätisti brittiläisen Hopen vieressä.

Scandal nykyversiossaan. Kiekkoina ovat Bontragerin Dusterit ja renkaina Geaxin Barro racet, soratieajelut odottavat..

Istuu kuin hanska kouraan?
Pienempi mutta erittäin tärkeä testailun kohde on ollut maastopuolen pitkäsormiset ajohanskat. Vielä ei ole sitä täydellistä löytynyt. Yhdet tuliterät Pearl Izumin kohtuullisen ohkaisesta materiaalista tehdyt hanskat hajosivat atomeiksi Levi24:n aikana. Olivat ilmeisesti liian tiukat eivätkä yksinkertaisesti kestäneet sitä rääkkiä. Nyt on kahdet erilaiset kokeilussa: Gloomin kohtuullisen paksut ja ohuemmat Lizard Skinsin valmistamat. Jälimmäisessä ainakin kämmenosan istuvuus ei lupaa kovinkaan hyvää maastorymistelyä ajatellen. Gloomeilla tuli ajettua Syöte MTB ja ihan ok:lta vaikuttivat. Olivat silloin hieman kuuman oloiset, tosin Syöte MTB:n reitti oli muutenkin kuumottava. Ehkä ovat kuitenkin enemmän viieämmälle kelille sopivat. Lizardeista annan tuomion syksyn lopuksi, kunhan endin ajella jokusen tunnin niitä sisään.

Lizard Skins GLovet näyttävät tältä, maksoivat reilun kympin planet x:llä
Kämmenosa jää kuprulle, mikä ei tiedä hyvää maastojumppaan, saumat ovat sinänsä vähissä ja jonkinlaista pehmustettakin on.

Gloomit hommasin Lieveniltä Syöte MTB:n yhteydessä
Kämmenosa istuu, tosin saumat eivät ole ihan parhaalla mahdollisella tavalla suunniteltu. Syöte MTB:n vajaan 5h jumppa osoitti, että ovat ihan ajokelpoiset, joskin hivenen kuumat.
 



Joten onhan tässä taas paljon makusteltavaa ja ihmeteltävää loppukesäksi ja syksyksi. Homma pysyy mielenkiintoisena ja Scandalin runko toimii testipenkkinä erilaisille asioille. Jos olisin rikas, investoisin varmaankin kuituraamiin. Sekin kutkuttaa mielessä, koska maantiepyörässä aluraamista siirtyminen kuituraamiin toi esille ihan uuden ajamisen nautinnon.

Tai voisihan sitä kokeilla titaanirunkoakin ja ja...






torstai 8. elokuuta 2013

Satasia ja kellotuksia

Kuoppa taisikin olla henkistä laatua.

Tarkoitan edellistä kirjoitustani, jossa tuntemukset olivat kovien maastorymistelyjen jälkeen sen laatuisia, että oltaisiin ehtoopuolella tämän kesän osalta. Ei nyt ihan niinkään. Oikeastaan päinvastoin. Reilussa viikossa on tullut ajettua maantiellä melkoisen paljon määrää ja keuhkojakin on tuuleteltu. Eikä tunnu kulku olevan hiipumassa.

Heinäkuun satanen
Syötteen reissun jälkeen ajoin tiistaina tämän vuoden teeman (joka kuussa yksi satasen lenkki) mukaisesti heinäkuun satasen. Ajattelin hyödyntää reissun pidemmän keston ja jätin edellisestä tempoharjoituksesta jääneet lisätangot paikoilleen. Ajoinkin sitten sen satasen pääasiassa tempoasennosta. Eipä ole moista ennen tullut kokeiltuakaan ja tulihan siinä mietittyä, että onko hommassa järkeä?

Puolimatkan käännössä, viiskymppiä ajettuna

Tulipahan ainakin tempoasento tutuksi ja varsinkin menomatkan myötätuuliosuudella sai loikotella mukavia 40-50kmh vauhteja loivilla viettävillä tieosuuksilla. Takaisinpäin tullessa sai sitten koiville vääntöä koko rahan edestä. Olikin jännä tunne kun sykkeet pysyivät 140-150 välissä (sellaista vauhtikestävyysalueen ala-aluetta minulle) ja jaloissa poltteli pikkuhiljaa enemmän ja enemmän. Mutta vauhti pysyi tasaisen reippaana. Lihasten kipuilut eivät oikeastaan häirinneet hirveästi, vaan jatkoin menemään. Se tiistailenkki oli 3h 9min ja 101km, joten minulle ihan mukavaa vauhtia.

Rajatarkastusta ja sunnuntailenkkeilyä
Seuraavana lauantaina ajeltiin Cycloksen porukoiden kanssa valtakunnan itärajalla Suoperässä mutkat (113km) ja sunnuntaina ajettiin reipas sunnuntailenkki Nissinvaarasta Jyrkänkoskelle, sieltä Petäjävaaran kautta  Tahkolanrannalle ja takaisin keskustaan. Itse nakkasin vielä ketunlenkin Raatesalmeen ja rullailin jalkoja kevyesti kotiportille asti (112km).

Suoperän raja-asemalla rajatarkastusajon merkeissä

Daltonin veljekset?

Kroppa kaipasikin sitten hieman toisenlaista meininkiä tälle viikolle ja maanantain ja tiistain muiden puuhailujen jälkeen keskiviikkona oli hyvä fiilis lähteä ajamaan tempoharjoitusta. Tosin epäilin kovasti sitä, kuinka kykeneisin runttaamaan määräviikon jäljiltä. Keli oli onneksi oikein hyvä, n.+22° ja tuulikin oli siedettävissä parin sekuntimetrin lukemissa. Eikä se huonosti mennyt lainkaan, kesän parhaasta ajasta 16.07 lähti reilu puoliminuuttia pois kellon pysähtyessä lukemiin 15.35. Sykkeetkin pysyivät anakynnyksellä, ehkä pikkaisen olisi vielä saanut olla rutistusta ja tappamisen meininkiä. Tosin sain kyllä puristettua viimeisellä puolella kilometrillä kaiken irti. Viimeisessä notkossakin vauhtia oli 59kmh joten kyllä sieltä tultiin ihan hyvää kyytiä kohti maalia. Aikaan olen kyllä erittäin tyytyväinen, kun en ole tuota vauhtipuolta mitenkään erityisesti viritellyt koko kesänä. Ennätys jäin puolen minuutin päähän, joten onhan siihen vielä tekemistä, mutta jos tuota alkaisi hinkkaamaan tosissaan niin uusia lukemia saatettaisiin aivan hyvin kirjailla. Ehkä sitä pajan seinällä odottelevaa temporaamia pitää sittenkin ruveta rakentamaan...

Merkillistä, kuinka hyvä mieli tuommoisesta onnistumisesta voikaan tulla. Vielä kun paikalla oli uusia tuttavuuksia kokeilemassa hommaa niin ilta oli oikein onnistunut!


Jälleen Syötteelle kokoontumisajon merkeissä
Seuraavaksi lähdetään jälleen kerran kohti Syötettä. Tällä kertaa kuitenkin maantiekalustolla, Syöteajon 10-vuotisen juhlavuoden kokoontumisajon merkeissä. Syöteajohan on 08-lenkin ja OTC:n Pekka Lindvallin kehittämä ajotapahtuma, jonka kymmenes painos on siis tulevana viikonloppuna. Juhlavuoden kunniaksi Pekka esitti jo viime vuonna, että josko kerättäisiin ajajia muiltakin paikkakunnilta kuin Oulusta ja ajettaisiin Pikku-Syötteelle kokoontumisajon merkeissä. Hyvä idea, jota lähdettiin toteuttamaan. Cyclos lähti mukaan tukemaan tapahtumaa ja niinpä meitä on kymmenen kuskia suuntaamassa kohti Syötekeskusta tulevana lauantaina. Reitti vie Posion kautta Pikku-Syötteelle ja matkaa tulee n.139km.Sunnuntaina ajellaan sitten lähes samoja reittejä takaisin, tosin 127km reitti kulkee Lohirannan kautta Kuusamoon.

Kävin itse ajamassa Oulusta ajettavan Syöteajon viimevuonna ja voin kyllä suositella niin sitä, kuin toivottavasti tulevinakin vuosina Kuusamosta ajettavaa versiota. Perillä kun odottaa Pikku-Syötteen hyvät hotellihuoneet, saunat ja runsaat päivällispöydät. Kaupan päälle ympräillä ovat Syötteen hienot maisemat, joten mikäs siinä on pyöräilijän köllähtää lauantai-iltana vatsansa viereen - valmistautumaan seuraavan päivän rupeamaan. 

Tuleviakin on suunniteltu
Eikä lopu ajelut vielä tuohonkaan, ei sinne päinkään. Nimittäin 24.8. odottaa sitten Gravel Grinding Kuusamo 2013 -tapahtuma. Siinä on tarjolla 64km / 141km Kuusamon parhaita sorateitä ja mainioita maisemia hyvässä seurassa. Sen päälle maittavaa ruokaa Isokenkäisten klubilla.


Läheppä mukkaan, et jouvu hukkaan!