perjantai 12. huhtikuuta 2013

Eteenpäin

Eteenpäin, sanoi mummo lumessa.

Jäärastat
Yöpakkaset ovat paukkuvat edelleen -15°…-20° lukemissa ja kevään eteneminen on ollut todella hidasta. Tosin aurinko on paistanut todella komeasti viimeiset viikot ja päivälämmöt ovat käväisseet jopa plussan puolella. Että kyllä se siitä vähitellen muuttuu. Kuusamossahan toukokuu saattaa olla huomattavasti epävakaisempi kuin huhtikuu ja usein toukokuun loppu on erittäinkin kylmä. Tuulet puhaltelevat melko raikkaasti niin, että oikeastaan kunnolla lämpiää vasta juhannuksen jälkeen. Talviajotakkia voi tarvita hyvinkin kesäkuun alussakin. Saattaapa tuo luntakin sataa siinä juhannusviikon alla :-)

Maantiekauden avaus
Kuusamosta Kajaanin suuntaan piirtyvä VT5 sulaa ensimmäisenä, eikä tämäkään huhtikuu tehnyt poikkeusta. Niinpä viime pyhänä pieneen mieleeni välähti ajatus maantiekauden avauksesta. Sainpa houkuteltua vielä seurakaverinkin moiseen hulluuteen. Kirkolta piti siirtyä autolla vitostien varteen, josta lähdettiin sitten maistelemaan nakkikumipyörien vierintää pakkassäässä. Voin sanoa, ettei ollut kovin kasoinen kokemus! Ilma pysyi koko ajan vähän pakkasen puolella, jolloin 25-50kmh tasoon nousseet vauhdit jäätivät miehistöä oikein huolella. Päällä olivat kaikki talviajokamat ja oli melkein kylmempää, kuin Kuusamo GT:n startissa -19° pakkasessa. 

No ehkei ihan, mutta ei paljon muutakaan. Pyöräkin tuntui ihan kummalliselta siinä miseliinimies-varustuksessa. Jarrut laahasivat ihan varmasti ja takarengas tuntui puolityhjältä. Eipä rullannut ohutrenkainenkaan! Reitti sisälsi monta monituista jontonousua, joten siinäkään mielessä se ei ollut mikään maailman armollisin kevään ensimmäiselle maantielenkille. Tosin täällä nyt on sitä mäkeä vähän joka puolella, eipä sen puoleen. Ajoasentokin vaikutti ihan kummalliselta, vaikka olen ajanut rullilla pitkin talvea parisenkymmentä tuntia. Ohjaamokin taisi olla ainakin sentin ellei kaksi senttiä korkeammalla verrattuna viimekevääseen. Silti se tuntui niin pirun matalalta! 

Ei tuo lenkki nyt niin vaikea kumminkaan ollut, mitä tuosta edellisestä ehkä sai kuvan. Mukavakin oli päästellä menemään, kun ei ollutkaan maastopyörän nappularengas jyrsimässä tien pintaa. Ajettiin kumminkin 102km ja vajaa 4h, joten ihan kunnon siivuhan siitä tuli. Totuttelua se vaan taas vaatii ja kunhan kelit tästä lämpiävät niin alkaa se kroppakin taipumaan paremmin ”toimistoon”. Talven aikana 29 maastopyörällä ajetut 1700km totuttavat ukkelin ihan eri ajoasentoon kuin maantiepyörällä. Lihaksistokin on sopeutunut hivenen toisenlaisiin pyörän kulmiin, joten ei ihme että alku tuntui hivenen omituiselta ja nihkeältä. Siitä se kumminkin taas lähtee, jos nyt sitten maantiekelejä piisaa. Voi olla, että kelit taas muuttuvat..

Uusia virityksiä
Jotain uuttakin pitää aina keksiä. Päätin jo viimetalvena etten aja maantiellä kilpaa, korkeintaan jonkun tempon voin vetäistä kuntosarjassa. Jos sellaisia järjestetään. Niinpä syntyi ajatus kuitutuubikiekkojen myymisestä eteenpäin ja sen rahan uudelleen sijoittamisesta. Kun ostaja löytyi tuttavapiiristä, kauppa syntyi mutkattomasti. Eikä minulla ole koskaan ollut mitenkään vaikeata keksiä rahalle sijoituskohteita.Enempikin kyse on siitä, miten onnistuu karsimaan kaiken sellaisen pois hankintalistalta jota ei oikeasti niin tarvitse. 

Storckin voimansiirto oli ensimmäinen kohde, olihan alkuperäisellä varustuksella ajettu jo pitkälle toistakymmentätuhatta kilometriä ja sisätunnit päälle. Kuusamon mäkiset maastot yhdistettynä jalkojen rajallisiin hattiwatteihin ei suosi nykyisiä 53/39 kisavälityksiä. Harrastajatason kompaktisetti pienin muutoksin voisi toimia paremmin. Joten 53/39 rattaat voisi päivittää kompakteihin sillä muutoksella, että pieni 34 piikkinen muuttuisi 37 - 38 piikkiseksi. Uudet ketjut ja takapakka tarvittaisiin myös. No, asiaa hetkisen tuumailtuani syntyi ajatus koko kampisetin päivittämisestä.  

Storckin kuiturunko on rakennettu perinteisen brittikierteisen keskiön mallille. Kun pyörässä on Shimano Ultegra 6700 sarjan täysosasarja, niin keskiölaakeri, kammet, rattaat, polkimet, ketjut ja takapakka ovat luonnollisesti samaa sarjaa. Ultegran kammet ja rattaat ovat erittäin jäykät ja tukevat, tosin massaakin on sitten reilusti moniin kilpailijoihin verrattuna (kammet ja rattaat n.785g). Tuollaisen paketin etuna on se, ettei keskiön seutu taipuile yhtään putkelta kovasti runtatessakaan ja rattaiden kulutuskestävyys on hyvä. Mitä siis tilalle?

Espanjalaisen Rotorin valikoimat ovat aina kiinnostaneet. Juontaneeko sekin juurensa tempopyöristä, joita aina niin suurella mielenkiinnolla tutkailen (ja omasta sellaisesta edelleenkin haaveilen). Rotorin valikoimista löytyikin nopeasti vaihtoehto: 3D kampisetti 110mm pulttijaolla ja 24mm teräsakselilla. Kampiin saisi niin perinteiset pyöreät rattaat, kuin Rotorin kehittämät ovaalit Q-ringit (joko perusversiot tai aeromallit). Hetkinen...mitkä Q-ringit?

Biospacesta Q-ringeihin
Muistanpa käpistelleeni -90 luvun alkupuolella Shimanon "mullistavia" biospace-kampisettejä. Niissä oli asymmetrinen muotoiset rattaat, joiden suurin piikkimäärä oli "kuolleessa pisteessä" eli kammen kohdalla. Ajatus oli että pyöritys helpottuisi hammasmäärän kevetessä heti kuolleen pisteen jälkeen. Maastopyöräpuolella biospacen nimeen vannottiin tietyissä piireissä kiven kovaan.
Maastopyörän Biospace -kampisetti nelikanttikeskiölle.
Rotorin Q-ringien muoto on elliptinen eli soikea. Niiden idea on käännetty toisinpäin kuin biospaceissa: kuolleessa kohdassa on pienin piikkimäärä ja sen lisäksi tuota rattaan kohtaa voi säätää kunkin omien tarpeiden mukaan. Mitä edempänä satulassa istut, sen edemmäs tuo pienin piikkimäärä asennetaan.

3D kammet ja q-ringit
Jotenpa aikani asiaa vatuloituani päätin hommata Rotorin 3D kompaktisetin, jossa on 38/50 q-ringit. Ihan mielenkiintoista kokeilla miltä moiset tuntuvat ja huomaako niiden avulla kiipeävänsä paremmin mäkiä, kuten usein on lukenut kommentoitavan. Samalla vaihdan uuden ultegran ketjun ja 12-25 takapakan, jolloin koko paketti tulee uuteen kuosiin. 

Eikä se tähän jäänyt
No ei tietenkään. Voimansiirrosta kun puhutaan niin yksi ehkä kaikkein tärkeimmistä asioista ovat ajokengät. Nykyiset ajokenkäni ovat Shimanon perusmallit (R085) , jonkinlaisella muovisekoitepohjalla varustettuna. Ostin kengät vuonna 2009, joten olen ajanut niillä arviolta 20 000km ulkona + 100h sisällä. Voitte uskoa, että ovat muuten niin pehmeät kuin olla ja voi! Ystäväni, Belgian lahja suomalaiselle pyöräilylle, "The Belgian pocket rocket" Lieven de Rycke tuo maahan Vittorian ajokenkiä (myös Bioracerin ajovaatteita, LAS:n kypäriä, juomapulloja yms. yms.). Käykääpä kurkkaamassa osoitetta rushracing.fi

Vittoria Hora Evo:t
Niinpä päätin tilata sitten niin hyvät kengät, kuin mallistosta löytyisi. Mallit ovat Vittoria Hora Evo:t. Enää en näillä harrastusmäärillä tee kompromisseja ajokenkien suhteen. Hiilikuitupohjat, siimakiristys, keveät kuin mitkä...ja aika makeat ulkoisestikin, niin kuin nyt italialaisilta kengiltä voi odottaa. 

Kypäräkin piti uusia. Jos muistatte viimesyksyltä, niin Bellin Volt kynti eräällä maastolenkillä eräällä soratiepätkällä sen verran rajusti hiekkatien pintaa, että eihän siihen enää voi luottaa täydellisesti. Onneksi haaverista selvittiin pelkillä kylkiruhjeilla ja niskakivuilla. Pääasioista ei tingitä, joten Lievenin valikoimista löytyi sitten Bell Voltin tilalle LAS Victory -kypärä. Olen käyttänyt Bellin kypäriä 20 vuotta, joten nyt tehtiin siinäkin suhteessa sitten uusia liikkuja! Ainakin kypärä on erittäin hyvän tuntuinen päässä ja remmit tuntuvat oikein miellyttäviltä. Lukitus on magneettisysteemillä, joten uudenlaista innovointia siinäkin suhteessa.

LAS Victory
No kenkien ja kypärän väliin tarvittiin sitten uusi ajopaitakin (Rush Racing Duke). Ei paha yhdistelmä, vai mitä? Ainakin näkyy tienpäällä kun on riemunkirjavaa väritystä!

Rush Racing Duke
Kaiken tämän lisäksi Storck sai uuden ohjaustangonkin, jossa on hieman lyhempi reach ja matalempi drop-mitoitus. Eli tangon kurvi on lyhyt ja alaote hieman ylempänä kuin entisessä. Testaillaan nyt sellaistakin heti tässä kevään aikana, niin saa vähän vertailukokemusta entiseen tankoon. Pitkän matkan ajossa voisi toimia hivenen paremmin kuin kirimiehen kisatanko, joka pyörässä on uudesta asti ollut. 


Että tämmöisiä pieniä ja vähän isompiakin mausteita on tullut haettua maantiepuolen kuvioon. Kun harrastus on mieluinen ja siihen sijoittaa kallisarvoista vapaa-aikaansa, haluaa myöskin laatua ja sitä, että välineet ovat hyvät. Kirjoitanpa sitten jossain vaiheessa kokemuksia näistä hankinnoistani. 

p.s. ammattilaisten klassikkokausi jatkuu tulevana sunnuntaina Amstel Gold Racella, joka ajetaan Limburgin maakunnassa Hollannissa. Caubergin päällä ratkotaan taas tämän Ardennien klassikkosarjan avauskisan voittaja. Oma suosikki on Orica Green Edgen Simon Gerrans!

p.s.s. kotimaan maantiecup avataan huomenna Turussa Simo Klimscheffskij'n muistoajoilla. Mukana ovat jälleen Latvian ja Viron kovat joukkueet ja tietysti kotimainen kuskit laajalla rintamalla. Mukana Naisten Elitessä AHH:n Rosa Törmänen. Sunnuntaina ajetaan sitten perinteiset 56. kertaa ajettavat TS-Korttelit, kauden avaa silloin Miesten Elitessä Kruunukatto-Rush Racingin riveissä Lieven de Rycke. Lykkyä molemmille!

maanantai 1. huhtikuuta 2013

Pääsiäisen sataset

Pääsiäinen alkaa olla takana päin, eikä ole mennyt ihan hukkaan tälläkään kertaa.

Muojärven maisemaa Rukan suuntaan

Pitkäperjantain satanen
Pitkäperjantaina ajettiin kolmen kuskin porukassa Kuparivaaran lenkki, auringon paiastaessa täydeltä terältään ja mittarin näyttäessä lähtöhetkellä n.-5 astetta pakkasta. Lounaistuuli tosin viritteli pikkuhiljaa palkeitaan, kun suunnattiin Etelä-Kuusamon maisemiin. Kuparivaarantie on mainio profiililtaan. Vaihtelevaa ja rauhallista soratietä, jossa on myös pari aika kipakkaa nousua. Nousukulmaakin löytyy todella reippaasti. Ainoa ongelmahan tuolle reitille on VT5, jonka nykypäivän vilkas liikenne ei suosi pyöräilijää. Varsinkin kun piennar on parhaimmillaan kesällä n.5cm levyinen. Siihen kun lisätään keskiviivoituksen tärinäura, niin autolijathan eivät kaistan yli kovin helpolla väistä. Sitten ajetaan tarpeettoman läheltä ohi. Talvella oma juttunsa on tien jäinen ja urainen reunus. Onneksi kevät etenee ja pinnat alkavat sulamaan.

Sen lisäksi joka ikisellä kerralla näkee autoilijoiden toimesta aivan päättömiä ohituksia, jossa riskit ovat karsean suuret. Pyöräilijöitä vastaan tulee auto tai autoja. Selän takaa sujahtaa auto tai autoja pyöräilijöiden ja heitä vastaan tulevan liikenteen kohdalla. Siinä ei ole varaa horjahduksiin tai virheliikkeisiin! Eikö autoilijalla ole muka varaa hidastaa vauhtiaan sitä vertaa, että tuo kohtaaminen vältettäisiin? Ilmeisesti ei, koska niin usein tuo tapahtuma tulee todistetuksi. Ehjin nahoin kuitenkin selvittiin, kun osattiin ajaa suoraan sivulle keikkumatta.

Kahden kuskin letka jatkoi Sänkkäriltä vielä Nissinvaaran lenkille, tavoitteenaan satasen rikkominen. Mikäs oli myötätuuleen ajaessa, vaikka maastopyörän 2.25" rengas ei nyt olekaan ihan parhaimmillaan kuivalla asfaltilla...mutta kun sivutiet ovat vielä ihan talvikuosissa, niin maasturilla vielä ajellaan tiiviisti. Nissinvaaran lenkin jälkeen mittari näytti 92km, joten vielä tuli kierrettyä keskustan alueella Torankijärven kierros ja niin kotipihalla oli satanen rikottu: 104km ja ajoaikaa meni 5h 3m. Taukojakin toki pidettiin puolisen tuntia, kun kiire ei ollut mihinkään. Reissun päälle maistui sapuska ja ilta meni lepäillessä ja horrostaessa - sekä seuraavan päivän reissuun latautuessa.

Lankalauantain Ronde van Muojärvi

Työmiehen välineet
Lauantai-aamu valkeni jälleen aurinkoisena. Yöpakkaset lauhtuivat nopeasti tyypilliseen tapaansa, niin että startin hetkellä n.10.30 mittarissa oli n.-6 astetta ja keli oli puolipilvinen. Edellisiltana olin suunnitellut päivän reitin. Viimesyksyn Piikstammin reissu toisinpäin ajettuna, poislukien Piikstammin pistoajo. Matkaa kertyisi n.115km. Kroppa tuntui ihan kohtuullisen hyvältä eilisen jäljiltä. Lihaksistossa ei tuntunut kipuja, mitä nyt niska-hartiaseutu oli pikkaisen jäykähkö. Napakka tuuli oli tehnyt tehtävänsä, tyynellä kelillä ei ole nimittäin ollut mitään ongelmaa vaikka olisikin ajanut pitkän siivun. Ilmeisesti lihaksisto jäähtyy sen verran enemmän ja runsaasta kaulan seudun vuorkauksesta huolimatta tuuli pääsee aina jonkin verran läpi.

Totuus oli kuitenkin se, että ensimmäinen tunti oli sitkeätä. Kone ei meinannut millään lähteä käyntiin ja kropassa oli puutuneisuutta ja voimattomuutta. Saattoi kyllä sokeripuolikin hieman laskea, tuntemus viittasi vähän siihenkin. Törmäsenvaarassa nautittu eväsleipä antoi uutta virtaa ja pieni jalkojen venyttely avasi tukkoisuutta. Niinpä scandalin keula alkoi ahmia Muosalmen jälkeisiä Muokankaan harjuja ihan uuteen malliin. Harjujen korkeimmalla kohdalla vasemmalle (eli pohjoiseen) avautuvat Muojärven upea selkä saarineen. Koillisessa siintää Venäjän puolella oleva n.600m korkuinen Nuorunen talvipuvussaan. Etelän ja kaakon suunnassa avautuu taas Iivaara, näyttäytyen pohjoispuolen osiltaan oikein komeasti. Upea paikka kaiken kaikkiaan, jossa on tullut vierailtua useasti.

Törmäsenvaarasta
Vaihtelevaa profiilia, tuollasissa mutkissa saa vain varoa vastaantulevia vatasia...
Scandal katseli Nuorusen suuntaan...
Nuorunen, entistä Kuusamoa...nykyisen Karjalan tasavallan korkein tunturialue.
Jääkansi välkehti komeasti
Muovaara vasemmalla, Rukakin pilkistää pikkaisen horisontissa

Polveilevaa harjutiestöä kohti Koskenkylää
Tuuli puhalteli sen verran napakasti selän puolelta, että tuli kiire jatkaa matkaa ettei kylmettyisi liikaa. Harjuilta laskeuduttiin sitten melkoista haipakkaa, mukavan sivumyötäisen siivittäessä menoa! Ajaminen alkoi muutenkin maistua keulan suunnatessa kohti Koskenkylää. Reitti suuntasi Pöllöjärventielle, kohti Lämsänkyläntietä. Pöllöjärventie on myös mainiosti polveileva soratie, joskin Koskenkylän läheisyyden sekä mökkiasutuksen vuoksi tiellä on liikennettä. Yhdessä mutkassa tulikin joku Skoda Suberb -kuski yhtään hidastamatta vastaan ja sai säikähtämään toden teolla. Jokaiselle lenkille sisältyy näköjään yksi hermoja koetteleva kohtaaminen autoiljan kanssa. Penkan reunoja hipoen siinäkin tilanteessa mentiin.


Pöllöjärventieltä kohti etelää ja Lämsänkyläntietä
Hienot, perinteiset heittopostilaatikot uudessa maalipinnassaan. Toimivat nykyään talvella lumensyvyysmittarina!
Lämsänkyläntie oli nopeasti ajettu, myötätuulessa tasaisen tappavaa rullaamista. Tauriaisentien risteykseen tuli toistakymmentä kilometriä matkaa. Maastopyörän rengas vain ulisi, kun vauhdit pysyivät hyvästä tuuliavusta johtuen 28kmh tuntumassa. Pieni evästystauko Tauriaisentien alkupäässä teki kuitenkin terää. Ajatus alkoi pikkuhiljaa kääntymään siihen, että kuinkahan tuulensuunta kääntyisikään paluumatkalla...tästä olisi vielä reilu 50km kotipihaan.

Lämsänkyläntie, tuolta tulin mukavassa myötätuulessa.

Päivän seuralainen, joka vielä tässä vaiheessa pakeni edessäni..

Vastatuulta ja nimismiehen kiharaa
Tauriaisentie oli mukavaa ylös-alas -jumppaa. Todella teräviä, mutta lyhyitä kinkamia vuoron perään vajaan kymmenen kilometrin matkalla. Jalat ja keskivartalo saivat mukavasti hommia. Multiperän kylä tuli ja meni Joukamojärven itärantamilla. Todella idyllistä seutua, eikä ihme, että alueella on kesämökkejä sielä ja täällä. Tauriaisesta tie vei kohti Nännänvaaraan erämaita rajavyöhykkettä sivuten.

Taas mentiin rajoilla...
Tauriaisentieltä, tässä vaiheessa pinta oli vielä hyvä.
Kulkija itse, keli oli tuulesta huolimatta upea o/
Reitti Kärpänkylään oli loppujenlopuksi erittäin kuluttava. Nousukin jatkui tasaisesti ja tuuli alkoi kääntymään pikkuhiljaa napakaksi sivutuuleksi. Piiksiselkä antoi virtauksille vauhtia oikein kunnolla! Tienpinnan epätasaisuuskin alkoi tökkiä. Ilmeisesti tällä syrjäisellä erämaatiellä on kuitenkin liikennettä Kärpänkylän, Multiperän ja Suoperän raja-aseman välillä ja tien pinta on saanut kiharaa osakseen. Energiatankit alkoivat tyhjenemään ihan huolella ja Kärpänkylän savujen näkeminen tuntuikin erityisen mukavalta. Tauolla kaivelin takataskusta lisää evästä ja hörpin isoja siemauksia mustaherukkamehua.

Kärpänkylän rakennuksia
Kyllä se tippasee jo! Kevät etenee täälläkin..
Sivuvastaista ja loputonta tärinää
Latailin evästä ja mietiskelin viimeistä n.35km matkaa. Takana oli siis noin 80km ja yhdessä edellisen päivän satasen alkoi kropassa tuntua jo väsyä. Mitähän tuosta loppupätkästä oikein tulisi? Todennäköisesti jyystöä ns. aivot narikassa. Eipä siinä muu auttanut kuin jatkaa matkaa. Viimeinen etappi alkoi vielä harjun päällä kulkevalla tiellä, josta on puusto hakattu sileäksi. Siinä piti hakea sopivaa vaihdetta silmään ja alkaa työstämään rytmiä. Paitsi että rytmin rikkoivat tien nimismiehenkiharat, kolot ja kuopat. Kajavantie on perinteisesti huonoimpia pinnaltaan itä-kuusamon alueella, mutta nyt se oli näemmä erityisen karseassa tilassa. Kajavan kylään oli 14km matkaa ja siinä sai jumpata välillä putkelta isolla tuumalla ja välillä tasaista rytmiä pitäen. Hanurissakin alkoi tuntumaan jo todella puuduttavalta. Jos epätasainen talvitie ei valmista tulevan kesän maastopolkurytinöihin, niin mikä sitten?

Onneksi Jalmavaaran nousun laelta avautuva Muojärven Kylmälän puoleinen osa antoi mukavaa lisävirtaa. Ei näihin maisemiin kyllästy koskaan!

Jalmavaaran laelta avautuu näkymä Muojärvelle, Ronde van Muojärvi alkaa siis olla loppupuolellaan.
Kajavan kylä tuli kuitenkin vastaan lievistä hankaluuksista huolimatta. Jyystäminen senkun jatkui ja tuuli tuiversi puuskaisena. Seuraava "mielen etappi" olisi sadan kilometrin täyttyminen. Tuijottelinkin mittaria ja latasin siitä lisävoimaa. Eipä tätäkään olisi uskonut muutama vuosi sitten tekevänsä, ajavansa talvella kahta näin pitkää reissua peräkkäsinä päivinä...ja sieltähän se satanen täyttyi! Samaan aikaan saavuin tuttuakin tutuimmille osuuksille Pikku-Muojärven, Purnunsuon ja Hangasjärven tienristeyksen maisemiin. Väsymyksestä ja kolotuksista huolimatta mieli oli optimistinen. Kovan päivätyön sai tehdä, toki myös nautiskella mukavasta myötätuulesta. Huikeita kevät talven erämaamaisemia ja d-vitamiinin yliannostusta auringon muodossa. Kaarroin kotipihaan ajoajassa 5h 38min, taukoja tuli pidettyä puolisen tuntia siihen päälle. Matkaa kertyi 114,5km joten komea siivu siitä kertyi!


Jälkikäteen ajateltuna mieli tasoittaa vaikeammat hetket. Vaikka ne psyykettä rassaavat tärinät, tuulenpuuskat ja rassaavat nousut tuntuvat väsyneenä todella vaikeilta, kuuluvat ne tähän hommaan olennaisena osana. Kroppa työskentelee fyysisen suorituskykynsä työteliäämmällä puolella ja se luo psyykkisen puolen kuormitukselle mitä erilaisimpia sävyjä. Tuntemukset vaihtelevat minuutista toiseen. Mutta taas on takataskussa kokemuksia, joita ei kotisohvalta saa.

Taas on saatu arvokasta oppia omasta itsestä ja omista kyvyistä tulevia seikkailuja ja elämyksiä varten.