keskiviikko 13. marraskuuta 2013

Tunteella

Osapuilleen kuukausi sitten kurvailtiin Heinäpään leppeässä vuoristoilmastossa. Tunnetta oli silloinkin, ainakin hädissään korisevissa keuhkoissa ja armoa huutavissa reisilihaksissa. Mitäs sen jälkeen on ollut tarjolla?
Lokakuun ensimmäiseltä talvilenkiltä, tässä Heliharjun poluilla
Oivangin vanhalla myllyllä


Vanhaa Kajavantietä

Talvilenkkejä ja sisäjyystöä
Talvilenkkejä, armotonta jyystöä sisäpyöräilyn merkeissä sekä onnekseni myös ehtaa maastopyöräilyä. Ensimainittua sain maistella välittömästi krossien jälkeen, kun Kuusamon eteiskammarista työntyi sisään talvi mukanaan lumisade sekä kalvavan kylmä koillistuuli. Naputtelin siltikin plakkariin lokakuun ja marraskuun pitkät lenkit (tarkemmista yksityiskohdista sitten tuonnempana), huolimatta yläkerran protestoinnista. Kroppa sinänsä ei ollut moksiskaan pitkistä talvisiivuista, mutta henkinen puoli meinasi korkata varsinkin ensimmäisellä lenkillä. Tuolla jossain kaukana katuvaloista, varjoni seurassa. Kontrasti meinasi olla liian iso kerralla nieltäväksi. Mutta kun riittävän pitkään pureskeli poskihampailla, alkoi sekin jauhautua nieltävään muotoon. Viikon päästä toinen lähes viiden tunnin siivu meni jo nätisti.


Marraskuun pitkältä siivulta, Kajavast
Skandaali Kirpistöllä
Talvilenkkien lisäksi olen saanut vyölle kuusi sisäpyöräilytreeniä seuran harjoituksissa. Täytyy kehua täysin sydämin niitä sessioita: on etuoikeus päästä treenaamaan jonkun oikeasti huolella rakentamaa ohjelmaa, innostavasti ohjattuna ja hyvässä seurassa. Ei kait se siitä paremmaksi enää voi mennä? Täytyy olla myös tyytyväinen siihen, että hyvin sujunut syksy kantaa edelleen sisätreeneihinkin. Tomahawkin vastusruuvia on saanut kierittää entistä tiukemmalle ja tehoja on isketty ulos kiuas kuumana. Eikä ole tehnyt vielä ylitsepääsemättömän pahaa. Sietokyky on kasvanut ja silloin kun on aika lisätä löylyä sitä on myös voinut tehdä. Tuntuu todella hyvältä, tehty työ kantaa. Olen oikeasti kehittynyt ja huomaan itse eroja entiseen. Yksinkertaisesti parhautta.

Hyvää ja kaunista!
Fyysisen treenaamisen lisäksi pääsin lataamaan henkistä pääomaa viimeviikonloppuna enemmän kuin koko rahan edestä. Lauantai-illan ohjelmassa oli nimittäin Kolmannen Naisen keikka Club Teatrialla!

Hyvää ja kaunista! Me ollaan ne!
Vihdoinkin pääsin näkemään teini-iästä kuuntelemani bändin keikan livenä o/
Täytyy kehua edelleen keikkaa. Bändi sen kuin paranee vanhetessaan ja Kolmas Nainen tarjosi oikeasti vastinetta. Lavamiksaus toimi myös superhyvin ja olikin todella hienoa kun kolmen kitaran, rumpujen ja basson patteristosta huolimatta laulun sanoista sai piirulleen selvän ja koko soundimaailma tarjosi nyansseja sekä dynamiikkaa. Ihan hemmetin hieno kokemus, jota harvoin livenä kokee. Sitten kun seurana oli hyviä ystäviä (Mika, Anu, Markku, Kimmo ja Heli) niin avot! Kiitos kaverit, kiitos Kolmas Nainen!

Sunnuntain sateessa
Lauantain rokkikeikan jälkeen oli sitten vuorossa minulle harvinaista herkkua. Nimittäin maastopyöräilyä marraskuun puolella! Vaikka lievää epäuskoisuutta meinasikin olla aamulla ilmassa, kun katselimme porukalla sateista keliä ja kaiken latistavaa harmautta. Ei muuta kuin kamppeet niskaan ja menoksi kaikesta huolimatta. Polkaistiin Helin ja Kimmon kanssa Kempeleestä Oulun Taskilaan, jossa odottivatkin Mika ja Köpi porukkaa malttamattomana. Sateen jatkuessa suuntasimme rantaviivaa pitkin kohti Patelaa, Herukkaa ja siitä idän suuntaan. Tarjolla oli runsaasti minulle uusia polkuja, mikä on aina yhtä hienoa kelistä huolimatta. Rapaa ja mutaa, liukkaita kiviä ja juuria sekä sitä kokonaisvaltaista tunnetta, kun onnistut saamaan hyvän rytmin päälle. Sitä päivä tarjosi ja olin onnekas päästessäni nauttimaan tunteesta hyvässä seurassa. Muutaman tunnin reissailun jälkeen suunnattiin pikkuhiljaa etelämmäs ja Mika jäi letkasta omien askareidensa pariin. Kimmon, Helin ja Köpin kanssa jatkoimme matkaa kohti Iinattin seutuja. Väliin kevyenliikenteen väyliä, väliin polkupätkiä. Kyllä maistui hyvälle, vaikkakin siinä kolmen ja puolen tunnin kuluttua lähdöstä tuli todettua, että viiden euron prisma-hanskat eivät enää pitäneet sitä vähäistäkään lämpöä. Olipa kumma! Kun puristi sormet nyrkkiin, kämmenen raosta lorisi rapainen vesivana. Hanskat olivat l i t i m ä r ä t. Ajovarusteet olivat ultimaattisessa ravassa. Pyörä oli samassa kunnossa. Vaihteiston päällä oli Chewbackan kuontaloa muistuttavaa kerrostumaa, mutta se täytyy sanoa Sramin X9:en kunniaksi että kaikki toimi sillä reissulla moitteetta.

Rotorin ovaalit eturattaat pyörivät viimeisiä kelvikilometrejä tasaisesti, sormenpäiden ollessa tunnottomuuden pistelevällä rajamaalla. Meinasi oikeasti tulla kylmä! Mutta onneksi vasta ihan lopussa ja pääsimme vielä tunteen puolella takaisin Kempeleeseen palauttamaan lämpimämpiä tuntemuksia jäseniimme. Totesimme kuitenkin lähes yhteen ääneen että olihan siisti päivä vesisateesta huolimatta! Noin 80km ja 4h 45min reissu oli ajettuna ja kokemuksia saatu kerrytettyä puseroon muisteltavaksi.

Väsynyt kulkija
Kovempi taistelu oli selvitä kotiin Kuusamoon ja varustehuollon kautta nukkumaan edes johonkin järjelliseen aikaan. Nimittäin Oulun eteläpuolella alkuillasta laantunut sade alkoikin uudestaan jossain Kiimingin liepeillä ja vettä tuli aina Pudasjärvelle asti. Kunnes sade alkoi muuttumaan rännäksi. Mitä lähemmäs ajoin Kuusamoa, sen sakeammaksi sade muuttui. Lisävaloja ei voinut käyttää lainkaan. Jossain Pudasjärven ja Taivalkosken välillä olin ajaa porokolarin. Yhtäkkiä nyppylän laen jälkeen näkökenttään ilmestyi kolme poroa omalla kaistalla. Jarrutus, löysäys, jarrutus, löysäys, väistö, ensimmäinen ja toinen poro vasemmalta ohittaen, jarrutus, löysäys, väistö oikealta kolmas poro ohittaen, hengitystä ja sitten kiroilua. Huh huh että oli lähellä! Onneksi älysin pitää ajovauhdin maltillisena kelistä johtuen niin sain hanskattua tilanteen! Sen jälkeen ei sitten nukuttanutkaan...Taivalkoski uinui jo myöhäistä Isänpäivän iltaa ja vähitellen matka taittui. Koti-Kuusamossa puoli kymmenen aikana oli kohtuullisen pehmeä poika, joka keräsi pikavauhdilla kamat autosta, purki kassit ja latasi pyykkikoneen jauhamaan. Iltapalaa mutustellessani koetin jäsennellä koettuja tunteita johonkin järjestykseen. Silmäluomi alkoi luppasemmaan...puolen yön maissa sain viimeiset pyykit ripustettua kuivamaan ja kömmin pehkuihin.

Silti hymyn kare suupielissä ja sydän täynnä. Tunnetta ja elämän makua. Kiitos taas kaverit!

3 kommenttia:

  1. Näissä teksteissä paistaa se "kolminaisuus kuolematon" aika vahvasti... :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyviä aineksia, joilla pötkitään edelleenkin pitkälle! Maanantaina piti muuten käyttää töissä laskukonetta ahkerasti, kun aivosähkökäyrä meinasi pyrkiä vaakatasoon kropan ohella. Ihme homma? :)

      Poista
  2. "Maastopyörä, hyvää polkua ja kavereita" Onneksi itsellä alkaa olemaan flunssa selätettynä, kohta saa alkaa oikeasti taas ajamaan täysiä ja hakemaan lihasta salilla. Kalenterissa alkaa olemaan sopivasti tilaa myös fyysisille harrasteille.

    VastaaPoista