maanantai 9. syyskuuta 2013

Syksyn avaus Tähtisadeajoissa

Tähtisadeajot on syksyn tapahtumien kotimainen helmi. Tapahtuma ajetaan Nyrölän kallioplanetaariolta lähtevällä soratie/maastopolkureitillä, kiemurrellen lähialueen asutuksen lomassa, piipahtaen useassa kohdassa pihapiirien sivuitse. Reitin varrella on ihmisiä on katsomassa ja kannustamassa ja tapahtuman järjestelyt pelaavat hienosti. Reittivaihtoehtoina olivat tällä kertaa 34km:n ja 64km:n reitit. 600km matkustamisen jälkeen pidempi versio oli itsestäänselvyys. Mukana oli vajaat 300 kuskia, joten hienosti oli lämmin ja aurinkoinen sää kerännyt porukkaa ajamaan.

Pidempi reitti ajettiin kahdessa osassa. Ensimmäinen kierros oli muutaman kilometrin pidempi kuin toinen, mutta perusrunko oli molemmissa sama - paljon kumpuilevia sorateitä, tämän vuoden painoksessa ehkä enemmän maastopolkua kuin ennen. Molemmat kierrokset sisälsivät Ilomäen lyhyen, mutta todella kipakan asfalttinousun. Järjestäjä mainostaa nousua 17% kulmalla ja ei se varmaankaan kauas heitä totuudesta. Toki noustavaa on muuallakin, tarkkaa kokonaismäärää en tiedä, mutta ihan riittävästi sitä kuitenkin on. Kuusamon maastoihin verrattuna nousut ovat lyhyitä ja teräviä ja töitä saa tehdä koko rahan edestä. Alaspäinkin onneksi tullaan ja huippunopeudet nousevat kärkimiehillä reilusti yli 70kmh. Itse kellotin 64kmh huiput ensimmäisen kierroksen alkuhurmiossa.Maastopyörällä aika reipasta vauhtia!

Kisan kärki oli täynnä kotimaisia kärkinimiä ja kahdenkymmenen parhaankin joukkoon ajaminen vaati jo kovaa ajokuntoa ja hyvää ajopäivää. Tuumailin ennen starttia, että jos pystyn ajamaan puolisentuntia reissukaverini Ovaskan Kimmon loppuajasta, niin sillä oltaisiin jossakin 30-40 sijan kieppeillä. Samalla puristettaisiin reilusti omaa vuoden 2011 loppuaikaa paremmin. Tosin reitit eivät olleet samanlaisia (nyt 4km pidempi reitti) ja siinä mielessä vertailua ei voi tehdä. Mutta suurinpiirtein näin.


Haipakkaa
Startti tapahtui klo 11 ja itse ryhmityin lähdössä neljänteen riviin heti kuuman ryhmän taakse. Pokerina vaan hakemaan paikkaa sopivilta pelipaikoilta. Ennakko-odotusten mukaisesti ensimmäiset kilometrit olivatkin melkoista haipakkaa. Johtoauto veti vapaan vauhdin alkuun, jonka jälkeen kärkiryhmä iski kaasun samantien pohjaan. Noin 25 kuskin ryhmä erkanikin omaksi porukakseen ja karkasi tasaisesti muulta ryhmältä. Sain hyvän startin ja puskin itsekin sillä mielellä, että polkupätkille tultaisiin hyvissä asemissa. Pari vuotta sitten arkailin turhaan ja olin sitten pussissa hitaampien takana. Tälläkertaa lähdin metsäosuudelle kärkiryhmän takana olevassa porukassa. Sykelukemia en uskaltanut vilkaistakaan, sen verran rajusti oli pisteltävä menemään.

Kuvat: Lasse Vuori
Kärkiryhmä alkukilometreillä, sen takana kaksi kuskia ja sitten minä letkan keulassa

Tässä vaiheessa kärkiryhmän takana hyvissä asemissa, kuvassa vasemmalla

Soratie- ja asfalttipätkät ovat tuolla seudulla kumpuilevia. Tasaista osuutta ei ole oikeastaan lainkaan. Tämähän sopii Kuusamon miehelle, meillä kun on hyvin vastaavantyyppistä profiilia. Tällaisen tiestön ajotavassa on ihan omanlaisensa systeemi: edessä olevaan ylämäkeen ajetaan vauhdilla, hyödyntäen edeltävän alamäen mahdollistamaa kyytiä. Jos mäki on lyhyehkö, sanotaan nyt vaikka 20 polkaisua juurelta laelle, niin vauhti pyritään säilyttämään ja pusketaan mäki ylös isoilla tuumilla voimaa reilummin annostelemalla. Miksi jättää hyödyntämättä edellisen alamäen vauhtia ja toisaalta miksi hukata vauhtia riplaamalla pienempää vaihdetta pesään heti mäen alussa? Näin vaan tuntui yllättävänkin moni ihan kokeneistakin ajajista tekevän. Turhaa vain haaskata energiaa moiseen asiaan.

Ei mennyt kuin..
Metsätaival meni hyvin. Kasassa oli ryhmää, joka ajoi reippasti. Soramäkiin pikkaisen taivuin, mutta polulla sain taas selät kiinni. Tultiin alamäkeen polkuosuutta, joka jatkui oikealle metsäautotielle. Joku leikkasi kurvissa editse, koetin vaihtaa isompaa vaihdetta kiihdytykseen huomatessani, että ketju oli tipahtanut edestä keskiön päälle. Ilmeisesti olin kääntänyt alamäkiosuudella etuvaihtajan kiertovahtajasta niin, että ketju oli tipahtanut isolta rattaalta pienelle ja polun epätasaisuudet saivat ketjun tipahtamaan sitten kurvissa kokonaan pois. Se juna meni.Takaa tuli seuraava porukka ja pääsin siihen mukaan. "Rahoitu, älä jää märehtimään. Sykettä peliin! Aurinko paistaa! Hyvin se menee!"

Homma jatkui ja kilometrit etenivät. Nautin reitistä. Koko ajan mielenkiintoista ajettavaa ja vaihtelua. Poluilla kulki hienosti. Joku tuli selän takaa paremmalla jalalla ohi, jotkut selät tulivat taas minua vastaan. Kunnes älysin jotain tapahtuneen. Ihan kuin satula valuisi alas? Ei ole totta. Enkö kiristänytkään klamppia kunnolla??

Tässä kohtaa pieni selitelyosio: Jo Levi24:ssa oli käynyt samalla tavalla. Vauhdikkaissa röykkyisissä alamäissä satula valui jossain vaiheessa vuorokautta ja jouduin sen nostamaan ylemmäs tauolla. Reissun jälkeen hivasin hammastahnaa satulaputken ympärille ja kiristin klampin pultin momenttiin avaimella. Syöte MTB:ssä se pysyikin paikoillaan, eikä seuraavinakaan viikkoina tapahtunut muutoksia. Kuukausi myöhemmin päätin nostaa satulaa maastoasetusta hieman ylemmäksi, Kuusamon soratieajoa ajatellen ja löysäsin kiristykset. Jälleen oli liian kiire ja kiristin kuusiokolopultin rannemomentilla. Poikkihan se meni. Milloin sitä ottaa jotain oikeasti opiksi? Ei näköjään milloinkaan. Miljoonalaatikosta löytyi 13mm pultti ja mutteri, joilla sitten kiristin klampin. GG Kuusamon 140km meni ongelmitta ja asia unohtui.

Eikä varmaankaan asiassa olisi ollut mitään ongelmaa nytkään, mutta kun...pyörät pakattiin Kimmon autoon ilman etukiekkoa ja satulaa. Siinä vaiheessa, kun irrotin satulaputken ensimmäisen kerran kuivahtanut ja pitävä hammastahna levisi putken pinnasta. Kun kasasin pyörän sitten ajokuntoon ennen starttia, en älynnyt hivasta uutta tahnaa putken pintaan. Olisi meinaan ollut siinä Kimmon työkalupakissa ihan sitä varten. Kiristin ei sitten pitänyt putkea paikallaan kun polkurytinöissä sitä painetta ruhoni satulalle antoi.

Ajetaan nyt kumminkin
Eihän siinä vaiheessa sitten voinut muuta kuin sinnitellä menemään. Oma vika ja asia olisi pitänyt hoitaa etukäteen toisin. Vitosen osa voi pilata kaiken, mutta syyllinen löytyy peilistä. Toisaalta asiahan hoitaminen siinä ajon lomassa olisi vielä ollut hieman helpompaa, kun olisin varannut kaksi 13mm kiintoa takataskuuni kaiken varalta. Mutta kun se satulaputki nyt oli aiemmin pysynyt paikoillaan...nyt niitä ei ollut ja avaimia piti sitten kysellä järjestäjän risteysvahdeilta ja huoltomiehiltä alvariinsa. Parhaimmillaan sitä kaiveltiin jonkun katsojan talon autotallista. Kertaalleen autosta 20m reitin sivusta, kuitenkaan sieltä löytymättä. "Oli se täällä mutta ei ole näköjään enää?". No eihän siinä muuta kuin ystävällisesti vaan kiitoksia kaikesta huolimatta avusta, mitä siinä kiukuttelut auttoivat. Yllättävän tyynenä säilytinkin mieleni ja päätin keskittyä vain ajamaan niin hyvin kuin jaksoin ja osasin. Selkiä tulikin aina silloin tällöin vastaan ja sijoitukset kohenivat. Kunnes taas ajettiin BMX-asetuksella...

Viisi kertaa piti pysähtyä kaiken kaikkiaan huoltohommiin. Viimeisellä kerralla vedin pultin niin tiukalle, että pelkäsin sen jo katkeavan. Edessä oli enää muutaman kilometrin asfalttiosuus ja käännös Ilomäestä alkavalle muutaman kilometrin loppulenkille. Sainkin tuon lopun sujumaan kaikesta huolimatta hyvin ja Ilomäenkin puskin ihan hyvällä asenteella ylös. Kolme kuskia sain vielä noukittua sillä pätkällä ja kun maalimäkeenkin ohitin vielä yhden kuskin niin lopusta jäi kuitenkin hyvä maku.

Järjestäjätkin istuvat, kun Kaakinen tulee Ilomäkeä ylös! Tuo selkä tuli muuten vielä kiinni ja kaksi muutakin o/

Loppuaika oli 2.54,48 ja sijoitus 59. Mahdollisuudet olivat siihen tavoitteeseen jonka asetin: puoli tuntia Kimmon perässä, jolla oltaisiin oltu 2h 45min. vauhdissa. Itseasiassa luulen, että tuostakin olisi menty vielä kymmenisen minuuttia vauhdikkaammin, jolloin sija olisi pyörinyt sielä 30-40 paikkeilla. Mutta jos on jos ja lehmätkin lentää.

Pitkä matka joka kannatti
Kaikesta ylimääräisestä huolimatta reissu kannatti ehdottomasti! Kunpa muutkin kuusamolaiset harrastajat ja ylipäänsä pohjoisen kuskit laajemminkin rohkaistuisivat kokeilemaan Tähtisadeajoja. Erityisesti Kuusamon maastoihin ja tiestöihin tottuneille reitit sopivat erinomaisesti. Maastopolut ovat helpohkoja ja tiet mukavan kumpuilevia. Tapahtuma on hyvin järjestetty, reittiopasteet toimivat erinomaisesti ja kaikki vaan yksinkertaisesti toimii. No yksi miinus pitää antaa. Se numerolappu olisi ollut mukava muisto. Nimittäin nyt se piti jättää ruokailuun pantiksi. Pari vuotta sitten sen sai mukaan ja tuossa se on viereisellä seinällä mukavana muistona tapahtumasta. Pieni juttu, joka toimii myös markkinointikeinona: monet kerrat on numerolappua esitelty kavereille ja kerrottu mistä se on peräisin.

Että seuraavalla kerralla lappu mukaan muistoksi jokaiselle, eikös niin?

Tulokset

p.s. sokerihommatkin menivät kohtalaisen hyvin kohdilleen. Maaliin tullessa sokeri oli 9.1 eli pikkasen turhan korkealla. Otin ajon aikana kaksi squeezyn juotavaa 2dl geeliä, joista toisen olisi voinut ehkä jättää pois. Tilalle vaikkapa banaania. Puolikas snickerssi meni myös. Ennen lähtöä söin kourallisen rusinaa ja join n6.dl urheilujuomaa ja litran vettä. Aamulla säädin pitkävaikutteisen 20% alemmas ja aamupalle laitoin pykälän vähemmän ateriainsuliinia. Edellisiltana olin jo laskenut pitkävaikutteista yhden pykälän pienemmäksi.

Satulan valuminen liian alas sai alaselän jumiin. Selkäreumaatikon toleranssit eivät kestä moisia muutoksia. Sekin vaikutti tietysti sitten jalkojen lihaksiston toimivuuteen. Mutta jälleen kerran: asiat voisi hoitaa niin, että voisi keskittyä ajamiseen kaiken häröilyn sijaan..

4 kommenttia:

  1. Vaikeuksista huolimatta hyvä ajo. Nää tän tienoon reitit ei anna kyllä yhtään armoa, kun mäkiä piisaa.

    Numerolaput piti tuolla palauttaa, kun ajanottochipit ovat niissä kiinni siellä taustapuolella. Rahat säästyy palkintoihin ja muihin järjestelyihin, kun ei joka vuosi tarvitse uusia chippejä ostaa ja kiinnittää niitä numerolappuihin. Voin välittää järjestäjille terveiset, että joku fyysinen kisamuisto olisi kiva, jos numerolappua ei mukaansa saa.

    Pitää vielä oma raportti kirjoitella tapahtumasta. Olin siellä kärkiauton takakontissa kuvaamassa. Melkoista extremeä sekin ajoittain :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katohan, chippiasia ei juolahtanut tietysti mieleen. Numerolappu on meille harrastajille ihan kiva muisto, jolla voidaan kehuskella kavereille että oon mä tuollakin ollut. Eräänlainen diplomi. Ja toisaalta, toimivat kyllä markkinointivälineenä ihan sitäkin kautta. Voisko sitten olla käytössä joku nilkkaan asetettava chippi tms. Kaikkihan on tietysti kiinni kustannuksista. Ja kyllä minä sen lapun jatkossakin sinne jätän mielellään, jos se edesauttaa tapahtuman kokonaisuuden toteutumista!

      Vauhtia oli varmasti kuin montsassa :) Hieno tapahtuma ja kiitokset vaan kaikille tapahtuman mahdollistaneille!

      Poista
    2. Tuossa Tähtisadeajojen chippisysteemissä lukulaite on muistaakseni maaliportin yläosassa, jolloin chipin on oltava ylhäällä ja mahdollisimman esteettömästi, että se toimii oikein. Voisihan se chippi varmaan olla vaikka kypärässä, mutta tuo numerolappu taitaa olla se helpoin ja toimivin ratkaisu tuolla järjestelmällä.

      Poista
  2. Taidettiin mennä jossain vaiheessa samaa matkaakin....

    VastaaPoista