torstai 20. kesäkuuta 2013

Levi24 2013 diabeetikon silmin

Vaikka Levi24 oli vuosia ajettavien tapahtumien listalla, se ei ollut koskaan mikään itsestäänselvyys. Ei edes tapahtuman aikana. 



Ei ainoastaan ajokunnosta kiinni
Tiesin alusta lähtien, että 1-tyypin diabeetikkona asiat voisivat mennä monella tapaa pieleen, ennenkuin oltaisiin edes paikanpäällä. Koetin valmistautua fyysisen kunnon virittämisen lisäksi myös siten, että edellisen viikon elämänrytmi ei sisältäisi mitään normaalista poikkeavaa ja että mitään hypoihin viittaavaakaan ei ilmaantuisi edeltävinä päivinä. En halunnut stressata elimistöäni normaalia enempää.

Useamman vuoden säännöllinen harjoittelu ja kestävyyskunnon kehittyminen antoivat itsevarmuutta valmistautumiseen ja itse suoritukseen. Lukuisat onnistumiset nimenomaan maastopyöräilyn kestävyystapahtumissa muodostivat kokemuspohjan, johon nojata. Positiiviset kokemukset sokeritasapainon hallinnasta rasituksen aikana ja sen jälkeen auttoivat. Asioita ei menty enää Leville harjoittelemaan vaan niitä tehtiin sapluunalla, jonka hyvät kokemukset olivat opettaneet. Kuitenkin takaraivossa säilyi tietoisuus siitä, että diabeetikoilla on aina päiviä, jolloin mikään ei onnistu, vaikka kuinka yrittäisit tehdä asiat "oikein". Jos sokeritasapaino ei pysyisi riittävän hyvänä, omat ajot saattaisivat pahimmassa tapauksessa jäädä jopa ajamatta.

Mittausta ja tankkausta
Kun elin hetkessä, seurasin myös tiheästi sokeritasapainoni tilaa mittaamalla verensokeria ennen ja jälkeen jokaista ajovuoroani. Kun en käytä insuliinipumppua tai sensorimittausta muuta keinoa ei ollut käytössä. Toisaalta, olen oppinut vuosien aikana erottamaan lihaksiston ja elimistön tuntemuksien muutoksia suorituksen aikana. Osaan kohtuudella erottaa ovatko sokerit korkealla (olo on raskas, voimatasot mitään sanomattomat, kuin täi tervassa) vai matalalla (laskuvaiheessa lihaksisto tyhjentyy energiasta käsivarsista jalkoihin ja olo muuttuu heikoksi, voimakasta ylimääräistä hikoilua, synkistelyä). Molemmissa tapauksissa kaikki fyysinen ponnistelu on yhtä tehokasta kuin ajo autolla, jonka moottorista kolme pyttyä neljästä on pimeänä.

Tankkasin alkuviikosta parina päivänä hiilaritankit täyteen ja join myös torstaina Nortforcen tankkausjuomaa, josta saa suoloja sun muita aineksia, joita pitkässä suorituksessa menetetään. (Northforcen tuotteita saa muuten Life Kuusamosta Niemelän Merjalta, siitä Sokostalon alakerrasta!).

Insuliiniannosten säätöjä
Perjantaina annostelin normaalin määrän pitkävaikutteista insuliinia (Levemir) eli tässä tapauksessa 6 yksikköä. Samaten pidin vielä aamupäivästä ateriainsuliinkin (Novorapid) syötyjen hiilareiden mukaisena.Iltapäivästä tiputin sitten ateriainsuliinit puoleen normaalista ja kun pääsimme perille Leville, söin vielä hyvän puuropäivällisen ennen starttia ja annostelin ateriainsuliinia edelleen -50% tarvittavasta. Otin toisen päivän pitkävaikutteisen insuliinin annoksista viiden jälkeen perjantaina ja tiputin annostusta -15%. Ihan ilmankaan ei arvannut lähteä suoritukseen.


Jännitystä ja lukemia
Niinhän siinä kävi, että kaikki starttia edeltävä hässäköinti ja jännittäminen, adrenaliinin nousu, stressi yms. nostivat sokerit liian korkealle. Mittari näytti 15.5 lukemaa noin 45min ennen tapahtuman starttia. Onneksi aikaa oli vielä omaan ensimmäiseen kierrokseen yli kaksi tuntia, joten otin sitten mittauksen jälkeen 3 yksikköä ateriainsuliinia. Suorituksen aikaiseksi tavoitetasoksi tähtäsin 6-7 lukemia ja arvelin tuon kolmen yksikön laskevan lukemat kympin tietämiin ja itse ajaminen sitten hoitaisi loput.

Niinhän siinä sitten kävikin. Ensimmäisen oman kierroksen jälkeen noin klo 20.10 lukema oli 9.6 ja otin siinä kohdassa lisää hiilareita noin 30g ja pistin vielä 2 yksikköä ateriainsuliinia. Toisen kierroksen jälkeen n. klo 22.10 mittasin lukemaksi 7.6 ja kolmannen kierroksen jälkeen n.24.00 lukema oli 7.2. Jokaisen ajovuoron jälkeen söin arviolta 20-30g hiilihydraattia ja join laimeaa energiajuomaa pari desiä. 

Neljäs ja ensimmäisen ilta-yön viimeisen kierroksen jälkeen n. klo 02.10 mittari näytti 7.2, joten suunnitelmani toimi täydellisesti. Pystyin ajamaan juuri niin tasaisia kierroksia kuin tarvittiinkin ja ihan samassa tahdissa muiden kanssa. Käytyäni suihkussa söin vielä 30g hiilareita ja annostelin siinä kohdassa 2 yksikköä ateriainsuliinia. Se olikin sitten viimeinen insuliiniannos kisan päätökseen asti.

Horrostelun jälkeen takaisin radalle
Kuten aiemmissa blogeissa kirjoitinkin, nukkuminen oli enemmänkin horrostamista. Olin sekä unessa että valveilla. Koiran unessa, valmiina toimimaan jos tarvetta olisi. Nousin ylös 05.00 la aamuyöstä ja keittelin kahvia. Mittasin sokerit ja nyt lukema oli sinänsä ihanteellinen 5.5. Nyt en muista söinkö leipää ja banaania kummempaa evääksi? Enpä tainnut, latailin vain patukkaa ja energiajuomaa mukaan tulevalle neljän kierroksen urakalle ja otin juomarepun säiliöön 1,5l vettä.

Juomareppuna käytän Camelbackin 3l vetoista Chargea, johon olen ollut enemmän kuin tyytyväinen. Mukana kulkee juoman lisäksi varaenergiaa ja työkaluja. Lopun tiukoissa otatuksissa mukana ei ollut kuin muutama imaisu vettä!
Tässä kohdassa teinkin sitten sen ainoan arviontivirheen, sillä se neljä kierrosta (n.36km) osoittautui melkoisen raskaaksi savotaksi. Mäki ei tahtonut nousta enää millään ja sykkeet alkoivat laskea laskemistaan. No eipä ihme, sillä mittasin ajon jälkeiseksi lukemaksi n.klo 8.30 la aamuna 4.6. Yöllinen 2 yksikön insuliinin annostelu kiihdytti polttoaineen syöttöä, jota sitten pidempi rykäsy vielä lisäsi. Liian vähäinen hiilaritankkaus ennen tätä ajovuoroa ei riittänyt lataamaan tankkeja riittävän täyteen. Pumput rykivät varatankeilla!

Senpä jälkeen latasinkin sitten reilun paikkauksen evästä ja sainkin oloani paremmaksi. Sokerit lähtivät nousuun ja siitä seurasi sitten armoton väsymys! Nukahdinkin hetkiseksi mökin sohvalle, mikä sai taas aikaan todella löysän olon. Ei se elimistö tykkää siitä, että ennen suoritusta kovin nukutaan. Uusi mittaus ennen yhdeksättä omaa ajokierrosta näytti lukemaa 8.7. Joten ei ihme, että väsytti! En kuitenkaan laittanut tässäkään vaiheessa insuliinia, koska tiesin että puolen tunnin rykäsy laskiksi sokereita automaagisesti. Noin 11.00 alkanut ajovuoro olikin hankala. Jaloissa tuntui olevan pientä krampin poikasta ja mäen nousu oli tuskaista. Sain silti pidettyä vaivoista huolimatta kierrokset 30min tasossa. Siihen täytyy olla todella tyytyväinen.

Mittasin jälleen lukemat kierroksen jälkeen ja nyt mittari näytti 6.7 mikä oli erittäin erittäin idealinen taso. Siitä eteenpäin homma menikin ilman ongelmia ja lukemat pysyivät 6.5-7.5 tasossa aina kisan loppuun asti. Isoviidan Vesa kokkasi koko porukalle Chili con carnea, jota söinkin sitten hieman alkuiltapäivästä. Tankkasin myös lisää Northforcen tankkausjuomaa, jotta krampin oireet häviäisivät. Eikä niistä ollutkaan sitten iltapäivän kiihkeinä tunteina haittaa!

Kun sokeritasapaino pelittää, ukkeli pystyy ahdistamaan itsestään kaiken irti!
Jälkitilat
Usein kovan suorituksen jälkeen sokeriarvot saattavat seilata ylös ja alas oikeastaan vielä päivän tai kaksikin. Kisan ja kaikkien seremonioiden jälkeen annostelinkin sitten taas pitkävaikutteista insuliinia 6 yksikköä. Aloin myös annostella ateriainsuliinia varovasti syömisiä mukaillen. Pidin määrän kuitenkin vielä n. 80% normaalista, koska koneet hyrisivät kisan jälkeistä vauhtiansa. Illalla yhdeksän maissa lukema oli 8.3 ja annostelin 3 yksikköä ateriainsuliinia mussutellessani hieman suklaata ja muuta naposteltavaa kotimatkan aikana. Kotiin päästyäni sokerimittaus osoitti 5.2 lukemaa.

Seuraavat päivät menivät oikeastaan hyvin siinä mielessä, että lukemat eivät veivanneet mitenkään erityisesti. Tosin tasot olivat hivenen korkeat 7-8 lukemia pääsääntöisesti, kun ruokahalua meinaan riitti palautumisen käynnistyttyä!

Johtopäätöksiä
Kaiken kaikkiaan kokonaisuus toimi erittäin hyvin. Mitään isompaa hässäkkää ei ollut ja kykenin keskittymään itse ajamiseen ja fyysiseen suoriutumiseen sekä palautumiseen ja tankkaamiseen. Ehkäpä homma toimii käsi kädessä hyvän fysiikan kanssa. Tasapaino löytyy helpommin kun kuntoakin riittää. Kone ei keitä niin herkästi yli ja ahmaise tankkeja tyhjiksi. Lauantaiaamun pidempää ajovuoroa varten olisi pitänyt tankata reilummin evästä. Ajon aikana lisätankkaus on aina hankalampaa, tosin jos olisin käyttänyt geelejä niin asia olisi voinut hoitua sillä. Olen kuitenkin pyrkinyt välttämään geelejä senkin takia, että ne tuppaavat nostamaan sokereita nopeasti ylös ja toisaalta myös sitten vaikutuksen loputtua ne tuppaavat laskemaan yhtä nopeasti alas. Joten sen takia olen suosinut pidempivaikutteisia hiilihydraatteja energianlähteenäni.

Juominen onnistui hyvin, kroppa otti vastaan sen mitä sinne tarjosinkin ja juomaa tuli juotua riittävästi. Vessassakin nimittäin piti käydä kierrosten välillä. Pitässä suorituksessa elimistö menettää suoloja voimakkaan tai pitkäkestoisen hikoilun myötä. Onneksi älysin ottaa tankkausjuomaa mukaan, se nimittäin palautti selkeästi lihaksiston toimintakykyä. Ja se Jaskan kylmägeeli! Nimittäin sivelin sitä jalkoihini lauantaina iltapäivästä ja näiden yhteisvaikutuksesta sitä puristusta sitten löytyi iltapäivän ratkaisevilla hetkillä.Tai, tahto sen asian ratkaisi mutta lihaksisto ei lyönyt hanttiin!

Levi24 tuli valloitettua ja selkäreumasta tai 1-tyypin diabeteksesta ei ollut sanottavampaa haittaa suoritukselle. Selkä kesti rytinät ja sokeroitumisen taso pysyi pääosin hyvällä tasolla.

Tästä on hyvä jatkaa taas eteenpäin, kohti uusia mielenkiintoisia seikkailuja!


1 kommentti: