torstai 27. kesäkuuta 2013

Kokemuksia 29" jäykkäperällä ajamisesta

Scandalin rakentaminen oli monella tavalla hyppy tuntemattomaan. 

Scandal Naatikkavaaran seuduilla

Jäykkäperärunko ja isot renkaat olivat paketti, josta ei ollut aiempaa kokemusta. Eikä itseasiassa rungon sopivuudestakaan kuin jonkinlainen aavistus. Joka on sinänsä osoittautunut oikeaksi. Edellinen (ja samalla tämän uuden vuosikymmenen ensimmäinen) maastopyöräni oli 29" täysjousto. Sen hankintavaiheen hankintakriteereinä  olivat mukavuus ja hyvä etenemiskyky maastoajon lisäksi talvikäytössä: pelko siitä, että selkäreumaatikon kroppa ei kestäisi maastoajoa vaikutti voimakkaasti valintaan. Samoin Kuusamon pitkät ja runsaslumiset talvet. Valinnan osuminen isopyöräiseen malliin oli osaksi myös uteliaisuutta. Testasin kyllä kaverin 26" täpäriä, mutta pitkäjalkaisuuteni sai myös tutkimaan 29" pyörien geometrioita tarkemmin.

XC-historiani lyhyt oppimäärä

Maastopyöräilyhistoriani varhaisimmat kokemukset -90 luvun alkuvuosilta jolloin ajelin perinteisen rengaskoon täysjäykillä, teräsrunkoisilla maastureilla. Merkkeinä olivat Kona Lava Dome ja Marin Muirwoods. Kona oli lainassa kaveriltani, jolla ei ollut sille käyttöä. Marin oli testipenkissä silloiseen työpaikkaan liittyen. Omaa maastopyörää en ehtinyt hommaamaan, kun silloinen elämäntilanne muuttui suuntaan, jossa koko pyöräily jäi pois kuvioista.



Näin jälkikäteen ajateltuna joka ikinen yksilö oli vähintäänkin liian iso. Painavia ne olivat kaikki. Vaihteita vaihdeltiin tangon yläpuolisilla peukalovivuilla. Vaihteita oli muistaakseni 3x8 tuohon aikaan. Jarruina cantileverit ja tanko täysin suora ja hemmetin kapea. Lisätangot olivat must. Ja kirkkaissa väreissä! Tavis unelmoi joustokeuloista, joista ensimmäiset tulivat suomessakin harrastajien saataville. Mitähän liene joustivat? Ehkä 3-5cm? Että ei mitään DH-vehkeitä sen puoleen! Etusormi-peukaloliipasimet olivat hämmästyttävät. Siihen aikaan muuten alumiinirunkoiset Cannondalen maastopyörät olivat huikean hienoja. Suuri viistoputki poikkesi selkeästi totusta teräsrunkoisten pyörien linjasta. Hintalapussa oli markka-aikaan 6000-8000mk. Muistan kalleimman Cannondalen maastopyörän maksaneen yli 12000mk helsinkiläisessä kivijalassa. Ja minä könysin Malminkartanon mäkiä ja metsiä kuvitellen kaikenlaisia...

 
Mutta GT:n Zaskar oli omalla kuumotuslistalla korkeimmalla siihen aikaan ja onhan se vieläkin huikea!
Tutustukaapa tähän projektitarinaan
Uuden ajan isopyörä
Ei tullut GT:tä talliin, mutta lähes 20 vuotta myöhemmin tuli GF eli Gary Fisher Hifi v.2010, joka olikin erinomainen isorattainen, täysjousitettu jokapaikan höylä. Sillähän saattoi ajaa ihan missä vain. Eikä kovin montaa olosuhdetta tai alustaa tullut jätettyä testaamatta.

GF HiFi söi aamupalaksi tuommoista lohkaretta!

Rullilla en sillä ajanut! Viilailin tehdaskokoonpanoa niin, että pyörän paino asettui keveimmillään 12,7kg kieppeisiin (muistaakseni, tarkemmat lukemat löytynevät jostain blogin syövereistä). Aluksi ajelin oikein tyytyväisenä, kunnes pikkuhiljaa alkoi tökkimään takajousituksen ainainen jousto. Ei sitä lukkoon saanut vaikka lukitus olikin päällä. Foxin RP2:n ei vaan toiminut siinä suhteessa odotusteni tavoin. Olisiko se sitten pitänyt käyttää huollossa, mene ja tiedä. Pyörän painokin alkoi rassaamaan, siihen nähden esim. Tähtisadeajot v.2011 menivät aivan huikean hyvin! Ilomäessä ei tosin ollut mitenkään iloista..mutta Hifillä saattoi noin isossa kuvassa ajaa kaikkea päin ja niin lujaa kuin uskalsi. Iskareista kuului "Tsup tsup" kun kivikot pölisi.

Scandalin myötä kaikki meni tosiaan uusiksi. Ajaminen piti tavallaan opetella uudestaan, erityisesti maastossa. Maantien laidassahan pyörä kiihtyi huiman mukavasti, oli todella vakaa. Talvikäytössäkin pyörä pelasi alusta lähtien hienosti. Oulun talvipoluilla ajaminen nopeutui huomattavasti verrattuna täpäriin ja vakautta löytyi huomattavasti enemmän. Pyörää oli huomattavasti helpompi ajaa kapeissa ränneissä kuin täpäriä ja pari kiloa keveämpi kokonaispaino ei ollut haitaksi!Mutta miten sitten kesällä maastopoluilla?

Scandal viimetalvena valmiina talvipoluille

Perse, korsetti ja jalat
Nyt kun olen ajanut Scandalilla puolitoista vuotta ja maastokokemustakin on tullut noin 1000km verran niin jonkinlaista mielikuvaa voi muodostaa 29" täysjouston ja jäykkäperän välille.

Jäykkäperä vaatii persettä, korsettia ja jalkoja. Ja hivenen aktiivisempaa ajo-otetta. Ensinnäkin täpärillä saattoi vain ajaa eteenpäin, tuli eteen mitä vaan. Tai ainakin melkein. Pyörä antoi niin paljon anteeksi huonompia ajolinjoja, laiskan löysää ajamista, tai ylikovaa laskemista että kuskin ajotaidot eivät joutuneet niin koetukselle, mitä Scandalin puikoissa. Lukuunottamatta niitä ylämäkiä, joissa sitä painavampaa massaa oli vain työläämpi hinata ylöspäin. Varsinkin kun optimaalisinta oli ajaa persus penkissä. Ei kannattanut juuri tanssailla polkimilla, kuten Scandalilla sattaa tehdä, pidon rajalle asti tosin.

Jäykkäperällä joutuu rytmittämään ajamista eri tavalla ja hakemaan ajolinjoja. Useimmiten todeten jälkikäteen, että "no tuo se ei ainakaan ollut". Minulla onkin tunne, että olen oppinut maastopyöräilemään viimeisen vuoden aikana enemmän kuin koskaan tähän asti. Senkin olen oppinut, että huolimatta hankalan näköisestä maastonkohdasta reipas vauhti on etenemisen tae. Eli jäykkäperällä saa taatusti noukittua jokaisen kuopan syvimmät pohjat ja jokaisen juuren korkeimmat harjanteet ajamalla pikkupuolella surraten. Tuumaa kehiin ja menoks. Alussa tuli tietysti kaatoja, kun ajosilmä ei ollut vielä hommassa mukana. Nykyään selviää jo kohtuu hyvin enempäänsä koheltamatta.


Jotta rytmin ylläpito rytelikössä onnistuu, tarvitaan jaloissa etenemisen takaavan voiman lisäksi jousituksen virkaa tekevää kestovoimaa sekä elastisuutta. Pitkissä ryminälaskuissa ei voi vaan istua jakkaralla kuten täpärillä ja antaa mennä vaan. Selkeissä paikoissa niin toki voi tehdä, mutta muutoin joutuu seisomaan pitkäänkin jaloillaan, polvet koukussa joustaen ja myötäillen maaston muotoja. Välillä mennään kauas satulan taakse, mikä entisestään polttaa reisiä, ellei sielä ole jerkkua.

Korsettia tarvitaan pitämään kroppa kasassa ja hartianseutu sekä kädet rentoina. Ei auta hirveästi, jos rasvainen palvikylki antaa aina periksi kun isot reisilihakset puskevat eteenpäin. Vatsassakin saa mieluusti olla muutakin kuin makkaraa. Ennen kaikkea tarvitaan niitä syviä vatsalihaksia tukemaan isompien työtä. Eikä voi väheksyä legendaarisen valmentajan Raimo Vormiston teesiä: "Silakka - purista perseellä!!". Nimittäin persietä tarvitaan ihan yhtä paljon etenemiseen maastossa kuin maantielläkin.

Kuski ei ole ihan keijukainen, mutta pyörä kulkee silti ihan kohtuudella

Rytmiä
Kaikenkaikkiaan ajamisessa pitää olla rytmiä. Välillä pitää pystyä teräviin kiihdytyksiin tai voimakkaisiin vääntöihin. Toisaalta pitää kyetä ajamaan rennosti ja hakemaan silmällä ajolinjaa. Mitä pidempi suoritus on kyseessä, sen enemmän korostuu taloudellisuus. Ei kannata höyrytä enempää kuin mikä on tarpeen - ellei tietysti tilanne sitä erityisesti vaadi (kuten Levin viimeiset tunnit!).


Vauhtia ei pysty tuottamaan heti vaan pitää antaa tilaa kehittymiselle. Näin ainakin koukkupolvi-ikäisenä. Nuoremmat oppivat tietysti nopeammin ja heidän fyysiset ominaisuutensa mahdollistavat asioita eri tavalla kuin vanhemmilla jermuilla tai jermuttarilla. Itse olen oppinut valtavasti ajamalla itseäni nopeampien, kokeneempien ja etevämpien maastopyöräilijöiden mukana. Usein olen selvittänyt jonkin vaikean maastonkohdan ajamalla vaikkapa kolmantena samasta kohdasta. Kaksi ensimmäistä on kokeillut eri ajolinjaa vaihtelevalla menestyksellä ja minä olen tullut kolmantena nenän kautta hengitellen. Mitä tässä nyt muka oli niin kummallista??

Mäkeä
Alamäkiajoa oppii ajamalla alamäkiä. Suuri apu on ajaa toisena tai kolmantena, nähden jälleen niitä ajolinjoja ja sitä, minkälaista kiveä ja kuoppaa edessä on. Ylämäet ovat sitten vaan sellaisia, että niiden kipuamiseen ei auta kuin omat kyvyt. Joko niitä pääsee ylös tai ei pääse. Joko sitä voimaa ja tahtoa on tai sitä ei vain ole riittävästi. Sitten talutetaan. Mutta jäykkäperällä on vielä yksi etu täysjoustoon nähden: voit ajaa putkelta, aktivoiden samalla uusia lihaksia. Toki riittävän jyrkässä mäessä ainoa keino on ajaa hanuri penkissä ja leuka kannattimessa. Eikä se noituminen tai muu älämölö auta tippaakaan. Sekin energia on pois itse tekemisestä.

Scandal Kapustavaaran kodalla - mäkitreenien merkeissä

Täpärillä pystyin ajamaan matalemmalla ajoasennolla, koska jousitus hoiti alamäessä hommat niin, ettei OTB:n vaara ollut niin iso. Mutta jäykkäperällä olen joutunut kääntämään kannattimen yläasentoon ja osaksi syynä tähän on parempi alamäkifiilis. Thomsonin 10° stemmi tuo ohjaamon melkoisen ylös, mutta se auttaa ainakin laskuvauhdeissa. Mutta ylämäkeen hinkatessa voisi matalempi asento toimia paremmin.
Tässä ollaan Kouvervaaran kodalla, taas on kiivetty ja ryönätty ravassakin
Lopuksi
Kaikenkaikkiaan jäykkäperällä ajaminen vaatii totuttelua ja aluksi homma on pahimmillaan todella hankalaa. Riippuen maaston vaativuudesta. Kroppakaan ei kestä rymistelyä samaan tapaan kuin täpärillä. Pitkät maastolenkit tuntuvat...no siltä, että on tullut ajettua. Itse olen pyrkinyt korostamaan vahvuuksiani ja pikkuhiljaa parantamaan heikkouksiani. Eli tekniseen maastoon on pitänyt asennoitua eri tavalla ja ajaa vain menemään. Talviajan hyvä voimatreenikausi sekä kevään intervallivedot ovat tuoneet kapasiteettia viedä pyörää erilaisissa paikoissa. Ei se pyörän osien päivitys tai keventely asiaa auta: 29" jäykkäperää pitää silti ajaa. Pyörä ei kiipeä yhtään sen kummemmin, vaikka painoa olisi tiputettu 200g edellisestä kaudesta.

Iso rengas ei takaa mitään. Se mahdollistaa paremman pidon avulla mäkien paremman nousun, mikäli kuskilla on kotiläksyt tehtynä. Jäykkäperällä voi käydä tanssiinkin, mikä voi olla etu tietyissä tilanteissa. Pitkäkestoisissa rytinämaastoissa jäykkäperäkuski väsyy nopeammin kuin täpärillä ajava, joka häipyy alamäkiin kuin Lontoon sumuun. Pyörän keveydestä on aina etua, erityisesti kun pyörivät massat ovat mahdollisimman pienet. Rengasvalinnalla ja väärillä paineilla voi silti pilata tuonkin edun varsin tehokkaasti. Itse suosin hivenen leveämpää eturengasta tuomaan joustoa ja ohjattavuutta ja takana kapeampi rengas tuo rullaavuutta.

Mutta se täytyy sanoa, että olisi mielenkiintoista päästä kokeilemaan aikanaan 27,5" täpäriä ja mieluiten kisakireätä ja huippukevyttä versiota. Jossa iskarit toimivat ja lukittuvat myös. Se olisi meinaan voinut olla Levilläkin ihan ässä peli?

1 kommentti:

  1. Hyvää pohdintaa...itsekin jäykkään siirtynyt.

    VastaaPoista