sunnuntai 29. joulukuuta 2013

Inventointia

Vuoden viimeiset päivät tietävät jos jonkinlaista ynnäystä mitä erilaisimmista asioista. Varsinaista inventaariota on tullut itselläkin tehtyä perjantaina paikallisen rautakaupan lvi-osaston tuotteita laskiessa.

Varsinaisesti otsikko liittyy uuteen maasturiprojektiin. Alkuasetelma oli tuttu: Scandalista runko vaihtoon, komponentit uuteen raamiin paikoilleen ja menoks. Paitsi että ei se tule taaskaan näin menemään. Ei sitä oikein kehtaa käyttää tuhansia kilometrejä ajettuja osia uudessa rungossa. Joten komponenttispeksaus on jatkunut seuraamalla esim. nettikauppojen talvialennuksia, joista voi tehdä todella hyviä löytöjä tähän aikaan vuodesta.

Mutta mitä sitten pitäisi hankkia?
Uuden rungon satulaputki ja tolpan kiristin ovat halkaisijaltaan pienempiä, kuin Scandalissa, joten ne menivät ensimmäisenä ostoslistalle. Scandalissa olen käyttänyt Thomsonin Elite Inlinea, johon on voinut luottaa täydellisesti kaikissa tilanteissa. Reilusti slouppaavan jäykkäperärungon satulaputken ja rungon väliselle alueelle kohdistuu todella kovia voimia. Ihan viimeisiä grammoja ei kannata minun mielestä siinä kohdassa viilailla, varsinkin kun kuski ei ole ihan keijukainen. Satulaputken kiristimen eli klampin kanssa onkin tullut jo ihan riittävästi hölmöiltyä, kun sinänsä hieno ja värikoodiin sopiva Hopen tuote ei toiminut kuten piti. Tilasinkin moneen kertaan toimivaksi todetun Thomsonin klampin saman pajan valmistaman tolpan kaveriksi. Siihen se ensimmäinen "komponenttisatanen" sitten menikin (ja olisi maksanut reilusti enemmän ilman kausialennuksia).
Onhan se nätti, mutta ei tuohon ole kyllä luottamista!

Ohjaamon spekulointia
Ohjaamohan se on tietysti yksi mietinnän paikka. Scandalissa on monien vaiheiden jälkeen toimivimmaksi paketiksi muodostunut Thomsonin suoran 100mm stemmin parina 635mm leveä lowriser-tanko 20mm nostolla ja 5° taivutuksella (muistaakseni tuo asteluku noin). Mutta sama ei toimi välttämättä uudessa rungossa, vaikkakin mitat ovat hyvin lähellä toisiaan. Joten uskaltaako ja kannattaako tilata vielä ohjaamon osia, ennenkuin testailee niillä vaihtoehdoilla mitä kotivarastosta löytyy? Eipä oikein, varsinkin kun tankojakin on muutamia erlaisia, joilla testailla mikä toimisi parhaiten. Tykästyin meinaan lowriser-tyyppiseen tankoon kovasti ja luulenpa, että haluan ohjailla menoa sellaisella jatkossakin. Mutta sitä Eastonin jöötipainoista tankoa ei vaan voi käyttää uudessa projektissa, joten voi hyvin olla, että ainakin uusi tanko pitää hankkia.


Mikäli Scandalissa nyt oleva Thomsonin stemmi käy uuteen raamiin, niin se kelpaa kyllä siihen. Itseasiassa muuta en taida ihan äkkiä huoliakkaan. Stemmi on kuitenkin toinen varsin erityinen kohta, johon kohdistuu mitä erilaisempia rasituksia ajon aikana. Varastoista löytyy kyllä muita sopivan mittaisia sitten Scandaliin asennettavaksi. SRAM:n XO-gripparit siirtyvät tietenkin uuteen ohjaamoon ja Scandal saa siinä vaiheessa vanhat X9:t takaisin. Mietitään sitten sitä, että asennetaanko vaihtaja ainoastaan oikealle puolelle tankoa (eli siinäkin vaihtoehdossa olisi sitten oma projektinsa edessä :)). Lukkogripitkin saavat siirtyä vaihtajien mukana ja Scandal saa siinä vaiheessa sitten takaisin entiset Lizard Skinssin North Shoret. Niin tai näin,ohjaamoonkin tulee äkkiä menemään toinen satanen ja enempikin alennusmyynneistä huolimatta. Tarkkaan pitää seurata esim. fillari-tori.com:n tarjontaa. Sielä olikin hiljakkoin Eastonin lowriser-tanko ja 90mm Thomsonin stemmi edullisesti myynnissä, taisivat vain mennä samantien kaupaksi. Nopeat syövät hitaat!

Voimansiirron tilanne
Scandalin voimasiirrolla on nyt ajettu n.5000km (lukuunottamatta Rotorin rattaita) joten se jääkööt paikoilleen. Jolloinka uuteen raamiin pitää hommata keskiölaakerin lisäksi kampisetti. Rotoriahan se sinne huutaa. Tykästyin Storckkiin hankkimaani 3D maantiekampisettiin sekä Qrings-rattaisiin kovasti ja viime kesänä hankin Scandalin X9-kampiin Qringit koossa 26/38. Ei taida olla minun kohdalla paluuta pyöreisiin rattaisiin kovin äkkiä. Kyllä ne hyödyt olivat ihan selkeät nimenomaan mäennousukyvyssä ja silloin, kun ajetaan pidon rajamailla. Sielä ovaali ratas toimii loistavasti ja auttaa muutoin köpöjalkaista kuskia etenemään hivenen paremmin.

Miksi sitten pitää hankkia kampisetti (siis kammet rattaineen), eikö pelkät kammet riittäisi? Mitä ilmeisimmin ei. Nimittäin Rotor on uusinut tämän vuoden aikana sekä maasto- että maantiekampisettinsä ja maastopuolelle tarjotaan nykyään Rex-tuoteperheen vaihtoehtoja. Uuteen projektiin sopisi Rex 2.2 kammet ja rattaina varmaankin joku 26/38 -tyyppinen yhdistelmä. Pulttijako on vain Rexeissä 110/60 kun Scandalissa olevien edellisen mallisarjan qringien pulttijako on 120/80. Ellei nyt joku fakiiri osaa selvittää mulle jotain muuta, niin eihän nuo vanhat qringit käy uusiin kampiin. Mitäs tämä sitten meinaa?

No juuri sitä, että vaihtoehtona on hankkia Rotorin Rex 2.2 kampisetti (esim. http://www.bike-components.de myy hintaan 279€) sekä QX2-tuotekoodilla kaupattavia rattaita 28, 30, 32, 34 tai 36 piikkisenä. Ja näitä ei näytä tuosta kaupasta löytyvän edes tällä hetkellä, joten vaikeaksi menee. No jokatapauksessa rattaiden hinta lienee sielä 80€/kpl eli uudet Rex -sarjan kammet ja rattaat tulisivat maksamaan yhteensä 440€. Ihanaa.

Jos jostain löytäisi vanhemman mallisarjan XC2-kammet, niin sitten selviäisi niiden hankinnalla ja voisi siirtää Scandalin qringit niihin. Scandal saisi sitten takaisin ne X9:en maastoon ihan liian jymäkät 28/42 -rattaat. Mutta ne pelaavat kyllä soratieajeluissa sun muissa semmoiseissa ajeluissa. Eli, antakaapa vinkkejä, jos jostain löydätte näitä vanhemman mallisarjan Rotorin maastokampia, joihin nuo 120/80 -pulttijaon rattaat sopivat. Käytetytkin käyvät, jos ovat siistissä kunnossa. Mitään kolhiintuneita en ala käytettynä ostamaan.  


Korjaus 31.12.2013: No eihän tuo ylläoleva pidä alkuunkaan paikkaansa. Nimittäin tuo 120/80 -pulttijako on SRAM/Truvativ-kampisetteihin soveltuva ja Rotorilla ei ole tuolla jaolla olevia kampia lainkaan. Joten vaihtoehto kaksi voisi olla se, että hankkisin jonkun keposemman Truvativin kampisetin X9:n tilalle ja siirtäisin siihen qringit. 



Kuvassa maantiekampisetti, joka sekin odottaa hyllyssä mahdollista maantiepyörän runkoaan (kevät kun etenee, niin eiköhän se maantiepyöräkuume sieltä nouse esille..).


Kampihässäkän lisäksi keskiölaakeri on myös hankittavien listalla. Scandalin laadultaan korkeintaan tyydyttävä Truvativ GXP-keskiö ei todellakaan siirry mihinkään ja se pelaa vain Truvativin X9 kampien kanssa. Uusi SRAM PC 1091-ketju onkin jo odottamassa asennustaan. Sen tilasin jo aiemmin, kun piti hommata muutakin kampetta kotipajan huoltovarustepuolelle. Takapakka pitää uusia myös eli siinä on yksi lisäkohde hankittavien listalle. Kuvissa näkyvä valkoinen X9-takavaihtaja siirtyy aluksi uuteen raamiin, mutta mietinnässä on Type2 -mallin versio, jossa on uudistettu rakenne ja se pitää ketjun aina optimikireällä kovissakin rytinälaskuissa. Eihän se ole taas kuin seitkytviis lisää...pfhhhh....
Hyvin on pelannut X9, mutta kilsoja on tälläkin jo takanaan sen verran että vaihtoon tämäkin jossain kohdassa menee.

Entäpä polkimet? Scandaliinhan hommasin Lookin Quartzit ja vaikka ne ovatkin kevyet maastopolkimet, en ole koko aikana ollut täysin tyytyväinen niiden toimintaan. Lukitusmekanismi on tuntunut jotenkin omituiselta ja ennen kaikkea en ole "löytänyt" poljinta maastoajon nopeissa tilanteissa niin hyvin, kuin aiemmin käyttämiäni Crankbrothersin candeja. Ne olivat hyvät polkimet, paitsi että eivät kestäneet yhtä ajokauttakaan kun jo laakerit olivat väljät. Se lienee CB:n polkimien perisynti. Tarkistin tuossa Lookkien kunnon ja ei se ole kyllä häävi enää niissäkään. Lähes kahden vuoden ajot alkavat näkyä. Joten, kyllähän se meinaa sitä, että polkimet pitäisi uusia. Ja jos meinaan ajaa kahdella maastopyörällä jatkossa, niin hyvä olisi jos molemmissa olisi samat polkimet. Ei meinaan yksiä polkimia kehtaa veivata pyörästä toiseen ihan äkkiä. Tai en minä tiedä, siltä se ainakin äkikseltään tuntuu?

Mitä sitten vaihtoehtona? Vahvastihan se alkaa kuulostaa siltä, että jos haluaa yhdet hyvät, niin ne olisi sitten esim. Timen ATAC XC8 Carbonit. Painoltaan ne ovat n.290g. Lookin Quartzit uudistuivat mallisarjan osalta ja nyt maastoon kaupataan S-Track -sarjaa. Lippulaivamallit Look S-Track Carbon Ti:t ovat kuutisenkymmentä grammaa kevyemmät ja suurin piirtein saman hintaiset. Jostain vain tarttui silmiini kritiikkiä polkimien huonosta kestosta ja se ei hirveästi tuon hintaluokan kamppeiden osalta houkuta. Mutta, tuokin on sitten ajotyylistä ja maastoista kiinni.

Tokihan voisi katsoa sitten vaikka kaksia edullisempia polkimia. Vaikka sitten niitä Crankbrothersin malleja. Lookin S-Track racet:kin ovat järkevämpi vaihtoehto kuin nuo carbon-versiot. Pikkaisen painavemmat kuin Timet, mutta jo satasen edullisemmat. Niitäkin saisi kahdet noiden huippupolkimien hinnalla ja kuitenkin puhutaan kevyistä alle 300g/pari -painoluokan polkimista. Ja saattaahan se olla, että tässäkin kohdassa sillä painolla on jotakin merkitystä keston suhteen. Viimeisen päälle viritetyt hipo-polkimet kun eivät sitten välttämättä kestä rymistelyä kivikossa. Joten voihan se järki ja tyhjä lompakko jälleen jäähdyttää kummasti speksaamisesta kuumennutta kalloa. Jos sinulla on heittää hyviä vaihtoehtoja poljinrintamalta, niin tee se kommenttiosioon!

No joko se alkaisi riittää?
Kyllä se aikalailla alkaisi ja pitäisi riittää. Mulla on erinomaiset Hope Race X2 evo 2012 -jarrut, mitkä siirtyvät uuteen runkoon. Uudet jarrupalatkin odottavat asennustaan. Satulapuoli on vielä kunnossa, tosin lievää ahdistusta aiheuttaa se, että kättämääni Selle Italia XC -satulaa ei enää tehdä sellaisena, kuin nuo meikäläisen versiot ovat. Fylliä on vähennettyä ja minun persus ei siitä ole tykännyt (kun uudella mallilla kokeilin muutaman kuukauden ajaa). Joten jossain vaiheessa edessä on taasen se hanurilleni sopivan satulan metsästys. Pitäisi testailla varmaankin Prologon malleja, josko sieltä löytyisi jotain sopivaa. Sekin vaan on kallista hommaa etsiä passelia vaihtehtoa. Mutta mikä muukaan siinä auttaa?

Satula, joka sopii persukselleni erinomaisesti. Huono homma vain se, että tuota mallia ei enää saa mistään.
Kiekot löytyvät entuudestaan. Rospuuttoajalle on erinomaisesti karua käyttöä kestävät Bontragerin Duster-kehillä olevat kiekot, joihin pitää jossain vaiheessa päivittää vain paremmat navat. Nykyiset Shimanon perusmallit ovat kyllä ehkäpä huonoimmat, mihin olen törmännyt. Ei ne nyt sysipaskat ole, mutta ei paljon muutakaan. Tai täsmennetään niin, että takanapa on surkea. Etunapa kyllä pitää kutinsa ja huilaa hyvin.

Parempina kiekkoinahan minulla on Merliniltä tilatut, Ovaskan Kimmon uudelleen rakentamat, NoTubes ZTR Crest kehillä ja Hope Pro Evo II -navoilla sekä DT Competition pinnoilla rakennetut kiekot. Erinomaisen kevyet kiekot ja näköäkin piisaa värikoodauksen myötä. Miinusta tulee vain siitä, että nuo ko. kehät ovat aivan tautisen tiukat profiililtaan. Käyttämiäni Schwalben Rocket Roneja ei meinaa saada edes kotipajan optimiolosuhteissa paikoilleen ilman, että pöydällä on katkenneita rengasrautoja tai asentaja olisi menettänyt hermonsa. Joten kauhulla olen odottanut sitä, että milloin se ensimmäinen rengasrikko näille tulee?




Tämän vuoksi olen alkanut pohtia sitä, että mieluummin ottaisin vaikka hivenen painossa jälleen takkiin, jos saisin inhimillisemmät kehät käyttööni. Ja toisekseen, Hopen takanapa on ehkäpä maailman äänekkäin takanapa, kiitos julmetun isojen vapaarattaan hampaiden. Joten voisi tietysti ajatella hankkivansa jotkut toiset kiekot tulevan vuoden mittaan sellaiseen suorituskykyä vaativaan käyttöön. Siihen asti mennään kuitenkin noilla, ja pidetään takataskussa paria nippusidettä yms. muita välineitä, joilla se rengas saadaan kenttäoloissakin vaihdettua...

Että semmoisia mietteitä täältä synkeän sunnuntaikelin vuoksi sisätiloissa vietetyn speksauspäivän keskeltä. Todellisuudessahan tässä varmaan pitää kroonisen valuuttakriisin takia tehdä niin, että näitä osia hommataan "pala kerrallaan". Näistäkin läpikäydyistä osista tulee äkkiä julma summa kasaan. Eiköhän sillä loppusummalla pari uutta Jopoa ostaisi?! Kokonaisuus on taas valmis joskus. Mutta sehän se on tämän harrastuksen yksi suola. Sen olen ennenkin todennut.

Usein se tavoite ei ole se kaikkein tärkein, vaan matka kohti sitä tavoitetta.

lauantai 21. joulukuuta 2013

Pirttilän aamuaskareista kohti Joulun viettoa

Kuusamossa on satanut lunta ihan päntiönnään viimepäivät.

Virallisten lukemien mukaan lunta taitaa olla puolimetriä ja on sitä kotipihallakin äkkiä sen verran. Normimeininkiä siis. Viimeviikkojen aamuaskareisiin onkin kuulunut lumitöiden tekeminen, eikä se ole ollenkaan epämiellyttävää puuhaa. Päinvastoin, olen ajatellut sen myös hyötyliikunnan kannalta ja tämmöiselle selkävaivaiselle touhu onkin toiminut erinomaisesti. Selkä, vatsa ja kyljet kiittävät, samoin hartian seutu.

Työvälineenä on vuosikymmenen vanha halpis lumentyönnin. Varsi on sopivan joustavaa puuta, jolloinka lapiomainen työstäminen onnistuu mainiosti. Originaali kuuppa hajosi viimekeväänä, joten vaihdoin sen vain uuteen lähes vastaavaan ja taas homma toimii. Takapihalla risteileekin arviolta 50m käytäväverkostoa, jota ylläpidän talvisin auki. Suomenlapinkoiramme Tellu tykkää kans, että on mukava juosta pallon perässä tai muuten vaan touhuta, kun on paanat auki. Tässäpä aamupäivän lumisateen keskeltä otoksia Pirttilän isännän ja Pirttilän Tellun touhuista. Kuvaajana tyttöni Eveliina.

Samalla toivotan mukavaa Joulua kaikille ja kiitos kun olette jaksaneet seurata kirjoitteluani vuoden mittaan!

"tuosta aukaistaan kulku tikkaille.."


"ja sitten.."


Polven korkeudelle sitä on


"tuleekohan tuosta mittään?"

"tulee tulee...kato tästä tasataan vähän ja.."


"pieni tauko paikallaan"

"jahas ja sitten jatketaan"


"No kelpaako pomolle..?"

"Onko sulla täällä tylsää..?"

"Kiitti isäntä kun tulit käymään.."


"katoppa tuonne kameraan" "en kato.."

"joko me lähetään sisälle..?"

"no joo, lähetään"

"no kato nyt ku mä tuun täällä"

"Sole mikhän homma!"



sunnuntai 15. joulukuuta 2013

Vuoden sataset täyteen, kalustospeksaus etenee



Vuosi takaperin näihin aikoihin pohdiskelin tämän vuoden ajohommia ja tein yhden lupauksen itselleni. Yrittäisin ajaa vähintään yhden yli sadan kilometrin lenkin vuoden jokaisena kuukautena. Ei mitään väliä sillä, missä ja millä välineellä tai missä ajassa. Kunhan siinä mittarissa olisi lenkin loputtua vähintään se ykkönen ja kaksi nollaa perässä. Kuusamon keliolosuhteet asettavat oman pienen mausteen tällaiseen tavoitteeseen: talvi on pitkä, yleensä kohtuullisen kylmä ja runsasluminen. Kelvollisia ajokelejä ei olisi välttämättä ihan jokaisena vapaapäivänä tarjolla, joten tarkkana saisi olla.Sulan maan aikana homma olisi helpompaa ja maantiepyörällä ajettuna ei tuottaisi mitään ylimääräistä ihmetystä. Mutta talvella kaksysimaasturilla kuormitus olisi huomattavasti kovempaa.






Tätä kirjottaessa, muutama päivä viimeisen "joulukuun satasen" ajamisen jälkeen, voin tyytyväisenä todeta, että lupaus tuli pidettyä.Joka kuu tuli lähdettyä pitkälle lenkille ja jokaisella kerralla reissu onnistui. Talvikelin satasia tuli kahdeksan ja sulan maan satasia neljä. Vaikka tulihan niitä satasen ylityksiä jokunen enemmänkin...




Oliko tässä sitten mitään järkeä? Jos harjoituksellisesti katsotaan asiaa niin talvikelissä 3h alkaa olla järjellisen hitaan ja pitkän lenkin raja. Ei sitä pidemmissä hinkkauksissa ole mitään vastaavaa hyötyä fyysisten ominaisuuksien kehittymisen kannalta. Tokihan se henkistä puolta koulii ja ehkä joskus on hyvä ahdistaa itsensä rajoille vaikka sitten sen ajallisen keston ja sitä kautta muodostuvan fyysisen kuormittavuuden kautta. Mutta kylläpä ne tienlaidassa ajetut hitaat ja peruskuntoa kehittävät hyödyt saadaan parin-kolmen tunninkin aikana.

Kesällä satasen ajaa taasen helposti maantiepyörällä, eikä siihen nyt tuhraannu pisimmilläänkään neljää tuntia pidempää aikaa. Kesällä voi helpommin myös yhdistää harjoituksellisia elementtejä pitkään lenkkiin. Välillä voi ajaa voimapainotteisesti tai iskeä niitä sunnuntailenkkien helmiä, eli kylttikirejä ja irtiottoja. Erityisesti jos "päälaji" on maantiepyöräily. Ajoinpa heinäkuun satasen tempoharjoituksena. Asensin nimittäin Storkkiin tempotikut ja ajelin sitten tt-asennossa siitä reissusta ehkä 75%. Eipä tarvinnut muuten sen jälkeen hieroa sitä asentoa, kyllä se sillä rupeamalla alkoi asettumaan niin hyväksi kuin se nyt ylipäänsä maantiepyörän päällä asettuu. Eli sellaiseksi korkeintaan kohtalaisen hyväksi. Tempoa kun pitäisi ajaa temporaamilla. Kesän pitkät lenkit olivat minulle enemmän palauttelua tiukemmista maastopyöräilytreeneistä tai tapahtumista. Syksyllä ajettiin seuran porukoiden kanssa paikallisia ajotapahtumia, joissa meno oli rennon letkeätä. Joten siinä mielessä näiden satasten kelailu ei ollut mitenkään ylivoimaista, kun sai ajaa porukassa ja lyhkäsissä ajokamoissa.

Vuoden ehdottomasti vaikein reissu oli lokakuun satanen. Kontrasti oli vaan niin järkyttävän kova verrattuna viikon takaiseen krossikisaan Oulussa, leppeän syyskelin luodessa mainiot puitteet tapahtumalle. Sitten kun taapersit yksin pakkasessa ja viimassa tylsää asfalttitien reunaa, sai tosissaan kaivaa sitä sinnikkyyttä esiin. No onneksi sitä aslfalttitietä ei ollut kuin osa matkasta, talvisten sorateiden vaihtelevuus toi heti hitusen mielekkyyttä siihenkn reissuun.

Onpahan tämmöinenkin homma tullut kokeiltua ja tietysti tämäkin on yhdenlainen saavutus pyöräilyharrastuksen saralla. Jos kohta myös oman elämänikin viitekehyksessä. Kuten joskus aiemminkin on tullut tuotua esille, vajaat kahdeksan vuotta sitten tilanne oli hiukan erilainen. Könysin OYS:n tapaturmaosaston käytävillä, opetellen uudestaan kävelemään katolta tipahtamisen seurauksena. Lonkka murtui ja vasemman jalan lihashermotus hävisi kovan iskun seurauksena niin, ettei jalka vain toiminut kuten aivot käskyttivät. Oikea ranne oli kahdesta kohtaa pahasti murtunut ja kroppa kuin piesty.

Siitä pari vuotta myöhemmin sairastuin 1-tyypin diabetekseen ja viruin OYS:n sisätautiosastolla taju kankaalla viikon verran nukkuen, hoitajien iskiessä olkavarteen insuliinia ja toisten hoitureiden ottaessa verinäytteitä yötä päivää. Mies oli niin heikossa kunnossa (laihduin reilussa parissa viikossa n.10kg) ettei jaksanut muuta tehdä kuin syödä kun sen aika oli ja käydä vessassa. Ja nukkua. Sieltäkin noustiin ja siitä alkoi vähitellen kuntoutuminen ensin normaalissa arjessa toimivaksi ihmiseksi ja asteittain myös liikkuvaksi otukseksi. Kunnes eräänä päivänä tuota liikkumista saattoi jo kutsua liikunnaksi. Lopulta kestävyysliikunnaksi ja kestävyysurheilun harrastamiseksi.

Tavikselle on ollut hienoa kokea kehittymisen eteneminen, suorityskyvyn kasvaminen, itseluottamuksen nousu (ja ajoittainen tuho tietysti) sekä onnistumisen elämykset kaiken kaikkiaan. Paljon on tullut ajettua yksin, mutta onneksi myös hyvässä seurassa muiden samanhenkisten kanssa. Kiitokset kuuluvatkin kaikille, jotka ovat olleet mukana tuolla taipaleella. Tuosta tuntimäärästähän tulee aikalailla viisi vuorokautta ajamista...

Sellainen mielenkiintoinen yksityiskohta tuli mieleen tuosta kalorikulutuksesta. Nuohan ovat sykemittarin arpomia lukuja ja eivät välttämättä ole ihan koko totuus. Mutta jos ajatellaan, että noin 7000kcal kulutus vastaa 1kg painon pudotusta, niin eipä tuostakaan viiden päivän hinkkaamisesta ole saatu kuin noin -12kg teoreettinen painon pudotus aikaiseksi. No, todellisuudessahan mies on syönyt hyvällä ruokahalulla vuoden aikana ja noiden lenkkienkin aikana on pitänyt takanta evästä. Joten ei se paino ole oikeasti tuota määrää tippunut, ei todellakaan. Mutta ehkä joku kilo on lähtenyt vuoden aikana, mikä on vain hyvää lisäbonusta tulevaa kautta ajatellen. Jos nyt vain vyötärönympärys pysyy kurissa! Mutta että jos oikeasti haluaa pudottaa painoansa, avainsana on pitää kurissa se mitä syö ja minkälaisilla ateriarytmeillä. Liikunta, ei edes kestävyysliikunta riitä yksinään siinä asiassa.

Se näistä pitkistä siivuista, tulipahan tehtyä ja jatkossa en tavoitteellisesti samaa tule tekemään. Jos tulee yli satasia niin tulee.

Kalustospeksauksen tilanne
Lokakuussa tein siis päätöksen, että myyn Storckin maantierungon pois ja luovun myös Cannondalen temporaamista. Tavoitteeksi asetin laadukkaan cx-pyörän hankkimisen. Tytöllekin katselisin talven aikana jotain sopivaa maastopyörän aihiota, josko ensi kesänä hänkin pääsisi kokeilemaan hommaa.

Katselin tarjontaa sivusilmällä silloin tällöin marraskuun loppuun asti, kunnes työprojektini päätyttyä käytettävissä olkin runsaasti aikaa ja kahvipannukin tuntui keittävän tummaa mokkaa ahkerasti. Seurauksenahan oli tietysti jonkin sortin ylikuumenemisreaktio. Ei näin yksinkertainen ihminen meinaa pysyä "kasassa" kun vaihtoehtoja on vaikka minkälaisia. Budjetti oli kasassa joulukuun veronpalautusten myötä. Kesä tuli painettua hommia viikon lomaa lukuunottamatta, joten lomarahatkin tuli otettua saldoksi tilille ihan tarkoituksella tätä projektia varten. Paineita siis tuli siitäkin, että käytettävissä oli ihan kelpo budjetti mutta toisaalta kädessä olisi Coltti, jonka kuudesta patruunapesästä vain yhdessä olisi kuti. Yksi mahdollisuus ja maaliin pitäisi osua.

Katseet suuntautuivatkin alusta lähtien korkealle ja kauas. Eli sinne huippuluokan cyclocrossien suuntaan. Kuumeninkin jo täydellisesti On Onen Pickenflick - titaanirunkoon.

Siinä olisi varmasti ollut aineksia huippupyörään. Ja sitä rakentamisen iloa. No sitten paketin sotki Giantin TCX Advanced 1:en ja olin jo ihan varma, että se se tulee olemaan.



Tosin pyörä olisi niin arvokas, että rahaa olisi pitänyt säästää vielä lisää, jotta sen olisi voinut hankkia. Vaihtoehtona oli myös Cannondalen SuperX Disc Force, jota Hikiset Siivut testasivat taannoin.



Ja ties mitä muita, muutama viikko meni alunalkaen arpoessa ylipäätänsä sitä, että laittaisinko perinteisillä cantilever-jarruilla varustetun pelin, vai levyjarrullisen krossarin. Päädyin lopulta jälkimmäiseen.

Kunnes..
...kyseenalaistin jälleen koko homman mielekkyyden. Halusinko siis oikeasti iskeä aivan tautisen summan valuuttaa pyörään, jolla en kuitenkaan välttämättä ajaisi kuin syksyllä ja osan kesän lenkeistä? Varsinkin kun nykyinen ihan hyvä budjetti ei vielä riittäisi, vaan rahaa tarvittaisiin reilusti lisää. Jolloin tulin siihen johtopäätökseen, että en minä sitä huippuluokan krossaria oikeasti tarvitse. Ei se olisi perusteltua, varsinkaan kun taloudellisesti joutuisi ahdistamaan itsensä ihan viimeisimpään nurkkaan. Saas nähdä, tuleeko sitä krossaria hankittua lopulta ikinä tällä menolla :) Kun ei vaan tuo ajatusmaailma tyydy hinnat alkaen malleihin ja jotain erikoisempaa pitäisi aina tavoitella. Jolloinka hintalaput taas karkaavat korkealle ja silloin tulee tämä järjen ääni olkapäille räksyttämään. Joten eikun tuulettamaan päätä noille alussa selostetuille pitkille lenkeille...

Se olisi varma, että kalustoon tulisi muutoksia. Jonkinlaisen palkinnon haluaisin itselleni hyvin suoritetusta työprojektista ja siitä, että tein jo ison ratkaisun luopuessani hienosta maantierungosta. Joten eihän siinä ollut muuta lopputulemaa kuin että katseet kääntyivät maastopyörän suuntaan. Mitä siinä olisi kehitettävää? Tietyistihän tämmöiselle kotirakentajalle ja -huoltajalle sitä kehittämistä olisi vaikka missä, mutta Scandalissa oli kokonaisuus aika hyvällä mallilla. Tosin yksi asia siinä oli vähän eri tasolla muun varustuksen kanssa. Runkohan oli enempi perustasolla (vaikkakin hyvällä sellaisella) verrattuna muuhun kokonaisuuteen. Pitäisikö tutkia uutta runkoa tulevalle kaudelle? Olisiko siinä lopulta järkeenkin käypä vaihtoehto, jota lähteä toteuttamaan?

Vastaus oli muutaman päivän mietintöjen jälkeen että kyllä. Näinhän sen ilman muuta pitikin mennä. Nyt minulla olisi mahdollisuus satsata todella laadukkaaseen maastopyörän runkoon, siirtää Scandalista kaikki muut osat jotka siihen sitten kävisivät ja rakentaa erittäin laadukas kokonaisuus. Tunteja kun tulee varmasti vietettyä maastossa entistäkin suuremmalla innolla näin hyvin sujuneen syyskauden maastoajojen jälkeen.

Viikko meni tutkaillessa mitä tarjontaa loppupeleissä olikaan 29er HT-runkojen osalta. Katseet kohdistuivat tietysti hiilikuiturunkoihin, koska tavoitteena oli suorituskyvyn reilu parantaminen, eikä painon keveneminenkään olisi yhtään pahitteeksi. Ihan peruscubeja ja radoneita en edes alkanut tutkimaan (ei sillä, varmasti ovat ihan kelpoja pelejä). Tähtäin piti olla korkealla ja kokonasuus kunnossa. Yksi asia, minkä asetin ykköskriteeriksi oli kierteellinen BSA-keskiö. Pressfitit eivät olleet vaihtoehto. Se rajasi valikoimaa entistäkin suppeammaksi. Lopulta löytyi kaksi vaihtoehtoa, joista toinen oli Storckin Rebel Nine. Siitä olisi vielä ollut saatavilla BSA-keskiöllinen versio, joskin uudet mallit on varustettu pf-keskiöllä.

Runkogeometrioiden tutkiminen toi esille kuitenkin yhden ratkaisevan muuttujan: keskiön korkeus oli pari senttiä korkeammalla verrattuna moneen muuhun vaihtoehtoon. Joten jätin Storkin ostamatta. Olisihan se ollut henkisesti aika nätti vaihtoehto, kun luovuin Storckin maantierungosta aiemmin. Mutta kannattaa olla tarkkana omien mieltymystensä suhteen. Kannatti mittailla Scandalin runkoa, vertailla mitoituksia ja näin saatiin selville hyvät ja huonot puolet.

No mikä se toinen vaihtoehto sitten oli? Enpähän paljastakkaan vielä. Valinta on kuitenkin tehty, runko tilattu ja maksettu. Pidetään nyt muitakin jännityksessä, kuin itseäni :) Seulasta menivät siis ohi mm.

Storck Rebel Nine
 Niner Air 9

 Stevens Sonora


Rocky Mountain Vertex 999


Rottwild R.R2 HT

 Pivot LES



perjantai 22. marraskuuta 2013

Karismaattista kurvailua

Jutellaas hetki karismasta ja persoonallisuuksista.



Jotkut tyypit ovat aivan tajuttoman karismaattisia. Heidät tajuaa välittömästi tilasta ja ajasta, ilman sanoja tai sormella osoittamista. Toinen ääripää häviää taustakohinaan. Vaikka kuinka osaisivat viilettää kovastikin, he seilaavat ikuisesti valkoisena pisteenä telkkarin lumisateessa. Usein karismaattiset henkilöt ovat taiteilijoita, ammattinsa osaajia, liidereitä, hyvän ilmapiirin luojia, toimeliaita, lahjakkaita, tuloksellisesti menestyviä, isosti tahtovia, periksiantamattomia ja herkkiä. Tai ja -sanan tilalle tai. Ja tai. Sekä että. Kaikkea tuota tai jotakin noista.

Sillä erotuksella egoansa pönkittävistä idiooteista, että nuo luetellut ominaisuudet ikään kuin vain ovat olemassa. Halvat kopiot yrittävät olla jotakin mitä eivät ole. Karismaattiset persoonat ovat aina ja jokapaikassa henkiöitä, joiden ympärillä väreilee magnetismi. Silloin kun tajuaa kuulostella, seurata läheltä, tutkata hyviä värinöitä ja makustella saattaa saada noukittua jotakin, mistä on rakennusaineksia itselleen. Aivan kuin silloin nuorena ja kauniina, jolloin riitti vain että astui eteepäin, levitti kätensä sanoen "tässä minä olen, antaa tulla". Nyt kauniina joutuu vähän punnertamaan sanoakseen "minäkin olen tässä!".

No mitähän tämä filosovointi nyt sitten on? Jonkinlainen avaus ajatukselle, että fillarinkin selässä on omalla tavallaan karismaattisia persoonia. Jos toki niitä, joilla puuttuu jotain olennaista. Olen ollut onnekas päästessäni seuraamaan monenlaista tapausta, jonkinlaisen etäisyyden päästä ja toisaalta todella läheltä. Jakkaroiden päällä on pyörinyt jos jonkin näköistä ja -oloista kapellimestaria. Toisilla nuotit täysin hukassa, intoa enemmän kuin ymmärrystä ja osaamista - toisilla taas täysi sinfonia koko ajan päällä. Tätä kaikkea löytyy varmasti kaikista pyöräilyn muotojen edustajista.

Maantiekiitäjät
Maantiellä on aina ne tyypit, jotka jyhkivät sitä yhtä ja samaa vaikka maailman ääriin asti. Asento on lukittunut johonkin, mikä on opittu jo ennen muhvirunkojen aikakautta. Rytmi ei juuri muutu, vauhti on pienellä variaatiolla lähes sama. Joko 30km/h tai sitten kun repäistään niin 31km/h. Riippumatta reitin profiilista. Eikä niitä vermeitä pueta minkään tunnin reissun takia. Ehei poika! Sitähän ajetaan se kaheksankymppiä vähintään. Tai satanen. Tai pyhänä enempi.

Toiset on kuin kellokoneistoja. Ajaminen optimoidaan pilkulleen, kierroksia pidetään niin kuin se on aina opetettu, mielellään se satanen siinäkin lasissa. Kadenssianturi ja jalkaterän oikeaoppinen ojennus ovat aa ja oo. Pyörii pyörii! Ajokamppeet ovat pilkulleen kohdillaan ja mielellään niitä vaihdetaan joka ajokaudelle uusimpien virtausten mukaan. Analysoidaan ja haetaan koko ajan jotain uutta. Nyt on kuule semmoinen hiitti päällä, että kyllä lähtee!

Sitten on ne jyystöhirmut, jotka ajavat voimalla. Pohkeet soivat yhtä matkaa sinkuvan kettingin kanssa. Watteja tuotetaan niin, että ajokengän pohja meinaa haljeta. Yläkroppa riuhtoo ja raastaa ja niska on kyrmyssä. Päässä saattaa olla se sama kypärä, mikä tuli ostettua silloin kun seurakaveri Anterokin. Kumpikaan ei muista milloin ja mistä.

Jotkut ovat täydellisiä ad-hd -tapauksia pyöriensäkin päällä. Bensa höyryää takuuvarmasti ja isku lähtee välittömästi kun joku erehtyy raplaamaan pykälää pikkaisenkaan väärässä kohdassa. Paikkaa vaihdetaan ja aikomukset piilotetaan. Kirit osataan ajoittaa niin, että toiset ehtivät ajatella että nyt se Teuvo taas lähti kun ensimmäinen kymmenen survaisua on jo tehty. Kylttikirit ovat vakiotavaraa reissulla kun reissulla ja yhtään lenkkiä ei mene ilman mäkikiriä. Tai alamäkien huippuja. Jos letkan ohi ajaa traktori tai tiekarhu, sehän meinaa automaattista peesiä! Perään!!

Sitten on niitä, jotka ajavat aina nätisti. Siis aina. Sitä mitään höntyillä, sitähän ollaan lenkillä! "On se kumma, että ei yhtään reissua voi ajaa ilman että pitää olla koko ajan vouhkaamassa. Ja minähän en sitten aja muuten yhtään yli kolmenkympin, en! En edes alamäessä, siinähän koplaavat sitä jarrua peesissä. Sitä ajetaan tasaisesti ja turhaa höseltämättä. Ja jos ei kelpaa niin minähän voin ajaa yksinkin, baanaahan riittää!"

Maastomöyrijät
Maastossakin on omanlaisia ajajia ja poluilla on todella karismaattisia tapauksia. Ajamisessa yhdistyy rohkeus, ajosilmä, kokemus, vahvuus ja periksiantamattomuus. Pyörä on koko ajan menossa johonkin suuntaan, se on itsensä toteuttamisen väline. Joku on yksinkertaisesti niin taitava, että kykenee ajamaan muille mahdottomissa tilanteissa tai maastonkohdissa. Vauhtia on käsittämättömästi ja aivan sama kuinka kauan lenkki kestää. Kunhan kestää riittävän pitkään. Siis mielellään yli neljä tuntia. Pieni kilpailullisuuskaan ei näillä kahdella tyypillä ole muuta kuin normaalia meininkiä.

Joku hyökkää kaikkiin vähänkään vaativampiin maastonkohtiin kaasu pohjassa. Pelko on vieras sana, puutteet korjataan voimalla ja vauhdilla. Tuostahan mennään yli että heilahtaa! JIIIIIIIHAAAAA! Yleensä nämä tyypit häviävät näköpiiristä kohtuullisen nopeasti, kunnes heitä tapaa silloin kun ystävällisesti passailevat jossakin kolmen kilometrin päässä. Justiin kun olet päässyt kulmille ja hivenen tärisevä käsi hamuaa energiaa tai juomaa, tulee kysymys "joko me mennään". Ja sitten se menikin jo!

Toinen taas puristaa kahvoista niin, että ajamisesta ei tule oikein mitään. Jarrua käytetään enemmän kuin palatkaan antaisivat myöden. Kropan käyttö on mitä nyt on, mitään ylimääräistä ei ainakaan tehdä ettei nyt vaan satu mitään. "Justiinsa ostin nämä kengänsuojatkin Jurvakaiselta, kun olivat tarjouksessa. Kun saattaahan ne ajokengätkin sotkeentua kun on niitä rapakoitakin. Tosin taluttamallahan ne voi kiertää. Ja en tiedä mitä takuu sanoo, jos noihin kampiinkin tulee naarmuja. Soitan Pirjon hakemaan sieltä metsästä, jos menee kumi puhki.Onko mulla muuten tapaturmavakuutukset kunnossa? Jos varan vuoksi tilaan huomenna sieltä toisestakin vakuutuslaitoksesta paperit ja päivitän samalla ne 205mm jarrulevyt. Ei herranjestas näillä vakioilla voi ajaa. Pitäisköhän muuten oikeastaan päivittää tämä pyöräkin sellaseen vähintään 160mm molemmista päistä joustavaan. Mun selkä on ollu vähän kipeä kun on ajettu sielä Heliharjussa. Käpyjä kun on siinä polulla niin että tärrää ikävästi."


Sitten on niitä tapauksia, joilla menee viisi minuuttia kaikkien teknisten härveleiden käynnistämiseen ennen lenkkiä. Ja ennen taukoa. Ja tauon jälkeen. "Ja voi vattu jos se GPS ei nyt sitten toiminutkaan loppuun asti?? Miten mä nyt saan reitin ladattua muuvskaunttiin? IIIIH. Palkkaritki on loppu! En mä voi lähteä lenkille? Voinko? Foorumilla muuten joku sano reenaamisesta niin, että pitäiski tehä niitä vetoja tiistaisin, eikä torstaisin. Kun keskiviikkoisin pitäis tehä se yläkropan reeni, että vois sitten perjantaina levätä ja lauantaina vähän herkistellä niin olis sitten sunnuntaina iskussa! JOO! Ja muuten vähintään se kymppi on ajettava kauteen, että voi oikeasti sanoa olevansa pyöräliljä. Tosikuskithan ajaa sen kakskymppiä, mutta kun mulla jäi se Mallorca väliin maaliskuussa kun piti olla sielä messuilla niin enhän mä enää pääse kuin yheksään tonniin. Mutta onneksi mä löysin sen mahtavan proteiinipatukan, koska sillä mä saan fantastisia tuloksia aikaan!"

Sitten on kyllä onneksi löytynyt niitäkin tyyppejä, jotka ajavat oikeasti sitä pyörää. Kuka milläkin tyylillä ja persoonallisella otteellaan mutta kuitenkin keskittyen siihen olennaiseen. Viikonlopun aamuna heräillään rauhassa, syödään hyvin ja nautiskellaan makoisat aamukahvit. Tai kuka nyt mitäkin. Takataskuun kääräistään ihan eväsleipää, jos toki sielä voi olla näitä vartavasten kehitettyjä tuotteitakin käytössä. Mutta kunhan on sitä minkä on hoksinut toimivaksi. Ja sitten lähdetään ajamaan. Nauttimaan. Elämään.



Mitä muita persoonia löytyy? Tunnistatko itsesi?