maanantai 30. heinäkuuta 2012

Onko jaloissa Syötettä?

Aiheellinen kysymys.


Viikon lopulla lauantaina 4.8. olisi nimittäin syytä olla. N.60km maastopyöräilyä ja toista kilometriä nousua. Kotimaan mittakaavassa ihan mukavasti. Ylös-alas, välillä vauhdilla ja välillä rintalastaa kuumottaen. Muutama sellainen kiipeäminen, että hyvä että pääsee pyörää työntämällä etenemään. Nousukulmaa löytyy! Mutta myös sitä aivan huikeata unelmabaanaa, jota voi vain ihastella ajaessaan. Upeita harjumaisemia ja avautuvia näköaloja kaukaiseen horisonttiin. Sitä tulee tarjoamaan Syöte MTB:n reitti ajajilleen (tällä hetkellä n.170 eri sarjoissa).

Tätä se on parhaimmillaan

Ensimmäisten 10-20km aikana ei kannata välttämättä ajaa itteänsä ihan kuutamolle, voi meinaan olla viimeinen 20-30km melkoista tuskaa. Erityisiä aikatavoitteita ei myöskään kannata ihan ensimmäisenä asetella, en ainakaan tätä suosittele omien kokemusten perusteella. Tällöin homma menee alusta lähtien pakonomaiseksi puristamiseksi ja veikkaanpa, että reitti tulee tällöin viemään voiton niistä haaveista. Kannattaa lähteä hakemaan hyvää ajorytmiä alusta lähtien, sillä tahdilla mitä pystyy hyvin ajamaan.

Huikeata harjupolkua ja sitä nousua...

Tietä tai autolla ajettavaa uraa on vain muutama kilometri. Onneksi edes sen verran, nimittäin saa edes jollain pätkällä hiukan ladata itseänsä. Mutta kannattaa varautua myös siihen, että heti tieltä poistumisen jälkeen alkaa urakointi. Tyyntä myrskyn edellä. Suomen kesä on ollut sateinen, eikä Koillismaan versio asiasta tee siinä minkäänlaista poikkeusta. Joten reitillä on märkiäkin kohtia ja ne tulevat pärähtämään aikamoiseksi mutasirkukseksi, jahka kuskit ajavat niistä ohi. Sielä tunkataan pahimmissa paikoissa puolisääreen asti mudassa. Mutta sekin kuuluu lajiin.

Tyypillistä profiilia, edessä häämöttää iso notko,
mikä tietää mäkeä alas...
...ja sitten jossain vaiheessa ylös!
Teille, jotka ette ole koskaan aiemmin ajaneet Syötteellä: pysähtykää hetken ajaksi ainakin Pytkynharjulle katsomaan huikeata maisemaa. Pitämävaaran laelta avautuvat myös hienot näköalat. Eikä se soratiepätkäkään ihan karuissa maisemissa kulje. Saatte kummasti lisävirtaa lopun haasteisiin! Tutustukaa järjestäjän kuvagalleriaan, sieltä saatte esimakua.

Yliyrittäminen kostautuu Syötteellä helposti virheisiin, jotka voivat jopa pilata koko ajon. Tokihan asiansa osaavat ajavat Syötteelläkin lujaa, se on ihan varma. Mutta perusharrastajat saavat mitellä voimiensa kanssa hivenen enemmän, mikäli yrittävät enemmän kuin mihin taidot riittävät. Varaisin sitä energiaa pikkaisen enempi sinne nautiskelun puolelle, niin reissusta tulee hieno!

Omalta osalta viritykset on tehty ja nyt vain pidetään virettä yllä. Ei minusta kehkeytynyt tämänkään kesän aikana ylivertaista maastomestaria. Mutta todistettavasti jonkinlaista etenemiskykyä löytyy, ettei tarvitse ihan koko matkaa tunkata pyörää musta pilvi pään yläpuolella. Tavoitteena on hyvän makuinen reissu, josta on pystynyt myös nauttimaan. Siihen tulee sisältymään ajamista omalla epämukavuusalueella. Välillä tulen noitumaan raskaastikin. Ratamestari tulee saamaan juuri sillä hetkellä lämpimiä ajatuksia. Mutta sitäkin enemmän tulen makustelemaan maastoajon parhaita puolia. Mitä ne sitten itse kullekin ovat. Minulle ne ovat onnistumisen elämyksiä. Pääsinpä tuonkin kohdan ajamalla! Se on vain se tunne siitä, että pääset luontoon, hipaisemaan sitä merkillistä ympäristöä, joka on vuosisatojen kuluessa kehittynyt. Raikasta ilmaa ja metsän fiilistä. Isoa happea Isolla.

Veikkaan, että jokainen reitin läpi ajanut kiittelee itseänsä huikeasta suorituksesta, riippumatta matkasta tai tasosta. Syötteellä nähdään!

maanantai 23. heinäkuuta 2012

Koillismaan kierros

Enpä olisi uskonut reilu viisi vuotta sitten, mitä sitä tuleekaan tehtyä jokunen vuosi myöhemmin eräänä sunnuntaipäivänä.

Juuri silloin, helmikuun lopussa vuonna 2004 maailma oli varsin pieni ja horisontti sairaalan seinien takana. Opetellin uudestaan kävelemään OYS:in sisätautiosaston käytävällä, lonkan murtumasta toipuvana ja oikea ranne palasina kipsin sisällä. Ystävän päivänä 14.2. minusta ei tullut lentokelpoista ihmistä, vaikka sitä vastentahtoisesti jouduin kokeilemaankin tipahtaessani 4,5m jäiselle betonille kotitalon katolta 3h lumenpudotushuhkimisen jälkeen. Kesäkuun alussa aloin olla fyysisesti kunnossa, henkinen toipuminen kesti pari vuotta vielä tuosta eteenpäin. Vielä seuraavana kesänäkin, kun kokeilin kiivetä katolle johtavien tikkaiden alimmalle askelmalle, tärisin ja hikoilin tuskaisten muistojen syöksyen aina mieleen.

Onneksi toivuin, mutta jälkensä se jätti varmaan ikuisesti. Elämä jatkui uudella vaihteella ja uuden mahdollisuuden saaneena. Kunnes kaikki pysähtyi jälleen lokakuun lopussa vuonna 2006, jolloin minulle sanottiin olevani 1-tyypin diabeetikko. Ei siitä sen enempää, tarinaa voitte tutkia sen tiimoilta tuolta sivun vasemmasta ylänurkasta löytyvän linkin takaa. Mutta kuten niin useasti olen kirjoittanut, mikään ei ole enää itsestään selvää tuon päivän jälkeen. Koskaan ei voi etukäteen tietää, minkälainen päivä on edessä tai edes seuraavan tunninkaan kulkua. Elämä on tässä ja nyt. Mikäli siitä meinaa nauttia, ei passaa jäädä liikaa haaveilemaan.

Pitkää siivua
Syöteajoon valmistautumisen yksi ratkaisevimmista harjoituksista oli eilinen Koillismaan kierros. Hahmottelin jo alkukeväästä mielessäni, että tänä kesänä voisi kokeilla yli 200km lenkkiä. Ensimmäinen satanen meni rikki toissa kesänä kaverini Harrin hienolla tuella, sen muistan varmaan loppuikäni. Tuolloinkin ylitettiin henkisiä esteitä paljon enemmän, kuin varsinaisia fyysisiä rajoja.

Menomatkalla Taivalkoskelle
Aakkosbaarin pihalla viimeiset tankkaukset.
Pian tämän jälkeen rävähti kova vesisade kastellen
molemmat ryhmät.
Ranen ja minä, Saarivaaran risteyksessä tauolla.
Ranelle taistelijan mitali päivän reissulta, joka oli vaikeaa
tästä eteenpäin seuraavat n.80km - mies ajoi kuitenkin
reissun läpi, vaikka suurin osa muista olisi keskeyttänyt.
Ryhmä saapuu Livojärvelle
Napakka tuuli puhalsi järveltä, Pohjolan Riviera oli
yhtä hieno kuin ennenkin.
Mourusalmen ja Hyväniemen välinen 11% nousu takana
ja oli aika tehdä energiatankkausta. Mittarissa oli
tässä vaiheessa reilu 150km.
Kiitos Cyclokselle siitä, että seura mahdollisti huoltoauton ja tuiki tarpeelliset eväät mukaan reissulle. Kiitos Timolle, joka uhrasi sunnuntaipäivän ajamalla pienen ryhmämme takana tuntitolkulla, varmistaen selustaa. Omalta osalta kaikki sujui erinomaisen hyvin! Vietin eilen maisemakonttorissani yhdessä Ossin, Villen ja Ranen kanssa ajaen 7h 41min ja taukojen kanssa päivän pituudeksi tuli osapuilleen 9h. Mittariin kertyi 211km ja vauhtiakin pidettiin yllä todella hyvin suotuisan sivu- ja myötätuulen siivittämänä. Reissun keskinopeus oli karvan alle 28km/h. Mennessä Taivalkoskelle puhalteli napakka vastatuuli, mutta onneksi Esa, Mika ja Jaska lähtivät apuvetomiehiksi ajamaan omaa lenkkiään ja pitkän matkan kuskit saivat säästettyä energioitaan mukavasti. Vuorovedolla homma sujui loistavasti.

Sokeroitunut analyysi
Makea minäni oli eilen suotuisalla tuulella ja kaikki pelasi senkin puoleen täydelleen. Aamusokeri oli 7,6 ja tiputin pitkävaikutteista insuliinia 20% alemmas normaalista, ateriainsuliinia otin 3 yksikköä n.60g hh vastaan. Tämän jälkeen en annostellut insuliinia koko päivänä, ennen kotiin paluuta.

Mittasin sokerit neljä kertaa matkan aikana:
- 2,5h ajon jälkeen 7.4
- 4h ajon jälkeen 5.9
- 6h ajon jälkeen 5.4
- 8h ajon jälkeen kotona 5.9

Tuossa 6h tunnin kohdalla oli jakso, jossa olotila tuntui hivenen hankalemmalta. Sokerit olivat todennäköisesti laskussa ja fyysinen kuormakin alkoi olla jo kohtuullinen. Hyvä välitankkaus paransi heti tilanteen ja viimeiset pari tuntia tuli erittäin hyvin. Voi sanoa, että ei ollut sen kummempi olotila kuin muulloinkaan yli satasen lenkin lopussa.

Mitä tuli syötyä ja juotua?
- aamulla kahvia, leipää ja Nortforcen marjauutejuoma, yht. n.60g hh
- 2,5h ajon aikana yksi kerrospaahtoleipä, kinkkuleike välissä sekä vajaa litra vettä/laimeaa urheilujuomaa, n.60-70g hh
- Taivalkosken tauolla 2 karjalanpiirakkaa, banaani, kahvia, Brunbergin suklaasuukko, arviolta n. 80-90g hh
- seuraavan 1,5h aikana rusinalaatikko ja pari keksiä kahvia pieni kuppi ja n.6dl vettä/laimeaa urheilujuomaa, arviolta n.60g hh
- seuraavan 2h aikana banaani, karjalanpiirakka kinkulla ja juustolla, vohvelikeksejä 2kpl, pieni kuppi kahvia, litra vettä/laimeaa urheilujuomaa n.80-90g hh
- viimeisen kahden tunnin aikana energiapatukka, rusinalaatikko, litra vettä/laimeaa urheilujuomaa, arviolta n.70-80g hh

Yhteenvetona ajon aikana:
- 1 kerrospaahtoleipä, 3 karjalanpiirakkaa juustolla ja kinkulla, 1 suklaasuukko, 2 banaania, 2 rusinalaatikkoa, 3 kuppia kahvia, vettä/laimeaa urheilujuomaa 3,5 litraa.
- yhteensä arviolta 350g hh.

Mitä tuolle energialle tapahtui?
Kotona verensokeri oli siis 5.9, kellon näyttäessä 18.15-18.30. Aikaa edellisestä insuliiniannoksesta oli kulunut 10h. Normaalisti kotioloissa, tuollaisen hiilarimäärän syötyäni olisi verensokeri todella korkealla ilman insuliiniannostelua. Todennäköisesti kolmin tai nelinkertaisessa lukemassa normaaliin verrattuna. Olo olisi karmea, hyperglykemia olisi tosiasia ja happomyrkytys päällä. Nyt pyöräily poltti kaiken energian elimistön polttaessa hiilareita täydellä teholla. Tässä on se suurin ero terveeseen pyöräilijään; hänellä ei tarvitse miettiä näitä asioita haiman hoitaessa homman. Toki hänkin voi ajaa itsensä sippiin ja hänenkin verensokerinsa laskee tällöin hieman normaalia alemmas.

Diabeetikko voi ajaa itsensä hengiltä.

p.s. Kiitos vielä kerran kaikille ajokavereille ja huoltomiehille! Ilman teitä en olisi kyennyt reissuun tuolla vauhdilla. Hitaampikin olisi toki riittänyt, mutta voimia olisi vaadittu yksin ajaessa äärettömän paljon enemmän. Nyt vain huilia, hyvää tankkausta (eilen paloi reilu 7000kcal energiaa...) ja kohti uusia seikkailuja!

tiistai 17. heinäkuuta 2012

Viisi kuuta

Helmikuussa 22. päivä ajoin vuoden ensimmäisen lenkin, -6 asteen pakkassäässä. Vajaa tunti 136 keskisykkeellä 15kmh keskinopeudella. Nuo seikat olivat silloin täysin sivuseikka, muistan kyllä vieläkin täydelleen sen riemun, minkä sain kokea pitkän ajotauon jälkeen. Polveen ei sattunut yhtään ja alla oli upouusi itse kasattu pyörä.

Ensi sunnuntaina tulee viisi kuukautta tästä ja kalenterissa seisoo merkintä: "Koillismaan kierros, 203km". Kotikutoinen kuntoajo, jossa koukkupolviparlamentti pääsee toteuttamaan itseään pidemmän kaavan kautta. Katsotaan nyt vielä kelioloja, meinaan kuluneen kesän teemalla yhtäkään ajoa ei uskalla etukäteen pitää varmana, kun on niin pirun epävakaista. Loppuviikkoon on luvattu perikuusamolaista keliä, muutama asten lämmintä ja vesisadetta..

Jotta Koillismaankierros olisi ajettavissa, sitäkin varten on pitänyt kovottaa hanuria. Sunnuntaina ajettu "Muikkulenkki" Posion 28. muikkumarkkinoille hoiti tuota virkaa. Viisi kuskia lappoi mukavan reipasta n.28kmh keskaritahtia edes takas tuon reissun rapiaan neljään tuntiin ja vyölle tuli 129km kieppi. Jalka oli superhyvä, välillä vedeltiin lähes-maksimi-kirejä ja muutama mäki tuli puristettua happorajoilla ylös.

Muikkumarkkinoilla oli tarjolla lohtakin...

Paluumatkan lyhyt tauko
Eikä jälkiolotilat ole olleet kummempia. Mies alkaa olla kohtuullisessa ajokunnossa. Jos Koillismaankierros päästään ajamaan ja se sujuu hyvin, elokuun puolella odottavaan Syöteajoon voi lähteä hyvillä mielin. Satasia 2+2 peräkkäisinä päivinä on kuitenkin iso juttu sokerimarinoituneelle meikäläiselle.

Samaan aikaan olen treenannut elokuun alun Syöte MTB:tä varten. Heinäkuun treenimerkinnät sisältävät n.13h maastotreenejä pitkien maantiesessioiden lisäksi. Mäkitreenit olen tehnyt Kapustavaaran vajaan 1,75km soratienousussa, tekniikkaa olen opetellut niin umpimetsässä kuin esim. Oivangin leirikeskukselta lähtevällä kivikkopolkupätkällä. Paljon on opeteltavaa jäykkäperäisellä ajamisessa, kuten osasin etukäteen aavistellakin. Onneksi jalkojen voimatasot ovat palautuneet kohtuullisesti, jolloin treeneistä on ylipäänsä tullut jotain. Mutta mikä hienointa, esim. yläkroppa on kestänyt rytkytellä epätasaisilla pätkillä mukavasti, eikä selkä ole toistaiseksi reagoinut millään tavalla. Mielessäni olen kiitellyt talven käsipainoharjoitteita ja tuntien lumityöurakointeja lumilapiolla. Korsetti on kohtuuhyvässä kunnossa.

Könkäänniemi, josta pääsee mm. Kouvervaaran reitille
Könkäänniemen kota
Mutta se on selvää, että ajaminen on hitaampaa teknisillä pätkillä ja näin ollen ajatusmaailma on asettunutkin unohtamaan aika-aspektin kokonaan. Kas kun kevään karseat kokemukset muutenkin stumppasivat tämän elementin niin syvälle kuntan sisään, että saa nähdä nouseeko se sieltä enää ollenkaan. Tokihan jos nyt lähtisi ajamaan kilpaa muodossa jos toisessa, valmiuksia olisi ihan eri malliin. Tosin keuhkoja pitäisi saada vetoketjulle sitäkin ennen tavalla tai toisella. Mutta lihaskunto ja voimatasot antaisivat paremmin edellytyksiä.

Mutta se puoli saa olla. Haasteita on edelleenkin liikaa:

Miten pystyä huolehtimaan energiatankkauksesta kynnyksellä tapahtuvan ajamisen aikana. Energiageelit eivät toimi, se on nyt kokeiltu riittävän monessa tapauksessa. Liian nopeaa energiaa, joka nostaa rajusti ylös mutta laskee myös rajusti alas. Reilun kuukauden treenien aikana kun olen voinut tankata pitkäkestoisempaa hiilihydraattia, mitään ongelmia ei kertakaikkiaan ole ollut sokeritasapainon kanssa. Vaikka kuinka olisi fyysisesti ahdistanut kroppansa rajoille. Tässä se mielenkiintoinen pähkinä purtavaksi. Maantiellä, kun koetat pysyä porukoissa, leivän syöminen johtaa ennenaikaiseen keuhkoahtaumaan, joka johtuu täysjyväleivästä eikä nortin vetelystä. Banaani vielä menee juuri ja juuri siinä 38kmh vauhdissa, mutta kun lapetaan neljääkymppiä niin saa olla fakiiri joka siinä kuorii keltaista kuorta muinamiehinä. Energiajuomasta ei saa riittävästi energiaa. Makaroonilaatikkoakaan ei kehtaa tunkea takataskuun. Mikäli lasket vauhtia vähäisenkään ottaaksesi jotakinkaan kiinteämpää evästä, takarenkaat häipyvät horisonttiin ja turha kuvitella saavansa porukoita kiinni.

Joten maastoajo antaa paremmin mahdollisuuksia ajaa reipasvauhtisia tapahtumia ilman että luuta-auton tarvitsee etsiä hypojen riivaamaa koukkupolvea. Meinaan vauhdit ovat maltillisemmat ja maastonkohdat antavat mahdollisuuden pikaiseen evästykseen ilman että joudut ajelemaan koko päivää yksin. Näin ainakin harjoitukset antaisivat olettaa. Toisaalta - olen muutenkin luopunut ajatuksesta ajaa erityisesti aikaa vastaan. Ajan itselleni ja se riittää. Sopivalla tasapainolla homma hoituu ja siinä sivussa saa kyllä kiusattua aika montaa "terveempääkin" ajuria. Katsotaan mitä tulevaisuudessa, nyt näin.

Palatakseni Kuusamon lyhyeen ja vähälumiseen kesään. Tässä on koetettu ajaa parhaamme mukaan omien tavoitteellisten treenien ohella lunkimpia kuntoajoja ja tapahtumia. Lapsille järjestettiin erittäin onnistunut Puistocrossi 2012 tapahtuma, jossa alakouluikäiset mukulat ajoivat hiki päässä liikuntapuistoon tekemillämme radoilla. Osallistujamäärä lähes tuplaantui debyyttitapahtumaan viimevuodelta, joten hyvällä kurssilla ollaan. Fillarinappulakoulu pyörähti käyntiin eilen ja touhua riittää lapsille viiden kokoontumiskerran aikana. Muuten, Puistocrossin aikana katseltiin jo siihen malliin lähitienoiden profiileja, että joskohan joku kerta saataisiin hommaa laajennettua edelleen ja tapahtumaan ympättäisiin vielä ehta crossikisa aikuisillekin...kuka tietää!

Potkulautasarjakin oli edustettuna

Kuntoajojen kolmen suora -tapahtumat pyörivät heinäkuun, tänään olisi vuorossa reilu 50km sora/asfalttireittejä hienoissa lähimaisemissa. Kannattaa kurkkia fillarifoorumin Kuusamossakin ajetaan -ketjua, sielä löytyy suht koht ajankohtaiset infot näistä paikallisista pöhinöistä. Tai vaihtoehtoisesti voi kuikkia Cycloksen Facebook-sivua, rekisteröityneet saavat tykätä sivusta kaikin mokomin ja ne sivut näkyvät kyllä rekisteröitymättömillekin. Blogin oikeassa ylänurkassa on myös linkki Cycloksen nettisivuille, sieltäkin löytyy tapahtumakalenteri sekä seuran ajankohtaisia uutisia.

Näissä merkeissä tällä kertaa ja hetkessä tukevasti kiinni.

p.s. eikä ole muuten ollut polviongelmia viiden kuukauden aikana. Tästä aion pitää jatkossakin kiinni, laatu ennen määrää ja tehoja levänneeseen kroppaan.

keskiviikko 4. heinäkuuta 2012

Inspiraation lähteillä

Ystävät ja pyöräilypiirien tutut ovat tehneet sellaisia temppuja viimeisten viikkojen aikana, että voi vain hämmästellä ja ihastella.

Taas on tullut todistetuksi se, että ihmisolio - pyöräileväkin sellainen - kykenee mitä uskomattomampiin suorituksiin jos vain haluaa. Sielun uumenista kumpuava himo ja periksiantamattomuus vie vääjäämättä kohti seikkailuja, joissa itsensä haastaminen ja oman mukavuusalueen ulkopuolelle astuminen on yhtäaikaa pelottavaa mutta jälkeenpäin käsittämättömän palkitsevaa.

Rovaniemeläis-Oululaista endorfiinia
Rovaniemen lahja suomen pyöräilylle, eli Lieven de Rycke ja hänen yrityksensä Rush tukivat huikeata Schwalbe Tour Transalp -projektia, jossa kaksi Rush Racing teamia Venom (Mikko Nurmela ja Kimmo Määttä) ja ja BlackSun (Kimmo Yliniemi ja Jari Kolehmainen) osallistuivat tähän legendaariseen viikon mittaiseen Alppien ja erityisesti Dolomiittien vuoristossa kulkevaan etappiajoon. Mitä sanotte ajatuksesta, että kyntäisitte eturengas ylempänä kuin takarengas yhteensä lähes 19000 nousumetriä viikon aikana? Tai ajaisitte parhaimmillaan 100km/h alas kilometrien mittaisia laskuja? Klikkailkaa oheisia linkkejä, lukekaa matkakertomuksia ja ihmetelkää. Molemmat teamit ajoivat Masters-sarjassa ja aivan käsittämättömän huikeasti. Venom sijoittui yli kahden sadan parin joukossa sijalle 24. ja BlackSun sijalle 36. Naisammattilaisemme Pia Sundstedt voitti Mixed-sekaparisarjan yhdessä Carsten Bresserin kanssa ja ties monettako kertaa. Legendaarisia juttuja yhtä kaikki.

Kempele ajaa hulluuteen?
Eikä se tähän jää. Eräs Kempeleen voimakaksikko, mainion blogin Hikiset Siivut isäntä ja emäntä päättivät lähteä harjoittelemaan samaa asiaa, eli mäen nousua tapahtumaan nimeltä Mad East Challenge 500. Tällä kertaa kyse oli kuitenkin maastopyöräilystä ja kolmipäiväisestä etappikisasta Saksan ja Tsekin rajamaastoissa. Nousumetrejä yhteensä 5km ja seassa kuumottavia laskuja. Tässä erittäin hyvin asiaa valaiseva kuva (kuva Kimmo Ovaska):

Siinähän sitä on ollut kiikkumista! Ei voi edes käsittää, kun ei ole kertakaikkiaan minkäänlaista kiinnekohtaa johon verrata. Saattaa olla, että tämän kaksikon Tahko MTB:n ajaminen ei tuntunutkaan enää ihan niin hankalalta tuon reissun jälkeen. Vaikkakin ajoivat sielä melkoisen maagisen siivun 120km kymmenvuotis-TahkoMTB-juhlakisassaan. Ei käsitä kyllä sitäkään. Kuinka voi selvitä hengissä noin pitkästä maastorupeamasta? Entäpä sitten ne tyypit, jotka ajoivat Tahkolla 240km 15-16h suorituksen aikana? Ei voi kuin ihmetellä, ihailla ja vielä kolmas ii eli inspiroitua. Yksi 60km kierros kun sisältää jo 1300m nousua, mutapoteroita, kivikkoa...eikä sekään ole mikään helppo nakki, sen tietää n.1200 sen läpiajanutta harrastajaa.

Porvoolaista rohkeutta
Uskalluksesta ja itsensä haastamisesta on lukuisia muitakin esimerkkejä, kuten vaikkapa erään porvoolaisen yksinhuoltajaäidin Hannen rohkea veto viime kevät-talvella: lentoliput tilaukseen ja kesäksi viikon reissu Itävaltaan Kitzbüheliin ajamaan huikeissa maisemissa. Talvikuukausien synkimmillä hetkillä, arkihuolien puristuksessa naisen kommentit kuulostivat pahimmillaan siltä, että jahka routa sulaa takapihalta, sinne kaivetaan pyörän menevä kuoppa ja päälle kasataan riittävästi maata ja unohdetaan ikuisesti koko asia. Kevät auringon pilkahdellessa liekki paloi jo iloisesti. Kalustopäivityksiä tehtiin ja kun kesä tuli, koetti reissu. Eikä nähdyt muutamat valokuvat todista muuta, kuin että kannatti olla rohkea, uskaltaa ja toteuttaa haaveita. Ties mitä jatko tuokaan tullessaan?

Inspiroitumisia
Kannattaa olla rohkea, etsiä unelmiaan ellei niitä ole vielä löytänyt ja pyrkiä niitä toteuttamaan. Olivatpa ne mitä tahansa. Arki ja elämän realiteetit eivät karkaa koskaan mihinkään. Juuri sen takia pitää ottaa irtiottoja, ruokkia mieltä ja kroppaa. Minä olen ollut pikkupojasta lähtien kova poikea haaveilemaan. Sitten kun joskus koettaa se päivä, että haaveesta tulee totta saa sielunsa ytimeen sellaisia voimavaroja, joita ei kukaan ikinä missään tule saamaan sieltä pois. Kuoreen voi kolista, lommoja ja ruhjeita voi tulla, mutta ydin pysyy.

Eräs pyöräilyyn liittyvistä lukuisista haaveistani on ollut ajaa jokin minun mittapuilla todella pitkä kuntoajo. Tässä lähinurkilla on sellainen ajettu vuosikausia ja nyt on minun vuoroni lähteä mukaan. Kyse on 08-lenkin järjestämästä Syöteajosta, jossa ajetaan Oulusta Iso-Syötteelle ja seuraavana päivänä takaisin. Ei kuitenkaan ihan suoraa tietä, vaan reitti kulkee siten, että ensimmäisenä päivänä matkaa kertyy 208km ja toisena 200km. Ja tämä tekee asiasta minulle erittäin haasteellisen. En epäile niinkään sitä, ettenkö kykene ajamaan 200km yhden päivän aikana. Mutta miten tulee sujumaan samanlainen siivu seuraavana päivänä? Miten perse kestää? Miten sokeritasapaino pysyy hallinnassa? No, tämä tulee selviämään 11.-12.8.2012.

Sitä ennen, 4.8.  käyn kuitenkin ajamassa SyöteMTB:n, jossa ajettavana on n.60km Iso-Syötteen haastavia maastoreittejä, toista kilometriä sieläkin nousua. Joten heinäkuuun harjoituksiin riittää motivaatiota...

p.s. mikäli inspiroiduit, näihin Syötteen tapahtumiin on vielä hyvin aikaa ilmoittautua!