keskiviikko 30. toukokuuta 2012

Barents GP:n jälkikaikuja

Huomenta.

Takana on 10h syvää unta. Nyt alkaa olotila tuntumaan enempi normaalilta. Viikonlopun Barents GP / BCC -kisat olivat meikäläiselle hurja kokemus. Jälkikäteen ajateltuna vähän liiankin hurja.

Viimeinen kuukausi on tullut ajettua tehoilla. Kohtuullisen ohueen pohjaan tehtynä tiedossa oli miten siinä todennäköisesti käy. Että iso väsy iskee ja kroppa tulee olemaan ihan totaalisessa sipissä paketin jälkeen. Mutta sitä en osannut ajatella, että en pysty pitämään sokeritasapainoa riittävän ylhäällä maantiekisojen aikana. Vaikka kaikkien suoritusten aikana söin reilusti energiaa ja aloitin syömisen hyvissä ajoin. Huolehdin myös etukäteistankkauksesta parhaalla mahdollisella tavalla. Mutta kun fyysinen rasitus menee rajoille, pohja ei kestä ja ilmeisesti aineenvaihduntakin menee niin ylikierroksille, että esim. lyhytvaikutteinen insuliini olisi pitänyt jättää kokonaan pois kisapäiviltä ennen suoritusta. Mennä vain pitkävaikutteisen voimalla.

Hypot siis iski jälleen sunnuntaina, mutta ehdin ajoissa korjaamaan ja lähinnä ylläpitämään tasoa, jolla päästiin reitiltä pois. Yhtäkkinen voimattomuus ja mielialan muutos antoivat ennusmerkit. Mitään ajonaikaista sensorointia minulla ei ole ollut käytössä edelleenkään. Yhdessä vaiheessa mittarissa oli reilu 50kmh ja fiilis korkealla. Seuraavassa hetkessä vauhti alas kävelytasolle viimeiselle 15 kilometrille ja takataskusta syötävää tasaisesti. Maalissa sokeri oli 5.1 joten alhaalla käytiin. Aikaeroja ei kannata paljon katsella, kun ei kyennyt ajamaan edes omalla normaalilla tasolla. 

Henkinen romahdus oli kova ja täytyy sanoa, että koville otti. Kun puskee vajaa 15km jatkuvaa hivuttavaa nousua vastatuuleen yksin väsyneenä, ehtii mietiskellä melkoisen synkkiä asioita. Itkukin siinä pääsi siitä perkeleenmoisesta pettymyksestä, ettei vain pysty. Tahtotila on niin valtava, mutta tällä hetkellä ei ole vain edellytyksiä. Nyt, kolme päivää myöhemmin alkaa helpottamaan. Ei tässä sentään ihan surkeasti ajettu. Aamuaurinko nousi taas.

Miten kisat sitten menivät?
Lauantaiaamupäivän prologi oli brutaalia meninikiä. Pirunkirkon parkkipaikalta Chalet Peakin takapihalle niin paljon kuin kintuista lähtee. Matkaahan ei ollut kuin 2,2km mutta sitä nousukulmaa riitti. Aikani oli joukon hitaimmasta päästä, mutta silti omiin odotuksiin nähden ihan kohtuullinen. Voittaja ajoi 5.18,3 ja itse ähelsin 7.45,5. Siitä vain kokeilemaan omaa aikaa!(pyörätietä pitkin siis Juhannuskalliontielle, jota pitkin ylös).

Yhtään kertaa en ehtinyt treenaamaan kisareittejä, joten mitään erityistä etua ei ollut takataskussa. Mäkikunnon tiesin olevan huonossa hapessa, joten tiesin muiden ajavan ihan eri vauhteja ylös. Ajattelin, että jos alla 8minuutin menee niin se on ihan ok. Menihän se selvästi. Ehkä tuosta olisi voinut vielä niistää jonkinverran pois rohkeammalla ajolla, pikkaisen varmistelin ajamistani ennen viimeistä jyrkkää kilometriä.

Iltapäivän korttelissa meno jatkui samanlaisena. Elitemiehet ja M40 olivat samassa lähdössä ja pelin henki oli selvä. Jos kärki saisi kierroksella kiinni, kisa olisi ohi. Kilometrin reitillä oli 20-30m nousu ja tietysti saman verran laskua noin 200m matkalla. Eli ylös hapoilla ja alas niin paljon kuin lähtee. Muutama tiukka kurvi, joten hereillä piti olla. Etukäteen ajattelin, että viisi kierrosta 25:tä olisi minun maailmanmestaruus. Jäi 20m vajaaksi! Pirulauta kerkesivät juuri ennen viidennen kierroksen päätöstä mennä ohi.

Kuvaavaa kärjen vauhdeista on se, että samalle kierrokselle maaliin pääsi reilusta 40 kuskista vain kuusi.

Vielä kulkee jotenkin (kuva Ville Pesonen)

Majakka ja perävaunu...

Tässä kisan podiumkuskit: 1.Törmänen 3. Kangaskokko 2. Kejo

Ensimmäinen kisapäivä sujui kaikinpuolin ihan kohtuullisesti, vaikka suorituksille ei tullut kovin pitkää mittaa. Yhteensä n.17minuuttia ajoa, mutta se olikin sitten omaa vk/mk -tason vauhtia. Illalla tuntui viiltävä tunne keuhkoissa (tuntuu muuten osittain vieläkin), mikä kieli siitä, että happi oli tiukassa.

Sunnuntain maantie oli sitten toisaalta hieno kokemus mutta toisaalta synkistä synkin sellainen. Ensinnäkin sää oli lämmin. Sai ajaa lyhyissä ajokamoissa ekan kerran koko keväänä! Toiseksi päivän päälähdössä oli yli 60 kuskia, mikä on meikäläisittäin iso maantielähtö. Kolmanneksi toteutin suunnitelmani käydä johtamassa edes kerran maantiekisaa. Startti oli pikkaisen levoton ja vauhti ei mitään erityisen kovaa ensimmäisellä parilla kilometrilla. Keisarinvaaraan tultaessa se vielä laski ja häröily joukon keskivaiheilla vain paheni. Ajattelin että tästä tulee vielä kasa. Niinpä tuikkasin sitten pienen spurtin ja ajelin keulan edelle. Tulin pitkän laskun pääjoukon edessä omalla hyvällä vauhdilla. Johtopaikalla siis hetkisen. Ei mennyt aikaakaan kun norjalainen ja venäläinen kilpailija ampuivat minustakin ohi. Tovin ajelin sitten kolmantena, kunnes pääjoukko lappoi ohi kohti Konttaista. Etukäteissuunnitelma tuli kuitenkin toteutettua.

Kilpailu jatkui sitten omalla tahdilla, muiden vauhdit olivat liikaa. Konttaisen nousu meni niin konttaamalla, että yhtään ryhmää ei jäänyt enää jäljelle. Joten otin sitten asenteeksi ajaa reilua vauhtia siitä huolimatta. Kaikki sujui ihan hyvin toisen kierroksen loppupuoliskolle, josta sitten vaikeudet alkoivat. Voi sanoa, että kilometrin matkalla päivä vaihtui yöksi.

Lähtöryhmityksessä ennen starttia (kuva Ville Pesonen)

Maaliviivalla kalpeana ja voipuneena (kuva: Janne Kaikkonen)
Jälkitunnelmat
Kisaviikonloppu oli siis kaksijakoinen. Toisaalta itsekin niitä kymmeniä tunteja valmistelleena olin tyytyväinen muun seuraväen kanssa onnistuneista kisoista. Kaikkialta tuli kiittävää palautetta. Organisointi, puitteet, reitit, fasiliteetit, sää...kaikki onnistui erittäin hyvin. Eräs olympialaisiin tähtäävä urheilija sai omien sanojensa mukaan hyviä kisastartteja ja samalla tehokkaita treenejä. Eräs ikämiessarjoen aika-ajon maailmanmestari, pohjoismaiden moninkertainen mestari, maansa mestari sanoi: "pro-tason järjestelyt". Joten kiitos ja kunnia menee seuraväelle ja kaikille  yhteistyökumppaneille, jotka olivat mukana tavalla tai toisella. Voimme olla aidosti ylpeitä tapahtumasta!

Omat ajot lauantaina olivat ok, mutta sunnuntain maantielähdön loppu oli karmea kokemus. Fyysinen ja henkinen nujerrus, josta kestää taas toipua.
Maantiepyöräilyn yhteislähdöt jäävät nyt toistaiseksi voimassa olevalle tauolle. En aio enää riskeerata terveyttäni, enkä toisaalta asettaa itsäni tilanteeseen, jossa tulee nuijituksi maan rakoon. En se minäkään kestä sentään alituista epäonnistumista. Nyt keskityn nauttimaan tästä lajista muiden harjoitus- ja kilpailumuotojen parissa. Ensin täytyy toipua ja palatua. Sen jälkeen voi ajatella taas harjoittelua. Tehotreenit tulevat olemaan sitten joskus lyhyttä ja terävää, ympäröitynä huoltavalla ja palauttavalla ajamisella. Pidetään nyt kuitenkin ne loppukesän ja syksyn tavoitteet vielä mielessä - jos silloin pystyisi ajamaan omalla tasollaan. Silloin voi kanervikko pölistä...

p.s. ajaminen FFWD:n F4R hiilikuitutuubikiekoilla oli uskomattoman hienoa verrattuna tavallisiin avokiekkoihin. Kiekko itsessään ei anna yhtään periksi, kohtuullisen matala laippa ei ollut tuuliherkkä ja tuubirengas oli rullaava ja mukava. Suosittelen kokeilemaan, jos on vain mahdollisuus!

tiistai 22. toukokuuta 2012

Pyhä-Luoston puhurit

Pyhän PSM-tempo ja Luoston Barentscupin maantiekisa ajettiin aivan tautisen kovissa tuulissa. 

En ole tainnut ennen moisessa kelissä ajaa pyörällä, mihin 30km tempoa piti lähteä ajamaan. Ei meinannut pyörä ja kuski pysyä välillä pystyssä, kun sen verta pahasti riepotteli puuskatuulet. Välillä piti puristaa karmeaan vastatuuleen, sitten yhtäkkiä suunta kääntyi ja julmettu myötäinen siivitti menoa. Eihän se alunperin ajatuksissa ollut ajamisen jaksotus onnistunut. Sehän oli alusta lähtien selviytymistä edes jollakin järjellisellä tavalla reissusta. Kokonaisuus huomioiden (eka 30km tempo, vain pari vetoharjoitusta alla) saa olla ihan tyytyväinen loppuaikaan 0.52.24,6. Sarjan voittajalle jäin vajaat 6min. Pitää muistaa myös se, että ajoin Storckilla ja aputangoilla, maantievarustuksella ilman tempopukua tai kypärää. Jälkimmäisestä olisi ollut varmasti hyötyä tuiverruksessa.

Lämmittelemässä tempoon, talvikamat päällä...

Sunnuntain maantiekisa Luostolla Orresokan reilun 5km reitillä alkoi ihan hyvin. Norjalaiset ja venäläiset yhdessä M40-sarjan kuskien kanssa pitivät vauhtia yllä. Kisan mitta oli 20 kierrosta ja jokainen kierros sisälsi kaksi mäkiosuutta. Siinä sai tällainen pikkaisen kevätlihava tuta, kun punkasi eturengas ylempänä menemään. Kuudennella kierroksella tunsin ensimmäisellä mäkipätkällä, että nyt ei ole kaikki hyvin. Voimat ehtyvät selkeästi. Tajusin heti, että sokerit on laskeneet liian alas. Syke laukkoi ylhäällä alamäessäkin. Eipä siinä auttanut muu, kuin laskea vauhti alas ja alkaa syömään energiaa. Ja odotella samalla, että palautuuko voimat ja pystyykö jatkamaan. Ajelin mäkisouudet erittäin rauhallisesti ja sitten tasaisemmat pätkät koetin tulla vauhdikkaammin.

Sen verran sain geeleillä, banaanilla ja energiapatukalla tilannetta korjattua, että tunsin kykeneväni jatkamaan. Voimat olivat kuitenkin kortilla eikä minkäänlaista painetta kyennyt enää laittamaan kammille. Niinpä muut kilpailijat alkoivat varvata minua ensin kierroksella ja lopulta kahdella. Kun olin tulossa 18 kierroksen loppuun, järjestäjät ottivat minut pois radalta ja kisasta. Se oli siinä, reilu kymppi jäi vajaaksi, satanen tuli ajettua 3h 21min. Siitä vajaa 70km omin voimin, ilman peesiapua ja jokaisella kierroksella yksi mäkipätkä julmaan vastatuuleen. Tulipahan ajettua, vaikka olisi se saanut toisinkin mennä.
Lopun alkua, kierroksen viimeisessä mäessä
Komissaarit tutkivat mikä mies, tuossa sai kelattua reiluun 40kmh vauhdit jokaisella kierroksella

Mitä tästä opiksi?
Kevään kisoissa ja kovissa treeneissä pitäisi osata huomioida kropan joutuminen kovemmalle kuin kesällä. Aineenvaihdunta jyskyttää vielä pitkään suorituksen jälkeen. Diabeetikkona pitää älytä vähentää sekä pitkävaikutteista insuliinia, että ateriainsuliiniakin. Nyt on takana kaksi palautuspäivää ja vieläkin sokeriarvot pysyvät hyvin ihanteessa. Eli edelleen koneet hyrräävät tavallista voimakkaammin. Ensilauantain prologi ja kortteli Barents GP:ssä ovat jo ovella. Nyt vain huomisesta eteenpäin aktiivista palautusta, kropan herättelyä taas toimintaan ja kohti uusia seikkailuja.

Tällä kertaa inskat alemmalla tasolla ennen kisoja.

torstai 17. toukokuuta 2012

Kynnyksellä

Pyhän ja Luoston PSM/Barentscupin kisat

Vajaat 3kk sitten lähdin ensimmäiselle lenkille pitkän harjoitustauon jälkeen, jonka polven jännetulehdus pakotti pitämään. Ylihuomenna on ensimmäinen kisastartti Pyhätunturin 30km tempossa. Enkä ole koskaan aiemmin 30km tempoa edes ajanut. Sunnuntaina odottaa 100km mittainen PSM-maantieajo Luostolla. Kisat ovat myös Barentscupin osakilpailuja, joten mukana on liuta venäläisiä kisaajia ja muutama norjalainenkin on ilmoittautunut kisoihin. Mihinhän sitä on taas itsensä mennyt työntämään?

Viimeinen 3 viikkoa käsittänyt harjoitusjakso on mennyt hyvin. Jokaiselle lenkille on pyritty rakentamaan jokin harjoituksellinen elementti ja niiden lisäksi on ajettu muutama fiilistelylenkki palautellen. Ja kun takataskussa on kameralla varustettu kännykkä, niin palauttelut ovat pysyneet myös sellaisina (kuvaaminen on mukavaa puuhaa).

Peruskilometrit ovat kuitenkin huomattavasti vähäisemmät kuin viimevuonna tähän aikaan, mutta se ei oikestaan huolestuta yhtään, päinvastoin. Kroppa ja mieli on ollut valmiimpi tekemään harjoituksia teeman mukaan ja palautuminen on ollut kohdallaan. Suurin ero on voimapuolella, joka näkyi maantiekauden alussa (joka venyi Kuusamossa toukokuun alkuun lumisateiden kiusatessa viimeiseen asti) varsinkin ylämäkien nousukyvyssä. Eikä se ole vieläkään korjaantunut kovin paljoa, mutta tietynlainen selkänoja alkaa jo mäkipuolellakin löytyä.

Kuusamo 6.5.2012 aamulla...
...8.5. näytti jo paremmalta, mukava auringonlasku...
Vauhtikestävyyttäkin on aloitettu rassaamaan pikkuhiljaa ja tuntemukset ovat olleet silläkin puolella varovaisen optimistiset. Toivoa sopii, että viimeistään kesällä kone kestää paukutella kunnon kyytiä tilanteessa kuin tilanteessa. Tulevat kisat ovatkin erinomainen tilaisuus testata missä mennään ja samalla harjoitella kilpailutilanteessa ajaen. Fiilikset ovat hyvät, joskin odottavat ja pikkaisen jännittyneet.

...lämmintä oli jo vajaat +10 astetta...
...Kapustavaaran ojatulvia 17.5.2012 aamulenkillä.

Barents GP / BCC 26.-27.5.2012 Kuusamon Rukalla

Reilun viikon päästä ajetaan Kuusamossa Barents GP / BCC -etappikisat. Kaikki muu aika onkin mennyt kisojen valmisteluihin. Tiedossa on kolme etappia teemalla "mäkeä riittää". Mäkiprologi, korttelikisa jossa on mäkeä ja maantiereitti jossa on mäkeä. Kun kyseessä on Barentsin mestaruuskisat, mukana on liuta venäläisiä ja norjalaisia kuskeja suomalaisten lisäksi. Kotimaiset kuskit ovat myös kiinnostuneet etapeista ja näyttää vahvasti siltä, että Kuusamoon saadaan kovatasoiset kisat jälleen kerran. Se jos mikä on hienoa, sen verran työläitä nämä kilpailujen järjestämiset kuitenkin aina ovat. Mikä hienompaa, jos kilpailijatkin innostuvat ja näin mahdollistavat itselleen unohtumattoman kokemuksen hienoilla reiteillä ajetuista kisoista.

Lisätietoja löytyy Cycloksen nettisivuilta www.cycloskuusamo.net

p.s. kalustopuolelle on suunnitteilla mielenkiintoisia asioita, Storckin kulkua koetetaan edelleen parantaa. Kuskissahan ei ole mitään vikaa, eihän?

keskiviikko 2. toukokuuta 2012

Havaintoja

Viimeisen kahden viikon aikana on Kuusamossakin päästy maantielenkkien makuun - vihdoinkin! Tosin tätäkin tekstiä kirjoittaessa lunta on edelleen pihalla kinoksiksi asti ja aamulla satoi räntää. Kevät on todella paljon myöhässä verrattuna vuoden takaiseen tilanteeseen. Tässä kuva Muojärven reissulta 20.4. jolloin lunta oli vielä reilusti ja sorateiden pinnat olivat vasta aukeamassa jään ja lumen alta.


Onneksi vappua edeltävällä viikolla kevään eteneminen vauhdittui ja 29.4. näytti jo tältä:

Ensimmäisten lenkkien tärkein tavoite oli löytää Storckiin hyvä ajoasento. Kuten aiemmin kirjoitin, hankin suoran satulatolpan ja senttiä pidemmän ohjainkannattimen viimevuotisten tilalle. Tavoitteena oli päästä parempaan ajoasentoon, jossa pyörittäminen ja tehontuotto onnistuisivat hyvin. Ensialkuun asensin stemmin yläviistoon viimekauden malliin. Mutta lieneekö sitten kevään sisäpyöräilytunneilla hinkattu matalempi ajoasento vai mikä antanut tunteen siitä, että nyt ajetaan liian ylhäällä. Joten käänsin stemmin sitten toisinpäin ja nyt se on enemmän vaakatasossa, joskin vielä löytyy vara laskea alemmas 2cm, jos siirtää spacerit stemmin yläpuolelle. Mutta ei nyt parane kerralla tehdä liian isoja muutoksia, ettei aiheuta jumeja niskaan ja hartioihin.

Nostin samalla satulaa kahdessa erässä yhteensä lähes sentin ylemmäs kuin viimesuvena. Nyt tuntuu homma luonnistuvan oikein hyvin. Eli asento on enempi keskiön päällä, jalkaterä ojentuu paremmin ja toisaalta "yläkuolokohdassa" pyöritysliike onnistuu paremmin. Ohjaamo on alempana, joten asentokin pitäisi olla sitämyöden edes hitusen aerodynaamisempi. Jos tätä ruhoa nyt kovin hyväksi ilmanvastuksen suhteen saa.

Miltä meno maistuu maantiellä?

Tuntuu siltä, että herkkyyttä löytyy. Kirittelykykyä vaikuttaisi olevan ihan mukavasti. Toisaalta tasaisen vauhdin tuottokin tuntuu onnistuvan paremmin kuin viimevuonna. Tämä voi liittyä nimenomaan tuohon ajoasentoon. Kävimme Esan kanssa kokeilemassa tempoajamistakin 28.4. Törmäsenvaaran suunnassa ja sekin vahvisti tuntemukset paremmasta voimantuoton välittämisestä voimansiirtoon. Mielenkiinnolla odottelen kesää ja lämpimiä kelejä, jolloin pääsee kokeilemaan tempoa oikein kunnolla.


Pyörittäminen on toki hukassa ja hiukan kulmikasta, mutta se kyllä paranee ajan myötä. Putkelta ajaminen on helpompaa kuin viimevuonna. Suurin miinusmerkki löytyy mäennousukyvystä. Jyrkät mäet ovat yhtä tuskaa. Heti kun kulma helpottaa, meno paranee. Voiman puute vaivaa selkeästi ja tässä näkyy talven pitkä harjoitustauko. Tuossa kohdassa olisin normaalisti jyystänyt lajivoimaa sisäpyöräilyn parissa, mutta nyt kaikke ne harjoitukset jäivät tekemättä. Takareisissä ja perseessä ei ole sitä jerkkua, mitä pitäisi. Vyötärölle ilmestyneet muutamat lisäkilot eivät myöskään auta asiaa.

Tosin se on sanottava, että asia ei tullut yllätyksenä. Eikä se tässä vaiheessa kevättä oikeastaan haittaakaan. Nyt pitää vain ajaa sitä voimatreeniä sitten ulkona, kuten tein esim. eilen. Vapunpäivänä puhalteli voimakas luoteistuuli, mutta muuten oli aurinkoinen sää. Joten otin suunnaksi vastatuulen ja lähdin jyystämään isoilla tuumilla työstäen kilmoetrejä. Paluumatkalla oli sitten hyvä pyöritellä myötätuulessa ja ajaa kevyesti isompaa kovaa. Vajaat sata kilometriä tuli ajettua kuin huomaamatta ja samalla tehtyä hyvä voimaharjoitus. Eiköhän sitä mäkivoimaa saada kerrytettyä loppukesään ja syksyyn mennessä, jotta sitten pysytyisi vääntämään esim. maastotapahtumissa niitä mäkiäkin ylös.

Kilpailukalenteri näyttää nyt siltä, että kauden avaus tapahtuukin jo Pyhä-Luoston tempo- ja maantiekisoissa 19.-20.5. Koskaan en ole ajanut 30km tempoa, mutta täytyy ottaa sekin harjoituksen kannalta. Kelitkin voivat olla vielä melkoisen arktiset, joten eipä ole syytä odotella mitään ihmeellistä tulosten valossa. Seuraavan päivän maantiekisa ajetaan lyhyellä 5-6km reitillä, joten sinne on ihan mukava lähteä kokeilemaan miltä meno maistuu. Ja jos tipahtaa porukoista, ei tarvitse kyntää yksin mitään loputonta erämaareittiä. Seuraavana viikonloppuna ovatkin sitten kotikisat eli Barents GP, josta lisätiedot löytyvät Cycloksen nettisivuilta www.cycloskuusamo.net.

Kun nämä maantiekisat on saatu pakettiin, Virpiniemessä odottaakin sitten 6h maastotapahtuma PaksuKumiPolokasu. Sinne on ajatus lähteä totuttamaan itseään maastopyörän selkään, Kuusamossa tuskin on mahdollista ajaa maastossa vielä tuossa vaiheessa, ellei nyt ihmeellistä lämpöaaltoa iske lähiaikoina ja lumet sula pikavauhtia. Näissä merkeissä jatketaan, nyt on hyvä ottaa pikkasen lepoa kun sääkään ei suosi ulkoilua.

Mites sokeritasapainon kanssa on mennyt?

Muuten ihan hyvin, mutta treenien jälkeiset seuraavat päivät ovat olleet hankalia. Ei meinaa millään älytä taas sitä, että aineenvaihdunta hyrrää edelleen ajamisen jäljiltä ja hypot ovat olleet kylässä muutaman kerran. Pitkävaikutteista inskaa on pitänyt vähentää ja samoin ateriainsuliinin kanssa on pitänyt olla tarkempana. Jospa se taas tästä tasoittuu, kun treenimäärät vakiintuvat enempi. Nyt tuli kuitenkin huhtikuun aikana liikuntaa 60h, kun helmikuussa oltiin vielä 30h tasolla. Eipä ihme, että kroppa reagoi hätäisemmin.