keskiviikko 12. syyskuuta 2012

Sorasirkusta

Iivaarasta Ölkyn kairoihin, Kuntivaarasta Jyrkänkoskelle, Kärpänkylästä Piikstammin kautta Koskenkylään.

Kolmisen vuotta sitten katselin Kuusamon seudun karttoja tammikuun pakkasten paukkuessa nurkissa; todeten, että sorateitä riittää ristiin rastiin ja niitä pitäisi päästä ajamaan mahdollisimman pian. Tarkoittaen jo seuraavaa ajokautta 2010. Samalla pääsisin tutustumaan tarkemmin maantieteellisesti varsin laajaan kotikuntaani. Aistit avoinna, kuulostellen ja makustellen rajaseutujen korpimaita. Nyt, syksyllä 2012 voin todeta, että olen ajanut kaikki isoimmat Vuotungintien ja Lämsänkyläntien väliset soratiet läpi ja monet niistä useampaan kertaan. Reviiri on laajentunut Etelä-Kuusamonkin puolelle.


Sorateiden henki
Tosiasiahan on se, että Kuusamon sorateiden varsilta löytyvät komeimmat maisemat, vaihtelevimmat tiestöt, haastavimmat nousut, lukuisia reittivaihtoehtoja ja mikä parasta - rauhaa ajaa. Pieni haaste liittyy vain siihen, että kuskin on oltava hyvässä kunnossa jaksaakseen ajaa 5-6h reissuja ja kiivetäkseen nousun jos toisenkin. Nyt muutama vuosi myöhemmin voin todeta, että kyllä se alkaa luonnistumaan ensimmäisen ajetun kymppitonnin jälkeen!

 
Jonkin verran saa kiinnittää huomiota silloin tällöin ohi ajavaan paikalliseen alkuasukkaaseen, jonka ajorutiini saattaa herpaantua ihmetellessään omituista kulkijaa. Joku paikallinen vatanen on aiheuttanut muutamia sydämentykytyksiä tullessaan serpossa ovi edellä vastaan. Kannattaa pysyä visusti tien oikeassa reunassa lähestyttäessä teräviä nousuja tai pimeitä mutkia. Ikinä ei tiedä mitä sieltä tulee vastaan: Poro, hevonen, lehmä, hirvi vai "MäättäTaisto" reipasta vauhtia, nortti suupielessä väristen ja ohjaamo täynä käsiä.

Niin tai näin, paikallisille asukkaille olen kättä nostanut ja vastatervehdyksen olen lähes aina saanut. Ihan senkin takia, että jos joskus tarvitsen apua niin sitä voin mahdollisesti saadakin. Tai ettei minua ammutaisi hirvenä heti ensinäkemältä. Tänä kesänä onkin tuntunut siltä, että sinimusta ajoasu on koettu jo tutummaksi: "ai niin, se on tuo hullu taas..."

Mankelilla maitolaiturille
Entiaikaan pyörä oli luonnollinen väline liikkua paikasta toiseen. Kyläteillä ajettiin pyörillä siinä missä talvella hiihdettiin. Etäisyydet olivat pitkiä, mutta ei se haitannut menoa. Se oli yksi elämään kuuluva fakta eikä sitä ajateltu erikseen.

Uuden vuosituhannen siruohjatuilla peltilehmillä ajamaan tottuneet nykyihmiset eivät pääsääntöisesti ajattele muuta kuin bensan mittarihintaa. Kuka nyt lähtisi pyöräilemään kymmeniä kilometrejä vapaaehtoisesti? Ainoastaan pyöräilyä erikseen harrastavat voivat ajatella joskus ajavansa pidempääkin lenkkiä. Harva niistäkään juuri yli 3-4h:ia. Jonkin sortin kajahtaneisuus täytyy löytyä sisäsyntyisenä ominaisuutena, että tuokin alkaa olla viikonlopun pitkän lenkin minimikesto. Tunnin takia ei nyt kehtaa viikollakaan pukea ajovarusteita päälle. Ellei sitten aja räkäposkella kovaa treeniä, siihenkään ei tunti alku- ja loppuverryttelyjen takia riitä. No, kyllä tuo 3-4h riittää maantiellä, mutta ei se oikein piisaa näillä soratielenkeillä. Se nyt on vain niin, että kun keli on hyvä kampi tykkää että sitä pyöritetään.

Kiimaa
Viikonlopun lähestyessä jalkaterä alkaa kuopia mattoja syrtylle ajokiiman pikkuhiljaa nostaessa päätään. Itse olen tätä sorttia, mutta Kuusamossakaan ei "meitä" ole kovin montaa tapausta. Joten ei ihme, että paikalliset alkuasukkaat ihmettelevät nähdessään pyöräilyn ystävän jossakin kaukana kaikesta. Asiassa on tietysti myös sekin puoli, että minulla on mahdollisuus loputtomien tuntien kuluttamiseen tuolla jossain. Pääsääntöisesti sitä ei ole muilla hardcoreharrastajilla perheen, työn ja muiden harrastusten vaatimusten takia. Joten viimeiset syyslenkit onkin ollut luksusta ajaa kahden-kolmen hengen "porukassa". Pyöräily parhaimmillaan on sosiaalinen tapahtuma, jossa samanhenkiset ihmiset kokevat asioita yhdessä. Kun ramppaa ja ahistaa, tietää että niin se tekee ajokaverillakin. Jos ei juuri silloin niin joskus kumminkin. Kun kaverilla on ajokenkä syönnillään, siitäkin voi iloita vaikka itsellä ei olisi mitenkään herkkä päivä. Muutoin kuin että joka mäessä itkettää.

Noniin, vedetääs keuhkot täyteen rehellistä, vilpitöntä tuoksua!
Kuusamossa oli n.1600 maitotilaa sotien jälkeisinä vuosikymmeninä.


Tänä päivänä niitä löytyy ehkä noin 100 kpl ja niistäkin suurin osa on lihantuottajia. Tokihan sitä maitoakin tuotetaan paikalliselle meijerille edelleen. Joten Itä-Kuusamonkin korvissa haisee edelleenkin rehellinen paska. Jokunen lehmäkin saattaa näin syksyllä näkyä heinää jauhamassa. Välikiriä on hyvä virittää kirpakassa lietelannan tuoksussa. Takamiehen on nasakka iskeä kylttikiri terävän kusen hajun viipyillessä sieraimissa.

Aidosti ja antaumuksella päkistettyjä tuoksuja ja ne haistaessaan tietää olevansa jonkin olennaisen alkulähteillä.

Ajosilppua
Hyvin mennen Syöteajon (11.-12.8.) jälkeen päätin ottaa kaiken ilon irti hyvästä pitkänmatkan ajokyvystäni. Talvella potiessani jalan rasitusvammaa päätin treenata itseni hyvään ajokuntoon loppukesäksi ja syksyksi. Suunnitelma onnistui hienosti, kiitos kesä-heinäkuun hyvien treenijaksojen.

Treenipäiväkirjasta löytyykin seuraavia merkintöjä:
- 19.8. Iivaaran suunnassa 6h 18min reissu, 129km
- 26.8. viimeinen kesän kuntoajo Suoperän raja-asemalle 3h 55min, 111km

- 2.9. Särkiluoman suunnassa 6h reissu, 126km
- 9.9. Piikstammin reissu 5,5h ja 124km

Hiltusen maisemaa, horisontissa Iivaara
Sorateillä saattaa lentää rapa!
Hangasjärven ruispaalit

Jyrkänkosken rannalla


Tärkkämöjoen koski

Piikstammin reissulta kaverini Vesa ja Harri

Pikkstammin kämppä, jossa keiteltiin nokipannukahvit.
Soinin Timo oli käynyt viikkoa aiemmin kalassa.
Piikstammin riippusilta Koskenkylän puoleiselle niemelle.

Harri virittää Harviaan tulia, kahvin keitossa.

Joukamojärven suuntaan

Pyöräilyn ystävä mahtava Muojärvi selkänojanaan
Väliviikot ovat menneet palautuessa, levätessä, tehdessä halkoja, marjastaessa, elokuvissa, syödessä...ja myös ajaessa. Viikkoreissut ovat olleet lyhyitä maastopolkuajoja, joiden tarkoitus on ollut vain herättää kroppaa ja saada vain hyviä fiiliksiä puseroon. Viimeinen kuukausi on ollut upea jakso ja sitä on mahtava makustella jälkeenpäin! Kiitos ajokavereilleni Harrille ja Vesalle, kaksi viimeistä reissua olisivat olleet työn ja tuskan takana ilman ajokavereita!

Ei se siihen lopu
Tulevana viikonloppuna olisi ohjelmassa Pohjois-Suomen Pyöräilyn järjestämä viikonloppuleiri Pikku-Syötteellä. Ohjelmassa on monenlaista aktiviteettia, katsotaan nyt mitä uhkaavien rankkojen vesisateiden kanssa voidaan tehdä... Sunnuntaina on tarkoitus ajaa kelistä huolimatta Sorasyöte-tapahtuma. Tiedossa on raakasti mäkeä 60km reitillä. En tiedä onko hyvä asia, että tietää suurinpiirtein mitä on tiedossa. Helpolla ei tule pääsemään, vaikka kyseessä onkin omaan tahtiin ajettava kuntoajo. Eipä tuolla reitillä pääse juurikaan huokaisemaan, sen verran tulee eturengas olemaan taivasta kohti!

Ei tule olemaan tylsä syksy, se on ainakin varma!

1 kommentti:

  1. Kiitos myös itsellesi, ilman sun nuotteja tuskin olisin tälle syksylle noille seutuville lähtenyt itsekään.

    VastaaPoista