tiistai 14. elokuuta 2012

Yli-Tannilan kräämit ja..

...muita Syöteajo 2012 sattumuksia

Varjoletka
Eipä päässyt tälläkään reissulla liikaa laihtumaan
Pyöräilijät kaartoivat sunnuntaina 12.8. Yli-Tannilan kylässä siistiin hiekkatien päässä olevaan pihapiiriin puoli kahden maissa, nälkäisinä arvatenkin. Selän taakse oli rullattu reilut sata kilometriä koillismaan asfalttia ja oli lounastauon aika. Ei mennyt aikaakaan, kun reilu neljäkymmentä miestä seurasi ruoan tuoksua sisätiloihin.

Jono kiemurteli eteisen kautta salin reunaa, kohti pienempää huonetta. Yli-Tannilan kylän emäntä touhusi keittiössä, essu päällänsä. Pyöräilijät olisivat rutistelleet lakkejansa vaivautuneina tajutessaan tarjoilujen määrän ja laadun, jos sellaisia olisi ollut. Kypärät otettiin päästä hämmästellen.

Tämähän on kuin häihin olisi tullut?
Jauhelihakeittoa, savulohisalaattia, leipiä erilaisia, työmiehen kämmenen kokosia leikesiivuja hienosti asetettuna tarjolle, juomat kotikaljoineen päivineen. Jälkiruoaksi kahvia ja sitten se kräämiastia...mitähän se sitten olikaan viralliselta nimeltään, jotain jossa oli kenties rahkaa, kermaa, marjoja...sellaista ei liian makeaa ja ei ihan vaahtomaista. Sellaista kräämiä. En ole ikinä syönyt niin hyvää jälkiruokaa! Eikä se siihen vielä loppunut.
Onko tuo täytekakkukin meille..? No olihan se, emäntä oli loihtinut sellaisenkin joutessaan. Käsittämätön kattaus. Harmi kun en älynnyt ottaa kuvaa.

Lounas maistui ruhtinaalliselle!
Kanuunat ja kumppanit syömässä
Puoli tuntia eteenpäin ja äijät huokailivat pihapiirin reunuksilla vatsat sinnillään. Joku makasi selällään jalat kohti taivasta. Aurinko paistoi kumpupilvien seasta, lämmin tuntui iholla. Miehet olivat enemmän kuin tyytyväisiä. Tosin hetkisen kuluttua käsky kävisi ja viimeinen satanen odotti ajomiehiään.

Olisko sitä riippumattoa jossakin...?
Huraa!!
Ennen lähtöä saatiin ajo-ohjeet loppuosan reitistä. Sitten joku OTC:n miehistä pyysi puheenvuoron. Sen tiimoilta saatiin tietää, että Syöteajo ajettiin nyt yhdeksättä kertaa ja kaikki alkoi alunperin neljän miehen lenkistä, jonka myötä Lindvallin Pekka sai idean alkaa kehittämään tapahtumaa. Kiitosta jaettiin Pekan ja myöskin Kiviharjun Esan suuntaan, joka on taas 08-lenkin takana. Oulun kaupunki myönsikin kesäkuussa 08-lekille arvon 19. oululainen teko. Niinpä Syöteajon osallistujat kajauttivatkin kolminkertaisen eläköön-huudon heidän kunniakseen, jonka jälkeen oli hienoa lähteä jatkamaan matkaa. Lieneekö Yli-Tannilan vainioilla huraata huudettukkaan vähään aikaan?

Takaisin Edeniin
Palataanpa takaisin Edenin pihalle ja lauantaiaamuun klo 8.30. Syöteajo 2012 keräsi siis reilun 40 pyöräilyn ystävää reilun 400km matkalle. Eikä voi olla mainitsematta miehestä nimeltä Jouni Kananen. Hän ajoi nimittäin pyörällään yhtä soittoa 550km Jyväskylästä Kuopion ja Iisalmen kautta Nallikariin! Jouni siirtyikin suosiolla huoltoauton kyytiin, mutta ajoi sitten sunnuntain 203km matkan letkassa. Hurjaa hommaa!

Lauantain etappi sujui mainiosti. Ensimmäinen tauko pidettiin Kierikissä n.57km jälkeen ja seuraava Niemitalon Juustolassa Hetekylässä, kun 100km oli takana.

Kierikkikeskus
Storck tauolla
Loistava huoltoryhmä
Huoltoporukat toimivat aivan loistavasti, kiitokset vielä kerran! Eräluodon Hannu, Perälän Reijo ja olikohan Hiltusen Kari kolmantena. Kanasen Jouni sitten neljäntenä lauantain osalta. Pelttarin Tuomo sunnuntaina. Juustolan ulkoterassilla odotti juomat ja energiatäydennykset pyöräiljöitä. Sisältä haettiin vielä kahvia. Mahtavaa toimintaa!
Juustolan tauolla, ensimmäinen satanen takana
Juustolasta matka jatkui Pudasjärvelle melkoista haipakkaa. Itse sain ottaa kierroksia vähän enempikin. Nimittäin lähdön hetkellä en saanutkaan oikeata kenkää kiinni polkimeen. Klossiin oli tarttunut savea ja hiekkaa, joka piti pysähtyä samantien ottamaan pois. Niin - olisiko kannattanut tarkistaa klossit jo siinä pihalla? No, viimeinenkin ryhmä kerkesi karkaamaan puoleen väliin pitkää suoraa, kunnes sain kengän paikalleen. Huoltoauton peesiin vain sitten ja reippaat vauhdit siinä ja pääsin porukoihin takaisin. Olihan startti! Taipaleenharjun ja Pudasjärven väli tultiin jo sitten todella reippaasti, myötätuulessa lapettiin lähes kisavauhteja menemään. Neljääkymppiä tasaisella parhaimmillaan. Ranuantien rauhallisempi tahti maistui taas mukavalle. Jossain vaiheessa letka päätti pysähtyä tyhjentämään kertynyttä pilssivettä.

Piss-stop ranuantiellä
Minäkin olin todistettavasti mukana..
Livojoelta Lehtovaaraan
Lauantaipäivän parasta reittiä tarjosi Sarakyläntien osuus kohti Livojoen koulua aina Rytinkiin asti. Mukavaa maalaismaisemaa ja vaihtelevaa reittiä, eikä juurikaan muuta liikennettä. Parijonossa ajo sujui kuin tanssi, vauhdit olivat reippaita mutta ei liiallisia. Kaksi miestä vuorollaan veti muuta ryhmää keulassa, päättäen itse oman vuoronsa pituuden. Aika tiuhaan vaihtoja kuitenkin tehtiin. Päivän kolmas tauko pidettiin Livojoen koululla, jossa näytti olevan jonkilainen kesäkioskitoiminta muutenkin. Maistuvaa kerrosleipää, banaania ja tietysti tuoretta munkkia kahvilla! Reilu puolituntia meni äkkiä.

Kalustoa Livojoen koululla

Kuva kuvaajasta
Rytingin kohdalta käännyttiin sitten kohti Syötettä. Ensimmäiset jontonousutkin alkoivat samantien. Onneksi oli tullut pyöritettyä korkeammilla kierroksilla heti aamusta lähtien niin profiilien muutos ei tuntunut liian pahalta lihaksistossa. Muutamilla kavereilla vaikutti olevan hankalampaa, lieneekö sitten tullut jyystettyä paikat jumiin.

Mittarin etsintää ja viimeinen tauko
Muutama kilometri ennen viimeistä taukopaikkaa sattui kummallinen juttu. Yhtäkkiä joku huusi selän takana, että "jollakin putosi mittari". Katsoin omaani ja eihän sitä näkynytkään paikoillaan! Kävikö siinä sitten joku tärähdys joka irrotti sen, en muista. En kuitenkaan koskenutkaan mittariin siinä kohdassa. No, eihän se auttanut kuin nostaa käpälä pystyyn ja väistää letkan keskeltä sivuun. Siinä kohdassa porukat tietysti menivät menojaan. Käännyin takaisinpäin ja ajelin tovin etsien katseellani tien pintaa. Sieltähän se löytyi valkoisen viivan päältä noin 300m päästä. Lasi oli säröillä, mutta mittari kuitenkin toimi. Hyvä tuuri, että oli jäänyt siihen viivan päälle. Metri tien sivuun heinikkoon ja eihän sitä olisi enää löytänyt. Käännös takaisin ja ajattelin ajavani loppumatkan omaa tahtiani.

Elähän mitään, huoltoauto olikin jäänyt odottamaan minua! Jouni huuteli peräkopista, että peesiin vaan. Mikäs siinä, suoran seinän takana homma onnistui alun hapuilun jälkeen hyvin. Piti vaan ajaa riittävän lähellä takana, että sai parhaan imuhyödyn. Parhaillaan tultiin sykkeet korkealla reilua kuutta kymppiä. Sieltähän se viimeinen letka tuli sitten selkä edellä vastaan ja pääsin kuin pääsinkin taas mukaan porukkaan! Mutta jalat olivat sitten siinä! Meinaan tuollaisen ylivauhtisen tempon ajaminen n.200km ajokilometrin jälkeen veti tankit tyhjäksi melkoisen tehokkaasti. Ja edessä odottivat pitkät nousut...

Viimeinen tauko Lehtovaarassa, tätä tietä pääsisi Iso-Syötteelle

Vapaataival kohti Pikkusyötettä
Viimeinen n.20m matka ajettiin sitten vapaataipaleena ja hyvä niin. Italialaisen mäkimiehen prototyypit porhalsivat muutamien voimajyystäjien kanssa horisonttiin samantien luvan saatuaan. Meikäläinen ajeli kohtuu rauhallisesti, puntit jo tyhjänä. Tosiaan majoitus olikin Pikkusyötteellä, mistähän olin saanut päähäni Iso-Syötteen...no jokatapauksessa kiivettävää riitti sinnekin! Syötekylää ennen on melkoisen rassaava pitkä nousu ja sitten Pikkusyötteelle käännyttäessä alettiin puristamaan miehestä ulos viimeisiäkin mehuja. Ajamalla mentiin kuitenkin ylös asti, vaikka putkelta sai kirrata kevyimmällä vaihteella. Syötekeskuksen pihalla oli tyytäväisiä miehiä, paitsi ne kaksi, joilta hajosi takavaihtajan korvakko viimeisissä nousuissa. Toinen oli Pelttarin Tomppa. Harmillinen juttu, Tompan pyörä kärsi sen verran vaurioita ettei ajamisesta tullut enää mitään, toisesta tehtiin ilmeisesti sinkula? Mittariin oli kertynyt kaikkiaan 222km ja ajoaikaa oli mennyt n.7h 15min. Keskivauhti oli karvan päälle 30kmh.

Perillä ollaan! 222km takana.
Syötekeskus avasi ovensa meitä varten
Syötekeskuksessa saunottiin ja syötiin hulppea päivällinen vielä ennen keihäsfinaalin alkua. Vetelin ruokaa kuin joulupöydässä, seuraavaa aamua piti jo ajatella ja energiatankkeja piti saada täytettyä. Mies meni sen verta tyrmään sapuskoinnista, että kämppäkaverin kanssa unohdettiin kokonaan myyntitori, josta olisi voinut ostaa Pyörä-Suvalan tuotteita. No, seuraavana päivänä saatiin onneksi ostettua Syöteajon ajoasut. Ruuskasen Antin pronssiheiton jälkeen luukut valahtivat kiinni ja Syötekeskuksen silhuettia hivellyt ilta-aurinko painui mailleen miesten mukana.

Toisen päivän epistola
Aamuherätyksen jälkeinen olotila oli yllättävän hyvä. Koivet olivat kankeina, mutta muuten ei ollut mitään ihmeempiä kolotuksia. Sokeritkin olivat kutosen pinnassa. Kiitos muuten Hannulle mittarin lainasta, minä kun idiootti unohdin tarkistaa mittausliuskojen riittävyyden ennen lähtöä. Hannu kun sattuu olemaan myös 1-tyypin diabeetikko, niin minulla oli selkänoja tässäkin suhteessa koko reissun ajan. Kiitos siitä Hannulle, toivottavasti voin tehdä joskus vastapalveluksen takaisinpäin!

Eräluodon Hannun itse suunnittelema hieno tatuointi,
miehellä on lähes sama D-historia kuin minulla. Pitäisiköhän itsekin...?
Kysymysmerkki oli nyt kuitenkin se, että kuinka osaisin annostella insuliinit tälle ajopäivälle? Ilmankaan ei voinut lähteä, tai en uskaltanut moista kokeilla korkeiden sokereiden pelossa. Annostelin sitten hyvän aamupalan päälle normiannoksesta puolet vähemmän pitkävaikutteista sekä lyhytvaikutteista inskaa. Ensimmäisellä huoltotauolla voisi mitata sitten tilanteen.

Syötteen alue oli verhoutunut sumun peittoon, eikä hienoista maisemista nähnyt vilaustakaan. Olisi pitänyt jaksaa ottaa muutama maisemakuva illalla...kuskit kerääntyivät aamun käskynjaolle.

Ei kuntotapahtumaa ilman Kaupin Kanuunaa! Tällä miehellä ei
hymy hyytynyt ja ajo sujui esimerkillisesti!


Aamu valkeni sumuisena, ei ollut kuitenkaan kovinkaan kylmä

Aamun käskynjako
Edessä olisi n.30km vapaataival Kuusamontielle, Kuksa-kioskille. Kun kamppeet oli pakattu ja yhteiskuvat otettu, eturengas suunnattiin tällä kertaa vauhdikkaaseen alamäkeen. Oli muuten pikkaisen jännittävämpää touhua maantiepyörällä, kuin viikkoa aiemmin Syöte MTB:n tiimoilta, jolloin laskettiin maastopyörällä sama mäki alas.

Ensimmäinen puoli tuntia meni ihan mukavasti, kroppaa herätellessä ajamiseen. Alkuosa pätkästä oli varsin laskuvoittoista, joten vauhtia piisasi. Sitten alkoivat pitkät nousut ja parin sellaisen jälkeen aloin tuntemaan heikotusta. Arvasin heti, että sokerit laskevat kun meno alkoi takkuamaan. Rusinapaketti ja puolikas energiapatukasta korjasi tilanteen siihen malliin, että pystyin kiikkumaan nousut edes jotenkuten ylös. Ei siis häävi aloitus, mutta jotain tällaista osasin kuitenkin odottaa mahdolliseksi. Saattoi olla, että yksi yksikkö vähemmän ei olisi hypotuntemuksia aiheuttanut, homma voi olla niin pienestä kiinni.

Kuksan parkissa, paikalliset mäkäräiset saivat juhlia kustannuksellamme.

Tuosta lähdettiin oikealle kohti Pudasjärveä
Kuksalta Nesteelle ja kohti Yli-Tannilan fiestaa
Nyt oli höyryt päästelty koneista ja miehillä oli sopiva käyntilämpötila päällä. Oma ajokin sujui tästä eteenpäin ihan mallikkaasti, ei ollut enää koko päivänä mitään ongelmia. Vetovuorot sujuivat ihan kunnialla, reilua kolmeakymppiä pystyi pukkaamaan Ouluntielläkin mennessä Pudasjärveä kohti. Oikeastaan tuntui siltä, että kroppa heräsi siinä kohdassa vasta kunnolla kun pääsi tekemään kunnolla töitä hyvissä voimin. Matka joutui ja oli ihan mukava toisaalta ajaa kerrankin maantiepyörällä tätä väliä. Niin usein kun sen on ajanut autolla vuosikymmenten aikana. Muutama idioottimainen ohitus nähtiin autoilijoiden toimesta, mutta yllättävänkin siististi homma sujui.

Pudasjärven Nesteellä munkkikahvit - tottakait!
Pudasjärven Nesteen tauon jälkeen letkat suuntasivat sitten päivän parhaalle pätkälle, Siuruan tielle kohti sitä vielä tässä vaiheessa kenenkään tietämää Yli-Tannilan ruokafiestaa. Tie polveili kivasti, niin että välillä sai ajaa putkeltakin.
Parijonossa edeten matka taittui mukavasti, isommilla teillä
ajettiin jonossa. Tämä on jälkimmäinen "raakkiryhmä", joka
ajoi kyllä etummaisen letkan moneen kertaan kiinnikin.
Ei muuten persus ilmoitellut kahden päivän urakoinnista mitenkään erityisesti, rautapersetaso on siis kohtuudella saavutettu! Se on kuitenkin sanottava, että tasamaan pätkät alkoivat tuntumaan pikkaisen puuduttavilta ja täytyi ajaa aina vetovuorojen päätteeksi jonon perällä isolla tuumalla putkelta ajaen, että sai jäsenet virkistettyä työntekoon. Huomasi kyllä, että kotipuolen maastot ohjaavat erilaiseen ajamiseen kuin tasamaan jyystö. Aamupäivä kuitenkin kääntyi kuin huomaamatta päiväksi ja kilometrit jäivät selän taakse. Iltapäivästä sitten pysähdyttiin lounaalle.

Loppumatka ja loppuparlamentti
Viimeinen sata kilometriä alkoi kääntyä voiton puolelle iltapäivän edetessä. Reissun jännittävintä antia hieman negatiivisessa mielessä koettiin Maalismaan tiellä ajettaessa kohti Iitä ja reissun viimeistä taukoa. Väsyneille miehille alkoi tulla turhan paljon huomoitavaa, kun tien pintaan ilmestyi pään kokoisia monttuja sinne ja tänne. Keulamiehet koettivat sestoa käsillään kuin sirkustirehtöörit ja onneksi porukka oli niin kokenutta, että olennaiset merkit tulivat läpi ja kenekään matka ei tyssännyt mihinkään railoon tai rotkoon. Käsittämätöntä vain on se, miten näitä yleisiä teitä voidaan päästää tuohon kuntoon? Kuinka tuolla voi ajaa edes autolla kovin turvallisesti? Tuossa kohdassa parijonossa ajaminen oli vähän rohkean puoleista, ehkä olisin ajanut mieluummin jonossa, niin enin ohjelma olisi jäänyt pois. Muutenhan saimme ajaa erittäinkin hyvillä teillä.

Iin Shellillä viimeinen huoltotauko. Koillisen taivas oli tumma,
saderintamia ei kuitenkaan osunut kertaakaan meidän ylle.
Iin Shellillä vietettiin sitten viimeinen tauko sunnuntai-iltapäivän loppupuolella ja porukat alkoivat selvästi hoksata, että reissu alkaisi olla tässä. Vielä oli edessä viimenen noin 30km pätkä Haukiputaan kautta Ouluun. Se sujuikin sitten vauhdikkaasti vanhaa nelostietä ajaen. Edenin pihalle päästiin kuuden maita ja kaikki hyvissä voimin. Niin oli 203km jäänyt selän taakse! Miehet kättelivät toisiaan ja olivat selvästi tyytyväisiä viikonlopun antiin. Ja mikä ettei!

Reissu ohi! 425km takana ja porukka piti loppuparlamenttia
Me ensikertalaisetkin pärjäsimme loistavasti, ei minkäänlaista ongelmaa!

Mitä sitä tulikaan taas tehtyä?
Mieleen alkaa muodostua oivallus siitä, että niin tässä hemmetti vieköön tuli toteutettua yksi haave, jonka asetin jo vuosia sitten. Silloin kun omat kyvyt ja rohkeus riittivät korkeintaan 50km:n kertamatkalle, ajattelin joku päivä ajavani missä tahansa kuntotapahtumassa mitä nyt eteensä keksii järjestää. Siinä oli nokko tavoitetta, joka pitää edelleenkin kutinsa. Sokeroituneen on vain pitänyt edetä askel kerrallaan ja opetella vähitellen kroppansa ja mielensä toimintaa matkojen edetessä ja maisemien vaihtuessa. Vieläpä eri vuodenaikoina. Syöteajo oli yksi näistä tapahtumista, joihin piti päästä. 

Ajellessani Oulua kohden viime perjantaina mielessäni pyöri hetkellisiä epäilyjä jaksaisinko ajaa tulevaa reissua ja miten siitä selviäisin? Ensimmäinen päivä ei huolettanut niinkään, koska kesän mittaan ajamani yksittäiset pidemmät reissut olivat menneet hyvin. Mutta se toinen päivä...miten osaisin säätää insuliiniannostelun sellaiseksi, että ajamisen edellytykset säilyisivät? Jaksaisinko ajaa porukassa vauhtia, joka oli ennakkoraameissa määritetty? Miten pitäisi tankata ja mitä? No, se oli vähisin murhe sitten todellisuudessa.Vaikka sykemittarin ilmoittamat kalorikulutukset huitelivat jossain 4-5 normipäivän kulutuslukemien kieppeillä, korvaavaa energiaa saatiin tasaiseen tahtiin ja tasavauhtinen reipas vauhti sujui hyvin yhtä notkahdusta lukuunottamatta.

Lopuksi
Lindvallin Pekka oli järjestänyt yhdessä muiden Syöteajon taustahenkilöiden ja -tukijoiden kanssa kokonaisuuden, jossa piisasi ajamista ja syömistä riittävissä määrin. Porukka oli aivan mahtava ja osasi ajaa porukassa turvallisesti. Syöteajo 2012 kokosi yhteen saman henkisiä pyöräilyn ystäviä ympäri Suomea. Kiitos vielä kerran kaikille omasta puolestani!

1. päivän reitti (222km) kulki näin:
Oulun Eden - Alakylä - Kiiminki...Yli-Ii - Kierikki - Kipinä - Hetekylä...Pudasjärvi - Livo - Rytinki, josta sitten kohti Syötteen maisemia päättyen Pikkusyötteen Syötekeskukseen. 

2. päivän reitti (203km):
Pikkusyöte-Kuusamontie-Pudasjärvi...Siuruantietä Yli-Tannilaan...Yli-Ii-Maalismaantie-Ii...Haukipudas ja Oulu.


Täältä loputkin kuvat


Sokerimarinoituneet asiat
Ennen 1. päivän lähtöä aamulla pitkävaikutteinen insuliini -30% alemmas normaalista, lyhytvaikutteinen vain 50% aamupalaan nähden.
Aamupalaksi n.60g hh, josta osa tankkausjuomana.

1. päivän ajon aikana n.250g hh ja iltapäivästä 2 yksikköä ateriainsuliinia. Sokerit pysyivät 6-8 välillä noin karkeasti.Illalla ajon päätyttyä päivällinen noin 60g hh ja pitkävaikutteista insuliinia tiputin -10% normaalista tasosta ja ateriainsuliinia annostelin 3 yksikköä eli 50% normaalista. Ilta ja yö meni normaalisti ilman mitään ongelmia.

Toisen päivän aamun aamusokeri 6.1 ja aamupalaksi söin n.50g hh. Annostelin 50% normaalista pitkävaikutteisen insuliinin määrästä ja otin ateriainsuliinia 2 yksikköä. Tunti tästä ja sokerit notkahtivat hivenen, joten ateriainsuliinin olisi voinut jättää ottamatta kokonaan. Iltapäivän lounaalla sokeri oli 5.7 joten edellenkin se pyrki mieluummin alas kuin ylös. Olin syönyt ennen lounasta arviolta 100g hh kahdella eri tauolla. Kone kävi kierroksilla ja poltti kaiken energian mitä sisään sai vaikka ajaminen sinänsä oli ihan tasalaatuista. Lounaalla söin arviolta 60g hh ja päätin ottaa kuitenkin ateriainsuliinia pari yksikköä, ettei arvot lähde nousemaan iltaa kohden. Tämä oli ihan oikea ratkaisu, koska loppupäivän 100km ajo sujui ongelmitta. Viimeisellä tauolla söin n.60g hh. Ajon päätyttyä sokeri oli 7.2

Seuraava päivä meni keikkuessa 5.5 - 9.5 välisissä lukemissa, tänään arvot ovat jo tasoittuneet lähelle normaaleita 5-7 lukemia. Olen annostellut insuliinia lähes normaalisti, ehkä -10% vähemmän kuitenkin.

Tämä näky saatteli kotimatkalla, oli mukavan raukea tunnelma.

4 kommenttia:

  1. Mahtava reissu sinulla. Varmasti tuon ajon jälkeen voi olla tyytyväinen itseensä ja saattoi uni maistua sunnuntai-iltana :) On kyllä käsittämättömän kova suoritus ajaa yli 200 km lenkit peräkkäisinä päivinä, vaikka tuossa hyvä huolto olikin järjestetty.

    VastaaPoista
  2. Kiitos!

    Kyllä näitä ekstrapitkiä reissuja voi suositella. Ajaminen hyvässä porukassa, yhdessä kokemusta läpi eläen on hienoa ja jää ikuisesti mieleen. Hyvässä kunnossa täytyy tietysti olla, että pystyy itse asiaan ilman suuria hankaluuksia. Vetovuorojakin tulee parinkymmenen hlön ryhmässä, jolloin pitää pystyä ylläpitämään sitä porukan ajotahtia eli pikkasen reilua 30km/h. Mutta vuorot ei kestä kauaa ja peesissä on sitten leppoisaa. Ei kukaan tuollakaan ajanut ihan tuoreena enää viiden ajotunnin jälkeen, mutta mitään todella isoja ongelmia ei nähty. Joku hyytyi kramppeihin lauantaina mäkien alkaessa.

    Kyllä olen äärimmäisen tyytyväinen itseeni ja siihen, miten oikeastaan kesäkuusta lähtien sain treenattua kohti näitä Syötteen tapahtumia.

    Yhdistelmähän oli vaativa - ensin 60km Syöte MTB ja viikon päästä tämä 425km Syöteajo. Väliviikkoonkin piti luoda hyvä palautumis ja tankkausohjelma, joka meni ihan nappiin.

    VastaaPoista
  3. Mukavaa luettavaa tämä Syöteajon raportti! Kuvien perusteella sää näytti suosivan, joten varmasti pitkästä matkasta huolimatta varsin nautittava reissu! Jos aiemmin heräsi itsellä kiinnostus SyöteMtb:tä kohtaan, niin täytyypä laittaa harkintaan tämäkin. Josko jonain vuonna, näyttihän siellä olevan matkassa muitakin Kanuunapaitoja :)

    VastaaPoista
  4. Kiitos vain!

    Kyllä voin suositella, hyvä reissu oli kaikin puolin. Sää tosiaankin oli lähes täydellinen, eipä olisi parempaa voinut toivoakaan. Täällä Kuusamossa oli vielä viikon lopulla hulppeat +5..+10 astetta niin laittoi se vähän miettimään...Kanuunoita oli kolme paitojen perustella, viimevuonna taisi olla lähes parikymmentä.

    VastaaPoista