sunnuntai 5. elokuuta 2012

Syöte MTB 2012: suolakurkkua ja suklaata

Mistähän aloittaisi..

Kiitokset
Ensinnäkin suurkiitos kaikille tapahtuman järjestäneille tahoille ja henkilöille sekä heidän yhteistyökumppaneille. Pohjois-Suomeen syntyi valtakunnan tasollakin täysin vertailun kestävä maastopyöräilyn laatutapahtuma, jonka puitteet olivat kokonaisuudessaan enemmän kuin kohdallaan.

Iso-Syötteen maastot tarjoavat monipuolisesti erilaista ajettavaa ja maisemat ovat huikean hienot, luoden oman ilmapiirin ja hengen alueelle. Sitten kun tähän viitekehykseen ympätään hyvin järjestetty tapahtuma ja kosolti maastopyöräilyn ystäviä ajamaan niin mitä muuta voi toivoa? Sääkin suosi, jopa hiukan viileämpikin keli olisi passannut. Onneksi olkoon, kokonaisuus toimi!

Omalta osaltani kiitokset myös kanssa-ajajille - meno oli reipasta, mutta hyvässä hengessä sielä touhuttiin. Mitään typeryyksiä tai hölmöilyjä en havainnut, päinvastoin. Roskia ei näkynyt muualla kuin Pitämävaaran huollosta lähtevän 50m tiepätkän varrella. Eli käytännössä siististi meni. Hienoa, että kaikki ymmärsivät tämän puolen ja tuskinpa jatkossa ajot kaatuvat ainakaan tähän asiaan.

Kiitokset huoltopisteiden porukoille! Kuten tuli todettua, varsin pikantteja makuelämyksiä sai yhdistelemällä suklaata, suolakurkkua, banaania ja ruisleipää juustolla. Mutta pitopöytien äärellä kaikki kelpasi ja nuohan olivat vallan mainioa evästä moiseen touhuun. Huollon porukat olivat hyvin touhussa mukana, varsinkin kakkoshuollon porukka sielä Saarilampien suunnalla.


Reitti oli eeppistä tavaraa.


Kartta: SyöteMTB, linkki järjestäjän sivulle


Pikku-Syöte ja Pitämävaara
Eipä siinä tarvinnut kauaa haukotella, kun pääsi ähräämään mäkeä ylös. Viimeistään Pikku-Syötteen päällä sydän ilmoitti pontevasti olemassaolostaan ja mies alkoi olla käyntilämpötilassa. Alusta lähtien porukka ajoi fiksusti, ilman mitään hölmöjä kamikaze-temppuja. Siitä oli hyvä lähteä kohti Pitämävaaraa. Meikäläisen ajo meni omilla vahvuuksilla, kunnes saavuttiin polkupätkälle, joka johdatti reitin tunkkausnosuihin. Heti kun joku lähestyi selkäpuolelle, oma ajo sujui entistäkin huonommin. Kokemattomuus siis paistoi siinäkin. Mutta mullahan oli vara pistää pyörä sivuun ja päästää kuskeja ohi. Tunkkausnousut pistivät ukkelin koville, sai siinä jonkun aikaa nieleskellä happea, ennen matkan jatkumista.

Pitämävaaran pitkä polkuosuus jäi harmittamaan siten, että sitä olisi pitänyt pystyä ajamaan reippaammin, mutta senkin haastavuus oli taidoilleni ns. riittävää. Siinä kohtaa laskin oman ajon 41 vuotiaan diisselimersun tahdille, hitaasti mutta varmasti edeten. Laskut sujuivat eilen oikein hyvin, kuten itseasiassa kaikki ajettavat nousutkin. Niitäpä tuli treenailtua kotimaisemissa kesän mittaan ja se kannatti. Pumppaamo on aina yhtä hauska ja sen päälle maistui ekan huollon eväät. Muutama minuutti riitti latamaan akut ja eikun matkaan.

Kohti Naamankajärveä ja Pytkynharjua
Jossain vaiheessa lähestyttäessä pitkospätkiä oli joku kaveri katkaissut ketjunsa ja pysähdyin jelppimään huoltohommissa. Ketjut saatiin korjattua ja ko. kaveri häipyi horisonttiin varsin vauhdikkaasti. Tästä jonkinmatkaa ekalla pitkospätkällä kippasin näreeseen, kun eturengas lähti alta liukkaalla lankulla. Se jäikin päivän ainoaksi kaatumiseksi, hyvin meni senkin puolesta. Reitin tultua Ahvenvaaraa reunustaville tiepätkille löytyi vihdoin omalle tahdille sopivaa ajoporukkaa. Niinpä sain ajella parin kaverin perässä aina kakkoshuoltoon asti. He olivat etevämpiä peruspolkuajossa, meikäläisellä nousi mäki hiukan paremmin ja laskutkin jotuivat hivenen nopeammin. Mutta siinä oli hyvät kiintopisteet omalle ajolle, kun seurasi 10-20m päässä ja selän takana ei ollut tunkua. Että kiitos vaan kaksikolle (toisella oli Sky-ajohousut), ettette hermostuneet peesariin. Tuo Ahvenvaaran seudun tieylityksen jälkeinen polkuosuus oli kyllä aivan huikeata ja yhdistettynä tiepätkään amatöörikin pääsi nauttimaan ajamisesta täysin rinnoin. Sekä huokaisemaan hieman henkisesti.

Pytkynharjulta kakkoshuoltoon ja takaisin harjulle
Pytkynharjulle nousu oli yhtä hapokasta kuin ennenkin, mutta maisemathan olivat mahtavat. Tien jälkeen nouseva tiukka kinkama meni kuitenkin ylös ajamalla, rappuset toki sitten kävellen. Vauhdikasta laskua harjulta ja siitäpä alkoi sitten kakkoshuoltoon asti osuus, joka oli mahtavaa ajettavaa myös. Siinä oli päivän parasta antia meikäläiselle! Ennen kakkoshuoltoa taisi olla sitä virallisten reittien ulkopuolista pätkääkin?

Kakkoshuollon jälkeen edessäni ajanut kaksikko lähti aiemmin, joten pikaisen tankkauksen jälkeen lähdin taas taivaltamaan itsekseni. Jalat jytkähti pikkasen jumiin huollossa ja nousut takaisin harjuille olivat pikkaisen työläitä aluksi, mutta onneksi ajo lähti taas kulkemaan omaa hyvää tahtia. Mäki nousi ihan mukavasti ja taisi olla ennen korkeinta harjunkohtaa kaveri ongelmissa pyöränsä kanssa. Enpä hoksannut tuota kohdalla, kun keskityin puristamaan nousua ylös ja pysähdyin sitten ylhäällä tarkistamaan tilannetta. Ketjuja sielä jälleen revittiin hampaat irvessä, joten u-käännös ja tarjoamaan apua. Ketju oli löytänty tiensä rungon ja pikkurattaan väliin, eikä siinä repimiset paljon tulosta tuottaneet. Lenkki kerrallaan pujottelemalla sain ketjun taas rattailleen ja kaikkien matka pääsi taas jatkumaan, hyvä niin.

Pärjänjoen juurakko-perkeleet
Tästä kohtaa mittarissa oli n.41km ja nyt alkoi viimeinen ja kaikista vaativin 15km pätkä, jota varten oli pitänyt koettaa säästellä voimia. Riihisuon ylitys antoi esimakua, huonot pitkokset ja märkä suo pisti porukan talutushommiin. Metsäpätkät muuttuivat teknisiksi juurakkoa ja kivikkoa sisältäviksi poluiksi, joka vielä polveili kuin käärme. Pieni hengähdys tuli ennen tien ylitystä, reitin kulkiessa kuivempia kankaita kunnes Pärjänjoen osuus alkoi. Luojan kiitos pahimpia paikkoja on soraistettu, muuten olisin varmaan vieläkin reitinvarressa kiroilemassa. Jos matkavauhti oli ollut tähänasti sentään jollain tavalla etenevää, nyt alettiin lähinnä ryömiä.

Ei meikäläisen psyykeellä, huumorilla, kestävyydellä, vajavaisilla ajotaidoilla ja ties millä tuommoisia pätkiä ajeta. Jos saisin vallaan maailmassa, räjäyttäisin moiset juurakko-perkeleet taivaan tuuliin. Yhtä helvettiä ne on. Onneksi tuota Pärjäjoen kärsimystä on tullut kerran kokeiltua (silloin ei ollut soraistettuja pätkiä ollenkaan) ja nyt oli takaraivossa kumminkin tieto pätkän pituudesta. Silti synkimmillä tunkkaushetkillä kävi mielessä, että eikö tämä perkele lopu ikinä!? "Kuka tämmöisestä voi nauttia? Ei kukaan!"
Mutta jatkoin silti tämänkin osuuden mahdollisimman tasaisesti edeten. Vaikkakin sitä etanan tahtia. Koetin ajaa aina muutaman metrin silloin ja toisen tällöin. Työnsin pyörää pahimmissa paikoissa ihan suosiolla, koska se oli varmasti nopeampi ja energiaa säästävämpi tapa edetä. Sorapätkillä sitten koetin virkistyä henkisesti jaksamaan. Sitä aloin tosin ihmettelemään, että miksi oikean puolen kenkä ei meinaa kiinnittyä polkimeen kunnolla...

Kohti viimeistä nousua
Ja katso, niin tuo juurakko-perkele alkoi loppumaan. Vastaan tulivat pitkosportaat. Silloin tiesin, että kamelin niska ei katkennut ja kohta pääsisi taas ajamaankin. Pitkosten jälkeisellä nousevalla tieajouralla sain taas ajofiiliksen päälle. Huomasin, että noin 50m päässä taivaltavat samat kaverit, jotka lähtivät kakkoshuollosta minua ennen. Ohhoh ja minä kun kuvittelin, että kukaan ei ole voinut edetä juurakko-perkelettä niin hitaasti kuin minä..

Pyöritys päälle ja nousemaan mäkeä...ja sain kaverit kiinni jatkaen samaa tahtia niin kauan, kunnes varsinainen loppunousu alkoi. Viimeiseen 3-4 kilometriin taisikin sitten kulua puolituntia. Eipä siinä pyörästä paljon ollut hyötyä, pelkästään kävelemällä olisi edennyt nopeammin. Mutta tuli sitä nyt ajettua ehkä 10% kaikkiaan. Asfalttipinnalle saavuttua sitten lähes kokonaan, mitä nyt meinasin ajaa lopussa suoraan siihen näköalakarsinaan, kun aivotoiminta alkoi olla sen verta himmeässä kunnossa siinä vaiheessa. Täytyy sanoa, että maaliin tulo oli sykähdyttävää ja siistiä. Fiilis oli hieno, mies oli väsynyt mutta silti vielä kohtuullisissa voimissaan. Diisselitaktiikka toimi hyvin ja sen myötä sai myös ladattua energiaa koko reissun ajan niin, että voimat riittivät. Sokeripuolikin pelasi hyvin, ei ollut mitään ongelmia siinä mielessä.

Lopuksi makustellen
Syöte MTB oli pahimmillaan yhtä perkelettä, psyykettä kalvavaa kitumista. Mutta parhaimmillaan aivan huikeaa, innostavaa, sykähdyttävää, mieltä ja kroppaa ravitsevaa parhautta. Näiden ääripäiden väliin sijoittuva ajo oli sekin ihan jees. Kestävyyttä todella koettelevaa maastopyöräilyä kaikissa sen muodoissaan. En suosittele pystymetsästä ajettavaksi ja harjoittelemattomalle, mutta kohtalainenkin kokemus riittää. Kalustosta en osaa sano muuta kuin että ajonaiset ja -miehet ajavat lujaa riippumatta mikä työkalu on käytössä. Ehkä täysjoustokuskit kuitenkin hyötyivät eniten, renkaista en osaa sanoa muuta kuin että mustia näyttivät olevan..

Oma jäykkäperä 29er oli hyvä minun taidoille kunnes tultiin Pärjänjoelle. Ehkä olisin pystynyt sielä ajamaan hivenen enemmän täpärillä, mutta sittenpä olisi mäki noussut taas huonommin. Mieluummin näin päin, pystyin ottamaan enempi irti omista vahvuuksistani näin. Pyörä toimi sinänsä loistavasti. Itse kasattu ja suunniteltu kokonaisuus toimi täysin ja en voi kuvitella enää monipuolisempaa testialustaa kuin mitä Syötteen maastot tarjosivat. Ei se ajaminen kalustosta ole kiinni, kuskista niinkin.

Kotona kamoja purkaessa tuli tehtyä sellainen pikkuhuomio, että se oikean ajokengän klossi roikkui enää yhden kiinnitysruuvin varassa, holtittomasti heiluen ja viittävaille irronneena. Ei ihme, että kenkä ei meinannut lukittua kunnolla...ja tarkistin vielä klossien kiinnitykset ennen reissuun lähtöä! Eli melkoisen lähellä oli siis sekin vaihtoehto, että ajot olisivat voineet jopa jäädä kesken ja pahimmillaan jossain juurakko-perkeleen keskellä. Ei ole ajokenkiä suunniteltu käveltäviksi, ne on suunniteltu ajokäyttöön. Joten sitä reenaamaan ja ensivuonna sitten toivonmukaan uudestaan Syötteen haasteisiin!

p.s. sijoituksesta M40 porukassa ei ole tällä hetkellä tietoa, loppuaikani lienee 4h 45min luokkaa. Kaloreita paloi reilu 4000kcal, keskisyke oli 160 ja maksimit kävi 180 tasossa. Kesivauhti oli karvan alle 12km/h.

Makea raportti
Sokeripuoli pelasi erittäin hyvin eilen. Muistini mukaan söin 1 rusinapaketin, 3 banaania, 2 leipää juustolla ja suolakurkuilla, kaksi palaa suklaata, yhden energiapatukan sekä yhden energiageelin. Näistä tuli hiilareita arviolta 200g.

Edellisenä iltana tankkasin kohtuu hyvän iltapalan ja aamulla, herätessäni 05.10 sokeri olikin vähän korkealla 7.3

Söin normiaamupalan n.40g hh ja siihen päälle join energiajuomasekoituksen n.4dl, ehkä noin 40g hh. Levemirin (pitkä) tiputin normaalista 6 yksiköstä 4 yksikköön ja Novorapidia (ateria) pistin 3 yksikköä. Tämän jälkeen laitoin seuraavan kerran insuliinia iltapäivästä joskus 16 maita, jolloin sokeri oli 7.2

Uusi Camelbakin Charge 2012 juomareppu oli kultaakin arvokkaampi, juomat riittivät mainiosti ja tarvittavat varaosat kulkivat repussa. Juomaa kului n.2,5 litraa - kohtuullisen laimeata urheilujuomaa, jossa oli seassa jonkin verran suoloja lisättynä. Yksi vesipullo kulki sitten runkotelineessä varan vuoksi.Juomista tuli hiilareita varmaan 40-50g, vaikea kyllä arvioida. Joten kaiken kaikkiaan hiilarimääräksi tuli n.250g noin 4h 45min kestäneen ajon aikana.

12 kommenttia:

  1. Hyvä rapsa, thnx. Ensi vuonna ehkä minäkin ...

    tv. kmw

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa kokeilla ilman muuta ja jos sinkulalla ajaa, ehkä se yksi pykälä kevyempi kuin ensin ajattelee :)

      Poista
  2. Kakkoshuollon jälkeiset juurakko-perkeleet väsynein jaloin koitui meidän kohtaloksi. Yritin roikkua vielä perässä (pitkosten jälkeisellä nousevalla tieuralla)mutta jalat eivät olleet ajatuksesta ollenkaan samaa mieltä. Maalissa n.7 min perässä.
    Hieno kisa, vaikka välillä menikin noitumiseksi.

    T: Peesikaverit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taisivat koitua jokaisen kohtaloksi eilen, kyllä se nelikymppisten voittajakin niitä manasi. Kiitos vaan itsellenne, että sain ajella mukana pitkät pätkät sielä harjujen maisemissa!

      Poista
  3. "Kuka tämmöisestä voi nauttia? Ei kukaan!" --> Minä? ;)

    VastaaPoista
  4. Hieno raportti ja mahtava suoritus ajaa kisa läpi! Olis ollu hienoa olla mukana, mutta tällä kertaa ei sopinut aikatauluihin. Noin pitkässä ja maksimaalisessa suorituksessa on hyvä kun saa pidettyä sokeritasapainon kunnossa. Kisasuoritus on kuitenkin aina erilainen kun peruslenkki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja hyvä, että tekstistä sai mielikuvaa, miltä se meikäläisen taivallus tuntui. Voin kyllä kehua täysin tapahtumaa, en löydä moittimista. Fasiliteetit sun muut pelasivat täydelleen. Ilmapiiri oli mahtava, niin poluilla kuin kisakeskuksessa. En osaa kuvitella enää monipuolisempaa reittiä - nyt jo haluttaisi takaisin ajamaan, vaikka kärsiäkin sai. Ehkä muutama lisänuoli uskonvahvistukseksi tai ennakkomerkki olisi voinut olla parissa kohtaa, mutta ei mitään sen kummempaa. Reitti oli merkattu kyllä riittävän hyvin ja selkeästi.

      Ja mikä parasta, sokerointi toimi ja energiat riittivät, eikä jälkikäteenkään ole ollut isompaa heittelyä.

      Poista
  5. Hieno raportti johon pystyi samaistumaan ja suuret kiitokset ketjunkorjausavusta. Kiitos myös muille ketjuremonteissa avustaneille, joiden ansiosta pääsin ajaen maaliin. Ensi kerralla on matkassa työkalupakki ja varaosia ;)

    Reitti oli erittäin hieno ja järjestelyt ensiluokkaiset. Toivottavasti saamme jatkoa ensi vuonna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos palautteesta ja eipä kestä - hyvä että matka jatkui!

      Poista
  6. Hyvin samanlaiset fiilikset reissusta toisella ykköstyypin diabeetikolla. Tosin ikää on yli kymmenen vuotta enemmän. Otin ehkä keveämmin koska syke keskimäärin 155 ja maksimi 181. Mutta meni aikaakin enemmän. Omia geelejä tuli syötyä tavallista enemmän kun varoin hypoja. Reitin jälkeen sokerit 8,9. Hieno reissu kaikkine kärsimyksineen ja huippuhetkineen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hieno kuulla! Sittenhän meitä 1-tyyppejä oli ainakin kolme reitillä. Se kolmas tapaus onkin sitten ihan omassa luokassaan, ajeli alta 4h...! Itse söin tosiaan vain yhden geelin, kun olen todennut että mulla homma ei pelaa niiden varassa. Liian nopeaa tavaraa. Niinpä söinkin nyt rauhassa pitkäkestoisempaa tavaraa ja jatkoin sitten ajoa.

      Poista