tiistai 17. heinäkuuta 2012

Viisi kuuta

Helmikuussa 22. päivä ajoin vuoden ensimmäisen lenkin, -6 asteen pakkassäässä. Vajaa tunti 136 keskisykkeellä 15kmh keskinopeudella. Nuo seikat olivat silloin täysin sivuseikka, muistan kyllä vieläkin täydelleen sen riemun, minkä sain kokea pitkän ajotauon jälkeen. Polveen ei sattunut yhtään ja alla oli upouusi itse kasattu pyörä.

Ensi sunnuntaina tulee viisi kuukautta tästä ja kalenterissa seisoo merkintä: "Koillismaan kierros, 203km". Kotikutoinen kuntoajo, jossa koukkupolviparlamentti pääsee toteuttamaan itseään pidemmän kaavan kautta. Katsotaan nyt vielä kelioloja, meinaan kuluneen kesän teemalla yhtäkään ajoa ei uskalla etukäteen pitää varmana, kun on niin pirun epävakaista. Loppuviikkoon on luvattu perikuusamolaista keliä, muutama asten lämmintä ja vesisadetta..

Jotta Koillismaankierros olisi ajettavissa, sitäkin varten on pitänyt kovottaa hanuria. Sunnuntaina ajettu "Muikkulenkki" Posion 28. muikkumarkkinoille hoiti tuota virkaa. Viisi kuskia lappoi mukavan reipasta n.28kmh keskaritahtia edes takas tuon reissun rapiaan neljään tuntiin ja vyölle tuli 129km kieppi. Jalka oli superhyvä, välillä vedeltiin lähes-maksimi-kirejä ja muutama mäki tuli puristettua happorajoilla ylös.

Muikkumarkkinoilla oli tarjolla lohtakin...

Paluumatkan lyhyt tauko
Eikä jälkiolotilat ole olleet kummempia. Mies alkaa olla kohtuullisessa ajokunnossa. Jos Koillismaankierros päästään ajamaan ja se sujuu hyvin, elokuun puolella odottavaan Syöteajoon voi lähteä hyvillä mielin. Satasia 2+2 peräkkäisinä päivinä on kuitenkin iso juttu sokerimarinoituneelle meikäläiselle.

Samaan aikaan olen treenannut elokuun alun Syöte MTB:tä varten. Heinäkuun treenimerkinnät sisältävät n.13h maastotreenejä pitkien maantiesessioiden lisäksi. Mäkitreenit olen tehnyt Kapustavaaran vajaan 1,75km soratienousussa, tekniikkaa olen opetellut niin umpimetsässä kuin esim. Oivangin leirikeskukselta lähtevällä kivikkopolkupätkällä. Paljon on opeteltavaa jäykkäperäisellä ajamisessa, kuten osasin etukäteen aavistellakin. Onneksi jalkojen voimatasot ovat palautuneet kohtuullisesti, jolloin treeneistä on ylipäänsä tullut jotain. Mutta mikä hienointa, esim. yläkroppa on kestänyt rytkytellä epätasaisilla pätkillä mukavasti, eikä selkä ole toistaiseksi reagoinut millään tavalla. Mielessäni olen kiitellyt talven käsipainoharjoitteita ja tuntien lumityöurakointeja lumilapiolla. Korsetti on kohtuuhyvässä kunnossa.

Könkäänniemi, josta pääsee mm. Kouvervaaran reitille
Könkäänniemen kota
Mutta se on selvää, että ajaminen on hitaampaa teknisillä pätkillä ja näin ollen ajatusmaailma on asettunutkin unohtamaan aika-aspektin kokonaan. Kas kun kevään karseat kokemukset muutenkin stumppasivat tämän elementin niin syvälle kuntan sisään, että saa nähdä nouseeko se sieltä enää ollenkaan. Tokihan jos nyt lähtisi ajamaan kilpaa muodossa jos toisessa, valmiuksia olisi ihan eri malliin. Tosin keuhkoja pitäisi saada vetoketjulle sitäkin ennen tavalla tai toisella. Mutta lihaskunto ja voimatasot antaisivat paremmin edellytyksiä.

Mutta se puoli saa olla. Haasteita on edelleenkin liikaa:

Miten pystyä huolehtimaan energiatankkauksesta kynnyksellä tapahtuvan ajamisen aikana. Energiageelit eivät toimi, se on nyt kokeiltu riittävän monessa tapauksessa. Liian nopeaa energiaa, joka nostaa rajusti ylös mutta laskee myös rajusti alas. Reilun kuukauden treenien aikana kun olen voinut tankata pitkäkestoisempaa hiilihydraattia, mitään ongelmia ei kertakaikkiaan ole ollut sokeritasapainon kanssa. Vaikka kuinka olisi fyysisesti ahdistanut kroppansa rajoille. Tässä se mielenkiintoinen pähkinä purtavaksi. Maantiellä, kun koetat pysyä porukoissa, leivän syöminen johtaa ennenaikaiseen keuhkoahtaumaan, joka johtuu täysjyväleivästä eikä nortin vetelystä. Banaani vielä menee juuri ja juuri siinä 38kmh vauhdissa, mutta kun lapetaan neljääkymppiä niin saa olla fakiiri joka siinä kuorii keltaista kuorta muinamiehinä. Energiajuomasta ei saa riittävästi energiaa. Makaroonilaatikkoakaan ei kehtaa tunkea takataskuun. Mikäli lasket vauhtia vähäisenkään ottaaksesi jotakinkaan kiinteämpää evästä, takarenkaat häipyvät horisonttiin ja turha kuvitella saavansa porukoita kiinni.

Joten maastoajo antaa paremmin mahdollisuuksia ajaa reipasvauhtisia tapahtumia ilman että luuta-auton tarvitsee etsiä hypojen riivaamaa koukkupolvea. Meinaan vauhdit ovat maltillisemmat ja maastonkohdat antavat mahdollisuuden pikaiseen evästykseen ilman että joudut ajelemaan koko päivää yksin. Näin ainakin harjoitukset antaisivat olettaa. Toisaalta - olen muutenkin luopunut ajatuksesta ajaa erityisesti aikaa vastaan. Ajan itselleni ja se riittää. Sopivalla tasapainolla homma hoituu ja siinä sivussa saa kyllä kiusattua aika montaa "terveempääkin" ajuria. Katsotaan mitä tulevaisuudessa, nyt näin.

Palatakseni Kuusamon lyhyeen ja vähälumiseen kesään. Tässä on koetettu ajaa parhaamme mukaan omien tavoitteellisten treenien ohella lunkimpia kuntoajoja ja tapahtumia. Lapsille järjestettiin erittäin onnistunut Puistocrossi 2012 tapahtuma, jossa alakouluikäiset mukulat ajoivat hiki päässä liikuntapuistoon tekemillämme radoilla. Osallistujamäärä lähes tuplaantui debyyttitapahtumaan viimevuodelta, joten hyvällä kurssilla ollaan. Fillarinappulakoulu pyörähti käyntiin eilen ja touhua riittää lapsille viiden kokoontumiskerran aikana. Muuten, Puistocrossin aikana katseltiin jo siihen malliin lähitienoiden profiileja, että joskohan joku kerta saataisiin hommaa laajennettua edelleen ja tapahtumaan ympättäisiin vielä ehta crossikisa aikuisillekin...kuka tietää!

Potkulautasarjakin oli edustettuna

Kuntoajojen kolmen suora -tapahtumat pyörivät heinäkuun, tänään olisi vuorossa reilu 50km sora/asfalttireittejä hienoissa lähimaisemissa. Kannattaa kurkkia fillarifoorumin Kuusamossakin ajetaan -ketjua, sielä löytyy suht koht ajankohtaiset infot näistä paikallisista pöhinöistä. Tai vaihtoehtoisesti voi kuikkia Cycloksen Facebook-sivua, rekisteröityneet saavat tykätä sivusta kaikin mokomin ja ne sivut näkyvät kyllä rekisteröitymättömillekin. Blogin oikeassa ylänurkassa on myös linkki Cycloksen nettisivuille, sieltäkin löytyy tapahtumakalenteri sekä seuran ajankohtaisia uutisia.

Näissä merkeissä tällä kertaa ja hetkessä tukevasti kiinni.

p.s. eikä ole muuten ollut polviongelmia viiden kuukauden aikana. Tästä aion pitää jatkossakin kiinni, laatu ennen määrää ja tehoja levänneeseen kroppaan.

2 kommenttia:

  1. ... tapahtumaan ympättäisiin vielä ehta crossikisa aikuisillekin...

    Voisin olettaa vapaaehtoisia osallistujia löytyvän. ;)

    VastaaPoista
  2. Ai ei tarttis rahapalkkioita maksaa ;-)?

    VastaaPoista