tiistai 5. kesäkuuta 2012

Maastoon

Kotikisojen jälkeen oli aika painella metsään. 

Tosin torstaihin asti piti palautua niin fyysisesti kuin henkisestikin, ennen kuin edes halu ajamiseen heräsi. Suorittaminen muuttui nautiskeluksi ensimetreistä lähtien. Sen lisäksi teki mieli testaamaan miltä se maastoajaminen tuntuisi pitkän tauon jälkeen ja vieläpä jäykkäperämaasturilla. Tuntuihan se erilaiselta täpärin jälkeen, mutta kuten talvipoluillakin tuli todettua, ajaminen oli helppoa ja tarkkaa. Pyörää oli mukava viedä eteenpäin, eikä väline ohjannut liikaa kuskia. Takajousituksen puuttumista ei oikeastaan huomannut, tosin meidän maastot ovat niin helppoja, ettei sille ole erityistä tarvettakaan. Välitykset tuntuivat sopivan melkoisen hyvin ajomaastoihin. 2x10 on ehdottomasti parempi kuin 3x9. Ties vaikka 1x10 toimisi vielä paremmin. No, ehkä narujalka tarvitsee niitä keveitäkin vaihteita. Sinne jäivät murjotukset ja haihattelut parin tunnin reissulle. Jälleen sai todeta, että maastoajaminen on hauskaa puuhaa.


Ai niin, silloin talvella projektia käynnistellessä tavoitehan oli rakentaa pyörä, jonka yksi ominaisuus olisi alle 11kg paino. Asensin uusille kiekoille 2.0" Geaxin Barro Racet ja käytin puntarilla: 10.8kg näytti digitaalin lukema. Eli tavoite täyttyi mukavasti siltä osin! Eikä pyörässä ole käytetty kuituosia ohjaustankoa lukuunottamatta.

PaksuKumiPolokasu 3.6.2012, Virpiniemi

Seuraavana viikonloppuna odottikin sitten 6h maastoajotapahtuma Haukiputaan Virpiniemessä. PK-Team järjesti matalan kynnyksen maastotapahtuman, jonne oli helppo lähteä fiilistelemään miltä se maastoajaminen merenrannalla tuntuisi. Peräkärryyn pakattiin kaikkiaan neljä pyörää, joten mukava porukka saatiin liikkeelle. Ideahan tuossa tapahtumassa oli se, että 6h aikana sai ajaa 6,4km radalla niin monta kierrosta kuin ehtisi. Eikä kukaan kieltänyt pitämästä taukoa oman maun mukaan. Niinpä tapahtuman luonne oli varsin leppoisa.

Rane ja Esa valmistautumassa.

Timo samassa touhussa

Muitakin oli tullut paikalle...
Hyppyrimäen vieressä oleva tapahtumakeskus


Itse lähdin reissuun periaatteella, että ajaisin juuri sen verran kuin hyvältä tuntui. Tärkeintä olisi säilyttää hyvä fiilis ja saada positiivista energiaa. Myös sokeritasapainon säilyttäminen oli tärkeää. Itsetuntoa oli koeteltu ihan riittävästi sen puolen pettäessä aiemmissa koitoksissa.

Vajaat 50 kuskia jakautui nopeampien ja hitaampien ryhmään, jotka järjestäjä ohjasi reitin läpi ensimmäisen kierroksen osalta. Näin tutkittiin reitti kaikille sopivalla tahdilla. Kierrosten lasku hoitui suunnistuksen puolelta tutuille EMIT-korteilla, jotka piti leimata lähtöalueella ja kierroksen puolessa välissä. Kätevä systeemi sinänsä. Rauhallinen startti takasi myös sen, että mies sai koneensa käyntiin sopivasti ja sen jälkeen pystyi lisäämään vauhtiakin. Reitillä oli heti alkuun kipakoita nousuja ja tarkkutta vaativia laskuja, kun reitti mutkitteli mäkihyppyalueen harjuilla. Sen jälkeen jatkettiin pohjoista kohden polkuja ja latupohjia edeten. Hakkuaukeilla sai laskea vauhdikkaampia laskuja ja viimeinen kilometri oli sitten enempi vähempi nousua kohti lähtöaluetta. Ihan riittävän haastava reitti siis aloittelijoille ja näyttipä tuolla kisamiehetkin ajelevan ihan mielissään. Riittävästi vain vauhtia ja toistoja niin hekin saivat tehdä töitä ihan tarpeeksi.

Toinen ja kolmas tunti tuli ajettua reippainta vauhtia päivän koitoksessa ja samalla sai taas arvokasta lisäkokemusta Scandalin ajamisesta. Uusia ahaaelämyksiäkin tuli koettua, kun huomasin erilaisia toimivia ajoteknisiä juttuja. Mikä parasta, selkä tuntui kestävän ajamista ihan mukisematta. Kolmas tunti kun täyttyi pidin ensimmäisen pidemmän tauon ja tankkasin lisää evästä koneeseen. Omatekoinen pitsa maistui muuten melkosen hyvälle siinä vaiheessa! Pienimuotoinen venyttely teki myös terää, lihaksisto joutui kuitenkin ensimmäistä kertaa kauden mittaan kovemmalle koetukselle.

Scandalprojektini henkinen ja käytännönkin mentori Kimmo tuli katsomaan Helin kanssa meininkejä tapahtumapaikalle. Porinan lomassa tuli mainittua käsien lievästä puutumisesta. Pohdiskelin siinä ääneen sopisiko jonkinlainen riser-tyyppinen tanko kuitenkin paremmin pyörääni. Kimmo ehdotti, että sitä ennen voisi ohjainkannattimen kuitenkin kääntää yläasentoon, jolloin painopiste nousisi hivenen ylemmäs. Tuumasta toimeen ja viimeinen vajaa 3h tuli ajettua tällä asetuksella. Eikä mennyt ainakaan huonommaksi, päinvastoin käsiä pystyi pitämään tangolla hivenen rennommin kuin ennen. Tosin kämmenien asento ei tuntunut vieläkään ihan niin hyvältä kuin toivoisi. Ranteet kääntyvät pikkasen liikaa sisäänpäin kun suorempi linja tuntuisi paremmalta. Pitää testata vielä sitä riser-tankoa.


Rane ja Timo lataamassa energiaa.
3h jälkeen poseeraus ennen lähtöä. EMIT-kortti sormessa.

Viimeinen puolitoista tuntia meni kierros kerrallaan kuulostellen, että vieläkö on fiilistä jatkaa. Löytyihän sitä ja niinpä ajoajan päättyessä kierroksia kertyi 10 kappaletta ja matkaa tuli 64km. Ihan mukavasti maastokauden alkuun. Ehkä enempi puristamalla olisi irronnut kierros tai kaksi enemmän, mutta se ei ollut reissun tarkoitus. Nyt saldona oli pitkä kestävyyssuoritus hyvällä fiiliksellä ja uutta taas oppien.

Sauna tuntui mahtavalta ajelun jälkeen ja sen perään maistuikin sitten eväs, jota myös järjestävä taho oli ajajille pikkupurtavan muodossa varannut. Kaivoinpa repusta makkarapaketinkin ennen paluumatkalle lähtöä ja paistelimme kaikessa rauhassa vielä kauden ekat makkarat. Sykemittarin mukaan edellisen kuuden tunnin aikana oli palanut lähes 5000kcal, joten kyrsä tai kaksi oli paikallaan!

Kiitos vielä kerran ajokavereille ja PK-Teamille hyvästä tapahtumasta, kannatti lähteä reissuun!

Lopuksi sokerimarinoituja mahdollisesti kiinnostava osio:

Myöskin sokeritasapaino pysyi tällä kertaa hallussa. Puolessa välissä päivää hiipi lievä tunne siitä, että nyt tarvitaan lisää polttoainetta. Tilanne korjautuikin oikein hyvin tauon aikana. Itse tehty pitsa antoi hiilareita ja suoloja. Kupillinen kahvia piristi kofeiinin muodossa. Vissyvesi korjasi nesteytystä. Muutoin söin yhden kerrosvoileivän, yhden järjestäjän tarjoaman energiapatukan, yhden geelin ja ajon päätteeksi muutamia voileipiä ja pari paistettua makkaraa. Energiajuomaa meni 1,5l ja vettä toiset 1,5l.

Insuliiniannostelua vähensin jo edeltävänä päivänä pitkävaikutteisen osalta tiputtamalla Levemirin 5+5 yksikköön kun normaalisti laitan 6+6. Aamulla ennen reissua laitoin 5 yksikköä ja Novorapidia aamulla yhden yksikön vähemmän kuin normaalisti siihen aamiaiseen olisin laittanut. Menomatkalla pysähdyimme kahvilla ja sen yhteydessä söin marjapiirakan palasen, jota varten annostelin vain yhden yksikön Novoa n.20-30g hiilareita vasten. Tunti ennen starttia sokeri oli 7.4. Seuraavan kerran pistin insuliinia 8h myöhemmin, kellon käydessä 18.30 maita: Levemiriä 5 yksikköä ja pari yksikköä Novoa. Sokeriarvo oli ajon jälkeen maalissa 6,4. Vaikka otin sisään päivän suorituksen aikana hiilareita arviolta 150g, itse ajaminen "poltti" energiat. Yksikin yksikkö insuliinia olisi voinut aiheuttaa hypot.

Paluumatkalla mittasin sokerit kertaalleen ja sitten kotona, kone kävi edelleen aktiivisesti, joten annostelin iltapalallekin vielä puolet normaalista määrästä. Seuraava päivä sujui lievässä ylös-alas heittelyssä, arvot seilasivat 4,5 ja 10.2 välllä, mutta ei mitään dramaattisempaa keinuntaa kuitenkaan. Keinui kuitenkin, kuten olettaa saattoi. Tätä kirjoittaessa insuliiniannostus on normaalissa syömisien mukaan ja homma tuntuu pysyvän kuosissa. Ihan nappijuttu!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti