perjantai 2. maaliskuuta 2012

Siivillä

Viimeiset pari viikkoa on mennyt kuin siivillä. Kuusamo GT:n perusrungon synnyttäminen oikeassa elämässä kuin virtuaalisestikin oli melkoinen rykäisy. Samaan aikaan kaveri pyysi virittelemään uuden, vasta valmistuneen huvilansa sivuja nettiin ja sosiaaliseen mediaan. Yrittänyttä ei laiteta ja tämmöistä siitäkin syntyi: Villa Kanger.



Eikä tässä vielä kaikki. Sosiaalinen media tuntuu imevän energiaa, kun sitä taas tuntuu olevan. Joten sokerimarinadi löytyy täst edes Twitteristäkin. Taattuja onelinereita, tyhjänpäiväisyyksiä mutta myös tiedon jakoa nopeasti ja helposti. Mikäs siinä. Sen lisäksi tuo tarjoaa jonkinlaisen mahdollisuuden olla kärpäsenä katossa ja seurata sivusta tunnettujen persoonien twiittauksia. Sellaista sentraalisantrojen uteliaisuutta päivitettynä nykypäivään!

Reenattukin on. Spinninkiä olen ajanut lauantaisin seuran vuorolla ja ollaan ajettu sellaisia parin tunnin sessioita viimeiset viikot. Hyvät lämmöt alle ennen jyystöä ja loppuun kunnon palautukset. Oikein hyvältä on tuntunut, voimatasot alkavat pikkuhiljaa palautumaan. Pyörää olen ajanut aika vähän vielä, kolme kertaa olen Scandalia ulkoiluttanut. Pyörä toimii kyllä hienosti ja on erittäin miellyttävä ajaa. Kiihtyy mukavasti ja koko vaikuttaa passelilta. Ei ole tullut minkäänlaisia jomotuksia tai kolotuksia reissujen jälkeen, joten sekin kielii pyörän sopivuudesta.

Projektin vaihe II on myös käynnistynyt. Nimittäin laadukkaat kiekot ovat jo tulossa jossain päin pohjoismaita. Melkoinen speksaaminen siinäkin oli, kuukausi taisi mennä vatvoessa erilaisia vaihtoehtoja erilaisista nettikaupoista. Loppujen lopuksi päädyin tilaamaan kiekot Merlin Cyclesilta briteistä ja jarrulevyt ja renkaat bikecomponentsilta Saksasta. Projektimentorini tilasi itselleen tavaraa jälkimmäisestä paikasta, joten siksi hajautus.

Toinenkin syy löytyy: turhamaisuus. Tai näkemyksellisyys. Valitkaa aikanaan itse! Meinaan Merlin kauppasi customkiekkoja, mutta nippeleiden väri ei kelvannut. Tämän takia kanaalin toiselta puolen piti tilaamani toiset nippelit, jotka sopivat teemaan. Vaikka kiekot tulevatkin kasattuna briteistä, ne puretaan vielä kertaalleen ja kasataan uudestaan oikeilla nippeleillä. Työlästä, mutta tekijä on lahjottu sopivasti ja kun hänkin sattuu olemaan riittävästi höyrähtänyt tähän hommaan niin eipä tuo muodostunut ongelmaksi. Toivottavasti uudet kiekot ehtivät Kuusamo GT:tä ennen pajalle ja testattavaksi. Mutta jos ei niin ei se maailma siihen kaadu. Pääasia, että tulevat joskus.

Eikä tässäkään vielä kaikki. Seurakaverin maastopyörästä korkkasi keskiö. Joten siitä jouduttiin sitten pikaisesti pohtimaan, kuinka isoa remonttia aletaan tekemään. Kyseessä on kuitenkin viisi vuotta käytössä ollut maasturi, joka on kyllä elämää nähnyt. Päädyimme siihen, että vaihdetaan pelkkä keskiö ja annetaan vetopuolen muuten olla rauhassa. Sen uusiminen menisi jo sen verran arvokkaaksi, että homman järkevyys olisi jo niin ja näin pyörän arvon ja kunnon huomioiden. Uusi keskiö onkin saapunut susirajalle, joten iltasella päästään asentelemaan paikalleen. Toivottavasti tilattiin oikea! Kovastihan tuo omistaja tuntuu arpovan jo uuden pyörän hankintaa, näin se vain homma menee. Työkaluja ja kuluvia käyttövälineitähän ne ovat ja aikansa päästä vanhan korjaaminen käy kalliimmaksi kuin uuden hankinta. Speksailut siis vain jatkuvat...

Kevät-talvi alkaa näyttää parhaita puoliaan ja edessä ovat kevään huippukelit.



Olenkin käynyt hiihtämässäkin kelien ollessa kohdillaan ja hyvää on tehnyt. Yläkroppakin saa harjoitusta ja hapenotto kehittyy. Tekee pyöräilijälle hyvää! Mutta muistakaahan ilmoittautua ajoissa (8.3.2012 mennessä) Kuusamo Grand Tourille, voitte tehdä sen suoraan Sokos Hotel Kuusamoon:

Sokos Hotel Kuusamo,
puh. 020 1234 693,
hotelkuusamo.kuusamo(at)sokoshotels.fi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti