sunnuntai 16. joulukuuta 2012

Tuntuu maistuvan

Sydäntalven lähestyessä ja päivän lyhetessä pyöräilyn harrastaja jatkaa sisätreenejään. Vaikka mieli tekisi ulos ajamaan pitkää ja rauhallista, -11 ja 8ms puuskatuuli ei tunnu houkuttavan. No katsotaan, innostuisiko edes lyhyelle lenkille, palauttavalle olisi vain tarvetta.

Vajaa kuukausi sitten työläiseksi siirryttyäni treenirytmi on mennyt siten, että muutaman kilometrin työmatkat olen ajanut pyörällä. Iltaisin sitten lumitöitä tai ulkoilua koiran kanssa. Viikolla olen tehnyt pari minulle kovempaa sisätreeniä. Tiistaisin olen käynyt seuran sisäpyöräilytreeneissä ja lauantaisin olen ajanut kotona tehokkaan rullatreenin. Kuluneella viikolla tämä tarkoitti 1h 35min kovatehoista sisäpyöräilyä ja eilen 1h 35min tehokasta rullatreeniä. Siinä on tämmöiselle harrastajlle ihan nokko nieleskeltävää.  Kuka muuten sanoo, ettei vapaarullilla saa tehtyä tehokasta treeniä? Siis muutakin kuin pelkkää rullailua kierroksilla.

Eilen ajoin neljä reilun 20min kestävää settiä, jossa toistin seuraavaa kuviota:
 - 5min lämpöä / palauttavaa edellisestä vedosta 100rpm 53x16.
- 10min jakso vuorotellen 30-60s. putkelta 65rpm 53x11 ja satulasta 2min. 85rpm 53x14
- 5-8min jakso 53x11 välityksellä asteittain minuutin välein tehoja ja kierroksia nostaen, aloitus 95rpm ja lopussa maksimi 15-30s.

Tuo maksimi tarkoitti eilen noin 15 sekuntia kierroksilla 160rpm ja mittarissa vilkkui 88,44km/h siinä vaiheessa.

Treenidataa Movescountista

Flanderin leijona kohtasi Suomi-leijonan!
Tuo putkelta ajo rullilla on muuten jännää hommaa. Aluksi tuntui siltä, ettei se kertakaikkiaan onnistu. Muutaman harjoituksen jälkeen sekin alkaa sujumaan entistä paremmin. Rullilla ajettaessa joutuu paneutumaan tekniikkaan sen varsinaisen työstön lisäksi. Nilkan, jalkaterän ja lantion käyttö on tehostunut, painopiste varsinkin putkelta ajaessa on pidettävä mahdollisimman tasaisena; ei passaa nojailla käsiin ja reisien saama rasitus on huomattavasti tehostetumpaa kuin vaikkapa spinningpyörällä. Rullilla ajaminen on kehittänyt minun ajotekniikkaa erittäin paljon, vaikka treenimäärät eivät ole mitenkään kummoisia. Mutta se vähäinenkin treeniaika on riittänyt kun lähtötaso on ollut aikanaan nollassa.

Syksyn ja alkutalven jatkunut hyvä treenijakso alkaa näkymään tekemisessä. Sitähän tuntee olevansa ihan mukavassa treenikunnossa, varsinkin kun vertaa siihen karmeaan kevään tilanteeseen. Silloin mieli kyllä iloitsi ajamisesta ja harjoittelusta pitkän tauon jälkeen, mutta kunnon romahdus oli tosiasia. Hyvän kesätreenin ja erittäin hyvän syksyn ajojen jälkeen tämä perustreenijakso on maistunut erinomaisesti. Samalla olen onnistunut kiertämään sen sudenkuopan, mihin viimevuonna astuin; määrät ovat pysyneet aisoissa ja tekemisen laatu on ollut korkeammalla. Työelämä vaatii mieleltä ja kropalta veronsa ja se piti opetella kantapään kautta. Nyt on homma pysynyt sopivassa tasapainossa ja treenit ovat maistuneet kun on ollut sopivasssa vireessä.

Onneksi syksyllä koettu kylkivamma parantui nopeasti. Siinä oli onni onnettomuudessa ja kroppa toipui muutamassa viikossa hyvin. Vaan osaa se jälkikasvukin rymistellä..! Eilen tultiin kotiin lautailureissulta sirot kasvot ruvella. Lauta oli vienyt laskijaa ja jäinen rinne oli armoton kasvoille. Ei tullut onneksi ruhjeita, turvotuksia ja naarmuja pahempaa! Mutta se on sanottava, että jos tyttö on siipeensä saanut niin ei ole helppa ollut katsoa isänä vierestä. Kyllä ottaisin itselleni nuo jäljet ja kivut jos voisin! Siinä on se näkymätön side, mikä vanhemman ja lapsen välillä on syntymästä lähtien..

Välillä sattuu ja tapahtuu, vaikka aina toivoisi välttävänsä haaverit. Tietää ainakin elävänsä, kun joutuu välillä nuolemaan haavojaan. Onneksi on kohta joulu ja saadaan huilata sopivasti. Väliin kevyttä kuntoiluakin niin pysyy homma palanssissa o/

Naatitaan kun sen aika on.


lauantai 1. joulukuuta 2012

Orjatar

Seitsemäs raita
Takana on raskas retki metsän siimeksesssä, Olalla kirves ja riista, polte sydämessä, Eteenpäin vie askel halun, läpi hangiston, Voimistuttaa tieto siitä, mitä perillä on! Orjatar! Kuule käskyni, ja tiedä paikkasi! Orjatar! Toteuta tahtoni, niin saat palkinnon! Jumalaisen nautinnon! 


Tuuli ulvoi nurkissa, pakkanen paukkui ja kietoi ulkopuolisen maailman pihtiotteeseen, joka viilsi ja raateli hitaasti mielen syvimmästäkin sopukasta. Siispä ahkeroin sisällä, omassa maailmassani.

Viidenkymmenen viiden minuutin kohdalla syöksyin seitsemännen raidan vasemmasta nurkasta sieluni silmin jonnekin kaukaisuuteen. Silmissäni siinsi kaukaisuudessa jokin mieletön, viekoitteleva ja jumalainen - nainen! Kohtalotar, yhtäaikaa taivaasta ja maasta! En tarponut kirves olalla hangessa, sen sijaan kiipesin hivuttavan uuvuttavaa vuorta, kammet natisten pohkeiden ankaran käskytyksen alla, kuuman ilman väreiden pyyhkiessä jokaista lihastani, jotka työstivät päämäärää, taistelivat mielen protestia vastaan. Kipua, tuskaa ja kärsimystä. Ketju valitti rattaan pykälissä, kun karu rutistus jatkui jatkumistaan.

Edessä on taisteluita kentillä kuoleman. Henki vaarassa aikana sodan tuhoisan! Mies taiston halujen, saa mitä ansaitsee, joten miellytä ja palvele, tai hän rankaisee! Orjatar! Kuule käskyni, ja tiedä paikkasi! Orjatar! Toteuta tahtoni, niin saat palkinnon! Jumalaisen nautinnon!


Hitaasti mutta varmasti saavutin naista, joka kiipesi viehkona vuoren laen saavuttaen - kuin erämaan kangastuksena kiusoitellen, janoisen tukehtuessa kitalakensa kuivuuteen. Mikä upe,a mieltä ja sielua kiihottava ilmestys. Mutta katso! Sinne se karkasi, mutkittelevaan laskuun kuin gaselli, kirmaten miljoonaa savannin kummuilla. TÄYSILLÄ PERÄÄN! Hyvä etten tipahtanut rotkon reunalta tyhjyyteen, kun kiihdytin aistit avoinna perään. Kuin viimeisessä hädässä, selkä seinää vasten, mitään kyseenalaistamatta, kärsimystä tuntematta.

Orjatar! Tule luokseni, ja tee lemmentaikasi! Orjatar! Kuule sanani,
sillä se on lakisi!Orjatar! Kuule käskyni, ja tiedä paikkasi! Orjatar! Toteuta tahtoni, niin saat palkinnon! Jumalaisen nautinnon


Sydän tuntui kurkussa asti, kiljuen lopeta tai kuole! Vailla ennakkoluuloja, vailla oletuksia havahduin hurmiosta. En löytänyt tuota ihanaa ilmestystä, en vaikka kuinka huusin ja etsin. Tuska vyöryi lihaksiini, puuduttaen ja kangistaen. Palaudu! Palaa takaisin! Missä olet? Ei auttanut mikään, olin eksynyt serpentiinien kiemuroissa, omien ajatusteni sokkeloissa. Ei auttanut laakson kirkas auringonpaiste, ei leppeä tuulen vire, ei raikas vuoristopuron virta, tai vihreiden lehmusten leppeä leikki illassa.

Havahduin puristaessani käden jäljet tankoon, maistellessa katkeran suloista hikipisaraa huuleni nurkasta. Rullasin hiljalleen, mieli ja sielu tyhjänä, väsyneenä..

Pimeys on nyt laskeutunut. Sammunut on tuli viimeinenkin. Sydänyönä aika tullut on, Käydä yksin taistohon.Kun yksin oot, eikä toivoa näy.Oot voimaton ja raskaaks taakka käy. Et luovuttaa saa, sillä rinnassasi hakkaa, sydän..

Lopuksi
Katsoin edessäni olevaa räsymattoa, sen seitsemättä raitaa. Hikipisarat valuivat joka puolelta kasvojani, keuhkot haukkoivat happea vielä palautuen kovasta rutistuksesta. 53x16, 166rpm ja kaikki irti mitä lähti. Vapaarullilla. Puolitoista tuntia saunalenkkinä, sisällä kun ulos ei tehnyt mieli. Sielä ulvoi puuskatuuli ja toistakymmenta astetta pakkasta. Mikä treeni tulikaan tehtyä! Pääsin irti tästä maailmasta, kuten parhaimmillaan saattaa käydä. Ei haittaa vaikka tuijotat räsymaton reunaa tai paneeliseinän oksia. Napeista tarjoutuu mahtavaa treenimusaa ja vire on hyvä. Pientä mielen viritystä ja silloin lähtee liitämään ja lentämään...!

Tuolta tarkemmat yksityiskohdat:
Movescount

Laitetaan nyt se hurmoksen virittänyt biisikin tähän maisteltavaksi!
Teräsbetoni - Orjatar

keskiviikko 14. marraskuuta 2012

Maailman Diabetespäivä 14.11.

Hyvää Maailman Diabetespäivää 14.11.2012!


Yli 20 vuotta on tätä nimenomaista päivää vietetty tarkoituksena kiinnittää maailmanlaajuisesti huomiota diabetekseen. Päivä on insuliinin toisen keksijän Frederick Bantingin syntymäpäivä. Teemapäivän taustalla ovat Kansainvälinen diabetesliitto IDF ja Maailman terveysjärjestö WHO.

Tyyppejä riittää
Meitä ulkoisesti annosteltavan insuliinin varassa eläviä on Suomessa tällä hetkellä n.40 000. Kyse on siis 1-tyypin diabeteksesta. Tai nuoruusiän diabeteksesta. Tai insuliinipuutosdiabeteksesta. Monta nimeä tälläkin versiolla. Aikuistyypin diabeetikkojen elimistö tuottaa insuliinia jonkin verran, mutta elimistö ei kykene hyödyntämään sitä kuten pitäisi. Aikaa myöden insuliinin tuotanto voi myös ehtyä. Aikuistyypin diabeetikkoja arvioidaan olevan Suomessa n.250 000 ja diagnosoimattomia diabeetikkoja lähes saman verran lisää. Eli yhteensä noin puoli miljoonaa suomalaista. Hurja luku. Jaottelu ykköstyypin tai kakkostyypin diabeetikkoihin on sekin yksinkertaistettu käytäntö. Todellisuudessa erilaisia variantteja pystytään tunnistamaan lukuisia.

Oma versio
Itse sairastuin 35 vuotiaana, kuten tuossa yläpalkin osiossa olen todennut. Nyt vajaat seitsemän vuotta myöhemmin arki sujuu kohtuullisen hyvin, rutiinien ohjatessa päivää ja hoitotasapaino on olemassa. Päivät eivät ole kuitenkaan samanlaisia ja sama "resepti" ei päde huomenna. Se väsyttää joskus henkisesti ja fyysisestikin. Todella vaikeina päivinä ei paljon naurata. Tai vaikeina viikkoina. Ulkoisesti saatan näyttää hyvin "normaalilta", miten tuo normaalius nyt sitten määritelläänkin. Kuitenkin sellaiselta, ettei minusta ulospäin pysty todentamaan mitään erityistä.

Silti olo voi olla täydellisen hirveä. Tai heikko. Tai epävarma. Tai kiihtynyt. Onneksi riittävän usein ihan hyvä. Säännöllinen elämä on omalla kohdallani erittäin olennainen jokapäiväisessä pärjäämisessä. Siis ihan oikeasti ja kirjaimellisesti. Pyrin nukkumaan riittävästi, liikkumaan mahdollisimman paljon, syömään säännöllisesti ja pääsääntöisen terveellisesti. Korkin olen kiertänyt viimeisen kerran kiinni vuosikymmenen sitten. Maistelunäkyräiset on otettu ristiäisten tai 80-vuotis synttäreiden kunniaksi. Ei alkoholia kielletä diabeetikolta, itse tein vain minulle sopivan ratkaisun jo ennen sairastumistani ja totta kait siitä on ollut hyötyä sen jälkeenkin.

Aina arki ei kuitenkaan kaikesta ennakoimisesta huolimatta onnistu tai suju. Kun aina ei jaksa ennakoida. Pitää pystyä elämään elämisen arvoisesti. Nautiskellakin saa. Joskus siitä pitää vähän maksaa jälkiseuraamuksina, mutta se sallittakoot. Muitakin perustaa horjuttavia asioita on: miten aktiivinen olen minäkin päivänä? Esim. kaikki liikkuminen vaikuttaa sokeritasapainoon. En voi tuosta vaan lähteä lenkille repattamaan. Jos en huomioi asiaa insuliinin annostelussani, voi joku löytää minut taju kankaalla ojan pohjalta tuossa tuokiossa. Vaikka näin äärimmäistä seurausta ei tulisikaan niin laskevat verensokerit ovat paskamaisinta mitä tarjolla on. Eikä ne korkeat sokeritkaan ole herkkua. Olo on lyijyn raskas ja mitään ei saa itsestä irti.

Hormonien vaikutus on oma maailmansa. Sairastumiset vaikuttavat, jo pelkkä flunssa. Tai stressi. Joka kerta kun Fortumin kirje kolahtaa laatikkoon, sokeriarvot nousevat muutaman pykälän. Tai joku ääliömäinen tilanne jossain kaupassa tms. saa muutakin aikaan kuin pulssia koholle. Eikä aina pysty hillitsemään omaa käyttäytymistään. Tulee auottua päätä. Tai äksyiltyä ihan turhan päiväisistä asioista. Anteeksi niistä, se ei ole tahallista. Tai vaikka joskus onkin niin useimmiten ei.

Halauksia
Arjessa selviäminen on suuri haaste ja jokaiselle diabeetikolle voi nostaa hattua. Ja vaikka halata. Me tarvitsemme tukea, vaikka joskus saatamme näyttää jopa uhmakastakin päättäväisyyttä - minua ei nujerra mikään! Valitettavasti rajat ovat olemassa ja niitä ei voi kovin usein venyttää.

Totuus on kuitenkin se, että kiitos nykyajan diabetestutkimuksen ja -kehityksen, meidänkin elinajan odote on noussut. Ei tarvitse mennä kuin parikymmentä vuotta taaksepäin ja asiat olivat ihan toisin. Nykyiset hoitovälineet, erilaiset insuliinit ja yleinen tietämys takaavat aivan erilaiset lähtökohdat verrattuna aiempien sukupolvien tilanteeseen.

Toivoisin että ottaisit hetkisen ja tutustuisit vaikkapa Suomen Diabetesliiton nettisivuihin. Ja muista halata sitä diabeetikkokaveriasi seuraavan kerran kun näet!

keskiviikko 7. marraskuuta 2012

Olo ja suhde



Eilinen sisäpyöräily teki miehestä melkein selvän.

Kyse ei ole kuitenkaan promilletason vaihteluista. Ne lienevät nollatasolla kymmenen vuoden streittilinjan ansiosta. Syksyn ja talven seuran 1h30min sisäpyöräilytunnit ovat olleet paluu kovatehoisten treenien pariin. Siinä mielessä sisäpyöräily onkin meidän talviolosuhteissa parasta hommaa. Ulkona voi ajella rauhallisemmin ja ennen kaikkea turvallisemmin. Kylkivammakin alkaa olla parantunut lähes entiselleen, kovemmissa rykäisyissä vielä tuntuu kivun tapaista, mutta muuten ei ole ollut enää ongelmia. Hyvä niin, ettei tuosta tullut pidempiaikaista riesaa.

Illat eivät ole toistensa kaltaisia. Viikko sitten oli superilta; sai vääntää uudet maksimivastukset ja virtaa riitti muutenkin aivan sairaasti. Eilen oli sitten yksi huonoimmista illoista aikoihin, vaikka läpi selvittiinkin. Ennen treeniä mittasin sokerit ja tulos oli 9.8 Vähän turhan reilut lukemat minulle, mutta enpä uskaltanut sitä alkaa tasoittamaankaan insuliinilla. Ohjelman alku oli kovin tähän astisista, eka puolituntia mentiin todella reippailla sykkeillä. Sinänsä oli siistiä, kun sali oli lähes täynä. Tuon työjakson jälkeen iski huono olo, sykkeet eivät millään meinanneet laskea ja hikoilu oli erittäin runsasta. Aavistelin voimakasta sokerien laskua ja kaivoin rusina-askin taskusta. Sisällön syötyäni olokin alkoi pikkuhiljaa kohentumaan. Geeli olisi ollut parempi, vaikutus olisi ollut nopeampi mutta enpä älynnyt asiaa siinä kohtaa. Viimeinen työjakso meni sitten hivenen paremmin, mutta tukkoisuus vaivasi edelleen. Jälkimittaus kotona paljasti asian: 5.5 eli nyt oltiin ihanteellisissa lukemissa.

Taas tuli esille se, että diabeetikon treenaaminen ei ole koskaan kiinni pelkästään fyysisestä tai henkisestä suorituskyvystä. Sen lisäksi jokaisena päivänä ja jokaisena hetkenä mukana on sokeriaineenvaihdunnan muuttujat, jotka vaikuttavat erittäin paljon siihen mitä pystyy tekemään, miten ja ylipäätänsä - pystyykö tekemään yhtään mitään.

Karvakintaat on kaivettu esiin
Muutamana viimeviikkojen sunnuntaina on tullut palattua taas talvipyöräilyn pariin. Kevyitä, 2-4h peruslenkkejä, joissa sykkeet pysyvät maltillisina ja rasva sulaa vyöltä.



Tässä alimmassa kuvassa on muuten mielestäni ylivoimasesti parhaat reilun pakkaskelin talviajokäsineet. Ei ole mitään hifistelyä. Rautakaupan mallit, pinta mitä lienekin pässin pökkimää nahkaa ja sisus karvavuorella varustettuna. Alle sopivat vielä äitimuorin kutomat lapasetkin, joten eipä kylmä pure käpäliin. Mutta tämä yhdistelmä toimii siis tienlaidan kulutuksessa, talvipoluilla pitää olla kevyemmät käsineet.

Lunta on tullut parin viimeviikon aikana varmaan 30-40cm, mutta tyypilliseen tapaan ensimmäinen satsi suli lähes täysin. Onneksi jäätikkökeliä ei kestänyt päivää kahta pidempään, nyt on kuvien mukainen talvikeli. Pari sataa kilometriä on tullut näissä olosuhteissa ajettua, hyvillä fiiliksillä. Kunhan nuo luistelupaanat aukeavat kunnolla, niin otan ohjelmaan myös hiihtoa viimetalven malliin. Tekniikkapuolella riittää parannettavaa, onneksi seurakaverit ovat lupatuneet jelppimään itseoppinutta suharia. Eivät enää mummot painele oikealta ja vasemmalta ohite!

Hiihtämiseni ongelmana on se, että tekniikka on vajavaista, yläkroppa ei tule riittävästi mukaan hommaan ja sykkeet ovat turhan korkeat. Tämän vuoksi talvipyöräilyn tapainen pitkä ja rauhallinen hiihtolenkki ei oikein meinaa onnistua ja lenkin kestot jäävät pikkaisen vajaiksi. Toivotaan, että homma edistyy taas piirun verran eteenpäin.

Puffataanpa ensi maaliskuuta ja Kuusamo GT 2013 -tapahtumaa
Viime maaliskuussahan järjestimme ensimmäisen Kuusamo GT-talviajotapahtuman. Kurkkaapa fillarifoorumin säikeeseen, tapahtumasta löytyy myös Yliniemen Kimmon mahtava video (musiikki on käsittääkseni Kimmon säveltämää, propsit siitäkin!). Tuossa ensimmäisessä versiossa matkana oli 102km. Palaute oli sen suuntaista, että varsinkin pitkänmatkan takaa tulleet pitivät sitä vähän lyhyenlaisena.

Ensivuoden versiossa onkin sitten tarjolla 100km tai 100mailia! Eli 161km luulisi riittävän brevettihulluillekin! Perusreitti on sama kuin ensimmäisessä versiossa, mailerit lähtevät ko. reitiltä lisälenkille ja palaavat takaisin jossain vaiheessa muutaman tunnin päästä. Tarjolla on jälleen kenttälounasta ja kevyempiä huoltoja, hyvää seuraa ja fiilistä upeissa Koillismaan maisemissa. Tätä ei kannata kyllä missata! Tapahtuman yksityiskohtia hierotaan paraikaa kuntoon ja ilmoittautumiset sun muut tiedot saatetaan eetteriin heti kun on kättä pidempää tarjota.

Merkitkää kuitenkin päivämäärä kaletereihinne: 9.3.2013 ajetaan Kuusamo GT 2013 talviklassikko! Ja hiihtoniiloille: tuo on viikkoa ennen Napapiirin hiihtoa, joten tuon satsen kilometriversion kyllä pystyy ajamaan riippumatta siitä. Että lappilaiset, tervetuloa mukaan!


lauantai 27. lokakuuta 2012

Off

Oulun krossikarkeloiden jälkeen näppiksen takana majaileva puuhastelijatason pyöräiljä on viettänyt jonkin sortin menopaussia ja skelet ovat olleet offilla.


Krosseista seuraava viikko meni muiden puuhailujen parissa, unohtamatta perusulkoilua. Sunnuntailenkille teki kuitenkin mieli ja suuntasimme ajokaverin Ranen kanssa paikallisille poluille ihmettelemään syksyn viimeisiä päiviä. Tunti menikin iloisesti koluten kulmia. Eikä turhaan, sillä niin vain löytyi täältäkin uutta polkupätkää ihme ja kumma. Petäjälammen pohjoispuolelta kohti Pölkyn suoraa vitostien oikealta puolen sai lasettaa hyvät huikoset neulaspoluilla.

Hyvä osoitus siitä, että kannattaa välillä ulkoilla jonkun toisen samaa tautia potevan kanssa.
"Mennäänpä sinne, sielä on muuten siisti pätkä polkua.."
"Täh? Eikä ole, ihanko totta!?"

Ympäri mennään..
Pidettiin pieni tauko tropiikin reitistön pohjoispäässä, kunnes jatkettiin matkaa sorateitä ajellen, ajatuksena suunnata Kapustavaaraan. Lähestyimme vitostietä ja huomasin sykemittarin jääneen laittamatta päälle. Irrotin oikean käden gripistä ja painoin vasemmassa kädessä olleen mittarin starttinamiskaa. Ja BÄNG! Sitten lähdettiinkin ilmojen teille! Juuri samaan aikaan eturengas osui pieneen kuoppaan jossa oli kivi tökäten samantien keulan ns. alta pois. Rengas kimposi oikealle ja minä tiikerinloikalla kylki edellä vasemmalle. Laskeuduin suoraan vasemmalle kyljelleni pään kolistessa soratien pintaan. Ilmat pakenivat osittain pihalle ja suupielestä karkasi VOII PERKEL....ähinän säestyksellä. Kylkeen, lonkkaan ja  polveen sattui makeasti. Vasemmassa sivutaskussa ollut minipumppu oli tietysti ruhon ja soratien välissä, joten kylkilinja otti osumaa lonkan kaaresta lähes kainaloon asti.

Kypärä pelasti jälleen! Ja ennenkaikkea siksi, että remmit oli säädetty riittävän tiukalle, ettei kypärä päässyt luiskahtamaan päästä! Kannattaa ehdottomasti tarkistaa säädöt omasta kypärästä. Toisekseen, sen potan pitää pysyä päässä kohtuudella ilman sitä leukaremmiäkin, eli koko pitää valita tarkasti.

Rane kurvasi tietysti hätiin ja varmisteli tovin, onko mitään vakavempaa osumaa tullut. Kun ei siltä näyttänyt, istuskelin aikani kaikessa rauhassa ja annoin pölyn laskeutua. Kroppa oli jännityksessä kuin vieteri, kuten aina tämmöisten paukkujen jälkeen. Vähitellen könysin ylös ja pohdimme mitä tehtäisiin. Kun vointi ei vaikuttanut huonolta, uskaltauduin ajan päästä satulaan. Kylkilihoihin sattui kyllä maan penteleesti. Loppupeleissä palasimme takaisin vajaan kymmenen kilometrin matkan, hissun kissun ajellen. Taisi mennä tunti kun pääsin kotiin.

Vauriot jäivät onneksi kohtuu vähäisiksi, mutta viimeiset pari viikkoa olen kyllä potenut tapahtumaa. Pari ensimmäistä päivää olivat pahimmat kipujen osalta ja särkylääkettä piti syödä urakalla. Silti sattui tasaisesti. Kylkiluita ei mitä todennäköisemmin murtunut, päivystyksessä tuumasivat että kun ei hengittäessä satu niin yleensä viittaa siihen, että lihaksisto on ruhjeilla. Selän isot lihakset menivät tietysti täysin jumiin ja senkin takia olo oli todella vaikeaa. Päätin kuitenkin olla niin aktiivinen kuin pystyin, kun ei se makaaminenkaan asiaa muuksi muuta, päinvastoin.

Yhteen tullaan..
Viikolla saatiin ensilumet Kuusamoon (ti 16.10.2012) ja siinäpä tulikin sitten mielenkiintoinen ongelma: miten vaihtaa talvirenkaat autoon? Eihän se auttanut kuin kokeilla. Rengaspulttien avaaminen oli suurin ongelma, kun vasen kylki osallistui työhön siinä kohtaa eniten. Käsin vääntämällä homma ei onnistunut, mutta näppäränä poikana painoin vasemmalla jalalla ristikkoavaimen vasenta reunaa, vetäen oikealla kädellä samaan aikaan. Itku meinasi päästä kun sattui ja silmissä musteni! Puoli tuntia ja renkaat oli vaihdettu.

Elähän mitään. Selkä ja kylki tuntui paremmalta sen jälkeen! Tuo tasainen vääntöliike oli saanut lihakset venymään takaisin normaalimpaan mittaansa ja julmettu kireystila löysäsi. Kivut samantien! Niinpä toivuin loppuviikon aikana niin hyvin, että uskaltauduin takaisin pyörän selkään viikonloppuna. Ajoin 1h + 2,5h lenkit ja ei se nyt mitään juhlaa ollut, mutta kuitenkin. Tuntui itseasiassa ihan hyvältä jälkikäteen, taisi kroppakin puhdistua hikoilun myötä.

Päivä lepoa ja viime tiistaina suuntasin spinning-salille. Seuran vuorot alkoivat pari viikkoa sitten ja pääsin mukaan toista kertaa. Satulasta ajaessa homma luonnistui ihan hyvin, mutta putkelta ajaessa (eli polkimilta) kylkilihakset protestoivat melkoisesti. Viimeisen työjakson osuudet ajoin sitten suosiolla satulasta, mutta ihan mukavasti pystyin 1h 40min treenin ajamaan. Tuntui todella hyvältä jälkikäteen ja nyt uskaltaa jo sanoa, että säikähdyksellä selvittiin. Kylki ei ole vieläkään kunnossa, mutta arki sujuu jo lähes normaalisti ja lenkillekin pääsee.

Ei ollut kuitenkaan ihan optimaalisin syysajokauden lopetus! Homma päättyi siihen mistä alkoikin, eli jonkin sortin vaivaan. Keväällä pääsin ekalle ulkolenkille 20.2.2012 talven polvivaivojen jälkeen. Nyt homma sai päätöksen kylkivamman myötä. Mutta kaikkea voi sattua kun tasaisesti touhuaa. Molemmat vammat olivat sitä paitsi oman tyhmyyden tulos. Toivottavasti osaan ottaa opiksi!

Kauden yhteenveto
Kerkesin minä kuitenkin ajamaan tälläkin ajokaudella kaikista entisistä, pysyvistä ja uusista (onneksi ohimenevistä) rajoitteista huolimatta. Katselin vihkon kulmasta, että sain kasattua kuitenkin ihan mukavasti tunteja tänäkin suvena. Syksy oli meikäläisen juhla-aikaa tänä vuonna, juuri niin kuin keväällä suunnittelinkin.

helmikuun kohokohta
- ensimmäinen ulkona ajettu pyörälenkki 20.2.2012

maaliskuun kohokohta
- Hankiajot Oulussa 24.3.2012

huhtikuun kohokohta
- ensimmäinen maantielenkki 23.4.2012

toukokuun kohokohta
- ensimmäinen maastopyörälenkki 31.5.2012

kesäkuun kohokohtia
- Virpiniemen 6h maastotapahtuma, jossa sain ajettua 4,5h ja 67km
- yksi monista soratielenkeistä, tämä oli kuitenkin niistä parhain eli 16.5.2012 Riekistä Kärpänkylään ja Kajavan kautta takaisin, ajoa 4,5h ja mittaa 103km.
- toisaalta kevätklassikko Jokijärven lenkki maantiepyörillä, ajoa 6h ja mittaa 168km.

heinäkuun kohokohtia
- maantielenkki Posion muikkumarkkinoille 15.7. Jalat olivat iskussa ja meno maistui! Ajoaikaa 4h 20min ja matkaa 129km
- Koillismaan kierros 22.7. jolloin ajettiin Kuusamosta Taivalkoskelle, sieltä Posiolle ja takaisin Kuusamoon. Elämäni ensimmäinen yli 200km lenkki, ajoaikaa 7h50min ja matkaa 211,5km
- Köpin kanssa käytiin ajamassa 27.7. Syötteen maastoissa Pitämävaaran ja Pytkynharjun polut, oli hienoa päästä ajamaan suomen parhaimmstoon kuuluvan M40 sarjalaisen kanssa samoille poluille! Ajoaika 3,5h ja matkaa 41km.

elokuun kohokohtia
- Syöte MTB 4.8. eeppinen, tuskallinen, nautinnollinen maastoajotapahtuma huikealla reitillä. Noin 4h ja vartti ja matkaa 57km. Aika monta nuorempaa ja terveempää jäi selän taakse! Ensivuonna uudestaan, ilmoittautuminen on jo sisässä!
- seuraavana viikonloppuna Syöteajo 2012! Lauantaina ajettiin 7h 17min ja 222km Oulusta Kierikin kautta Pudasjärvelle ja siitä Syötteelle ja sunnuntaina hieman suorempaa reittiä takaisin, ajassa 6h 48min matkaa 203km. Huikea reissu ja itsensä ylittäminen!
- kunnon ollessa huipussaan ajoin seuraavina parina viikonloppuina 129km soratieressun ja seuran järjestämän maantielenkin Suoperän raja-asemalle 111km

syyskuun kohokohtia
- pitkät viikonloppuajelut jatkuivat: Kuntivaaran suunnan soratielenkki 126,5km, upea Piikstammin reissu 124,5km, PSP:n syysleiri Pikkusyötteellä ja sen päälle raastavia nousuja sisältänyt 60km Sorasyöte kuntoajo, seuraavan viikonlopun 4h ja 46km maastopyöräretki Kylmäluomalle ja kuun lopussa mahtava Kouvervaaran maastopyöräjotos, vajaa 5h ja 61km. Huikea syyskuu!

lokakuun kohokohtia
- Oulun avoimet cx-kisat heinäpäässä 6.10. ja seuraavana päivänä reilun 70km ja 4,5h maastopyöräreissu Kempeleen ja Oulun poluilla Kimmon kanssa. Ihan ultimaattisen superi päätös, jonka jälkeen tämä teksti kiepahtaa takaisin ihan alkuun ja viimeviikkojen tapahtumiin.



pyöräily xc spin hiihto kävely ulkotyöt yht.
tammi h 7

5 10,5 12,5 35

km 43

40 25
108









helmi h 5
7,5 2,5 15,5 14,5 45

km 77

41 39
157









maalis h 12,5 6,5 6 5,5 13 8,5 52

km 213 81
54 31
379









huhti h 27
10 1,5 11,5 10 60

km 567

21 27
615









touko h 29 2

9,5 7 47,5

km 765 27

33,5
825,5









kesä h 22 26,5

12,5 2 63

km 576,5 430

49
1055,5









heinä h 33 10

13,5 8 64,5

km 872 152

53
1077









elo h 32,5 9

15,5 4 61

km 873 128

37
1038









syys h 16,5 14

13,5 24,5 68,5

km 346 171

37
554









loka h 10,5 6,5 5
12,5 10 44,5

km 213 100

30
343









marras







joulu
















Yhteensä h 195 68 23,5 14,5 115 91 541

km 4545,5 1089 0 156 361,5 0 6152

Skeleton!
Tästä eteenpäin ollaan talvikauden harjoituskuvioissa. Sisäpyöräilyn puolella tehdään paljon voimatreeniä ja ulkona ajellaan pahamaineista peekoota kun kelit sallivat. Kalustopuolta on tarkoitus päivittää ja maantiepyörä on edelleen myynnissä! Yläpalkista löytyy infot.

perjantai 12. lokakuuta 2012

Beast of burden

Radioschack-Nissanin dirika Johan Brunyeel erotettiin tänään GM:n tehtävistään, johtuen häneenkin kytkeytyvästä isosta d-vyyhdestä ja sen tutkimuksista.

USADA:n Lance Armstrongin tapaukseen keräämä todisteraportti on karua tekstiä, eikä tämän ex-ammattilaisen, nykyisen tallipäällikön toiminta ole ollut mitään pyhäkouluosastoa. Erityisesti karmii hänen toimintansa nuorten tuoreiden ammattilaisten suhteen (kuten muiden U.S. Postal / Discovery Channel -talleissa). Mitähän noissa muissa tiimeissä on tapahtunut samaan aikaan..?

Hiljaiseksi vetää, kun ajattelee käytännössä asiaa. Ammattipyöräily on aika likaista touhua sen raaimmassa ääressä. Tulee vain mieleen, että kuinka mätä "peloton" ja oikemmin koko rahan ja vallan ytimen ympärille kasattu teollisuus onkaan. Ajajien rooli on olla pelinappula. Heidän rakkautta lajiin hyödynnetään kaikin keinoin. Se joka kieltäytyy aineista on todellinen sankari. Täytyy todella toivoa, että seuraavat kuukaudet ja vuodet toisivat oikeita muutoksia aina hallintotasolta lähtien. Kansainvälinen pyöräilyliitto UCI ei voi  ummistaa silmiänsä alati paisuvalle ongelmalle, joka muhii heidän omassa eteisessään ja mitä ilmeisimmin ihan sielä pääpomojen pöydän alla.

Tässä suoria lainauksia koskien David Zabriskieta. Ei tainnut hänelläkään olla eväitä tehdä oikeata valintaa.


Sivu 116/202 eteenpäin:
"In early 2003 David Zabriskie was 23 years old, a young man who had postponed a college education to see what he could make of himself in cycling. He must have felt fortunate to be on Lance Armstrong’s U.S. Postal Service Cycling Team. Zabriskie was, no doubt, happy to be walking to a meeting at a café in Girona, Spain with Team Director Johann Bruyneel, Team Doctor Luis del Moral and Zabriskie’s roommate at competitions, and a somewhat older cyclist named Michael Barry."

"Zabriskie was away from home, a young man in an unfamiliar environment, he did not know Spanish and frequently felt lonely, one of the younger cyclists on a team of hardened professionals. However, on this day one would not have been surprised to find him expectant, hopeful"...

"Bruyneel was respected by Zabriskie whose father had died a few years before, his life shortened by drug addiction. Zabriskie had sought refuge in cycling. Long hard training rides were cathartic and provided an escape from the difficult home life associated with a parent with an addiction. He had vowed never to give in to the temptation to use, never to end up like his father, furtively using drugs to feed his dependency and eroding his physical health."

"The group met at or near a café, and the conversation proceeded in English. Bruyneel got right to the point. He and del Moral had brought two injectable products for Zabriskie and Barry, something known as “recovery” and the banned oxygen booster, erythropoietin (known as“EPO”). Zabriskie was shocked. This was the beginning of David’s third year on the team and he had not realized he would be required to dope. He realized, of course, that some cyclists in the peloton and likely some teammates fueled their success with banned substances. However, until now he had been largely shielded from the reality of drug use on the U.S. Postal Service Team."

"Zabriskie began to ask questions.He was fearful of the health implications of using EPO, and he had a slew of questions: would he be able to have children? would it cause any physical changes? Would he grow larger ears? The questions continued. Bruyneel responded, “everyone is doing it.”Bruyneel assured that if EPO was dangerous no professional cyclists would be having kids. David was cornered. He had embraced cycling to escape a life seared by drugs and now he felt that he could not say no and stay in his mentor’s good graces.He looked to Barry for support but he did not find it. Barry’s mind was made up. Barry had decided to use EPO, and he reinforced Bruyneel’s opinions that EPO use was required for success in the peloton."

"The group retired to Barry’s apartment where both David and Barry were injected with EPO by Dr. del Moral. Thus began a new stage in David Zabriskie’s cycling career – the doping stage. Cycling was no longer David’s refuge from drugs. When he went back to his room that night he cried"


tiistai 9. lokakuuta 2012

Rossieliö ja sen aivot

Koehenkilölle annettiin suklaata ja tutkija pyysi kuvailemaan makua.

"Makeaa, pähkinäistä, kaakaomaista.." tuli vastaukseksi. Koehenkilö sai korviinsa kuulokkeet, josta kuului ääntä (tai oli kuulumatta, en tiedä aistiko koehenkilö miten tuon taajuuden) tietyllä taajuudella. Tutkija pyysi uudestaan kuvailemaan makua. Tällä kertaa vastaukset viittasivat happamiin makuaistimuksiin. Kallojemme sisällä majailevat aivot ovat totisesti mystinen elin.

Wikipediassa seisoo seuraavasti:

Aivot (lat. cerebrum; kreik. ἐγκέφαλος, enkefalos) ovat päässä kallon sisällä sijaitseva keskushermostoa hallitseva elin, jonka päätehtävä on käsitellä aistien välityksellä saatua informaatiota siten, että eliön toimintakyky ympäristössään säilyy. Aivot koostuvat hermokudoksesta, jonka erikoistuneita soluja ovat neuronit ja gliasolut.

Käsittelee aistien välityksellä saatua informaatiota...itseasiassa -60 ja -70 luvun tajuntaa laajentavia fiboja tuottavien nautintoaineiden käyttäjäthän ovat hekin vain testailleet ajatuselimensä rajoja. Toiset vähän liiankin reippaasti (erityisesti Ossi Osbournen aivot pitäsi analysoida tutkijoiden jatkojalostettavaksi). Ainoa ongelma tuossa puuhassa oli se, että rajat ylittyivät pääsääntöisesti aina ja lopullisesti.

Entäpä eliöt, joita myös polkupyöräilijöiksi kutsutaan? 
Kyllä hekin testailevat aivojensa sietokykyä. Merinopaitainen pölvästi saattaa halutessaan toimia melkoisen äärimmäisillä tavoilla, päästäkseen tuohon tilaan. Useimmiten vieläpä saavuttaen toimintakykynsä rajat hyvinkin nopeasti. Kiitos aivojen, hengissä juuri ja juuri pysyen.

Varsin aikuisiltakin ihmisiltä vaikuttavat tapaukset voivat aivan hyvin matkustaa satojen kilometrien päästä syyssateiden keskellä, päästäkseen hyppimään pyörällään koivunrunkojen yli tai mutkittelemaan viitoitetuilla nurmikentillä. Saati korisemaan överijyrkässä mäessä akuutin hapenpuutteen repiessä keuhkoja, lihasten yrittäessä epätoivoisesti tehdä työtä laktaattien tulvassa. Yhä uudestaan ja uudestaan. Paikalle eksyneiden katsojien virnuillessa osaaottavasti, ajatellen eikö tuokaan opi ikinä?

Tällainen empiirinen koetilanne tapahtui hiljakkoin Oulussa, Heinäpään vuoristossa. Koehenkilöt laitettiin ajamaan cyclocrossia tunniksi. Toisilla maistui suussa suklaa, suurimmalla osalla etikka. Vähemmistö kykeni kontrolloimaan aivojensa saamaa informaatiotulvaa, keuhkojen ahmiessa riittävästi happea ja sydämen takoessa sietokyvyn sisällä, lihasten pysyessä toimintakunnossa. Sitä oli tehty ennenkin ja vauhtia piisasi käsittämättömällä tavalla.

Merinohörhöt, fiksihipsterit, kravattiosasto ja muu sekalaisen epätoivoinen seurakunta epäonnistui tuossa kohdassa surkeasti. Ylikuormitustila pamahti päälle n. 15 sekuntia startista. Ei huonosti, kun jäljellä oli enää 99,9% ajasta ja matkasta. Koehenkilöiden aivoihin tärähti informaatio, että nyt oli menty mitä ilmeisimmin kipuamaan ensimmäiset viisi metriä sikajyrkkää mäkeä lämmittelemättä, tai muutenkaan juurikaan valmistautumatta. Vähän pidemmän hetken kuluttua keskusjakamossa huuti jokainen sireeni - seuraavat kaksikymmentä metriä oli plakkarissa. Sydän parat. Keuhkoparat. Missä sitä juomaa oli? Saako pitää taukoa?





TWÄÄÄT TWÄÄÄT TWÄÄT..."Säilytä eliön toimintakyky, säilytä eliön toimintakyky, säil..."

Silti tämä jengi, kaikesta kärsimyksestä huolimatta, muisti hymyillä. Kaikesta epätoivosta huolimatta. Eikä se meno oikeasti ollut ihan luokatonta. Melkein vaan. Jokainen koehenkilö yritti loppuun asti. Hekin, joilla oli oikeasti edellytyksiä ajaa sitä cyclocrossia, kannustivat hyväntahtoisesti osastoa, joka koetti kohtuudella pysyä poissa jaloista. Taisipa loppupeleissä jokainen kärsiä, kukin omalla tasollaan. Hapan ja ja makea yhdisti.


Ei ollutkaan enää mitään väliä kuka olit tai mistä viitekehyksestä tulit. Tunnelma oli loistava. Puitteet erinomaiset. Toteutus jouheva. Palkinnot ylivertaisen hienot. Belgialaisia taidelasiesineitä, elokuvalippuja, pyöräilytarvikkeita, jopa cyclocrosspyörän runko. Hienoa, että hullujen harrastuksia tuetaan näin hienosti! Kiitos Krossikommuuni, Pyörä-Suvala, Elokuvateatteri Star, Fennia ja kaikki koehenkilöt. He mahdollistivat Oulun avoimet cyclocross-mestaruuskisat Heinäpäässä 6.10.2012.  

Tuollaistahan sen aina pitäisi olla?

Naiset CX
1. Niiki Alakärppä 01:05:52 (-2 kierr.)

Naiset avoin
1. Sari Orvola 01:09:33 (-1 kierr.)

Miehet
1. Juha Kangaskokko 01:01:05
2. Marko Törmänen 01:03:10
3. Kent Sippola 01:04:00

4. Heikki Tukki 01:05:09
5. Miika Orvola 01:07:14
6. Kyösti Soini 01:08:39
7. Jani Oravamäki 01:08:39
8. Janne Karhu 01:01:22 (-1 kierr.)
9. Jukka Feldt 01:02:06 (-1 kierr.)
10. Arno Hämäläinen 01:02:11 (-1 kierr.)
11. Esko Vesala 01:03:10 (-1 kierr.)
12. Heikki Turunen 01:03:39 (-1 kierr.)
13. Markku Henriksson 01:03:47 (-1 kierr.)
14. Jyrki Puttonen 01:04:55 (-1 kierr.)
15. Pasi Nurmela 01:04:55 (-1 kierr.)
16. Mika Mänty 01:07:16 (-1 kierr.)
17. Tuomas Ronkainen 01:07:40 (-1 kierr.)
18. Mikko Myöhänen 01:07:55 (-1 kierr.)
19. Antti Sepänheimo 01:08:08 (-1 kierr.)
20. Petri Lahtinen 01:08:17 (-1 kierr.)
21. Aku Keloneva 01:08:39 (-1 kierr.)
22. Hannu Kaikkonen 01:09:08 (-1 kierr.)
23. Sami Oja 01:09:16 (-1 kierr.)
24. Jaakko Tukki 01:09:33 (-1 kierr.)
25. Mika Leppäaho 01:01:42 (-2 kierr.)
26. Joni Niskanen 01:01:44 (-2 kierr.)
27. Krister Leiviskä 01:02:11 (-2 kierr.)
28. Taneli Kaakinen 01:03:04 (-2 kierr.)
29. Markus Marttila 01:03:22 (-2 kierr.)
30. Samu Hanhela 01:03:32 (-2 kierr.)
31. Juha Lipponen 01:03:40 (-2 kierr.)
32. Pekka Tahkola 01:07:09 (-2 kierr.)
33. Timo Holappa 01:07:21 (-2 kierr.)
34. Jani Simonen 01:09:23 (-2 kierr.)
35. Vesa-Pekka Tuomaala 01:09:28 (-2 kierr.)
36. Mika Kankainen 01:09:28 (-2 kierr.)
37. Jari Ruokonen 01:09:36 (-2 kierr.)
38. Janne Ranta 01:09:46 (-2 kierr.)
39. Jukka Aakko 01:10:45 (-2 kierr.)
40. Carlos Sirkiä 01:04:33 (-3 kierr.)
DNF Marko Kerola
DNF Heikki Ruonansuu
DNF Hannu Eräluoto

keskiviikko 3. lokakuuta 2012

Report Robinson and David Millar

Ohessa mielenkiintoinen ja tuore dokumentti, jossa haastatellaan David Millaria sekä hänen läheisiään liittyen Millarin uraan pyöräilijänä. Kuinka nuori pyöräilijälupaus joutui tekemään päätöksiä, jotka johtivat dopingin laajamittaiseen käyttöön. Kuinka hän itse päätti tehdä muutoksen ja siihen liittyen puhua julkisesti tästä edelleen vaikeasta ja salaisuuksien verhoamasta asiasta. Kannattaa katsoa, vaikka onkin espanjan/englanninkielinen.

Informe Robinson



maanantai 1. lokakuuta 2012

Jarrua

Kun vauhti kiihtyy, tarvitaan kunnon pysäyttimet. 

Scandal-projekti käynnistyi tammikuun puolessa välissä kuluvaa vuotta rungon valinnalla ja tilauksella. Ensitestit ajoin kuukautta myöhemmin ja maaliskuun lopussa kakkosvaihe kirjattiin päätökseen, kun alla pyörivät uudet kiekot. Pyörä vaikutti toimivalta ja oikean kokoiselta. Hankintalistalle jäi kuitenkin jarrut, joiden suhteen en halunnut tehdä kompromisseja. HiFin Avidin tekeleet saisivat mieluusti väistyä.

"Jossain tulevaisuudessa päivitän vielä jarrut parempiin ja helpommin keskitettäviin, sen olen kuitenkin päättänyt. Mallikin on jo katsottuna valmiiksi, taitaapa löytyä saman valmistajan tuotekataloogista, jonka osia projektiin on muutenkin jo käytetty..."


Hope Race X2 evo
Pyörään valikoitui Hopen valmistamia osia kuin luonnostaan, joten jarruvalintakin oli aika selkeä. Uuden evo-sarjan tullessa markkinoille talvella homma sai sinetin. Race x2 evot oli saatava joku päivä. Se joku päivä koetti viime perjantaina, jolloin postipoika toi paketin. Lauantaina sain ajettua ensitestit iltalenkillä ja eilen ajettiin Kouvervaaran maasto/soratielenkki, jolloin jarrut pääsivät tositoimiin.

Siistiä ja toimivaa

Titaanipultit olivat miellyttävä yllätys
Ei mitään turhaa kahvaosastollakaan
Kahvan muotoilu vaikuttaa hyvältä käytännössäkin
Avidin jarruja sai keskittää ikuisuuden, näillä homma
sujuu minuutissa ja välillä joutaa juomaan kupin kahvia.

Ohjaamon näkymää
Takajarruletkun veto vaakaputken alta, kun entinen meni
viistoputken kautta aiheuttaen kolinaa runkoa vasten. Ei kolise enää!

Tyytyväisenä voin todeta, nyt mulla on jarrut tässä pyörässä! Joten projekti on nyt päätöksessä sen vision mukaan, joka talvella päässäni muhi. Tuhat ajokilometriä ovat opettaneet vähitellen pyörän tavoille ja meno vain paranee. Hienoa, että sain toteutettua sen mitä suunnittelinkin ja että pyörästä tuli kaikin puolin toimiva minulle.

maanantai 24. syyskuuta 2012

Syys-silppua

Syyskuu on kohta paketissa, ruskakin vetelee jo viimeisiään ainakin täällä susirajalla. Olen yrittänyt nauttia syksystä sata lasissa, kyse on kuitenkin lempivuodenajastani (silloin kun on kirkas ja kuulas keli!). Hyvin se on onnistunutkin ja puseron alla on runsaasti ruskavirtaa talven varalle!

PSP:n syysleiri ja SoraSyöte-kuntoajo

PSP:n syysleiri 14.-16.9.2012 oli mainio paketti maastopyöräilyä, pörinää Pikku-Syötteen maisemissa, porinaa pohjoisen pyöräilyihmisten kanssa, kokoustamista, syömistä ja lepoakin. Maantietaustaiset pyöräilijät pääsivät maistelemaan Syötteen upeita maastoreittejä ja leirikisana / kovana harjoituksena järjestetty maastoduathlon tutustutti uuteen lajiin. Juoksu-maastopyöräily-juoksu -yhdistelmä oli melkoisen vaativa paketti äkikseltään.  Viikonlopun PSP:n johtokunnan kokous päätti järjestää ensikesänä samassa paikassa kesäleirin, jonka yhteydessä ajetaan tempon ja maantiepyöräilyn PSM-kisat. Näin päästään testaamaan alueen tiestön soveltuvuutta maantiekilpailuissa.

Leirin päätti Sorasyöte-kuntoajo, johon leiriltä osallistui parisenkymmentä kuskia. SoraSyötteen järjesti 08-lenkin porukat ja ideana oli ajaa 60km mittainen soratiereitti, joka sisälsi 1000m nousua, painottuen vielä viimeiselle 25-30km matkalle. Mustarinta, Pikku-Syöte ja lopussa Iso-Syötteen asfalttinousu...meikäläinen ajeli jo lyhyet valot himmeästi tuikkien maaliviivan yli! Kiitokset vain OTC:lle viikonlopun järjestelyistä!

SoraSyöte -kuntoajon lähtöpaikka Iso-Syötten Safaritalon parkkipaikalla
Cycloksen ryhmää, ensimmäinen kymppi takana
Viimeiset metrit ja jalat aivan tunnottomat!
Urakka takana, paitsi että vielä pitäisi ajaa takaisin Pikku-Syötteelle...

Maisemat palkitsivat uurastuksen, Pikku-Syöte syysasussaan

Suunta Kylmäluoman maastoreiteille
Seuraavat päivät menivät kotoisissa syysaskareissa palautellen, mutta katse suuntasi jo tulevaan viikonloppuun ja sunnuntaihin: ajokalenteriin oli rustattu maastopyöräreissu Kylmäluoman maisemiin. Niinpä herätyskello soitti pyhäaamuna 06.00 aamutoimiin. Pari tuntia myöhemmin pakattiin kamppeita peräkärryyn ja jotosryhmä otti suunnan kohti etelää ja Kylmäluoman retkeilyaluetta. Suunnitelmana oli ajaa kohti Taivalkoskea niin pitkälle kuin huumori riittäisi. Sitten kun tuntuisi siltä, niin palattaisiin takaisin ja välillä tulisteltaisiin jollakin alueen kodista tai laavuista.

Tätä lähdettiin toteuttamaan klo 9.00 leirintäalueen parkkipaikalta, taskussa alueen yleiskartta ja kännykässä gps-pohjainen kartasto. Eipä pieni tihkusadekaan haitannut menoa, toi vain syksyistä fiilistä ajamiseen. Rapa lensi, mutta hauskaa oli! Loppupeleissä ajoimme vajaat puolet Taivalkosken suuntaisesta polusta ja palasimme takaisin tulistelemaan Pääselän länsipään laavulle. Lounastauon jälkeen päätimme ajaa etelään kohti Jokijärveä, joskin vain metsäurien verran; käännyimme takaisin ensimmäisen soratien tullessa vastaan. Reissu päättyi reilu 5h myöhemmin leirintäalueelle ja porukka oli märkyydestä huolimatta liekeissä mahtavan aarnimetsäalueen polkutarjonnasta. Takaisin pitää tulla ehdottomasti!

Tyypillistä alueen profiilia, harjua ja suppaa riittää!
Mahtavaa aarnimetsää
Jossain Kylmäluomanharjun länsipäässä, tästä käännyttiin takaisin
Täällä on riehunut myrsky muutama vuosi sitten, polku oli kuitenkin raivattu
Kuva ei kerro kaikkea! Aivan huikeaa polkua!
Harri ihastelee maisemaa
Ja taas tunkattiin mahtavia harjuja ylös
Alueella on runsaasti hyväkuntoisia laavuja
Lounasta odotellessa! Vesisadekaan ei haitannut, paitsi että pikkaisen meinasi tulla kylmä.
Parasta energiajuomaa ja tehokkaita energiapatukoita..
Tällaista harju-uraa riittää useampi kilometri!
Eräveikko elementissään!
Viimeiset kilometrit ajettiin hienoa soratiestöä takaisin leirintäalueelle


Ei se tähän lopu
Ensiviikonloppuna on suunnitelmissa lähteä ajamaan Kouvervaaran maastoreitti, jos kelit ja muut suunnitelmat osuvat kohdilleen. Startti Rukalta jonne myös paluu Oivangista Salmisentietä pitkin. Parin viikon päästä viikonloppuna odottavat Oulun avoimet cyclocross-kisat Heinäpäässä. Pitäähän se lähteä pölhöilemään sekaan, vaikka rossipyörää ei tänäsyksynä olekaan käytössä. Ajetaan skandaalilla sen mikä ehditään ja nautitaan hapottavasta tunnelmasta! Sitten jos seuraavana päivänä ajelee vielä Oulun maastopolkuja (joita ei kuulemma ole olemassakaan) jokusen tunnin, niin eikhän siinä ole taas hyvää settiä luvassa o/

keskiviikko 12. syyskuuta 2012

Sorasirkusta

Iivaarasta Ölkyn kairoihin, Kuntivaarasta Jyrkänkoskelle, Kärpänkylästä Piikstammin kautta Koskenkylään.

Kolmisen vuotta sitten katselin Kuusamon seudun karttoja tammikuun pakkasten paukkuessa nurkissa; todeten, että sorateitä riittää ristiin rastiin ja niitä pitäisi päästä ajamaan mahdollisimman pian. Tarkoittaen jo seuraavaa ajokautta 2010. Samalla pääsisin tutustumaan tarkemmin maantieteellisesti varsin laajaan kotikuntaani. Aistit avoinna, kuulostellen ja makustellen rajaseutujen korpimaita. Nyt, syksyllä 2012 voin todeta, että olen ajanut kaikki isoimmat Vuotungintien ja Lämsänkyläntien väliset soratiet läpi ja monet niistä useampaan kertaan. Reviiri on laajentunut Etelä-Kuusamonkin puolelle.


Sorateiden henki
Tosiasiahan on se, että Kuusamon sorateiden varsilta löytyvät komeimmat maisemat, vaihtelevimmat tiestöt, haastavimmat nousut, lukuisia reittivaihtoehtoja ja mikä parasta - rauhaa ajaa. Pieni haaste liittyy vain siihen, että kuskin on oltava hyvässä kunnossa jaksaakseen ajaa 5-6h reissuja ja kiivetäkseen nousun jos toisenkin. Nyt muutama vuosi myöhemmin voin todeta, että kyllä se alkaa luonnistumaan ensimmäisen ajetun kymppitonnin jälkeen!

 
Jonkin verran saa kiinnittää huomiota silloin tällöin ohi ajavaan paikalliseen alkuasukkaaseen, jonka ajorutiini saattaa herpaantua ihmetellessään omituista kulkijaa. Joku paikallinen vatanen on aiheuttanut muutamia sydämentykytyksiä tullessaan serpossa ovi edellä vastaan. Kannattaa pysyä visusti tien oikeassa reunassa lähestyttäessä teräviä nousuja tai pimeitä mutkia. Ikinä ei tiedä mitä sieltä tulee vastaan: Poro, hevonen, lehmä, hirvi vai "MäättäTaisto" reipasta vauhtia, nortti suupielessä väristen ja ohjaamo täynä käsiä.

Niin tai näin, paikallisille asukkaille olen kättä nostanut ja vastatervehdyksen olen lähes aina saanut. Ihan senkin takia, että jos joskus tarvitsen apua niin sitä voin mahdollisesti saadakin. Tai ettei minua ammutaisi hirvenä heti ensinäkemältä. Tänä kesänä onkin tuntunut siltä, että sinimusta ajoasu on koettu jo tutummaksi: "ai niin, se on tuo hullu taas..."

Mankelilla maitolaiturille
Entiaikaan pyörä oli luonnollinen väline liikkua paikasta toiseen. Kyläteillä ajettiin pyörillä siinä missä talvella hiihdettiin. Etäisyydet olivat pitkiä, mutta ei se haitannut menoa. Se oli yksi elämään kuuluva fakta eikä sitä ajateltu erikseen.

Uuden vuosituhannen siruohjatuilla peltilehmillä ajamaan tottuneet nykyihmiset eivät pääsääntöisesti ajattele muuta kuin bensan mittarihintaa. Kuka nyt lähtisi pyöräilemään kymmeniä kilometrejä vapaaehtoisesti? Ainoastaan pyöräilyä erikseen harrastavat voivat ajatella joskus ajavansa pidempääkin lenkkiä. Harva niistäkään juuri yli 3-4h:ia. Jonkin sortin kajahtaneisuus täytyy löytyä sisäsyntyisenä ominaisuutena, että tuokin alkaa olla viikonlopun pitkän lenkin minimikesto. Tunnin takia ei nyt kehtaa viikollakaan pukea ajovarusteita päälle. Ellei sitten aja räkäposkella kovaa treeniä, siihenkään ei tunti alku- ja loppuverryttelyjen takia riitä. No, kyllä tuo 3-4h riittää maantiellä, mutta ei se oikein piisaa näillä soratielenkeillä. Se nyt on vain niin, että kun keli on hyvä kampi tykkää että sitä pyöritetään.

Kiimaa
Viikonlopun lähestyessä jalkaterä alkaa kuopia mattoja syrtylle ajokiiman pikkuhiljaa nostaessa päätään. Itse olen tätä sorttia, mutta Kuusamossakaan ei "meitä" ole kovin montaa tapausta. Joten ei ihme, että paikalliset alkuasukkaat ihmettelevät nähdessään pyöräilyn ystävän jossakin kaukana kaikesta. Asiassa on tietysti myös sekin puoli, että minulla on mahdollisuus loputtomien tuntien kuluttamiseen tuolla jossain. Pääsääntöisesti sitä ei ole muilla hardcoreharrastajilla perheen, työn ja muiden harrastusten vaatimusten takia. Joten viimeiset syyslenkit onkin ollut luksusta ajaa kahden-kolmen hengen "porukassa". Pyöräily parhaimmillaan on sosiaalinen tapahtuma, jossa samanhenkiset ihmiset kokevat asioita yhdessä. Kun ramppaa ja ahistaa, tietää että niin se tekee ajokaverillakin. Jos ei juuri silloin niin joskus kumminkin. Kun kaverilla on ajokenkä syönnillään, siitäkin voi iloita vaikka itsellä ei olisi mitenkään herkkä päivä. Muutoin kuin että joka mäessä itkettää.

Noniin, vedetääs keuhkot täyteen rehellistä, vilpitöntä tuoksua!
Kuusamossa oli n.1600 maitotilaa sotien jälkeisinä vuosikymmeninä.


Tänä päivänä niitä löytyy ehkä noin 100 kpl ja niistäkin suurin osa on lihantuottajia. Tokihan sitä maitoakin tuotetaan paikalliselle meijerille edelleen. Joten Itä-Kuusamonkin korvissa haisee edelleenkin rehellinen paska. Jokunen lehmäkin saattaa näin syksyllä näkyä heinää jauhamassa. Välikiriä on hyvä virittää kirpakassa lietelannan tuoksussa. Takamiehen on nasakka iskeä kylttikiri terävän kusen hajun viipyillessä sieraimissa.

Aidosti ja antaumuksella päkistettyjä tuoksuja ja ne haistaessaan tietää olevansa jonkin olennaisen alkulähteillä.

Ajosilppua
Hyvin mennen Syöteajon (11.-12.8.) jälkeen päätin ottaa kaiken ilon irti hyvästä pitkänmatkan ajokyvystäni. Talvella potiessani jalan rasitusvammaa päätin treenata itseni hyvään ajokuntoon loppukesäksi ja syksyksi. Suunnitelma onnistui hienosti, kiitos kesä-heinäkuun hyvien treenijaksojen.

Treenipäiväkirjasta löytyykin seuraavia merkintöjä:
- 19.8. Iivaaran suunnassa 6h 18min reissu, 129km
- 26.8. viimeinen kesän kuntoajo Suoperän raja-asemalle 3h 55min, 111km

- 2.9. Särkiluoman suunnassa 6h reissu, 126km
- 9.9. Piikstammin reissu 5,5h ja 124km

Hiltusen maisemaa, horisontissa Iivaara
Sorateillä saattaa lentää rapa!
Hangasjärven ruispaalit

Jyrkänkosken rannalla


Tärkkämöjoen koski

Piikstammin reissulta kaverini Vesa ja Harri

Pikkstammin kämppä, jossa keiteltiin nokipannukahvit.
Soinin Timo oli käynyt viikkoa aiemmin kalassa.
Piikstammin riippusilta Koskenkylän puoleiselle niemelle.

Harri virittää Harviaan tulia, kahvin keitossa.

Joukamojärven suuntaan

Pyöräilyn ystävä mahtava Muojärvi selkänojanaan
Väliviikot ovat menneet palautuessa, levätessä, tehdessä halkoja, marjastaessa, elokuvissa, syödessä...ja myös ajaessa. Viikkoreissut ovat olleet lyhyitä maastopolkuajoja, joiden tarkoitus on ollut vain herättää kroppaa ja saada vain hyviä fiiliksiä puseroon. Viimeinen kuukausi on ollut upea jakso ja sitä on mahtava makustella jälkeenpäin! Kiitos ajokavereilleni Harrille ja Vesalle, kaksi viimeistä reissua olisivat olleet työn ja tuskan takana ilman ajokavereita!

Ei se siihen lopu
Tulevana viikonloppuna olisi ohjelmassa Pohjois-Suomen Pyöräilyn järjestämä viikonloppuleiri Pikku-Syötteellä. Ohjelmassa on monenlaista aktiviteettia, katsotaan nyt mitä uhkaavien rankkojen vesisateiden kanssa voidaan tehdä... Sunnuntaina on tarkoitus ajaa kelistä huolimatta Sorasyöte-tapahtuma. Tiedossa on raakasti mäkeä 60km reitillä. En tiedä onko hyvä asia, että tietää suurinpiirtein mitä on tiedossa. Helpolla ei tule pääsemään, vaikka kyseessä onkin omaan tahtiin ajettava kuntoajo. Eipä tuolla reitillä pääse juurikaan huokaisemaan, sen verran tulee eturengas olemaan taivasta kohti!

Ei tule olemaan tylsä syksy, se on ainakin varma!