maanantai 28. marraskuuta 2011

Polvi ja poppamies

Vasemman polven sisäsyrjä on kipuillut lievänä koko syksyn ja enemmän kuukauden päivät. Takana on runsaasti ajamista sisältänyt syyskausi ja uuden työn sisältämä runsas kävely. Kahdeksan päivän työrupeamassa saattoi tulla kävelyä pelkästään n. 60km ja siihen sitten "siviilikävelyt" päälle. Kovat lattiapinnat ja rappusten kipuaminen ja laskeminen eivät ole ihan lempeimmät käveltävät. Lenkkien pituudet olivat 60-100km kovia nousuja sisältävillä reiteillä, välillä jatkuvassa vesisateessa.

Syksyn ajoittainen arastelu ja lihasväsymys ja orastava jumi pahenivat marraskuun alkupuolella jatkuvammaksi kipuiluksi.

Ensivaiheessa lepäilin 10vrk ja kokeilin sitten spinninkiä puolitehoisin vastuksin. Lämmittelin hyvin ja itse tunti meni ongelmitta. Ei tuntunut kipua ajon aikana, kun malttoi ajaa kevyemmin. Seuraavana päivänä ei edelleenkään tuntunut kipuja, mutta sitä seuraavana päivänä kävelyvauhtinenkin ajaminen tuotti kipua aina kun polvi oli koukussa. Suunniteltu 1-2h lenkki tyssäsi alkuunsa. Tämän jälkeen olen pitänyt lisää treenilepoa viikon verran, kunnes tänään työterveyspoppamies tutki koiven.

Sanoi, että nyt poika ota rauhallisesti vuoden loppuun asti. Töissä tapahtuva kävely on jo riittävän rasittavaa, joten siihen ei enää mitään päälle. Kierukat ja siteet, sun muut alkuperäiset tehdasosat ovat kunnossa, hyvä niin. Mutta takareiden ja sääriluun välinen jänne on tulehtunut. Sanoi se jonkun t-kirjaimella alkavan terminkin siihen, mutta eipä sitä tällä älyllä tajunnut, eikä tarttunut mieleen. Kertoi kuitenkin poteneensa samaa vaivaa juoksevana poppamiehenä hiljakkoin ja pari kuukautta piti pötkötellä, ennenkuin alkoi antaa myöden varovaiseen reeniin. Tarjosi pillereitä ja kipugeeliä, lunastin jälkimmäisen tähän vaiheeseen.

Siihen ei ottanut kovin selkeästi kantaa, mistä moinen sitten johtuu. Monen tekijän summa. Itse epäilen, että työn sisältämä runsas kävely sai aikaan sen, että takareidet nasahti jumiin. Jumiutuminen johtunee taas huonosta lihashuollosta, sekä selkäreuman ja skolioosin vaikutuksista kävelyyn ja lihaksien rasitukseen; sitä kun kulkee himpasen kummallisilla kulmilla, kun ranka on soirona joka ilmansuuntaan.

Siihen ynnätään syksyn ajelut ja niiden rasitukset. Pitkiä siivuja ja reippaalla vauhdilla. Intohan oli kova, kun pääsi ajamaan esim. viikon ajotauon jälkeen. Nyt on helppo sanoa, että olisi pitänyt ajaa sitä huoltavaakin. Kirsikaksi kakkuun lisätään yhdellä lenkillä kaatuminen ja mahdollinen tälli polveen(kin) niin tässä sitä ollaan.

Nyt pitää vain asennoitua, että otetaan lungisti. Sylettää kyllä. Mutta jospa tästäkin asiasta olisi opittavaa. Kroppa vaatii huoltoa ja lepoa. Kuten eräs ystäväni kommentoi toisen ystävän harjoitusohjelmaa, että "ei se sitä tarvitse treenaamisen takia vaan sen takia, että älyää levätä!"

Pitäisikö se paistaa ensimmäinen joulukinkku?

maanantai 14. marraskuuta 2011

Act on Diabetes. Now.

Meitä, jotka elämme veitsen terällä joka päivä, on aivan liian monta. Vaikka kykenemmekin hämmästyttäviin tekoihin, joudumme silti selviämään jokaisesta hetkestä. Osaamme ja kykenemme mitä uskomattomampia asioita. Osaamme olla myös ärsyttäviä, rasittavia ja itsekeskeisiä. Aina emme voi mitään näille asioille. Tauti riivaa näkymättömästi, mutta tuntuu sisällä - uskokaa pois.

Pitäkää huoli itsestänne ja ystävistänne, myös heistä joilla on diabetes. Kysykää mitä heille kuuluu tänään, tai olkaa vain läsnä. Aina ei tarvitse edes puhua mitään.

Tänään vietetään maailman Diabetespäivää. Ottakaa hetki tästä päivästä ja käykää tutustumassa vaikkapa näihin linkkeihin:

Diabetesliitto - Maailman diabetespäivä

World Diabetes Day



torstai 10. marraskuuta 2011

Freeman

Seuratkaapa tätä nuorta hiihtäjää, joka on USA:n ykköshiihtäjiä ja kokenut Olympiaurheilija. Myös 1-tyypin diabeetikko.




tiistai 8. marraskuuta 2011

Iivaara

Kävin metsästämässä auringonlaskua iltapäivän viimeisinä valoisina tunteina, reitin suuntautuessa Vanttajankankaan kautta kohti Iivaaraa ja Penikkavaaraa (ns. Hiltusen tie). Suosittelen tutustumaan niin Salpalinjan linnoituksiin, kuin tähän hienoon soratiepätkään, joka esittelee Etelä-Kuusamon maisemia parhaimmillaan.







maanantai 7. marraskuuta 2011

Siistii?




Mistä kumpuaa se tunne, joka saa sanallisen muodon "siistii" tai konservatiivisemmin "siistiä" - kun ensin on ajettu reilu kaksi tuntia rapaisia, märkiä, jäisiä ja liukkaita sorateitä noin +1°C lämpötilassa, kaaduttu kertaalleen vauhdikkaassa alamäessä niin, että nahkat ovat rullalla ja kroppa ruhjeilla? Tiedostaen samalla, että edessä on vielä toiset kaksi tuntia minimissään. Kait sitä sunnuntaipäivää voisi viettää sohvan pohjalla, vällyjen välissä, tekemättä mitään?

Pidempään lajia harrastanut olio alkaa vähitellen muuntautua elimistönsä kemian, fyysisen rakenteen ja henkisen maailmansa suhteen. Vähitellen tavallisen kuolevaisen sunnuntai-iltapäivän happihyppely muuttuu pidempikestoiseksi ja kokonaisvaltaisemmaksi tekemiseksi. Ennen katsottiin ikkunasta ulos, ennen kuin tehtiin päätös lähteäkö vai ei. Vähitellen aletaan katsoa ulos oikean pukeutumisen takia. Päätös lähtemisestä on tehty jo aikoja sitten. Edellyttäen tietysti, että ajovaatteissa löytyy. Näillä leveysasteilla ulkona tapahtuva harrastaminen edellyttää melkoista vaatearsenaalia josta valita. Edellyttää se tietysti myös sitä, että rakastaa lajiaan riippumatta olosuhteista.

Mutta mikä sen "siistin" tunteen saa aikaan? Tuon ilmaisun tokaissut kuski on todella pitkään ajanut, treenannut, kilpaillut ja ollut mukana kaikenlaisessa toiminnassa mitä nyt kuvitella saattaa. Tietää lajiin liittyvistä teknisistä asioista vähintäänkin riittävästi, oppinut yrityksen ja erehdyksen kautta, mutta myös viisautensa ansiosta. Mikä tällaista ihmistä säväyttää tuossa tilanteessa?

Itse nautin tällaisten reissujen elämyksellisestä puolesta. Ajaminen on konkreettista, tapahtuu juuri siinä hetkessä vauhdista riippumatta. Jokainen tilanne on ainutlaatuinen ja kokemus siitä on yksilöllinen. Hyvillä varusteilla, hyvällä pyörällä, riittävän hyvässä kunnossa ja hyvässä seurassa on mahdollisuus elää kokonaisvaltaisesti. Mieli auki, ilman rajoituksia.

Kokemus ei synny kuitenkaan hetki kotiportilta lähtiessä. Usein kroppa on hivenen kankeana, mielessä pyörii ajatuksia minkälainen päivä tänään on? Kuinka kulkee? Tämäkin kuitenkin jää taka-alalle nopesti jos ajetaan porukassa. Sosiaalinen puoli valtaa tilanteen ja näin yksilölaji muuttuukin ryhmässä tapahtuvaksi elämykseksi. Kyse on tietyn henkisen tilan saavuttamisesta fyysisen tekemisen kautta. Ryhmässä tämä tapahtuu eri tavalla kuin yksin.

Oliko minusta siistiä juuri sillä hetkellä, kun ajokaverilla oli siistiä? Itseasiassa ei enää siinä kohdassa, koska kroppaa kolotti kaatumisen seurauksena ja energiaa kului liikaa pystyssä pysymiseen sen sijaan, että olisi voinut vain ajaa. Mutta hänelle siinä kohdassa tunnetila oli todellinen ja sillä hetkellä ainutkertainen. Vaikka hänkin oli kaatunut ja saanut ihan vastaavanlaisia tällejä kroppaansa! Miksei sitten minusta tuntunut samalta?


Ehkä siksi, että olin viikkoa aiemmin selvittämässä reittiä ja sen piirteitä tätä ajohetkeä ajatellen. Silloin satoi vettä alusta lähtien ihan reilusti ja olin liikkeellä yksin. Siitä huolimatta muistan todenneeni "siistiä" useamman kerran tuolla reissulla. Ehkäpä elämykset syntyivät silloin etukäteen tietämättä, vailla ennakkoon muodostuneita mielikuvia? Reitti oli "uusi" ja ennen kokematon. Ehkäpä eilen ajokaverin siisti elämys syntyi samasta syystä? Kyseessä oli hänelle ainutkertainen kokemus, kivusta ja kolotuksesta huolimatta? Itse en pystynyt kokemaan tilannetta juuri sillä hetkellä tuoreena, koska edellinen kerta olikin niin lähellä? Kokemus meni fyysiseksi.

Mikä sitten oli minun siisti kokemus eilen? Lähteminen reissuun ystävien seurassa. Yksinkertaisesti. Tunnetila kantoi kotiovelta kotiovelle, tälläkertaa 4h tuntia ja 11 minuuttia ajaen, taukoja pitäen puolisen tuntia siihen päälle. Matkana noin 93km. Toki olin myös enemmän kuin tyytyväinen siihen, että ylipäätänsä jaksoin reissun läpi, sokeriarvot pysyivät hyppysissä ( meni muuten hiilareita n. 100g ja mukana oli Novorapidia, jota pistin 3h kohdalla 2 yksikköä. Lähtiessä sokerit 6,7 ja kotona 6,9).

Mutta hei! Käsi ylös, joka on käynyt Venäjän rajalla pyöräilemässä marraskuussa, syönyt ruisleipää 200m rajavyöhykkeestä? Käsi ylös, joka on kokenut jotain siistiä marraskuussa 2011? Saa kertoa.