tiistai 21. kesäkuuta 2011

Tervaisia etappeja?

Ei suinkaan, korkeintaan tervaleijonan makuisia!

Tervaetapit heräsivät henkiin viimeviikonloppuna Raatinsaaren syövereistä, Toivoniemen kortteleiden syvänteistä ja Tuiran siltojen katveista. Lienekkö Oulun linnan ikiaikainen henki kylästynyt vartomaan ajan hidasta kulkua Linnansaaren kahvilassa ja antanut nykyihmisille sysäyksen kaivaa vanhat sapluunat pölyttyneistä arkistoista ja päivittää ne nykypäivän vaatimusten mukaisiksi?

Niin tai näin, Oulu sai todistaa pyöräilyväen osaamista ja sitoutumista kisojen järjestelyjen suhteen sekä tietenkin kilpalijoiden tunteen paloa, tuskan kirvelevää puristusta, selviytymistä ja voiton riemua. Tervaetapit ajetiin Raatin upouuden stadionin tuoreella mondolla, sen ympäristön kortteleissa sekä Muhoksen Montassa, hienossa maalaisidyllissä. Puitteet olivat kohdallaan, järjestelyt pelasivat ja säätkin suosivat uskomattoman hyvin. Vettä satoi ainoastaan kisojen tauottua!

Mitä kisoista jäi mieleen?

Ounaksen Pyörä-Poikien 8v. sarjassa ajanut poika, joka kaatui sunnuntain korttelin viimeisessä mutkassa, maistaen näin pyöräilijän uransa alkumetreillä asvaltti-ihottuman kirvelevyyttä. Enimpien kyynelten kuivattua nuorella kisaajalla oli vain yksi ajatus: maaliin on päästävä. Arasti tunnustellen hän nousi maantiepyöränsä selkään, otti pari varovaista polkaisua...ja sitten, kuin symbolina lajin ytimestä, tämä numero 2 otti sellaisen loppukirin, että oksat pois. Hippulat vinkuen kampi pyöri ja maaliviiva tuli ylitetyksi ja äidin turvallinen kainalo odotti urheaa kilpailijaa. Periksi ei anneta, kun lappu on rinnassa!

Lauantain henkilökohtainen aika-ajo (tempo) Muhoksen Montassa. Kaikki ne upeat tempopyörät ja ajoasut, keskittyminen, kenttäkuulutuksen taukoamaton selostus, valmistautuminen, kisan aikainen kärsiminen. Omalta kohdalta onnistuminen avausetapilla, joka toi rutkasti hyvää fiilistä ja itseluottamusta. Sain siirrettyä omalta harjoitusreitiltä ne olennaiset asiat uuteen tilanteeseen. Ei hätäilyä, ei hötkyilyä, vain päättäväisyyttä ja tahtoa puristaa voimat ulos niin hyvin kuin sillä hetkellä osaisin. Kisoja ennen syntynyt kotoisen harjoitustempon uusi ennätys 15.36 auttoi todella paljon ja antoi merkkejä siitä, että kunto alkaa nousta. Nyt 10.9km radalla 16.50 ja vain 43s. sarjan voittajalle jääneenä ja kolme kilpakumppania jäi selän taakse. Ja jokunen muukin muista sarjoista..



Kovien tempokuskien aivan uskomattoman kovat suoritukset. Kärkenä Marko Törmäsen uskomaton 13.53 joka tarkoittaa 47km/h keskinopeutta...ja moni muu lähes yhtä huikea suoritus. Löysiä sekunteja ei jätetty radalle.

Iltapäivän maantiekisassa pääjoukon rauhaton ajo. Isot pojat repivät ja raastoivat ja taas jarruttelivat. Märkäkorvan pumppu meinasi tulla rinnasta ulos, kropan ollessa happoliemien ylikyllästämä. Tätä menoa kestin viidennnen kierroksen puoleen väliin (kaikkiaan 7) tätä menoa, kunnes jouduin taipumaan. Kestin kuitenkin aika pitkälle. Jatkossa aina vain pidemmälle.

 
Adrenaliinihyöky, kun pitkässä alamäessä n.64km/h vauhdissa edessä olevan kaverin pyörän ketjut alkoivat syrttäämään takavaihtajan seutuvilta...yksi ajatus takoi vain päässä: älä tee mitään harkitsematonta! Onneksi kaveri tajusi rullata omaa linjaansa ja joukko pääsi turvallisesti ohi.

Sunnuntain korttelikisan tunnelma, ympäristö, yleisö...tunne radasta, sen teknisten osien hyvästä hallinnasta. Onneksi on tullut kikkailtua pyörällä pennusta asti, se kantaa näin aikuisenakin! Taktinen ajaminen kisan aikana, tuulisuojan hakeminen, kilpakumppaneiden rassaaminen...ja tietysti oman ryhmän loppukirivoitto.









Jälkifiilikset?

Ei haavereita, ei isompia ongelmia. Selvisin urakasta yllättävän hyvin, pahempaa pelkäsin. 100km kisaa ja kolmisen tuntia sykettä. Nyt täytellään energiatankkeja, palaudutaan ja suunnataan kohti seuraavia koitoksia. Sokeripuolesta sen verran, että lauantain tempoa ennen, sen aikana tai jälkeen ei ollut mitään epätavallista, arvot pyörivät 5-7 tuntumassa. Maantiekisan hyytyminen saattoi johtua sokereiden laskusta, tosin itse uskon enempi siihen, että kova vauhti oli liikaa ja olisi pitänyt tankata geeliä aikaisemmin. Hyytymisen jälkeen voimat palautuivat kohtuullisesti, kun otin yhden geelin. Sitten kisan jälkeen oltiin vähän liian korkealla (9.6) eli korjausliike oli vähän liian kova. Kyseessä oli kuitenkin enempi seuraus kuin varsinainen syy vaisuun ajoon. Kunto ei vielä vain kestä kovavauhtisia kiihdytyksiä muutenkin reippaasta perusvauhdista enempäänsä. Sunnuntain korttelissa arvot pysyivät paremmin hyppysissä, kisapäivä venyi sen verran pitkäksi, että syöminen jäi alkuiltaan ja sen takia arvot laskivat pikkaisen alas. Arviolta puolikiloa makaronilaatikkoa korjasi asian...

Kotona kisojen jälkeen on sitten keikuttu sokereiden kanssa pari päivää, kun palautuminen on käynnissä. Nälkä on todella kova ja pitäisi malttaa syödä tasaisesti ja tasaisin väliajoin...mutta kun maha huutaa, että lisää lisää....

Omat tulokset M40-sarjassa?
- 10.9km tempo 0.16.50 ja 6. sija
- 76.3km maantie 2.09.00 ja 7. sija
- 25,2km kortteli 0.42.51 ja 4.sija
Yhteistuloksissa 5.

tiistai 7. kesäkuuta 2011

Xceetä (O+M) Iso-Syötteellä

Sain loppuviikosta kutsun tulla Iso-Syötteelle ajamaan maastoa, ystävät pyysivät mukaan seuransa maastoleirin päätöspäivälle. Niinpä pakkasin kamat pyhäaamuna autoon ja ajelin pelipaikalle.

Muistijälki viimekesän reissusta oli edelleen vahva ja tiesin jo etukäteen mitä oli odotettavissa: upeita maisemia, paljon mäkeä niin ylös kuin alaskin päin, soraharjumuodostelmia, unelmabaanaa singleträckin muodossa, kivikkoa ja juurakkoakin, jos sitä olisin vailla. En ollut, mutta kaikkea tuota edeltävää sitäkin enemmän. Kuusamosta ei löydy vastaava paikkaa, Hossasta ehkä (en ole vielä ehtinyt sinne tutustumaan). Mutta onneksi välimatkaa ei ole kuin vajaa 100km, joten matka ei ole mikään este nautinnolliselle maastoajelulle.

Ajelimme kolmisen tuntia sorateitä ja polkuja, soveltaen Pitämävaaran lenkin reittejä sekä Syötteen kierroksen osia Pytkynharjun reiteillä. Soratiepätkät olivat osia Naamangan retkipyöräreitistä. Nousumetrejä tuli 700m (toki laskuakin yhtälailla), joten mäkeäkin sai ajaa. Mieleen jäi n.kilometrin soratienousu, pientä kiveä tien pinnassa. Iso pykälä silmään ja voimalla edeten sai hyvän treenin aikaan. Poluilta löytyi sitten paljon lyhyitä ja jyrkempiä nousuja, jotka pakottivat välillä jalkautumaan. Ei vaan kertakaikkiaan "tenku" riittänyt. Eikä ajotaidotkaan.

Kalastaja oli elementissään, kaksysin ominaisuudet pääsivät oikeuksiinsa. Ei sitä voi kuin kehua, kuin tehty Syötteen maastoihin. Vaihdoin 2.4" ralliranet Dustereille ja ajettavuus vain parani. Pari kiloa painetta ja pitoa riitti! Mahtava tunne laskuissakin, kun pystyt kanttaamaan kurveihin ja vauhtia piisaa. Kuskin uskallus loppuu ennemmin. Taisi vauhdikkaimmassa laskussa mittarinopeus käydä 57km/h paikkeilla.


Vaikkakin alkukesä painottuu maantiepuolelle, tarjoaa maastopyöräily tervetullutta vaihtelua niin henkisesti kuin fyysisestikin. Tienlaitaa ei vaan jaksa tahkota intensiivisesti, ellei välillä ota irtiottoa johonkin ihan muuhun. Iso-Syöte tarjoaa kaikkea tätä monipuolisesti. Suosittelen tutustumaan vaikka vähän kauempaakin.
 

Tässä hieman faktoja Iso-Syötteen maastopyöräilyreiteistä:

"Syötteen maastopyöräilyreitit soveltuvat parhaiten jo hieman pyöräilyyn perehtyneille. Reitit kulkevat pääasiassa polkuja noudatellen vaihtelevassa metsämaastossa. Reiteillä on runsaasti korkeuseroja ja monipuolisia maastoja hiekkakankaista aapasoihin. Kaikki maastopyöräilyreitit on merkitty puihin vaaleanpunaisella maalimerkillä. Tarkkuutta vaativissa kohdissa nuolet osoittavat oikean kulkusuunnan. Pyöräilyreittien risteyksissä on lisäksi viittoja, jotka kertovat etäisyydet reitin seuraaviin kohteisiin. Reittien varrella on useita taukopaikkoja. Rengasreitit ovat yhteydessä toisiinsa ja kaikki reitit voi aloittaa vaikkapa Syötteen luontokeskuksesta."
 
Reitistö:
  • Syötteen kierros 17 km
  • Pitämävaaran lenkki 25 km
  • Toraslammen taival 36 km
  • Syöte - Taivalvaara - Kylmäluoma -maastopyöräilyreitti
Luontoon.fi -sivustolta löytyy tarkemmat reittikuvaukset

perjantai 3. kesäkuuta 2011

Kymppitempon kehitystä

Eilen onnistui harjoitustempo niin hyvin, kuin tällä hetkellä vain voi. Kovasta tuulesta huolimatta uusi ennätys kirjautui. Tasainen paine kammilla onnistui ensimmäistä kertaa koko matkalla. Kauden tavoite alle 16min. meni jo nyt rikki, hämmentävä tilanne! Alle 15min. onkin sitten sellainen savotta, että voipi ottaa aikaa..

10km aika-ajon kehitys

26.5.2010    18.11
9.6.2010      17.28
16.6.2010    17.23
30.6.2010    17.02
8.7.2010km  16.52

4.5.2011     17.36
11.5.2011   16.15
2.6.2011     15.56
15.6.2011   15.36

Goodman's good one

Kerronpa hyviä uutisia.

Muutama viikko sitten tein yhteistyösopimuksen kansainvälisen yrityksen Abbot Oy:n kanssa siitä, että Abbott Diabetes Care lähtee tukemaan harjoitteluani sekä kilpailemistani Cyclos Kuusamon väreissä, sekä ennenkaikkea 1-tyypin diabeetikkona kehittymään pyöräilijänä, opettelemaan kestävyysliikunnan ja -urheilun saloja sekä selviämään diabeteksen hoidon haasteista.

"Abbott Oy on maailmanlaajuisen Abbott Laboratories konsernin suomalainen tytäryhtiö, joka harjoittaa lääkkeiden, sairaalatarvikkeiden sekä verensokerimittareiden ja mittausliuskojen maahantuontia, tukkukauppaa ja markkinointia. Abbott Oy:llä on Suomessa 95 työntekijää ja yhtiön toimipaikka sijaitsee Espoon Olarissa. Yritys perustettiin Suomeen v. 1997. Abbottin tuotteita on myyty Suomessa 1960-luvulta lähtien. Abbott Oy:n liikevaihto vuonna 2009 oli 62,2 miljoonaa euroa."

"Abbott Diabetes Care auttaa diabeetikkoja hoitotasapainon löytämisessä kehittämällä ja valmistamalla verensokerin seurantajärjestelmiä. Kehitämme tuotteitamme jatkuvasti yhteistyössä diabeetikkojen kanssa tehdäksemme mittaamisesta mahdollisimman vaivatonta."



Maratoonarin esimerkki

Yleisradio esitti taannoin ohjelman 1-tyypin diabeetikkomiehestä, joka harrastaa maratonien juoksemista. Uskalsin ajatella omaa tekemistäni uudesta näkökulmasta; ehkäpä se mitä teen onkin oikeasti hmm...ei ainakaan kovin tavallista? Pyöräilyn puolelta en tiedä tänäpäivänäkään kuin yhden kansallisella kärkitasolla ajavan 1-tyypin diabeetikon. Luultavasti heitä on muitakin, mutta ei välttämättä kuin muutama. Julkisesti tietoa ei heistä ole ainakaan olemassa.

Nuoruusiän diabeetikkoja on kuitenkin tuhansia ja varmasti moni heistä miettii tälläkin hetkellä, uskaltaako lähteä kokeilemaan jotakin liikuntaan tai urheiluun liittyvää tekemistä. Ongelma on vain se, että vertaiskokemuksia ei ole juurikaan saatavilla. Ei ole julkista tietoa insuliinien annostuksista ja energiamääristä liikuntasuorituksiin liittyen.

Viimevuoden loppupuolella aloinkin kartoittamaan mahdollisia yhteistyökumppaneita, jotka lähtisivät mukaan tukemaan treenaamistani ja myös kilpailemista maantiellä kuin maastossakin. Arvelin, että 1-tyypin diabeetikko ja kilpaurheilu (sekä treenaaminen 10-20h viikossa) voisi herättää kiinnostusta. Abbot Diabetes Care kiinnostui ja heidän edustajan kanssa sorvattiin yhteistyön mallia siihen pisteeseen, että viralliset sopimukset voitiin tehdä. Heidän tukensa vastineeksi käyn puhumassa heidän järjestämissä tilaisuuksissa omasta diabeteshistoriastani sekä ennen kaikkea siitä, kuinka valmistaudun treeneihin ja kisoihin ihan konkreettisella tasolla.

Ensimmäinen tilaisuus pidettiinkin Kuusamossa ja 30-40hlön yleisö (diabeetikkoja sekä terveyden alan asiantuntijoita) kuuntelikin kiinnostuneena sanomisiani. Kysymyksiäkin tuli ihan mukavasti ja tilaisuuteen saatiin vuorovaikutusta, mikä oli myös tavoitteenani.



Yhteistyö on voimaa, vertaistuki ylivoimaa. 

Diabeetikot pystyvät itse vaikuttamaan olennaisesti omaan hoitotasapainoonsa. Ennenkaikkea omaan hyvinvointiinsa niin henkisellä kuin fyysisellä puolella. Varsinkin insuliinipuutosdiabeetikkojen realiteetit ovat raadolliset (ilman ulkoisesti annosteltavaa insuliinia elämän lanka sammuu nopeasti, alhaiset verensokerit voivat olla ikäviä seurauksiltaan, myös korkeiden verensokereiden ketoaineiden vaikutukset, huonon hoitotasapainon luomat uhat lisäsairauksineen jne. jne.).

Itse pyrin suhtautumaan elämääni niin, että otan asiat sellaisena kuin ne ovat. Pyrin hoitamaan itseäni ja elämääni niin, että pystyn ennenkaikkea nauttimaan elämästäni. Tekemään asioita niillä eväillä mitä on repussa. Tutkimaan rajoitusten todellisuutta, mikä on mielen syövereissä rakennettua ja mikä taas todellista.

Jos ei uskalla elää, mitä jää jäljelle?